tammikuuta 16, 2020

Onkohan talvi peruttu tänä vuonna...?


Tänään aamulla kuulin lintujen laulavan ensimmäistä kertaa!  Minun oli pakko ihan pysähtyä ja vain kuunnella sitä sirkutusta. Tuntui ihan taivaalliselta pitkän pimeän ajan jälkeen kuulla linnunlaulua. Tuo sulosointuinen ääni on aina lupaus valon määrän lisääntymisestä ja keväästäkin. Laulu oli vielä hajanaista ja välillä se katosi kokonaan mutta suupielet kääntyivät ihan väkisin ylöspäin.

Billnäs 19.tammikuuta 2019

Linnunlaulu tammikuussa ei itse asiassa ole mitenkään erikoista! Valonmäärä on nimittäin lisääntynyt ja päivän pituus Espoossa on jo 6 tuntia 42 minuuttia. WUHUU! Jos verrataan tätä talvipäivänseisaukseen 22.joulukuuta vastaava aika oli silloin vain 5 tuntia 48 minuuttia. Onhan muutos aikamoinen.

Linnut voivat talvella myös laulaa kun sää lauhtuu. Tätä ilmiötä ei juurikaan ole ollut havaittavissa tänä talvena pääkaupunkiseudulla. Espoossa on ollut lunta kahdesti ja satanut ohut kerros on sulanut pois jo seuraavana päivänä. Ne aamut kun auton ikkunoista on pitänyt raapia huurretta pois on laskettavissa yhden käden sormilla. Lumiharjakin on ollut käytössä kahdesti.


Nyt herää kysymys onkohan talvi peruttu...? Terminen talvi ei nimittäin ole edes vielä alkanut pääkaupunkiseudulla. Talvihan alkaa vasta silloin kun vuorokauden lämpötila laskee pystyvästi alle nollan. Ja näin ei todellakaan ole vielä tapahtunut kun merikin on vielä jäätön. Pakkasaamujen sijaan ollaan kävelty hyvin syksyisiä ja märkiä lenkkejä russeliriiviön kanssa. Toisaalta hurjien sateiden ja myrskytuulien lisäksi on saatu myös nauttia aurinkoisista keleistä. Melkein keväisistä.


Luonnossa on näkynyt jo aika pulleita silmuja! Ja Facebookiin oli ystävä postannut kuvan pajunkissoista. Voiko niitä ihan oikeasti olla jo tammikuussa mietin? Vaikka on kiva edelleenkin kuljeskella ilman talvijalkineita tämä "talvettomuus" kyllä myös mietityttää ja vähän pelottaakin. Toisella puolella maapalloa on turkasen kuuma ja metsäpalot ovat polttaneet suuria pinta-aloja. Siellä onkin nyt kesä, joka osittain selittää tätä katastrofia mutta meidän leveysasteilla pitäisi olla talvi. Ja Suomen talveen se pakkanen ja lumi kuuluvat aika olennaisena osana.


Miten käy niiden arktisilla alueilla elävien eläinlajien, jotka ovat vaihtaneet talviturkin itselleen? Talviturkin on tarkoitus paitsi lämmittää mutta myös antaa suojaväriä eläimelle lumisessa maastossa. Miten oravan, metsäjäniksen, lumikon, kärpän, naalin, riekon ja kiirunan käy tänä "talvena"? Niillä on suurempi vaara joutua toisen eläimen saaliiksi kun turkin valkoinen väri ei todellakaan suojaa niitä syksyisessä luonnossa. Siinä on vaikka haukalle helppoa saalista tarjolla...


Muistan lukeneeni jo ehkä 4-5 vuotta sitten Ilmatieteen laitoksen ennusteen tulevista talvista. Ilmaston lämpenemisen myötä ennustettiin termisen talven saattavan jäädä Etelä-Suomessa kokonaan väliin ja kevään saapuvan heti syksyn jälkeen. Onkohan tämä ennustus nyt käymässä toteen vuonna 2020? Toisaalta tilastoihin perustuen voi vielä maaliskuun loppupuolellakin "tulla talvi". Oliko aiemmin helpompaan määritellä mitkä ovat kevät-, kevä-, syksy- ja talvikuukaudet? Häviääkö meiltä yksi vuodenaika kokonaan...


Kaivoin tähän postaukseen kuvan viime talviselta työmatkaltani Billnäsistä. Päivämäärä ei osu ihan yksiin mutta 19.tammikuuta oli lunta ihan reippaasti ja kireä pakkanen. Muistan kun kävelimme Minnien kanssa Billnäsin maisemissa ja poskia nipisteli. En muista enää pakkaslukemia mutta kylmä oli sekä koiruudella että emännällä lämpimistä vaatteista huolimatta.


