elokuuta 24, 2019

Loviisan Wanhat Talot 2019 - ensimmäisen päivän taloja

Kaupallinen yhteistyö Loviisan Wanhat Talot 

Terveisiä Loviisasta ja Loviisan Wanhat Talot 2019 -tapahtumasta! En tiedä tehtiinkö tänään ehkä kävijäennätys mutta minusta tuntui etten koskaan aiemmin ole nähnyt LWT:ssä näin paljon ihmisiä. Ilma oli kuin morsian ja lähes koko päivän paistoi aurinko. Muutamia pilvenhattaroita taivaalla mutta muuten yli +20C lämmintä ja leppoisa elokuinen ilma. Aivan täydellinen päivä!

Tänään ehdin ottaa haltuun 12 taloa, jotka kaikki sijaitsivat Loviisassa. Pikku ostoksiakin ehdin tehdä lähinnä talojen yhteydessä tai ulkopuolella olevilta kirpparimyyjiltä. Sen verran talot veivät mukaan, että söin myöhäisen lounaan vasta kello 16 aikaan! Osteria Locale on uusi nyt keväällä äitienpäivänä avattu ravintola. Erittäin viihtyisä paikka ja todella makoisa annos.


Aamulla oikeaan käteeni kiinnitettiin LWT2019 -ranneke ja sain kaulaani roikkumaan tällaisen VIP-bloggaripassin. Ja sitten sitä mentiin eikä meinattu! Olin uumoillut näkeväni ehkä muitakin VIP-bloggareita mutta yhtään kollegaa en onnistunut päivän aikana bongaamaan. Sen sijaan törmäsin Helgas -talossa Niinaan - Niinan unelmia -blogista - ja hänen mieheensä. Niinan kanssa olen aikoinaan käynyt Loviisan taloissa ensimmäisen kerran. Pitkänpöydäntalon puutarhassa tapasin lapsuudenystäväni Leenan tyttärensä kanssa ja lukiokaverini Saijan. Maailma on pieni ja Loviisa yhdistää!


Koska huomenna on aikainen herätys ja toisen Loviisa päivän vuoro ajattelin tehdä teille pikaisen katsauksen niistä taloista, joissa tänään kävin. Lisää on tulossa kun ehdin purkaa kuviani ja kirjoittaa näistä myös jotain enemmän. Olen iloinen siitä, että tänään olin ihan ensimmäistä kertaa muutamissa taloissa.

Lilla Ljuva, Oltermanninkatu 8

Suomen kolmanneksi kaunein koti ja Fröken Wiklund. Uusi takaterassi on nyt valmis joten kannattaa kurkistaa sinne. YLE oli aamulla haastattelemassa ja kuvaamassa talossa. Kuvattu tulee huomenna ulos ilmeisesti uutisten yhteydessä. Tänään Svenska YLE lähetti jo pienen koosteen Loviisan tapahtumasta. Loviisa on selkeästi kiinnostava tapahtuma!



Villa Linnea, Pohjoinen Tullitie 9

Jännä talo, jonka vanhimmat osat 1700- ja 1800-luvuilta. Esillä mielenkiintoisia talosta löydettyjä tapetteja. Kannattaa kiinnittää huomiota emännän luoviin käsityöratkaisuihin. Seinällä olevan sähköjohdon ympärille voi kutoa suojuksen tai vanhan nojatuolin päälle tehdä päällisen pitsiliinoista. Tyttöjen huoneissa on ihania vaaleanpunaisia sävyjä ja prinsessakatokset.


Villa Elma, Pernajankatu 8

Uusi kohde minulla valmiina talona. Olen käynyt täällä silloin kun paikka oli ihan työmaana vielä mutta en kirjoittanut blogiin tällöin vielä mitään. Upeasti remontoitu koti, jossa kaunis kylpyhuone ja ainakin kaksi upeaa kakluunia. Katsokaa myös huikeita tapetteja. Pihalla kannattaa kiinnittää huomiota miten luovasti voi käyttää vanhoja "matkamuistoviirejä". Talon edessä myös kirppis, josta Marjon matkaan lähti Riihimäen lasin vanha lasinen, kristallikulho.


Villa Armas. Kaivokatu 9

Villa Armas on tuttu Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtumasta mutta kesällä en siellä ole koskaan aiemmin käynyt. Tässä kodissa on paljon sinivalkoista ja kauniita esineitä. Postauksen kansikuva on Villa Armaksen keittiöstä. Puutarha on lumoava ja vähän ehkä myös sadunomainen. Puutarhan perällä talon emännän kirpputori, josta Marjon matkaan lähti lasinen kupu. Pari muuta juttua jäi kaivelemaan joten huomenna saatan palata tänne.


Helgas 1 ja Helgas 2, Sibeliuksenkatu 6

Tuttu talo Loviisan Wanhat Talot -tapahtumasta tai siis entinen matkustajakoti, jonka jakavat nyt kaksi sisarusta. Tästä 200 vuotta vanhasta talosta oli juttu Hesarissa ihan pari viikkoa sitten. Kaksossisarukset asuvat talon eri puolia ja pitävät myös vegaaniravintolaan Loviisassa. Täällä oli tapahtunut kaikkea jännää sisustuksessa, joihin palataan myöhemmin. Piharakennuksessa euron kirppis!


Kuninkaanlampi, Kuhlefeltinkatu 8

Kuninkaanlampi hurmaa aina sekä puutarhallaan että myös kauniilla kodilla. Ainoa talo Loviisassa, jossa on oma lampi. Kuninkaanlammen puutarhassa on satoja vuosia sitten kävellyt kuningas Adolft Fredrik ja hänen poikansa Kustaa III on viettänyt yhden syksyn Kuninkaanlammessa. Tarjolla Olga-rouvan piirakoita kahvin kera ja ihania sisustustuotteita. Ja puutarhassa kukkii vielä!


Vanha Viinatorni, Karttuhuoneenkatu 2

Taidemaalari Kai Nissinen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja hän on testamentannut talon tyttärensä pojan nelivuotiaalle Minttu-tyttärelle. Olen käynyt talossa kerran aiemmin ja keskustellut hetken mielenkiintoisen taiteilijan kanssa. Tuolla ylhäällä tornissa oli todella jännä ateljeetila. Talossa tullaan tekemään remonttia ja kunnostamaan sitä nyt tyttärenpojan perheelle. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen entinen viinatehdas. Pihalla kirppis, josta Marjon matkaan lähti taiteilijalle kuulunut kristallimaljakko.

Villa Limppu, Kuhlefeltinkatu 12

Itselleni tuttu talo sekä kesä- että joulutapahtumasta. Talo, jossa on aina myynnissä isännän tekemään makoisaa leipää, joka on taivaallisen hyvää. Kaunis kattaus kuistilla katseenvangitsija kun astuu taloon sisälle. Elokuun kunniaksi pöydällä oli auringonkukkia koristeena. Löysin myös kivan merihenkisen terassiryhmän, joka mielestäni on myös uusi. Kuormalavoista on moneksi!


Pitkänpöydäntalo, