maaliskuuta 31, 2023

Loppuuko talvi tänä vuonna ollenkaan - minulta kysyttiin viikolla

 

Kuluvalla viikolla olen muutamia kertoja saanut kuulla Suomen rajojen ulkopuolella asuvilta ystäviltäni ja kollegoiltani kysymyksen "Loppuuko Suomen talvi tänä vuonna ollenkaan?" Italiassa asuva Facebook kaverini on "katsonut kauhulla lumisia valokuviani" ja "miettinyt miten Mimmi selviää tästä talvesta hengissä?" Kollega Turkista on jatkanut "Ethän sinä asua Lapissa joten miksi noin paljon lunta?" Facebook ystävä Jenkeistä on jatkanut päivittelyä "Kyllä nyt on kesä selvästi peruttu Suomessa!" 

Katselin Facebookissa jakamiani kuvia miettien, että ovatko kaikki kuvani tänä talvena olleet pelkkää lunta vai mistä ihmeestä tällainen ajatus on välittynyt muualle maailmaan meidän lumitilanteesta? En kiellä etteikö Suomessa olisi tänä vuonna satanut ihan hirveästi lunta mutta en silti usko, että kevättä tai kesää olisi peruttu. 

Vuodet eivät todellakaan ole kaksosia joten päätin selailla valokuviani läpi, jotta voisin esittää ulkomaalaisille ystävilleni ja kollegoilleni, että kyllä tämä tästä vielä iloksi ja lämpimäksi sääksi muuttuu. Etsin valokuvia kultakin vuodelta maaliskuulta ja tässä on tulokset. Valokuvani todistavat sen ettei ole poikkeuksellista, että Suomessa on vielä maaliskuussa lunta. Toki mukaan on mahtunut myös vuosia jolloin lumesta ei ole mitään jäljellä ja maasta on puskenut jo esille kukkasia. Sellaista tämä elämä täällä Pohjolassa on. Meillähän on sanonta "Uusi lumi on vanhan surma." juuri niille päiville jolloin se pirullinen takatalvi taas yllättää meidät. 

Maaliskuun 25. päivä 2013 Cafe Regatta, Helsinki


Cafe Regatassa on istuttu juomassa kahvikupponen herkullisen mustikkapiirakan kera ulkosalla auringonpaisteessa. Lunta näkyy selkeästi vielä maassa. Koska keinutuolilla varustettu napakelkka on vielä käytössä kertoo se myös siitä, että meren jää on ollut riittävän kantavaa kelkkailuun. Muistan hämärästi, että myös jäällä olisi kävellyt ihmisiä. Jos olisi todella kylmä tuskin sitä olisi ulkona istuttu kahvittelemassa ja kun pukeutuu kerroksittain niin pysyy hyvin lämpöisenä myös talvella. Lämmin, paksu muhkupipo myös auttaa pitämään pään lämpimänä ja ehdottomasti kunnon talvijalkineet mielellään karvavuorella.

Maaliskuun 3.päivä 2014 oma keittiö 







Maaliskuulta vuodelta 2014 ei löytynyt blogin puolelta tai tallennetuista valokuvista yhtään kuvaa lumitilanteesta. Blogiin olen kirjoittanut 3.maaliskuuta seuraavasti. "Vaikka luonto ottikin vähän takapakkia eilen ja lumipeite tuli takaisin meillä keittiössä on kevätlintuja jo sirkuttamassa. Taidan nauttia vielä toisen kupillisen höyryävää teetä ja kahlata Hesarin vielä rauhassa läpi. Lunta näyttää taas vihmovan taivaalta joten toivottavasti tänne jo muuttaneet kevätlinnut eivät nyt ihan kylmety tuolla ulkosalla. Kevät keikkuen tulevi joten no worries folks 😀"

Maaliskuun 19.päivä 2015 Rajasaaren koirapuisto 


Kuvat on otettu Rajasaaren koirapuistosta, jossa olimme Minnien kanssa ulkoilemassa maaliskuussa. Jäät olivat rannasta jo lähteneet ja lumesta ei ollut tietoakaan saaressa. Ainoastaan Taivallahden puoleisella metsäpolku osuudella näkyi pieniä rippeitä lumesta mutta muuten oli lumetonta. Isot pulleat, uudet silmut pensaissa ja puissa kertoivat jo Neiti Kevään saapumisesta kaupunkiin. Aurinkolasit oli jo otettu käyttöön kevätauringonpaisteessa. Myös maasta puski jo ylös vihreää joten kevät oli pitkällä. 

