elokuuta 03, 2019

Tallinnan Fotografiska on todella upea elämys!


Tallinnan Fotografiska on upea! Olin ollut kuin kissa pistoksissa kesäkuun 20.päivästä saakka kun Telliskivessä oli avautunut uusi valokuvataiteenmuseo. Instagramissa näkyi aivan huikeita valokuvia itse museorakennuksesta ja myös sen tarjoamista näyttelyistä. Kun kesälomani sitten alkoi niin heti keskiviikkona jo matkasinkin ystäväni kanssa päiväksi Tallinnaan. Otimme terminaalista taksin ja hurautimme heti päivän aluksi ihailemaan valokuvataidetta Fotografiskaan! Tässä vaiheessa päivää kun kannatti säästää vielä askeleitaan...


Fotografiska sijaitsee osoitteessa Telliskivi 60a-8. Olen lukemattomia kertoja kulkenut paikan ohi kolutessani niin trendikästä Telliskiven aluetta. Täällä nimittäin tapahtuu koko ajan ja uusia ravintoloita sekä kahviloita ilmestyy katukuvaan. Hesarin museosta tekemän artikkelin mukaan museorakennus olisi tehty jo tsaarin ajalla ja sitä oli laajennettu myöhemmin 80-luvulla.

Tallinnan Fotografiska on ensimmäinen Fotografiska konseptin laajennus ulkomaille. Veljekset Jan ja Per Broman avasivat ensimmäisen yksityisen näyttelytilansa Tukholmaan 2010. Fotografiska ei ole siis museo siinä mielessä ettei sillä ole kokoelmia tai tutkimusta. Seuraavaksi avattavat konseptin pisteet tulevat sijaitsemaan New Yorkissa ja Lontoossa. Upeaa, että Tallinna sai jo omansa ja sieltä löytyy 1200 neliömetriä näyttelytilaa, joka levittäytyy kolmeen eri kerrokseen. Tallinnan Fotografiska on perustettu ja rahoitettu täysin virolaisin voimin.


Katutasosta löytyy tyylikkään viihtyisä kahvilatila ja museokauppa. Tästä museokaupasta voi ostaa mm. julisteita, taidekirjoja, muistivihkoja, t-paitoja ja kortteja. Jäi vähän harmittamaan etten ostanut itselleni julistetta jostain esillä olleesta itseäni erityisesti puhutelleesta valokuvasta museokierroksen jälkeen.

Yritimme seuraavaksi nousta hissillä ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan Fotografiska ravintolaan kurkkimaan näkymiä sen upealta kattoterassilta. Taisimme olla sen verran aikaisin liikkeellä, että hissi ei vielä vienyt sinne. Kokki Peeter Pihel johtaa ravintolaa, jossa otetaan huomioon ympäristö ja minimoidaan hävikki. Korkealaatuiset annokset valmistetaan zero-waste-periaatteella. Tänne on siis palattava ehdottomasti uudelleen myös ruokailemaan.


Ja sitten itse valokuvanäyttelyiden pariin, joita on nyt esillä neljä kappaletta. Kaksi mustavalkoista valokuvanäyttelyä ja kaksi erittäin värikylläistä valokuvanäyttelyä. Esittelen näyttelyt siinä järjestyksessä missä me ne kiersimme. Eräs ystäväni oli aloittanut kierroksen Jimmy Nelsonin valokuvista ja hänen mielestään "kaikki kalpeni niiden rinnalla eikä mikään tuntunut enää missään".


Norjalainen Anja Niemi (1976) on erittäin mielenkiintoinen ja uusi tuttavuus minulle. Yritin kuumeisesti etsiä olisiko hänellä ehkä suomalaisia sukujuuria nimensä takia siinä kuitenkaan onnistumatta. Anja Niemen In Character -valokuvanäyttely tuli Tallinnaan Tukholmasta. Niemen valokuvat ovat kaikki lavastettuja tilanteita, joissa on mukana pelkästään naisia. Tässä näkyvät kuvat taisivat olla "Darlene and Me" -osiosta.

Jännäksi Niemen valokuvat tekee myös se, että hän on itse niissä mukana. Värit ovat hyvin hempeitä mutta kuvissa on silti erikoinen lataus, joka on kaikkea muuta kuin hempeyttä minusta. Platinablondi ratsailla tai erämaassa ei ole kovin naisellisessa ympäristössä. Itseäni ehkä puhutteli eniten tuo Floral Room kuva, jossa nainen näyttää sulautuvan seinään.





