kesäkuuta 11, 2020

Askolan hiidenkirnut ovat ainutlaatuista "luonnontaidetta"


Toukokuun alkupuolella matkasimme yhden talvilomapäiväni kunniaksi Askolaan katsomaan todella ainutlaatuista "luonnontaidetta". Kaikki museot olivat kiinni koronapandemian takia ja taidenälkäinen bloggaaja oli jo tarpeeksi pyörinyt näyttelykierroksilla netissä. Luonnon yli 10000 vuotta sitten muovaama taide houkutteli huristelemaan Itä-Uudellemaalle. Ja mikä parasta samalla reissulla saisi taas samoilla metsässä koko sydämestään.

Hiidenkirnuksi nimitetyt onkalothan ovat saaneet alkunsa viimeisen jääkauden päättyessä mikä sopi hyvin myös "talvilomailuuni". Vai ovatko ne sittenkin ilkeän Hiiden kaivamia kuoppia kuten kansauskomusten mukaan ennen kerrottiin tapahtuneen? Tätä piti ehdottomasti lähteä selvittämään ja samalla ottamaan haltuun myös uusi kunta Askola Uudeltamaalta.


Espoosta Askolan hiidenkirnuille oli matkaa 76 kilometriä ja ajoaikaan meni vajaa tunti. Valitsin reitin ajaa Porvoon moottoritietä (E18) ja Porvoon liittymästä käännyin Kantatielle 55 (Porvoo-Mäntsälä). Hiidenkirnujentien varrelta löytyy pysäköintipaikka. Olimme liikkeellä perjantai päivänä joten vain muutamia autoja oli alueella. Hyvin onnistuivat siis myös turvavälit alueella liikkuessa. Matka pysäköintialueelta itse kirnualueelle on puoli kilometriä. Polku on nousuvoittoista ja sieltä löytyy myös monia portaita joten liikuntarajoitteisille se ei sovellu.


Polun alkupäästä löytyy mystinen Hiidenkivi. "Olen HIIDENKIVI ja valvon hiidenkirnualuetta. Kuvani on myös Askolan hiidenkirnualueen tunnus." lukee opastetaulussa, jonka on jättänyt Askola Seura ry. Kun katselee tuota isoa Hiidenkiveä tarkemmin niin huomaa sillä silmät, nenän ja puolittain aukiolevan suun, johon on kerätty kuusenkäpyjä ehkä lasten toimesta kivihampaiden taakse. Mutta kuka kumma tämä mystinen Hiisi sitten on?

Aikoinaan hiisi on ollut perinteiseen suomalaiseen luonnonuskoon liittyvä pyhä paikka. Myöhemmin hiisi tarkoitti tässä pyhässä paikassa asuvaa henkiolentoa. Kun kristinusko saapui Suomeen Ruotsin ristiretkien myötä 1100-1300 -luvuilla vanhat uskomukset muuttuivat. Myös hiidestä tuli paha henki ja paha paikka. Hiisi-nimisiä paikkoja löytyy paljon eri puolilta Suomea.


Kirnukalliolle kävellessä kannattaa olla valppaana ja aistit avoinna. Ollaan upeassa vanhassa aarniometsässä, jossa näkee todella suuria eläviä puita mutta myös suuria pystyyn kuolleita - ehkä vähän surullisen ja pelottavankin näköisiä - puita. Tätä ekologista metsää "ei todellakaan ole hoidettu" ja siellä näkee runsaasti myös vanhojen kaatuneiden lahopuiden runkoja. Koskemattomuus ja nämä tärkeät lahopuut tarjoavat elinympäristön muualla harvinaiseksi käyneille eläin- ja kasvilajeille. Aarniometsät ovat jänniä ja vähän salaperäisiäkin paikkoja.


Koiran kanssa liikkuminen on sallittua kunhan pidät lemmikkisi kytkettynä. Hiidenkirnualueella on useita portaita joten koiran on selvittävä myös niistä. Alueen ilman puhtaudesta kertovat lukuisat naavat, joita roikkuu puiden oksilta. Naavat on jäkäläsuku, joka kasvaa puiden oksilta roikkuen ja ne muistuttavat vähän hapsuista partaa. Kirnukallion aarniometsässä näkee muitakin jäkälälajeja runsaasti kivien päällä samoin kuin monia erilaisia sammaleita.


