tammikuuta 18, 2022

Pipoa mä metsästän, tahdon saada uuden!

 





Tuotekuvat on lainattu netistä, muut valokuvat omia

Viime päivinä sää on ollut täällä pääkaupunkiseudulla todella vaihtelevaa. Välillä on ollut melkein paukkupakkasia ja muutaman päivän päästä lämmin Föhn-tuuli pyyhkäissyt maamme yli tuoden mukaan aurinkoista säätä ja lauhaa ilmaa. Joku viisas Ilmatieteen laitoksen meteorologi ehtikin jo ennustella, että jatkossa voisi tulla kyllä lyhyitä kylmempiä jaksoja mutta pääsääntöisesti olisi lauhempaa säätä juurikin tuon Atlantilta puhaltelevan tuulen takia. Sään nopea vaihtuminen on tuonut myös superliukkaat tien pinnat joten luottojalkineeni Icebugit ovat olleet kova sana koiralenkeillä aamuin illoin. Kyllä kunnon nastakengät ovat pelastaneet minut monilta kaatumisilta joten ehdoton suositus Icebugeille jos liikut paljon luonnossa tai sinulla on koira. Pakko myöntää etteivät ne ole maailman kauneimmat jalkineet mutta siitä viis jos pysyy pystyssä! 

Salomonin keltaisessa pipossa Minnien kanssa talvisella kävelyretkellä 2014 tammikuussa Kaivopuistossa, Uunisaaressa ja Liuskasaaressa.



Tammikuussa 2017 oltiin oranssi Lindex pipo päässä testaamassa Merrellin uusia talvikenkiä metsässä.



Marraskuussa 2018 Rajasaaren ihanassa koirapuistossa, joka on siis ihan oma saarensa lähellä pääministerin Kesärannan virka-asuntoa. Ahvenanmaan reissun yhteydessä Siljan laivalta tarttui mukaan tämä hauska BSC-merkin tupsupipo. 

Toinen tuiki tarpeellinen asuste talvella on hyvä ja lämmin pipo. Omassa nuoruudessani pipo oli jotenkin "ihan älyttömän nolo" asuste, joten sen saattoi vetää kyllä päähänsä vaikka hiihtolenkille mutta muuten muistan kulkeneeni usein pipotta talvella. Pipohan liiskasi tukan pitkin päätä joten siksikin se oli "ihan no-no juttu". Nykyään en luopuisi piposta tai sen käyttämisestä kylmillä keleillä mistään hinnasta. Usein tulee jo syksylläkin vedettyä pipo päähän kun kelit viilenevät. Olen täällä blogin puolellakin esitellyt pipojani ja viime vuosina varsinkin nuo useamman tupsun pipot ovat olleet lähellä sydäntä. 






Muutamia vuosia sitten ostin Tallinnan joulumarkkinoiden yhteydessä useita "karvatupsupipoja", joista onkin tullut suosikkeja. Nämä pipot herättävät aina kysymyksen "Mistä olet ostanut tuon pipon?"

Nyt haluaisin ostaa uuden pipon pitkästä aikaan joten sehän on tarkoittanut sitä, että olen pyörinyt netin uumenissa. Olen katsellut todella monia kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja pipoja miettien samalla myös väriä ja mallia. Jostain syystä nuo tupsulliset taas kiinnostavat minua. Ehkä yksi tupsuinen olisi nytkin taas hankinnassa kun vain pääsisin yksimielisyyteen itseni kanssa mikä näistä olisi juuri se oikea malli ja väri, joka päätyisi lämmittämään pääni harmaita aivosoluja jatkossa. Tässä muutamia vaihtoehtoja koska valintaa en ole vielä tehnyt. Joukossa on myös myös yksi ruotsalaisen yrityksen pipo. 





Myssyfarmin pipot tai siis Myssyt ovat aivan ihania ja samoin heidän tarinansa. Myssymummojen kuvat ovat ihanan elämänmyönteisiä firman nettisivuilla ja olisi hauskaa kuristaa kuka mummosta (mukana myös yksi myssypappa Rauno) olisi juuri minun myssyni neulonut. Harkinnassa mallit Kultti (tupsullinen) ja Muffi (keltainen tai sininen) myssyt. 

Myssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyän Vistolan kylältä. Kaikki Myssyt neulotaan käsin paikallisten Myssymummojen puikoissa paikallisten suomenlampaiden luonnonmukaisesta villasta. Farmilla kaikki on aitoa ja alkuperäistä, eikä Pöytyä tiettävästi ole mikään muotimaailman polttopiste. Täällä on todella viileää lähinnä talvisin, ja kenties juuri siksi paikalliset rouvat osaavat kutoa maailman hienoimpia Myssyjä.

Northoutdoor, Vuolu merinopipo 

Northoutdoor, Aalto merinopipo




Northoutdoor, Noppa merinopipo

Myös Northoutdoorin mallistossa on monia merinovillaisia pipoja, jotka ovat varteenotettavia vaihtoehtoja uutta pipoa etsiessä. Merinovillakuitu on ohutta ja joustavaa verrattuna perinteisen pohjoisen lampaan villaan. Em. poikkeuksellisen rakenteensa ansiosta merinovillasta voidaan valmistaa hyvinkin ohuita ja pehmeitä tuotteita. Merinovillaiset alusasut ulkoiluun ovat varmasti tuttuja monille meistä. Arvon nyt mallien Vuolu, Aalto ja Noppa välillä.  

Vai-Ko, Nelli beanie, laventelin sininen viehättää ja tuo palmikkoneulos myös. 

Vai-Ko on myös kotimainen yritys, jonka Suomessa valmistetut pipot ovat 100% bluesign ja G.O.T.S. sertifioitua luomumerinovillaa, jonka tuotantoketjua myös valvotaan alusta loppuun. Yrityksen tuotteissa designin lisäksi kiinnostaa myös eettisyys ja ekologisuus. Vaalean laventelinsininen on kaunis kaunis ja poikkeuksellinen väri joten siksi iskin juuri tähän silmäni. 

Myös toinen palmikkoneulepipo eli Sätilan Åsarp pipo puhuttelee minua. Sätilan historia alkoi Länsi-Göötanmaalla jo vuonna 1896 eli pitkä on perinteet tällä yrityksellä. 100% norjalaista villaa ja tuo tupsu pipossa minimoi lankajätteen ja suojelee näin ympäristöä. Tupsulla on siis tärkeä merkitys vastuullisuuden kannalta! Muitakin värejä kuin valkoinen tarjolla koska tämä oli kaunis mutta ehkä liian arka väri minulle. Kuvakollaasissa on myös myös pari Fjällrävenin pipoa mutta jätin ne kuitenkin pois esittelystä kun mieleni muuttua tätä tekstiä kirjoittaessa. 

Superyellow, Arctos merinovillapipo 

Superyellow, Baltic pipo Itämeren suojelemiseksi

Suomalaisen Superyellowin valikoimista olen löytänyt totta kai tupsullisen Arctos pipon, joka on merinovillaa ja siinä on ihanan leveä kaksinkertainen käänne, joka suojaa hyvin korvia viimalta sekä pakkaselta. Baltic pipo soveltuu kevään ja kesän retkille mutta halusin vinkata siitä koska pipo on syntynyt Superyellow yrityksen halusta olla mukana vähentämässä muovijätettä sekä suojelemassa Itämerta. Baltic pipossa on merinovillan lisäksi myös kierrätetyistä muovipulloista valmistettua polyesteriä. Jokaisesta piposta lahjoitetaan 5€ John Nurmisen säätiölle Itämeren suojeluun. 

Minkälainen pipo tai myssy on sinun suosikkisi talvella? Vaikuttaako piposi valintaan vastuullisuus, eettisyys tai kotimaisuus? Pitääkö pipossa olla tupsu vai onko se ihan NO-NO? Mikä on sinun suosikkivärisi pipossa? 








10 kommenttia:

  1. Minulla on kolme hyvää pipoa. Kaksi on ostettu Tallinnasta, musta ja vaaleanpunainen, joissa kummassakin on tupsu. Sitten on perusharmaa pipo, vähän sellainen ohuempi. Minähän hikoilen aina päästäni, joten olen todella tarkka pipojeni suhteen. Pari miinus astetta ei saa minulle vielä pipoa päähän :)
    Myssyfarmin isot myssyt on ihania.
    Lämmintä loppuviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet tehnyt hyviä pipo löytöjä Tallinnasta. Minusta on tullut sellainen, että mielelläni pidän jo parissa miinusasteessa pipoa tai lippistä kun menen ulos. Tuo on muuten totta, että jo liikkuu paljon niin silloin paksu pipo on liikaa ja ohuemmallakin pärjää.
      Kivaa sunnuntaita Outi <3