Maaliskuun 12.päivä 2016 Turku 


Olimme Minnien kanssa viettämässä talvilomapäivää Turussa, jossa lunta oli todella vähän. Aurajoen toisella puolella ei lunta ollut lainkaan ja toisella puolellakin vain hyvin ohut lumipeite. Vanhan Turun mukulakivikadulla lunta näkyi siellä täällä mutta polkupyörät oli otettu kaupungilla jo esille ja pyöräilijöitä näkyi kadulla valtavasti. Koska mukana oli kulttuurikoira, russeliriiviö Minnie ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä tehtiin pieni ulkoiluhetki Puolalanpuistossa, jossa lunta oli vähän enemmän. 

Maaliskuun 22.päivä 2017 Porvoo 


Maaliskuussa 2017 teimme isäni kanssa päiväretken Porvooseen aika keväisissä tunnelmissa. Talvirajoitukset olivat toki vielä voimassa moottoritiellä joten yli 100 kilometriä ei saanut huristella mikä vähän harmitti kun tie oli ihan kuiva ja sula. Näsin kiveltä kun katseli alas Porvoon vanhaan kaupunkia kohden huomasi, että Porvoonjoen rannoilla lunta oli vielä samoin myös vanhan kaupungin mukulakivikaduilla siellä missä kevätaurinko ei ollut ehtinyt sitä sulattaa. Ilma oli hyvin keväinen ja aurinkoinen myös. Ihmisiä istuin jopa ulkoterassilla Raatihuoneen aukiolla. 

Maaliskuun 18.päivä 2018 Espoo, Laajalahti


Olin saanut uuden Huawei puhelimen testiin ja lähdimme Laajalahden luontopolulle kokeilemaan miten kameralla saa kuvia lumimaisemasta Minnien kanssa. Lunta luontopolulla oli vielä ihan reippaasti ja merikin oli jäässä sekä lumen peittämä. Muistelen, että olisi ollut muutamia pakkasasteitakin mutta onneksi ei tuullut. Lintubongareita oli jo liikkeellä ja mekin kipusimme lintutorniin lähinnä ihailemaan maisemia kun kiikarit olivat jääneet kotiin. Ihan rannan tuntumasta aurinko oli alkanut jo sulattaa lunta ja paljastanut vähän rantamaata. 

Maaliskuun 15.päivä 2019 Hämeenlinna








Olin työmatkalla Hämeenlinnassa  ja ennen kotiinlähtöä tein pienen kävelylenkin Hämeenlinnan koilliskulmassa ollakseni pirteä autonratissa kotimatkalla. Ns. talomuseoalueella, joka oli täynnä kauniita puurakennuksia näkyi vielä lunta siellä täällä. Kustaa III katu oli lähes lumeton mutta ilma ei mielestäni ollut lumettomuudesta huolimatta vielä kovin keväinen. Taivas oli lonkeronharmaa ja enteili, että alkaisi satamaan. Kotimatkalla moottoritiellä satoikin räntää. 

Maaliskuun 6.päivä 2020 Seurasaari


Ensimmäisenä koronavuonna pandemian alettua oli kevät todella aikaisessa. Teimme Minnien kanssa pitkän kävelyretken Seurasaareen ulkoilemaan ja lunta ei oikeastaan ollut juuri missään muualla kuin metsäpolku osuuksilla minne auringonsäteet eivät vielä ulottuneet. Jäät olivat lähteneet ja vedessä sekä ilmassa näkyi lintuja keväisissä tunnelmissa. Samoilu luonnossa rauhoitti mieltä kun elämä tuntui pandemian takia vähän sekavalta ja epävarmalta. 

Maaliskuun 28.päivä 2021 Hanko


Matkasin ensimmäistä kertaa yksi Hankoon Minnien poismenon jälkeen ja lähdin aika talvisesta Espoosta. Mielikin oli vähän apea kun ei ollut enää russeliriiviötä mukana. Saavuttuani Hankoon huomasin heti, että kevät oli harppauksen edellä siitä mitä meillä pääkaupunkiseudulla. Kevät sai hymyn huulille ikävästä huolimatta. Vaikka aurinko ei koko päivää paistanutkaan niin lunta ei Rakkauden polulla ollut juuri missään kohtaa. Pääsin ihailemaan välillä merta hiidenkirnujen katselun lomassa ja haaveilemaan jo tulevasta kesästäkin. Silti oli hyvä pitää takin karvareunainen huppu päässä koska mereltä tuuli melkoisesti. 

