lokakuuta 10, 2021

Outi Heiskasen retrospektiivinen näyttely on täyttänyt Ateneumin 3.kerroksen






Ateneumissa avautui perjantaina Outi Heiskasen retrospektiivinen näyttely. Pääsin itse kurkistamaan kutsuvierasavajaisten yhteydessä tähän näyttelyyn jo torstaina. Matkasin töiden jälkeen Helsingin ydinkeskustaan ja Ateneumiin todella pitkästä aikaa. Olen edellisen kerran käynyt katsomassa taidetta tämän uusrenessanssi rakennuksen upeissa saleissa 26.helmikuuta 2020. Silloin avautui venäläisen avantgardisti Natalia Concharovan värikylläinen näyttely, jossa jo alkava koronapandemian uhka oli käsinkosketeltava. 

Pandemia-aikana osallistuin verkon välityksellä Ilja Repinin näyttelyyn mutta fyysisesti en sinne onnistunut pääsemään mikä toki harmittaa edelleenkin. Näin pitkä aika erossa maamme tunnetuimmasta taidemuseosta ja Suomen taiteen kodista on ollut todella vaikeaa joten odotukseni olivat korkealla. Outi Heiskasen upea näyttely ylitti kaikki minun odotukseni ja Ateneumin ovesta astui ulos taiteen ystävä, joka hykerteli onnesta harmaasta säästä huolimatta. 





Outi Heiskanen Syysjärvellä heinäkuussa 1989, kuva: Sakari Viika

Minun ensikosketukseni Outi Heiskaseen taiteeseen laajemmin tapahtui Sara Hildenin taidemuseossa vuonna 2005. Olimme ystäväni kanssa Tampereella ja hetken mielijohteesta päätimme käydä katsomassa Heiskasen taidetta. Muistan erityisesti hänen grafiikkaansa puhutelleen minua tuossa näyttelyssä. Töissä olevat pienikokoiset ihmiset ja taruolennot olivat kiehtovia. Heiskanen oli yhdistänyt samaan työhön erilaisia tekniikoita akvatintaa ja etsausta tai kuivaneulaa. Vaikka työt olivat mustavalkoisia ne hurmasivat minut vaikka värien ystävä olenkin. 




Outi Heiskanen, Kihlaus 1987, viivasyövytys ja akvatinta




Outi Heiskanen, Punatukkainen tyttö 1974, viivasyövytys, akvatinta ja kuivaneula



Outi Heiskanen, Kotikolo 2002; viivasyövytys ja akvatinta




Outi Heiskanen, Shakkimetti 1980, akvatinta ja viivasyövytys 

"Outin töissä kohtaamme hänen perheensä ja laajan ystäväpiirinsä. Hän on löytänyt aiheensa mielensä kerrostumista ja arkipäivästä. Ja kaikesta näkemästään. Omaan piilotajuntaansa Outilla on ollut suora linja." Ateneumin näyttelyteksti 

Työt olivat herkkiä ja salaperäisiä monia eri kerroksia sisältäviä tarinoita. Outi Heiskasen töissä näkyvät myös hänen opettajansa, taidegraafikko Pentti Kaskipuron opetukset. Kaskipuron sipuleissa on samaa kerroksellisuutta ja vielä jonain päivänä minulla on "omat sipulit seinällä". Yritin etsiä mahdollisia valokuvia tuosta näyttelykäynnistä mutta mitään ei löytynyt. En tuolloin vielä valokuvannut yhtä ahkerasti kuin nykyään eikä edes luurin uumenista löytynyt mitään Sara Hildenin näyttelystä. 




FT Tuula Karjalaiselta on juuri ilmestynyt elämänkerta kirja "Outi Heiskanen - taiteilija kuin shamaani". Karjalainen on taidehistorioitsija, kuraattori ja tietokirjailija, joka oli myös Outi Heiskasen hyvä ystävä yli 40 vuoden ajalta. Naiset matkustivat yhdessä paljon mm. Tiibetissa ja Aasiassa. Tämän kirjan kirjoittamisesta puhuttiin jo silloin kun Outi asui vielä kotona. Nykyään Heiskanen asuu Vehmaalla hoitokodissa muistisairautensa vuoksi. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea. 

