kesäkuuta 25, 2021

Hyvää juhannusta ♥ makoisaa mittumaaria

 


Hyttysen hyrinä
ukkosen jyrinä
perhosen lento
vanamo hento
purojen juoksu
mataran tuoksu
matojen tonkija
onnekas onkija
hehkuva katu
kuutamosatu
mansikkamaito –
kesä on aito.

-Kaija Pakkanen



Juhannuksena minulle tulee aina mieleen tämä Kaija Pakkasen runo. Yritin muistella onko se ollut jossain koulukirjassa vai mistä olen sen poiminut pieneen sinikantiseen kirjaani. Koska se kuitenkin on tallennettu monien muiden tärkeiden mietelauseiden, aforismien, runojen ja kuolemattomien lausahdusten joukkoon tuohon legendaariseen kirjaseeni on se tärkeä minulle. Pakkanen on mielestäni upeasti tiivistänyt kesän ja miksei myös keskikesän, juhannuksen ajankin hetkiin. Juuri niihin pieniin silmänräpäyksiin mutta todella muistettaviin tapahtumiin, joita me tallennamme itseemme. Muistoihin, joista voi ammentaa silloin kun vettä vihmoo vaakatasossa ja ulkona on pilkkopimeää. 





Keskikesän juhla, juhannus on vähän kuin "joulu keskellä kesää". Tai kuten Pariisin Kevät Tämän kylän poikii -kappaleessaan hyvin kiteyttää "vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu - ihmettelen miten kaikki lipuu ohi - tulee juhannus ja joulu uudestaan". Juhannuksena emme sentään metsästä hiki otsalla lahjoja läheisille mutta ruokaa ja juomaa sitäkin kiivaammin. Pakkaamme auton täyteen  tavaroita ja suunnistamme tuhansien muiden kanssa ruuhkaisille valtateille päästäksemme sinne kesäiseen sielunmaisemaamme hikisinä mutta silti niin onnellisina. Tai vaihtoehtoisesti vietämme cityjuhannuksen hiljentyneessä kaupungissa. 



Tänä juhannuksena ei kyllä todellakaan tarvitse palella! Lämpömittarissa +26C ja täysin tuuleton sää joten kohta kun aloitetaan grillaamaan taitaa tulla vielä kuumempi. Hellemekkoa vaan ylle niin jaksaa kokkailla. Tänään on grilliin menossa kanaa sekä vartaina että pihveinä. Tämä postauksen kuvat ovat edellisten juhannusten ruokapöydistä kun vielä ei juhannusherkuttelua ole aloitettu. Uusia perunoita odotan jo kieli pitkällä. Ja ehdottomasti voinokareen kera! Se ensipuraisu on kyllä aina sellainen makuelämys, joka jää mieleen. 






Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja makoisaa juhannusta eli mittumaaria missä ikinä sitä vietätkään. Mukavia uinti-, sauna-, makkaranpaisto-, juhannustanssi-, kukankeräys-, juhannustaika-, juhannuskokko-,  kalastus-, soutelu- ja mökkiretkiä itse kullekin. Tai kuljeskelua kaupunginkadulla jäätelötötterön kanssa hymyillen ♥

Kerreeppä seihtemä er heinee tyyny alle
ja jos uamula o nivustaipeis ihottummoo tai piä kippeenä
ni allerkine oot!
Hyvvee juhannusta!




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille! Nyt täytyy nauttia kun säät suosivat :)
      Tarmolle rapsutuksia ♥

      Poista
  2. Oikein ihanaa juhannuksen aikaa sinullekin Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Outi ihanuus ♥ Keskikesän juhla ja helle!

      Poista