Maanantaina 13.tammikuutta luin Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaksen kolumnin Iltalehdestä. Silmäilin sen parikin kertaa läpi ja tästä pääsette tekin lukemaan sen.

"Ilmastomuutos on ennennäkemättömällä tavalla päättäjien, kansalaisten ja yritysten mielissä. Pahimmillaan aihe on tuottanut paniikkia ja syvää ahdistusta, jota erityisesti nuoriso kokee. Maailmanloppu ei kuitenkaan ole näköpiirissä eikä ihmiskunta ole kuolemassa pois, vaikka olosuhteet pallollamme muuttuvatkin osin huonommiksi." kirjoittaa Taalas.

Minä toivoisin silti hartaasti, että se terminen talvi alkaisi kohta ja meillä olisi jatkossakin neljä vuodenaikaa - kesä, kevät, talvi ja syksy!



6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Meitä monia on varmasti pohdituttanut tämän talven säät, säiden syyt ja seuraukset. Täällä Kainuussa on lunta. Lämpöasteiden ja yöpakkasten vuoksi on turkasen liukasta.
    Olet ottanut hienoja kuvia. Kuvien värit ilahduttavat.
    Eilen oli aamulla tv:ssä, että ruissato saattaa kärsiä tänä talvena. Nähtäväksi jää, mitä muuta tämä lauha talvi aiheuttaa.
    Yhdyn toiveeseesi, että meillä olisi jatkossakin neljä vuodenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja :) Kuvat on otettu tällä kertaa Huawei P20Pro puhelimella. Aina ei jaksa nimittäin koiralenkeille metsään raaha järkkäriä mukaan.

      Näin saman uutispätkän ruissadon osalta ja surkea juttu jo näin. Sekä maanviljelijöille, leipomoille että myös meille suomalaisen ruisleivän ystävillä. Jos lumettomuus jatkuu monta talvea peräkkäin se vaikuttaa esim. norpan pesintään. Norpat joutuvat synnyttämään taivasalle ilman lumi- tai jääpesää ja kuutit ovat helpommin petojen havaittavissa. Myös matkailuyrittäjät kärsivät lumettomuudesta etelässä. Myös metsurien olosuhteet lumettomissa metsissä hankaloittavat työntekoa.

      Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Kyllähän tämä on aika ihmeellistä talvea, kun lumi puuttuu eikä juurikaan ole pakkastakaan ollut. Lapset tekevät tammikuun puolivälissä hiekkakakkuja eivätkä ryhmämme pienimmät lapset ole vielä koskaan nähneet lunta. Lumiukkoaskartelut voi siis heidän kanssaan unohtaa, koska eivät he ymmärrä, mitä lumi on.

    Jouluksi odotin kovasti lunta, mutta kun sitä ei sitten tullut, en kaipaa sitä juurikaan enää. Leuto talvi on mieleeni, kun ei tarvitse tumpata niin hurjasti vaatetta päälle, vaikka en voi kieltää etteikö luminen pakkaspäivä ole ihan todella kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että monet lapset - vaikka Suomessa ollaankin - eivät ole elinaikanaan edes nähneet lunta tai käyneet vaikka pulkkamäessä. Hiekkaleikit on ihan ok mutta kyllä sitä lunta voisi edes vähän tulla lapsienkin riemuksi.

      Joulu ilman lunta on aina "vähän vaisu". Jotenkin sitä näkee mielessään lumisen jouluaaton ja kynttilät. Totta kai en itsekään toivo mitään paukkupakkasia tänne etelään mutta kivampi pieni pakkanen on kuin ikuinen märkä keli.

      Kivaa sunnuntaita Krisse <3

      Poista
  3. Meillä pihassa lumikellot, helmihyasintit ja narsissist puskevat pontevasti lehteä maasta, pajunkissoja oli jouluna maalla ja mustarastaat ovat laulaneet keskellä yötä. Ei tästä talvesta ainakaan pitkää tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustarastaan laulua en itse ole onnistunut vielä kuulemaan mutta muuten kyllä sirkutusta aamuisin. Jossain uutisissa sanottiin, että mustarastaat ovat alkaneet jo "pesänrakennuspuuhiin". Jos pesintä alkaa liian aikaisin ja sitten tuleekin talvi poikaset kuolevat. Lämmin sää sekoittaa eläinten rytmin.

      Poista