Outi Heiskanen vuonna 2013. Yksityiskohta. Kuva: Pertti Nisonen. Lainattu Ateneumin näyttelyesittelystä nettisivuilta.

Heiskanen, taiteilijanimeltään Heis oli nimetty jo vuonna 1986 Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija ja Taidehallissa pidetty näyttely nosti hänet koko Suomen tietoisuuteen. Minä en tuossa näyttelyssä vieraillut mutta muistan Heiskasen hahmon lukuisista lehtijutuista ja uutisista. Hänen tavaramerkkinsä valtava hiuspehko teki myös Outi Heiskasesta hyvin omaperäisen ja ehkä vähän satumaisenkin hahmon. Heiskanen oli selkeästi luonnonlapsi ja minulle hänestä tuli myös mielleyhtymä edesmenneeseen tätiini sekä kummitätiini Uma Aaltoseen. He molemmat olivat rehellisesti juuri sellaisia kun halusivat olla esittämättä mitään tai miellyttämättä ketään. 



Kuvaruutukaappaus Ilta-Sanomien artikkelista 15.8.2021 kun Tuula Karjalaisen kirjoittama elämänkerta Outi Heiskasesta ilmestyi. 

Ensimmäisen ja ainoan kerran kohtasin taiteilija Outi Heiskasen 75-vuotisjuhlanäyttelyssä Didrichsenin taidemuseossa 2012. Taidemuseossa oli esillä mieleen painunut  Alkumeri -näyttely, joka esitteli tuttujen teosten lisäksi harvemmin nähtyjä maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Minulle on jäänyt hyvin vahva muistijälki hetkestä näyttelynavajaisissa kun Outi Heiskanen alkoi laulaen esittää "jotain kansanlaulua". Yritin kysellä tätä postausta tehdessäni museojohtaja Maria Didrichseniltä muistaisiko hän mitä tuo laulu käsitteli mutta kumpikaan meistä ei muistanut. 


Outi Heiskanen esiintyi Hedelmällisyyden jumalattarena Siirrettävä Tuonela -näyttelynsä performanssissa Helsinginssä 1983. Myös kuvataiteilija Hannu Väisänen oli mukana tässä esityksessä. Ateneumissa on nähtävä Tarja Strandenin tv-dokumentti Pisara hiljaista hulluutta. 

Heiskanen oli tunnettu performanssi esityksistään ja tämä ex tempore esitys Didrichsenin juhlanäyttelyssä toi hyvin esiin myös tämän puolen luonnonlapsi persoonasta. Pakko myöntää, että olin vähän pettynyt siihen, että Outi Heiskanen oli leikannut hiuksensa ja ne olivat kiharretut tuossa tilaisuudessa. Ateneumissa on nähtävillä taltiointeja performansseista. Outi Heiskanen on mm. ennen Ateneumin sulkeutumista peruskorjauksen takia pessyt pitkillä hiuksillaan Ateneumin jykeviä kiviportaita. 





Outi Heiskanen, Häpeänurkka 1967-1987, HAM Helsingin taidemuseo 


Ateneumissa on esillä lukuisia installaatiota Outi Heiskaselta. Hyvin mielenkiintoisia ja itselleni eivät kovin tuttuja entuudestaan. Ateneumin näyttely yllätti minut monessa näyttelysalissa Heiskasen monipuolisuudesta.  





Outi Heiskasen pelikortit. "Outin lapsuudessa tärkeimpiä kokemuksia oli, kun hän näki isän ja tämän miesvieraat pelaamassa korttia. Uteliaana pikkutyttönä hän oli iltayöstä hiipinyt salaa ulos ja kiivennyt tikapuita pitkin vierashuoneen ikkunan taakse. Näky oli häikäisevä ja outo. Isä ja sedät leikkivät kuviollisilla paperinapaloilla." Ateneumin näyttelyteksti 



Outi Heiskanen, Kerjäläinen ajoittamaton, sekatekniikka 




Outi Heiskanen, "olipa kerran liian paljon kaikkea Heis 1977" 






Outi Heiskasen luonnoskirjoja täynnä mielenkiintoisia kuvia.