Seuraavaksi saavuttiin sinisillä nauhoilla merkittyä polkua pitkin uudelle opastetaululle. Hiidenkirnujen lisäksi kannattaa ehdottomasti myös kiertää tuo maisemareitti, johon palataan tämän postauksen lopussa tarkemmin. Hiidenkirnuja voidaan lähestyä myös toista reittiä pitkin. Jos sinulla on vene tai kanootti voit tulla Porvoonjokea pitkin Hiidenkirnukallion juurelle. Joen rannasta löytyy kirnujen kohdalla rantautumispaikka. Joen rannassa on myös nuotiopaikka.


Kirnukalliolta aukeaa todella huikeat maisemat yli metsien ja peltojen Porvoon jokilaaksoon. Kirnualue on avoinna ympäri vuoden mutta talvisaikaan siellä ei ole kunnossapitoa. Kannattaa myös ottaa huomioon, että talvisaikaan kirnut ovat täyttyneet lumella tai jäätyneellä vedellä. Meidän vierailumme aikana Askolan Seuran edustajia oli tyhjentämässä kirnuja pumppujen avulla vedestä ja siivoamassa niistä myös roskia pois.


Hiidenkirnualueelle suoritetaan pieni pääsymaksu lippaaseen tai toki maksu on mahdollista maksaa myös Mobile Paylla tai tilisiirtona. Tästä voit kurkistaa tarkemmat ohjeet. Maksamalla tuon summan tuet alueen hoitoa ja kunnossapitoa. Hiidenkirnualuetta ylläpitää Askola Seura talkoovoimin ja pääsymaksutuloilla. Sitten voidaankin kävellä alueelle johtavan kaaren alitse ja aloittaa laskeutuminen portaita pitkin. Portaat ovat turvallisen tuntuiset ja niissä on myös kaiteita.


Askolan hiidenkirnu alue on Suomen laajin hiidenkirnuesiintymä, joka kattaa yli 20 eri kokoista ja muotoista hiidenkirnua. Alue löydettiin sattumalta 1950 kun askolalainen mies Soini Järvelä oli kiipeämässä poikansa Jaakon kanssa Kirnukallion rinnettä ylös joelta päin. Järvelä otti tukea  kuusennäreestä, joka lähtikin juuriaan myöden irti kalliosta paljastaen yhden kirnuista. Kirnujen esiinkaivamisesta ja Yhtyneiden Kuvalehtien antamasta avusta urakassa voit lukea tästä. Alue annettiin Askola Seuran hoitoon tämän jälkeen. Myös Suomen Neito ja Miss Universum Armi Kuusela-Hilario kävi ihalemassa vuonna 1967 perheensä kanssa näitä upeita hiidenkirnuja.


Alueen hiidenkirnuille on annettu hauskoja nimiä. Osa hiidenkirnuista on selkeästi nimetty muotonsa mukaan: Kattila, Kuppi, Riisipata, Nojatuoli ja Päärynä. Koskenlaskija ja Tulipunakukka ovat saaneet nimensä askolalaisen kirjailijan Johannes Linnankosken tuotannosta. Koska hiidenkirnuista on vuosisatojen aikana ollut lukemattomia tarinoita niiden syntyhistorian osalta on kirnuille annettu nimiksi myös Hiisi, Vuorenhaltia, Tonttu ja Menninkäisen pesä. Jättiläisen kuhnepytty eli Hiiden kylpyastia on kirnuista suurin. Osa kirnuja on nimetty henkilöiden mukaan, jotka ovat osallistuneet kirnujen esille kaivamiseen tai niiden kunnostamiseen.