Maaliskuun 20.päivä 2022, Aurinkolahti Kahvila Kampela



Viime keväänä maaliskuun loppupuolella lunta oli vielä paljon verrattuna pariin aiempaan vuoteen. Kävimme useana päivänä maaliskuussa kahvittelemassa Aurinkolahdessa ja maisema Kahvila Kampelan ympäristössä ei juurikaan muuttunut lumitilanteen suhteen. Kului todella pitkälle huhtikuulle ennen kuin jäät alkoivat pikkuhiljaa sulaa venesatamasta ja lumiset metsäpolut paljastaa maata. Vaikka vielä oli lunta maassa mustarastaat lauloivat kilpaa ja tuntui auringon paistaessa keväiseltä vaikka lämmintä ei ollutkaan.

Summa summarum - jokaisena vuonna tämän kymmenvuotisen seurantani aikana on kevät saapunut. Joskus aiemmin joskus taas vähän myöhemmin. Laitan ystävilleni Suomen rajojen ulkopuolella linkin tähän postaukseen niin he eivät ole enää huolissaan talven loppumisesta Suomessa. Kevään odottaminen on aina hieman hermostuttavaa vaikka tietääkin Neiti Kevään tulevan! 






10 kommenttia:

  1. Tosi erilaisia lumitilanteita vuosien varrelta! Ja toisaalta, vaikka nyt lunta on meilläkin paljon, niin ei tarvita kuin muutama aurinkoinen lämpimämpi päivä niin lumet ovat sulaneet. Mieheni juuri tänään sanoi että golfkentällä on huhtikuun puolivälissä talkoot. Eli silloin siellä yleensä haravoidaan ja tehdään nurmikoiden paikkausta yms. Sulavatkohan lumet siihen mennessä? Ihania kevätpäiviä sinne teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lumitilanne on jännä juttu eli sitä ilmeisesti itsekin muistaa parhaiten ne kamalimmat lumimyräkät ja takatalvet. Aikaiset kevätpäivät puolestaan eivät muistu mieleen vaan painuvat unholaan. Auringolla on kyllä valtava voima eli nopeastihan se lumi sitten alkaa sulaa kun prosessi pääsee käyntiin. Keväät ovat sellaista edestakaisin sahaamista. Tänään lunta ja huomenna loskakeli. Meillä huoltoyhtiö ehti jo ottaa hiekatkin pois pihamaalta asfaltin päällä ja nyt kun on taas liukasta tuotiin uudet hiekat. Ei ehkä olisi kannattanut korjata vielä mutta ihmisen mieli on malttamaton. Nythän Ilmatieteen laitos on antanut pitkän tähtäyksen ennusteen, jossa huhtikuun on tavanomaista viileämpi mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Hyvää viikonloppua Kristiina sinne Ahvenanmaalle ♥

      Poista
  2. Mä taas olen ihmetellyt miksi kaikki suomalaiset tuntuu kärsivän tästä "takatalvesta". Kyllä viime vuosina harvassa on ollut ne vuodet että lumi olisi sulanut vielä maaliskuussa, etelässäkään. Vappukuvatkin Oulussa kuvataan monesti lumisissa maisemissa. Kuitenkin just tänä vuonna ihmisiä harmittaa kun ei vieläKÄÄN voi jättää kevyttoppista tai tennareita kaappiin. Selasin omia ig-kuvia huvikseen vuosi vuodelta, ja yhtenä vuonna neljästä, ei mulla ollut toppatakkia päällä maaliskuun alussa 😂. Meistä on tullut kärsimättömiä. Joulua aletaan valmistella jo syksyllä, kevät alkaa loppiaisena, ja syksy elokuun kuumimmilla helteillä, mielissämme siis. Mut vois sitä kalenteria kääntää väkäsen taakse päin. Niin että nyt olisi maaliskuun eka. Paremmalla todennäköisyydellä olisi jouluna lunta, ja ne helteetkin heinä- eikä elokuussa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit juuri oikeaan Hanna - meistä on tullut todella kärsimättömiä sekä kevään että monen muunkin asian kanssa. Olen itse kirjoittanut blogiin ja purnannut myös omalla Facebook seinällä sitä, että kauppa saa meidät koko ajan seuraamaan omaa aikatauluaan. Kirjoitin tänne blogiin jo 2018 postauksen "Miksi elämme koko ajan aikaamme edellä?".