Ateneumin näyttelysaleissa on esillä yli 500 teosta ja esinettä. Katsottavaa siis riitti avajaisissa ja mitä luultavimmin minä tulen vierailemaan Outi Heiskasen näyttelyssä vielä toisenkin kerran. On vaikea ottaa vastaa paljon näin upeaa taidetta yhdellä kertaa. Kaikki näkemäni ei ole edes vielä jäsentynyt päässäni ja varmasti paljon jäi myös näkemättä vaikka yritin huolellisesti kiertää salit. Taide on vähän kuin hyvä ruoka eli siihen voi tulla ähky jos yhdellä kertaa yrittää ahmia kaiken itseensä. 





Outi Heiskanen, Outsa 2010, akvarelli, guassi



Outi Heiskanen, Ystävä 2010, vesiväri, guassi




Outi Heiskanen, Rääkkä 2010, akryyli, guassi

Immi Piilo oli Outi Heiskasen alterego, joka teki äärimmäisen värikkäitä töitä. Heiskanen toi suojattinsa Piilon Immin (s.?) esille töitä Galleria Ortoniin 2010 kertoen "että hän on aina suhtautunut kriittisesti taidemaailman rajoihin ja on arvostanut myös kouluttamatonta kansaomaista luovuutta." Heiskanen jatkoi "Jos ihminen osaa leipoa, ommella tai vaikka vain leikata leipää - tehdä käsillään jotain, osaa hän myös tehdä taidetta."





Outi Heiskasen yksi avainteoksia on Uni 1974. Tuula Karjalainen yhdistää tämän teoksen Heiskasen omaan elämään. Minusta tämän työn voi meistä jokainen yhdistää niihin "oman elämänsä mörköihin", jotka seuraavat meitä läpi elämän. Teos on äärimmäisen vaikuttava ja katselin sitä kauan. Heiskanen joutui itse raiskatuksi elämässään ja hän käsitteli tätä kipeää aihetta monissa töissään. 

Outi Heiskasen suuri haave on saada oma iso näyttely Ateneumiin ja nyt se toteutui. Upea juttu! Näyttelyn kuratoi Heiskasen taiteen tuntija ja pitkäaikainen ystävä FT Tuula Karjalainen yhdessä Ateneumin intendentin Sointu Frizen kanssa. Ehdottomasti suosittelen tätä aivan huikean monipuolista ja koskettavaa taidenautintoa. Näyttely on avoinna 9.1.2022 asti. 







3 kommenttia:

  1. Jotenkin hyvin tekijänsä näköinen näyttely!
    Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on todellakin Outi Heiskasen näköinen. Oli myös mukavaa, että Ateneumissa oli paljon Heiskasen valokuvia töiden lisäksi. Koska taiteilija ei enää itse pysty näyttelyihin osallistumaan pitää hänen silti olla edes kuvien välityksellä läsnä. Mahtavan monipuoleinen taiteilija ja äärimmäisen mielenkiintoinen persoona.
      Kivaa keskiviikkoa Outi <3

      Poista
  2. Marjo, sinä teet ammattailaisen ottein tätä sisällöntuotantoa. Perehtyneisyytesi kirjoittamiisi asioihin on vailla vertaa. Ihailtavaa!
    Outi Heiskanen pitkini kutreineen on esikuvani hulmuavista harmaista hiuksista ilmentäen voimaa ja vallattomuutta, johon vain ikääntymisensä ilolla kantava nainen pystyy. Tulipas kirjoitettua hankalasti, mutta olkoon. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. ;) Terveisin pitkähiuksinen nainen, Tuija

    VastaaPoista