lokakuuta 20, 2021

Salon Halikosta löytyy aivan valtavan upea kurpitsapuisto🎃🎃🎃



Lokakuun yhä aiemmin pimeneviin iltoihin löytyy valoa ja iloa Salon Halikon kurpitsapuistosta. Salossa nimittäin starttasivat Kurpitsaviikot lokakuun 11.päivänä ja tapahtuma päättyy kuluvan viikon sunnuntai iltana 24.10. Rannikon puutarhan kurpitsapelto on ihastuttanut jo vuodesta 2018 värikkyydellään ja erilaisilla kurpitsoillaan. Minä olin matkalla Halikon kurpitsoita katsomaan jo viime syksynä mutta viime metreillä reissu menikin mönkään. 



Viime lauantaina käännettiin innolla Audin nokka Halikkoon ja ajettiin kohden Rannikon kurpitsapuistoa. Meidän lisäksi ihan muutama muukin oli päättänyt ottaa suunnaksi saman paikan. Ylen uutisten mukaan viime lauantaina paikalla olisi vieraillut peräti 70 000 ihmistä. Me saavuimme paikalle kun aurinko oli laskemassa kello 18 jälkeen ja ihmisiä oli silloin jo jonkin verran liikkeellä. 



Espoosta Halikkoon huristeli Turun moottoritietä reilun tunnin verran. Sää oli ihanan aurinkoinen ja harmitti kun olin unohtanut aurinkolasit eteisen kaapin päälle. Laskeva aurinko ihan häkäisi silmiä laskiessaan taivaanrantaa kohden. Onnistuimme myös näkemään pari kaurista tai valkohäntäpeuraa matkan varrella mutta onneksi olivat turvallisesti hirviaidan takana. Eläimet olivat sen verran kaukana ettei varmasti pystynyt tunnistamaan kummasta lajista oli kyse. 




Olimme ajoittaneet matkamme sitten, että saavumme Halikkoon juuri auringon laskiessa, jotta saadaan valokuvia myös valoisaan aikaan. Turun moottoritieltä käännytään liittymästä 13 (Aura, Halikko, Meriniitty) seututielle 224, josta sitten vielä loppumatka jatketaan Vanhaa Turuntietä pitkin kohteeseen. Kurpitsapelto ja sen viereen rakennettu kurpitsapuisto näkyikin jo tien vasemmalla puolella. Ensimmäinen pysäköintialue oli jo tupaten täynnä autoja. Onneksi tapahtumassa on pysäköinninohjaajia sillä illan pimetessä myös autot sekä ihmiset lisääntyvät.




Ajoimme siltaa Halikonjoen yli ja käännyimme parkkipaikalle, joka oli Halikon kirkon lähellä. Kaunis, osittain keskiaikainen kivikirkko olisi myös ollut kiinnostava vierailukohde mutta jäi nyt toiseen kertaan. Kirkonkellojen soittoa saimme sentään kuunnella kun kävelimme Halikon historiallista vanhaa siltaa pitkin kurpitsapuistoon. Kävelytien laidalla oli aseteltu koverrettuja kurpitsoita molemmin puolin. Puutarhan työntekijät kulkijat jo sytyttelemässä kynttilöitä kurpitsoissa pimenevään iltaan. 



Rannikon puutarha on minulle tullut tutuksi S-ryhmän kauppojen hevi-osastolla. Viime kesänäkin tuli ostettua Halikon pelloilla kasvatettuja mansikoita monta kertaa. Rannikon puutarhan historia on kerrottu hauskasti autenttisien vanhojen valokuvien kera yrityksen omilla nettisivuilla. Kurkkaa tästä miten kaikki alkoi 1976. 




Some on kuluvan viikon aikana täyttynyt lukuisista valokuvista Halikon kurpitsapuistosta. Enkä yhtään ihmettele miksi ei olisi. Kurpitsapuisto on somistettu kauniisti ja siellä on monta todella valokuvauksellista paikkaa. Valokuvia minäkin napsin minkä Mimmin vahtimiselta ehdin. Alueella oli nimittäin muitakin nelijalkaisia karvakavereita omistajiensa kanssa. Mimmiä kurpitsat myös näyttivät kiinnostavan ja varsinkin niiden sisällä palavat kynttilät. Onneksi koiruuden kirsu ei palannut kun uteliaasti nuuhkittiin eri kokoisia kurpitsoita. 



Kurpitsoita on mahdollista ostaa toki mukaansa tapahtumasta ja samalla saat myös ohjeet kuinka työstät kurpitsaa. Olen itse muutamana vuonna kovertanut kurpitsan ja koskaan en ole ollut siihen ihan tyytyväinen. Luulen, että minun käyttämä veitsi ei ole ollut riittävän terävä ja jämäkkä. Löysin Rannikon puutarhan Facebook-sivuilta hyvät ohjeet joten seuraavan kerran sitten näillä onnistun varmasti. Ja harjoitus tekee mestarin eli pitää kokeilla monella eri kurpitsalla saadakseen hyvän lopputuloksen.