Anna-Stina Treumund (1982-2017),  Lilli, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle, Alfred, Rein ja Mari

Virolainen jo edesmennyt Anna-Stina Treumund on kuvannut normeja uhmanneiden virolaisnaisten tarinoita. Kuvissa esiintyvät yhdeksän virolaisnaista muodostavat valokuvanäyttelyn nimenkin. Näyttelyn on kuratoinnut suomalainen taidemuseoalan ammattilainen Berndt Arell, joka toimii Tukholman Fotografiska-museon näyttelyntuottajana. Itse muistan hänet Kiasman ex-johtajana. Treumund on eläessään ollut ensimmäinen virolainen queer- ja feministitaiteilija. Mielenkiintoisia mustavalkoisia valokuvia! Kuvien naisista olisin mielelläni kuullut enemmänkin. 

Frieda

Reed

Pentti Sammallahti (1950), Distant land 20.6. - 25.8.2019

Olen suuri Pentti Sammallahti fani joten tätä näyttelyä odotin eniten Tallinnan Fotografiskassa. Hänen valokuvansa ovat aina puhutelleet minua ja muistan todella elävästi Kiasman näyttelyn jo yli kymmenen vuoden takaa. Sammallahden kuvissa on jotain maagista. Ei siis ihme, että hän pääsi mukaan vuonna 2004 Pariisissa järjestettyyn Henri Cartier-Bressonin säätiön avajaisnäyttelyyn. Itse Cartier-Bresson oli valinnut näyttelyyn sata valokuvaajasuosikkiaan ja Pentti Sammallahti oli heidän joukossa.

Koska Sammallahden kuvat ovat kooltaan niin pieniä minua aavistuksen häiritsi Tallinnan Fotografiskan vähän turhan himmeä valaistus. Onneksi todella monet valokuvat olivat tuttuja ennakkoon. Ripustus oli toimiva ja toi esille paljon tuttuja suosikkejani, joita on mukana myös vuonna 2012 taiteilijan retrospektiivisessa valokuvateoksessa "Täällä kaukana", joka sisältää valokuvia vuosilta 1964-2011.

Solovetsi saared, Venemaa 1992

 Alaverdi Gruusia 2014

 Vuokkiniemi, Karjala, Venemaa 1991

Pariisi Ranska 2005


Jimmy Nelsonin näyttely on myös aivan huikea! Nelsonin Homage to Humanity ottaa kantaa kulttuurien monimuotoisuuden säilyttämiseen esittelemällä alkuperäiskansoja. Homage to Humanity on Tallinnan Fotografiskan päänäyttely. Nelsonin kuvissa eri kulttuureista tulevat ihmiset katsovat suoraan kameraan ja samalla myös siis valokuvanäyttelyssä kulkevaa suoraan silmiin. Kuvat pysähdyttävät ja niitä jää tutkimaan miettien ihmisiä näiden kuvien takana. Keitä he ovat? Mitä he tekevät eläkseen? Ovatko he onnellisia? Minkälaista on elää Polyneniassa tai Bhutanissa jne.

Nelsonin kuvat on otettu eri puolilla maailmaa joten myös kuvakerronnallisesti nähdään huikeita maisemia. Kuvat eivät ole ex tempore otettuja vaan niissä poseerataan kuvaajalle. Kauniita värejä on paljon ja näyttelysalien hieno väritys tukee vielä Nelsonin kuvallista kerrontaa hyvin. Paljon yksityiskohtia ja värejä joten minusta tämä kannattaa katsoa viimeiseksi.

Tsad

Etiopia

Tansania

Polynesia


Meksiko

Peru

Siperia

Bhutan


Tallinnan Fotografista on nyt koettu ja odotan jo innolla seuraavia näyttelyitä. Upea paikka ja onnea Virolle tästä huikeasta museosta. Nähdään taas pian!

20 kommenttia:

  1. Aivan huikean hienolta näyttää! Mitä valokuvia ja mikä ihana ympäristö niille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina :) Tästä paikasta tulee ihan varmasti menestys Tallinnalle ja tuo paljon valokuvataiteesta kiinnostuneita kaupunkiin. Telliskiven alue oli juuri oikea paikka Fotografiskalle ja se jopa ulkoisesti muistuttaa Tukholman museota.