      Poista
  2. Ihania pipoja ♡ Minä käytän pipoa ulkoillessa talvella. Jos menen autolla kylille tai töihin ja ulkona oloa on vähän, niin pipoa en silloin käytä. Lapaset ovat aina ulkona ollessa ja pitkälle kevääseen. Neuloin itselleni viime viikolla lapaset ja pipon Novitan uusilla ohjeilla. Ne neuloin Isoveli-langasta ja niistä tuli ihanan muhkeat. Mukavaa viikon jatkoa sinulle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja <3 Itsekin olen aika tyytyväinen pipoihini ja ehkä se Myssyfarmin pipo tähän vielä jatkoksi. Minä en käytä lapasia juuri koskaan koska "tarvitsen kaikkia sormia koiran kanssa ulkoilussa". Lapasia voin käyttää jos Mimmi ei ole mukana. Täytyykin käydä kurkkimassa jos sinun uudet lapaset ja pipo näkyvät joko blogissa tai Instassa.
      Kivaa sunnuntaita Tarja <3

      Poista
  3. Kaikki piponi ovat luonnonkuitua. Kashmirpipot ovat suosikkejani, ne ovat kevyitä, lämpimiä eivätkä sähköistä hiuksia tai paina niitä lyttyyn. Niitä minulla on muutamia minulle mieluisissa maanläheisisssä sävyissä, uusimpana syksyllä ostettu HM Premiumin kashmirvillainen kaksinkertainen "muhkumyssy" joka on todella lämmin kovimmillakin pakkasilla. Nyt tuntuu, että pipoja on riittämiin, laadukkaat pipot kestävät vuosia, luultavasti vuosikymmeniäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on luonnonkuituisia ja sellaisia, joissa on myös luonnonkuitujen lisäksi keinokuituja. Sähköistyminen on ikävä juttu ja pitkät hiukset sähköistyvät minulla sekä pakkasen että villankin takia. Muhkumyssyt ovat ihania. Monet näistä kuvissa vilahtaneista pipoistani ovat vanhoja. Tuo Salomonin pipo on yli 10 vuotta vanha.

      Poista
  4. Minulla on tasan kaksi sellaista pipoa joita käytän. Toisen olen ostanut viuosia sitten Tallinnasta ja toisen ostin tänä talvena kylämme marketista. Minun on tosi vaikea löytää sellaista pipoa johon olisin tyytyväinen. Sen jälkeen kun rupesin käyttämään silmälaseja, tuntuu ettei mikään sovi. Vai olisiko niin että ennen silmälasien hankkimista luulin että kaikki sopii, mutta kun sain lasit nenälleni huomasinkin ettei mikään näytä sopivan :) Icebugit ovat ihan ehdottomat. Eivät ole maailman kauneimmat, mutta tosi mukavat jalassa ja turvalliset. Niistä en luovu koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on sanonut samaa kuin sinä, että pipo tai päähine ylipäätänsä yhdistettynä silmälaseihin on vaikea yhtälö. Kun em. lisätään kasvomaski luulen etten enää pärjäisi tuon kolmikon kanssa. Jos sinulla on hyvät pipot niin mitä sitä uusiakaan ostamaan. Icebugeja ilman en liiku talvella.
      Hyvää sunnuntaita Kristiina <3

      Poista
  5. Ihania pipoja kaikki ja sulle sopii loistavasti pipot. Myssyfarmit löytyy mieheltä ja minulta ja ne on ne kaikkein lämpimimmät pipot mitä meiltä löytyy.

    Ihastuin tuohon lilaan lettineulepipoon, jokin siinä violetissa nyt vetää.

    Sydämellistä viikonloppua Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Muistankin teidän Myssyfarmi pipot miehen kanssa jostain blogin tai Instan kuvista. Tuo Valtteri talvimyräkkä, joka jatkuu vissiin vieläkin oli sellainen, että siinä pärjäsi paremmin talvilippiksellä ja isolla hupulla kuin pipolla. Lippa suojasi silmiä, että näki mitä edessä oli.

      Lettineule pipossa on tämän vuoden must väri - on kyllä minustakin kaunis.

      Mukavaa sunnuntaita Tiia <3

      Poista