Hiidenkirnu 15 Tulipunakukka kirjailija Johannes Linnankosken mukaan

Hiidenkirnu 3 on nimetty Tokion yliopiston maatieteen professori Asuro Asain mukaan

Hiidenkirnu 7 Jättiläisen Kuhnepytty 

Alueen suurin ja mahtavin hiidenkirnu on Jättiläisen Kuhnepytty. Tämän hiidenkirnun mitat ovat huikeat: syvyyttä 10,3 metriä ja leveyttä 4,2 metriä! On tässä muinaisen Hiiden ollut hyvä kylpeä. Vaikka looginen osa minusta hyväksyy sen, että hiidenkirnut ovat todella jääkauden jäätiköiden sulamisveden pyörittämän kiven aiheuttamia "toinen puoleni haluaa uskoa myös Jättiläiseen". Kuhnepyttyyn voi laskeutua pohjalle portaita pitkin mutta vierailumme aikana sitä tyhjennettiin vielä vedestä.

Kuva lainattu Askolan hiidenkirnut, Synty sivulta

Kuhnepytyn taustalla näkyy myös Kukkaro kirnu (syv. 4,2m, halk. 1,7m). jota kutsutaan Onnen Kirnuksi. Tähän hiidenkirnuun voi luvalla pudottaa "toivomuslantin". Rahat käytetään hiidenkirnujen kunnostustöihin ja näytti sen pohjalla olevan jo "pieni pesämuna". Heitin sinne oman kolikkoni toiveen kera...

Myös alueen toiseksi suurin Kohiseva hiidenkirnu on nimetty kirjailija Johannes Linnankosken romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta mukaan.

Hiidenkirnujen tutkimisen jälkeen kipusimme portaita takaisin Hiidenkallion huipulle. Täytyy sanoa, että tällä reissulla jalat saivat kyllä oikein kivasti "porrastreeniä". Siirryimme seuraavaksi kulkemaan maisemareittiä ja sulattelemaan hiidenkirnujen ihmeellistä maailmaa. 

Mielessä risteili paljon ajatuksia jääkaudesta. Se maisema, jonka me nykyään näemme on suurelta osin jääkauden muovaama. Mannerjää mursi ja hio peruskallioita. Jää myös raivasi kallioperän rikkonaisiin alueisiin laaksoja, joihin syntyivät meidän tuhannet suomalaiset järvemme. Jää synnytti myös harjut, hiidenkirnut ja drumliinit eli moreeniset maastonkohoumat. 






Pakko kertoa tähän loppuun hauska keskustelu luonnonhelmasta. Olimme palaamassa maisemareitiltä polkua takaisin parkkipaikalle kun vastaamme kävelee iäkkäämpi pariskunta. Olin viettänyt jo pitkälti kolmatta kuukautta koronakaranteenissa ilman meikkiä, kampaajaa ja kosmetologia. Päällä lenkistä hikisissä vetimet ja rikkinäiset farkut tarvoin keskittyneesti koiran kanssa kamera toisessa kädessä eteenpäin. Nainen huikkaa minulle turvavälin päästä "Onko täällä metsoja vai mitä te valokuvaajat zoomailette?" Tokaisin, etten ole metsoja nähnyt mutta monta muuta mielenkiintoista luonnon yksityiskohtaa. Monen kuukauden "lockdown look" sai siis aikaan, että minua luultiin jo luontokuvaajaksi :) Olin siis todella pesunkestävässä Eräjorma -lookissa. 


Kun haluat kokea jännää "luonnontaidetta" höystettynä kauniilla luonnolla ja 
vähän mystiikallakin niin ota suunnaksi Askolan hiidenkirnut, Hiidenkirnujentie 721, Askola. 
"Jos metsään haluat mennä nyt sä takuulla yllätyt..." 


14 kommenttia:

  1. Eräjormailu pukee sua :) Onhan nämä sinun kuvat hienoja, joten ei nainen mitenkään väärässä ollut.
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Pidän kyllä samoilusta metsässä. Minustahan piti joskus tulla
      biologi mutta sitten taide, arkkitehtuuri, sisustus veivätkin toiseen suuntaan.
      Rakkaus luontoon ei silti ole kuollut. Eräjormailu on itse asiassa tosi hauskaa.
      Tuolloin ei ollut hyttysiä mutta nyt jo on ja vihaan niitä koska olen niiden
      puremille tosi allerginen. Ja totta hyttyset rakastavat minua...
      Mukavaa viikonlopun jatkoa Outi ♥

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kohde kaikkinensa. Pitääkin laittaa tämä vierailulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa ♥ Suosittelen paikkaa. Maisemat, ulkoilu, jännät Hiiden tai jääkauden
      kirnut kalliossa, luonto jne. paljon asioita, joita ei kannata jättää väliin.
      Lyhyt matkakin pääkaupunkiseudulta.