      Poista
  2. Kerrassaan upeita kuvia. Varsinkin nuo viimeiset suorastaan vangitsivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira :) Olen samaa mieltä, että Jimmy Nelson olisi melkein pitänyt katsoa uudelleen. Kun kuvia oli paljon ja kaikissa valtava lataus en pystynyt sulattamaan näkemääni.

      Poista
  3. Hieno bloggaus Marjo! Pidin myös Fotografiska Tallinnasta paljon. Ja viime keralla Telliskivessä kävin myös ylläkerran ravintolassa joka on upea, joten suosittelen visiittiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dick :) Muistan katsoneeni sinun Tallinnan Fotografiskan reissu IG-storyn puolelta. Ravintola on ehdottomasti nähtävä ja myös päästävä maistelemaan herkkuja sinne. KUrkkasin juuri nettisivuilta, että se todella aukeaa kello 12 joten siksi emme sinne päässeet. Näyttää sulkeutuvan klo 23 kun itse museohan on auki peräti kello 1 yöllä! Joskus olisi myös kiva mennä ensin syömään hyvin ja sen jälkeen kiertämän saleja...

      Poista
  4. Ihastuin Anja Niemen kuviin, aivan upeita. Valokuvissa on kyllä jotain maagista, niistä voi lukea tunnetilojakin.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin myös Anja Niemen kuvista valtavasti. Kuvat on lavastettuja mutta välittävät äärimmäisen hyvin tunnetta "kaikki ei ole sitä miltä se näyttää". Jänniä - äärimmäisen jänniä.
      Kivaa sunnuntai iltaa myös sinulle Outi <3

      Poista
  5. No nyt on panostettu ja upeita kuvia <3 Vau...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa <3 Itse rakennus oli sisältä kivalla tavalla "raffi" ja siellä näki sen, että ollaan vanhassa teollisuuskiinteistössä. Tosin esim. lasiovet ihan ihan uutta ja samanlaiset kuten Tukholman Fotografiskassa. Olen samaa mieltä kanssasi kuvista! Olisi upeaa päästä katsomaan miten vaikka Jimmy Nelson kuvaa matkoillaan...

      Poista
  6. Virossa ei jahkailla vaan toteutetaan! Odotan Fotografiskaan pääsyä mutaman viikon päästä. Sammallahti on myös anoppini lempikuvaaajia, kun kuvissa on miltei aina joku kyläkoira, etenkin tuo Solovetsi saared on aivan ihana koirineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta - virolaiset eivät jahkaile! Uskon, että olet myyty kyllä Fotografiskassa. Sammallahden kuvissa on muuten usein koiria. Nuo kyläkoirat pitävät selkeästi jotain kokousta ja tuo traktorin päällä oleva on pomo :D

      Poista
    2. Hieman tuon museon toteutus kylläkin kesti. Alkuperäinen eli eka on Tukholmassa.

      Poista
  7. Hieno esittely! Upeita ja mielenkiintoisia näyttelyitä. Fotografiska kiinnostaa myös. Jännittäviä nuo Anja Niemen työt. Ja entä sitten Jimmy Nelsonin valokuvat? Todella huikeita! Fotografiskaan seuraavalla Tallinnan reissulla.
    Kiitos Marjo, olet koonnut hienon koosteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Minä todella odotin pääsyä Fotografiskaan ja onneksi vain kuukausi avajaisten jälkeen pääsin tänne. Ehdottomasti menet käymään koska tämä vaan on niin huikea paikka. Anja Niemen töistä löytyy niin monia tasoja. Ne ovat aika mystisiä omalla tavallaan.

      Poista
  8. Vaikuttaa näkemisen arvoiselta, täytyy pitää mielessä kun Tallinnassa pyörähtää seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Telliskiven alueella on paljon kaikkea kivaa Fotografiskan lisäksi. Ja myös lapsille sopivia juttuja <3

      Poista
  9. Mahtava, uusi menovinkki Tallinnaan! Kiitos tästä! Tuon museon haluan nähdä ehdottomasti seuraavalla lahden taakse suuntautuvalla reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Teija :) Tämä museo on kyllä sellainen "must to see". Kivaa loppuviikkoa ja alkanutta elokuuta!

      Poista
  10. Kävimme Fotografiskassa kesäkuun lopulla. Sammallahden kuvat olivat todella upeita.

    VastaaPoista