Kurpitsalyhdyt ovat hauskoja mutta myös amppeliin voi laittaa kurpitsan kynttilän kanssa roikkumaan. Alueella oli kyhätty myös kurpitsoista kaariportti, jonka ääressä moni kuvasi itseään. Ja myös valtava kurpitsakeko, joka myös oli suosittu kuvauspaikka. Oranssit ja keltaisetkin kurpitsat toivat myös kaivattua väriä jo muuten vähän syksyiseen maisemaan. Katsottavaa oli ihan joka puolella. 





Kurpitsapellolta löytyy myös kurpitsakioski, josta voi ostaa juotavaa ja ehkä jotain syötävääkin. Unohdin sen kurpitsahuumassani tarkistaa. Facebookissa oli kuvia siitä miten työntekijät olivat keränneet pelloilta talteen nyt valkoisia talvikurpitsoita ja Halloween-kurpitsoita. Kasper-minihalloweenkurpitsa onkin uutuustuote ja niitä lähtenyt jo myyntiin Prismoihin ja S-marketteihin tänään. S-kauppoihin nämä kurpitsat saapuvat viikonloppuna. Jos mielit omaan Halloween kurpitsaa kannattaa suunnata kaupoille. 


Ihan älyttömän hauska ja värikäs syystapahtuma joten ensi vuonna taas uudelleen🎃🎃🎃🎃


14 kommenttia:

  1. Voi mahtavuutta! On todella upean ja hauskan näköistä. On siinä ollut hommaa noita lyhtyjä tehtäessä. Ja niin paljon iloa ja iloista mieltä kaikille - tapahtumaa toteuttamisessa mukana olleille, tapahtumassa kävijöille ja meille täällä blogipostauksesi äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Tämä tapahtuma on kyllä sellainen iloinen väripläjäys muuten jo harmaassa lokakuun ilmassa. Rannikon puutarha on kauniisti asetellut kurpitsoita jo reitin varrelle, jota kurpitsapuistoon kuljetaan. Itse puisto on pellolla, johon on tuotu olkia joten siellä pystyy liikkumaan kuraamatta kenkiään. Paljon asetelmia kurpitsoista ja myös ne "Halloween" -efektit haamuineen mukana. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

      Poista
  2. On kyllä upean näköistä. Vaikka en ollenkaan tykkää Halloweenista, niin nuo kurpitsat koristeena ovat kylla mahtavia. Ja kun sisällä palavat vielä kynttilät niin näky oli varmaan ihastuttava.
    Aikamoinen määrä kävijöitä oli siellä käynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! En itsekään ole mikään suuri Halloween-fani mutta kyllä kurpitsat kaunistavat muuten niin harmaata syksyä värikkyydellään. Jonain vuonna kun veljeni tyttö oli pienempi pidimme Halloween-illallisen, josta syntyi tänne blogiinkin postausta.
      https://www.marjonmatkassa.fi/2013/11/halloween.html

      Kivaa viikonloppua Kristiina <3

      Poista
  3. Aivan upea tapahtuma! Syksyiset pimeät illat juuri tällaista tarvitsevatkin: iloista väriä ja valoa.

    Kurpitsojen kaivertaminen osoitautui meilläkin aika kinkiseksi hommaksi. Sairaan kova se vihannes on raakana.

    Mukavaa syksyn jatkoa sinulle! ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine! Valoa ja iloa tähän pimeyteen kyllä tarvitaan. Kurpitsan kaivertaminen käy kyllä työstä ja joku neuvoi käyttämään siinä jäätelökauhaa apuna. On kuulemma helpompi sillä ottaa sisusta pois kurpitsasta. Tosin se kypsyysaste myös vaikuttaa paljon.

      Hyvää syksyä myös sinne Maltalle :)

      Poista
  4. Siis ihan mielettömän upea tapahtuma. Rakastan kurpitsoja ja meilläkin on jo pieni kurpitsa kaiverrettuna valmiiksi. Ihanaa loppuviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Outi :) sinä olisit myös viihtynyt täällä. Ihanaa kun olette jaksaneet jo kaivertaa kurpitsan valmiiksi. Minä jätän ehkä tänä vuonna tekemässä tai saa nyt nähdä.
      Rentouttavaa viikonloppua ja toivottavasti olet jo kunnossa <3

      Poista
  5. Oisin halunnut käydä tuolla myös mutta on niin pitkä matka Vantaalta, kun autoakaan ei oo...

    Ihanaa että päästiin nauttimaan paikasta sun kuvien kautta!💙

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ja kun teillä on vielä pikkuinen vauvakin. No ehkä ensi vuonna.
      Lapset kyllä pitävät tällaisista tapahtumista ja jos vaikka teillä on sitten autokin.
      Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua Jasu <3

      Poista
  6. Komiat on kurpitsat. Itse en ole Halikossa käynyt sitten lapsuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä käynyt Halikossa ja kovasti oltiin viime kesänäkin menossa mutta jäi ensi vuoteen. Halikossa on kirkon lisäksi myös museo ja jännä tiilinen vesitorni. Ehkä sinäkin
      menet taas ensi kesänä :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Eikö olekin Anna :) Värikkyyttä, maalaismaisemaa ja kurpitsoita. Ihan täydellinen yhdistelmä.
      Kivaa viikonloppua Anna!

      Poista