      "Jouluviikolla näin marketissa jo ensimmäiset Runebergintortut ja laskiaispullat. OMG! Pääsiäisherkku mämmi rantautui kylmäaltaaseen jo tammikuussa ja tänään kaupassa oli tippaleipiä. Simaakin oli kuulemma tulossa, kertoi kauppias iloisesti yhdelle rouvalle. Pääsiäismunia on ollut minusta saatavilla on monta viikkoa ja ihan varmasti jotain vappuun liittyvää nähdään kohta." kirjoittelin 2018 postaukseen.

      Otin asiaan kantaan myös postauksessa 2023 "Kolme asiaan - blogihaaste" koska tämä ärsyttää minua koko ajan. "Minusta tuntuu, että kaupan sesongit ovat vain kiihdyttäneet tahtiaan eli kronologisuus tai itse juhlat ovat ihan sivuseikka kun kauppa puskee tavaraa suloisen sekaisesti kuluttajalle."

      "Koska terminen kevät määritellään lämpötilan mukaan, seuraavat muut kevään merkit sitä aika samalla aikataululla vuodesta riippumatta. Lämpötila vaikuttaa esimerkiksi lumen sulamiseen ja kun lämpötila nousee päivisin nollan yläpuolelle, sulaa lumi jo melko
      vauhdikkaasti. Ilmatieteen laitoksen mukaan lumipeite häviää aukeilta mailta yleensä 2-3 viikon kuluttua termisen kevään alkamisesta."

      Mukavaa viikonvaihdetta Hanna ♥




      Poista
  3. Lähes joka vuosi tuntuu siltä, että kevät ei tule ollenkaan, mutta eipä tuo ole vielä jättänyt tulematta. Kieltämättä kylmyys ja lumi alkavat ottaa jo päähän...odottaminen ei koskaan kuulunut vahvuuksiini :)
    Ihanaa huhtikuun alkua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taidamme kevään suhteen olla kuin malttamattomat lapset jouluaattona odottamassa Joulupukin saapumista. Kuten hyvin totesit "eipä tuo ole vielä jättänyt tulematta". Odottaminen on joskus vaikeaa kun kaapissa vaikka polttelee uusi kevättakki tai lenkkarit, jotka jo haluaisi ottaa käyttää. Aurinkoista huhtikuuta Outi ♥

      Poista
  4. Aika vaihtelevaahan tuo Etelä-Suomen lumitilanne on keväisin ollut. Tänä talvenahan lumitilanne on kaiken kaikkiaan ollut niin outo. Saman viikon aikana on voinut sataa lunta kahdesti isoja määriä ja välillä sulaa poiskin.

    Kevät tulee kyllä kovaa kyytiä. Jopa täällä Torniossakin päivällä lämpenee niin paljon, että vesi solisee räystäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä valitettavasti Suomen talvissa näkyy myös ikävästi ilmastomuutos eli enää ei noudateta sitä perinteistä neljän vuodenajan kiertokulkua. On lumettomia talvia ja syksy tuntuu kestävän ikuisuuden. Toisaalta kuumia hyvin kuivia kesiä, jotka vaikuttava maanviljelyyn Suomessa. Toisaalta lunta saattaa pyryttää viikon putkeen ja sitten se taas sulaa. Rasittavaa nämä vaihtelut.

      Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että Neiti Kevät olisi vihdoin saapumassa pääsiäisen kunniaksi.
      Mukavaa pääsiäistä Rva Kepponen ♥

      Poista
  5. Kuviani olen selaillut minäkin kartoittaessani menneiden vuosien kevään etenemistä. Vaihtelua on ollut ja vappunakin toppatakki tarpeen useinkin. Kerran nuorena muistan olleeni paljain säärin minihameessa Särkäniemessä ja silloin toukokuu oli upea, kesä puolestaan sateinen. Ai niin, sehän olikin samana vuonna kuin vihkiäisemme.
    Keväästä iloiten, Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma, että sinäkin olet selaillut menneiden keväiden valokuvia. Kyllä kevään alkamisessa on eroavaisuuksia vuosien välillä mutta lohduttavaa on se, että aina se kevät tähän saakka on tullut vaikka välillä tuntuu, että takatalvi vaan iskee takaisin.

      Minä olen myös kerran alle parikymppisenä lähtenyt vappurientoihin todella keväisillä ellei peräti kesäisillä vaatteilla ja kuinkas sitten kävikään. Vappuaattoiltana alkoi satamaan räntää. No, siinä sitä sitten paleltiin ja aivasteltiin joten kevätflunssa seurasi kevätvaatteista liian aikaisin.

      Kevät iloa sinne Kangasalalle ♥

      Poista