      Poista
  3. Kerran olen käynyt. Mielenkiintoinen alue. Kiitos kuvista ja teksteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Olen monta vuotta ollut "menossa" kohteeseen mutta
      tämä koronakevät antoi vihdoin sysäyksen sille lähdölle. Nyt vähän harmittaa
      etten ole aiemmin käynyt. Mukavaa kesää sinulle!

      Poista
  4. Hienoja kuvia ja paikkaa näyttää kyllä kivalta. Itse en ole hiidenkirnuja päässyt vielä näkemään, ehkäpä jonain päivänä. Meillä täällä on kyllä hieno pirunpelto :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Itse ole muutamia hiidenkirnuja nähnyt tätä ennenkin mutta en näin isoa aluetta. Muinaisrannat pirunpellot liittyvät myös veden liikkeisiin ja maankohoamiseen. Olen muistaakseni Porissa nähnyt pirunpellon, joka oli vaikuttava alue myös. On jännää ajatella miten voimakkaita luonnonvoimat ovat olleet muokatessaan maapalloa.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen paikka ja minulle ihan uusi tuttavuus. Meillä on kotimaassa paljon upeita luonnonkohteita. Se hyöty tästä koronasta on ollut, että nämä meidän kivat luontokohteet saavat palstatilaa ja kävijöitä kohteisiin. Mukavaa juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mielit nähdä hiidenkirnun Vaasan alueella kannattaa suunnata Sundomiin, josta löytyy Öjbergetin hiidenkirnu ja myös muinaisranta pirunpelto. Koronakevät sai liikkumaan paljon enemmän kuin ennen koska piti vältellä fyysisiä tapaamisia ja luontoreiteillä/metsässä se onnistui hyvin. Toki vaikkapa Lammassaaren pitkospuilla ihmisiä oli kuulemma viikonloppuisin ollut vähän liikaakin.

      Poista
  6. Lapseni kävi tuolla luokkansa kanssa jokunen vuosi sitten. Tuolla olisi itsekin mielenkiintoista käydä! Hyvät kuvat olet ottanut ja sopivasti faktaa hiidenkirnuista kirjoittanut.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika suosittu luokkaretkikohde juuri ainutlaatuisuutensa takia. Suomessa ei yhtä laajaa esiintymään toista löydy. Tehkää retki perheen kanssa joskus kirnuille. Kauniista ja erikoisesta ympäristöstä tuli otettua kuvia ihan urakalla.

      Poista
  7. Onpa tuolla kookkaita hiidenkirnuja! Minusta hiidenkirnuissa on jotain kiehtovaa, ehkä minäkin haluan hieman uskoa hiiteen, joka on niitä poraillut ties mistä syystä :)

    Askolassa en ole käynyt hiidenkirnuja katsomassa. Täytyy varmaan alkaa jo pitämään listaa, että missä kaikkialla olisi kiva käydä. Helsingissä on Suomen vanhimmat hiidenkirnut Pihlajamäessä. Niitä olen käynyt katsomassa useampaankin kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että myös Rva Kepponen haluaa uskoa kuten minäkin vähän Hiiteen.

      Askola on kiva paikka kun on lähellä pääkaupunkiseutua ja tarjoaa hiidenkirnujen lisäksi myös huikean näköalareitin.

      Olen käynyt joskus lapsena katsomassa Pihlajamäen hiidenkirnuja. Nurmijärven Seitsemän veljeksen luontoreitin varrella on myös kirnuja. Kun olimme katsomassa niitä olivat täynnä vettä joten silloin niistä jää paljon näkemättä. Sallan jättiläiskirnut olisi joskus myös kiva nähdä. Minua harmitti kun lapsena kiertelimme Sallassa eikä ollut aika enää hiidenkirnuille.

      Poista