huhtikuuta 15, 2013

Hulluttelut

Stockan Hullut Päivät -viikko meni hujahduksessa eli ehdin hulluttelemaan vain yhtenä päivänä. Verrattuna aikaisempiin vuosiin olin vähän pettynyt suoritukseeni sillä en ollut yhtenäkään aamuna kiinni ovenrivassa ennen kello kahdeksaan muiden innokkaiden shoppailijoiden kanssa. Johtui kyllä osittain kiireisestä aikataulusta työrintamalla ettei sitä voinut niin vain hipsiä Keltaisen Haamun perään vaikka mieli olisi kyllä tehnyt.

En saanut siis Michael Korsin mekkoa enkä Desiqualin mustavalkoista trenssiä, joita olin katsellut ennakkoon kuvastosta. Myöskään näitä DKNYn tennareita minulla ei ole koska sopiva koko uupui. PAH!


Ted Bakerin nudea käsilaukkua kääntelin ja vääntelin käsissäni....



...mutta jätin sen sittenkin ostamatta koska jotain siitä puuttui!


Kun Ralph Laurenin värikkäät pikkulaukutkaan eivät innostaneet minua shoppailuseuralaiseni oli todella huolissaan Marjosta :)

Sovimme, että erkanemme toisistamme koska itse asiassa tykkään shoppailla aivan yksinäni vaikka supersosiaalinen luonne olenkin. Yksin shoppaillessa voin viipyä juuri niin kauan yhden tuotteen luona kuin huvittaa. Vaikka ystäväni lukee tätä blogia tiedän ettei hän pahastu vaikka hehkutankin täällä yksinostamisen ihanuutta :) Sovimme treffit ostoskierroksen päätteeksi Herkkuun reilun tunnin päähän mutta annoimme toisille omaa ostosaikaa juuri niillä osastoilla missä kumpikin haluaa käydä.


Kävin pika pikaa koeistumassa 50-luvun klassikotuolia Lepakkoa. Samalla ihailin myös Kartellin Louis Ghost -tuolia. 


Ja sitten suuntasin tositoimiin eli hulluttelemaan ostoksille!

Mukaan tarttui House of Elliotin koruja, jotka suunnitellaan Suomessa mutta valmistetaan Kiinassa. Niissä on käytetty viljeltyjä ja makean veden helmiä, seashell-helmiä sekä puolijalokiviä.


Upeita värejä ja kivoja yhdistelmiä erilaisista materiaaleista.


Minua puhuttelivat tämä kahden rannekorun setti. Huomatkaa nuo söpöt balettitossut!


Tämä House of Elliottin kaulakorun värit olivat mieleiset eli se pääsee kaulaani joku päivä.


Kennelosastolla on erittäin edullisesti koirien maissiluita ja purukenkiä eli niitä sitten Minsulle kotiin järsittäväksi kun emäntä vaan shoppailee.

Akateeminen ei petä Hulluilla Päivillä koskaan eikä tälläkään kerralla.


David Safier Huonon Karman juoni kirjan takakannessa tuntui todella kutkuttavalta.

"Kolmekymppisellä Kim Langella menee lujaa: hänellä on rakastava aviomies (jota hän pettää), ihana tytär (jolle hänellä ei ole aikaa) ja loistokas ura televisiossa (ja alaisia joille kiukutella)." Mutta sitten Kim yhtäkkiä kuolee kun hänen päähänsä putoaa venäläisestä avaruusasemalta irronnut lavuaari. Koska Kim on kerännyt päälleen roppakaupalla huonoa karmaa hän uudelleen syntyy muurahaisena....ja tästä lähtee kehittymään tarina.....

Odotan sormet syyhyten tämän romaanin aloittamista!

Seuraavaksi siirryin kotitalouspuolella katsomaan olisiko Rörstrandin Kulinara astioita vielä jäljellä ja olihan niitä. Sain pari pikkukulhoa ja tarjoiluastian kotona olevien seuraksi. Pidän sarjan värikkäästä, retrohenkisestä kuvioinnista. Kulinara astioista tulee etäisesti mieleen Esteri Tomulan Vegeta kattilat, joita yritän aina löytää kirppareilta siinä vielä onnistumatta. Jos joku teistä bongaa kirppareilta Vegeta kattilan vinkatkaa minulle pliis!


Sitten kosmetiikkaosastolle eli Lancômen jättikokoinen Nutrix hoitovoide vartalolle, joka on muuten ihan älyttömän hyvä tuote! Pitää koko vartalon ihana pehmenä - suosittelen!  

Sitten pitikin jo kiiruhtaa Herkkuun, johon olimme sopineet tapaamisen shoppailuseuralaiseni kanssa.
Herkusta lähti mukaan taas hyviä ruokatarvikkeita: risottoriisiä, oliiviöljyä, aurinkokuivattuja tomaatteja, minimacaroneja, avokadoa.... Eli kyllä minulla ihan kiitettävästi oli keltaisia kasseja kun tulin kotiin takkuisesta alusta huolimatta.

Syksyn Hulluja Päiviä odotellen siis.... :D














4 kommenttia:

  1. Tuo Safierin Huono Karma kirja on todella hykerryttävä! Pidin kovasti sen lukemisesta ja siitä kirjan koko juonesta. Tällä hetkellä olen aikeissa aloittaa kirjailijan toisen teoksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit Heli kirjasta. Jos en tunne mitenkään kirjaa/kirjailijaa etukäteen mutta takakannen lyhennelmä juonesta tempaa mukaansa otan sen lukulistalle :) Minua taitaa odottaa hyvä lukukokemus....

      Poista
  2. Hauskoja ostoksia!

    Kävin kaksikin kertaa Akateemisessa katsomasa kirjoja, mutta edes keittokirjoja ei kotiutunut, vaikka hyviäkin oli alessa. Meillä itse asiassa keittokirjahyllyni vähän repsahti kirjojen painosta jokin aika sitten ja uusille ei oikein ole tilaa...

    Romaanit tilaan nykyisin kirjastosta lainaksi, niitäkin kun on sadoittain useissa eri hyllyissä kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ostokseni olivat hauskoja ja tarpeellisia. Toisaalta ehkä hyväkin etten saanut kaikki haluamiani vaatteita sillä jos minun on tarkoitus ne saada niin osa niistä kuitenkin päätyy Tammiston Stockan Outletiin eli sieltä sitten viimeistään voi käydä kurkkimassa niitä. Toki siihen menee vähän aikaa...

      Ups....toivottavasti repsahtava hylly ei rikkonut mitää? Kirjoja pitäisi kyllä enemmän lainata koska helposti niitä kertyy hyllyihin.

      Poista