lokakuuta 21, 2021

Syksy valloitti parvekkeen ensimmäisen pakkasyön jälkeen






Ensimmäinen pakkasyö pääkaupunkiseudulla ja Espoossa koettiin tällä viikolla.  Kun asteet lämpömittarissa tippuvat nollan alapuolelle on se aina minulle merkki, että kesähuoneelle on vihdoin myös heitettävä hyvästit kuluvan vuoden osalta. Ikuinen kesävenyttäjä on jo vetänyt sukat jalkaansa mutta edelleen hän on pitänyt kynsin ja hampain kiinni parvekkeen kesäasusta. Pelargoniat kukkivat toki edelleen ja uusia nuppuja oli tulossa mutta ne oli kyllä nyt aika laittaa talvehtimaan ja odottamaan uutta kevättä. Lobeliat olivat kuivuneet ja muutkin kesäisemmät kasvit näyttivät jo hieman väsähtäneiltä. Maanantaina töiden jälkeen nappasin Mimmin mukana ja huristelimme Suomenojan Plantageniin syyskukkaostoksille.





Minä taidan toimia parvekkeeni laittamisen kanssa aika päivän/kellon tarkasti näin syksyllä. Viime syksynä on syysistutuksilla korvattu kesäkukat 18.lokakuuta. Vuotta aiemmin 2019 blogiin on kirjoitettu syysasusta 21.lokakuuta. Onko syksy 2018 ollut poikkeuksellisen lämmin vai olenko vain vitkastellut mutta silloin syksykukat ovat saapuneet vasta 31.10. parvekkeelle! Myös lokakuussa 2016 ollaan oltu vähän myöhemmin liikkeellä eli vasta 26.päivänä. Toisaalta kun kesähuoneessa on edelleen kukkinut kauniisti on tuntunut turhalta laittaa tilalle jotain syksyisempää. 


Olen normaalisti hankkinut syyskukkia Tammiston Plantagenista mutta nyt välttääkseni neljän ruuhkan Kehä ykkösellä päätin kurvata Suomenojalle. Puutarhamyymälä oli todella tyhjä ja esimerkiksi koristekurpitsat olivat jo loppuneet. Selkeästi myymälästä oltiin jo raivattu tilaa joululle ja tulevalle vuodenvaihteen sesongille kukkineen ja koristeineen. Onneksi syyskukkia oli vielä kuitenkin ihan kivasti jäljellä ja hyviä tarjouksiakin meille "mattimyöhäiselle". Tosin en todellakaan ollut ainoa syysistutuksia tekevä hortonomi. 




Marjon matkaan lähti sekä aitokanervia että callunoita useissa eri väreissä. Lisäksi muutamia koristekaaleja, valkoinen syklaami ja lankaköynnös/hopealankaistutus. Olen muutamina vuosina ostanut myös marjakanervia mutta tänä vuonna jätin ostamatta. Mietin todella pitkään ostanko skimmian eli Japanista kotoisin olevan pensaskasvin Skimmia Japonican. Olen vuosia sitten saanut skimmian joulukukkana ja onnistuin pitämään sitä myös hengissä parvekkeelle joulun jälkeen kun talvi oli leuto. Jouluruusujakin oli tullut myyntiin ja niitä näytti olevan myös tarjolla vaaleanpunaisia. 



Parvekkeemme on nyt valmista ottamaan vastaan kylmiäkin öitä joten talvi voi tulla sitten kun sen aika on. Lokakuun 30. ja 31. välisenä yönä me siirrymme taas kesäajasta normaaliin aikaan. Piti oikein tarkistaa tämä netistä koska itse olen ajatellut tulevaa viikonloppua "kellojen siirtoajaksi". Aion vielä hankkia parvekkeelle pihlajanmarjoja joko oksissa tai sitten terttuina tulevan viikonlopun aikana. Tänä vuonna pihlajanmarjoja on niin paljon, että kehtaan ottaa muutaman oksan niistä kotiinkin. Parvekkeemme edessä muuten kasvaa myös pihlaja punaisine marjaterttuineen - upea näky! 




Minkälaisia syysistutuksia sinä olet laittanut parvekkeelle tai pihallesi? Mukavaa loppuviikkoa kaikille! 

9 kommenttia:

  1. Hienot pvat istutuksesi. Minä olen vielä mattimyöhäisempi, sillä en ole vielä hankkinut mitään syksy/talvikasveja! Tänään on kuitenkin aikomus mennä ostoksille ja yksi itsetehty "häkkyräkin" on suunnitteilla sisäänkäynnin ulkopuolelle. Jokunen lyhty ja ledkynttilöitäkin olisi kiva saada lisää. Katsotaan nyt mitä löytyy.
    Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina :) Mukava kuulla, että joku toinenkin on "mattimyöhäinen". Monet ystäväni laittavat syysistutukset heti elo-syyskuun vaihteessa ja ihmettelevät aina miksi minä en pidä mitään kiirettä. Omasta mielestäni tuolloin on aivan liian aikaista kun ilmat ovat kesäisiä ja kukkien kasvukausikin näyttää lämmön ja auringonvalon takia jatkuvan.

      Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä sinä löydät puutarhamyymälästä.
      Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  2. Kevään ensimmäiset kukat laitan parvekkeelle (vähän liiankin) aikaisin, mutta syksyksi en yleensä laita enää parvekeistutuksia. Syyskasveista tein sisälle asetelman, kestää sen minkä kestää.

    Koristekurpitsoja aloin etsiä pari viikkoa sitten, mutta pienistä oli tarjolla enää niitä rupisen näköisiä lajikkeita. Pieniä valkoisia toin joskus Pariisista, kun niitä oli tavallisissa ruokakaupoissa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna minä laitoin taas kesäkukat poikkeuksellisen aikaisin kun mustarastaiden pesintä häiriintyi. Jo toukokuussa oli parvekkeella lähes kaikki tärkeimmät kesäkukat. Toki kukkia ostettiin sinne lisää pitkin kesää :D

      Olen itse miettinyt kranssia, jossa olisi juuri pihlajanmarjoja. Ne puut, joista voisin pihlajanmarjoja ottaa ovat vain niin korkeita etten yletä oksille. Jatkan etsimistä.

      Valkoiset kurpitsat ovat kauniita ja näin niitä juuri jossain sisustuslehdessä. Kurkin jopa eilen ruokakaupan kurpitsa valikoimaan mutta olivat turhan suuria ollakseen koristeita vain.

      Poista
  3. Kiva syysparvekesinulla.
    Minulla on ollut jo pari viikkoa kanervat ruukussa ulko-oven edessä. Pihan puolella kukkii vielä perennapenkin korkein kukka. Meillä ei taida tulla mitään syyskukkia lasitetulle terassille, koska sinne pitää kohta varastoida pari fillaria ja uuten pinginpöytä. Terassiaika julistetaan päättyneeksi ja varastointiaika alkaneeksi.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen <3 Minusta on kiva somistaa parveketta aina vuodenaikojen mukaan.
      Ihanaa kun sinulla vielä kukkii perennapenkissä. Näin itsekin vielä eilen ruusuja läheisen talon pihalla, jotka kukkivat.

      Sääli kun menetätte lasitetun terassin nyt varastoksi mutta pakkohan tavaroitakin on säilöä jonnekin.

      Rentouttavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Onneksi meillä täällä on vielä lämmin, +25-26C, joten erillisiä syyskasveja ei tarvitse harkita. Ostin juuri krysanteemeja koristelemaan parvekettani. https://viaperasperaadastra.com/2021/10/17/sunnuntain-paivana-en-jaksa-olla-vakava/
    Maltalla hyvä ulkokukkien sesonki alkaa vasta marraskuussa, kun ilmat vähän viilenee.
    Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän lämpötila kuulostaa ihan kesäiseltä siellä Maltalla. Kävin kurkkimassa sinun krysanteemeja ja kauniita olivat nekin. Kivaa viikkoa sinne vai oletkohan sinä jo jossain ihan muualla reissaamassa :D

      Poista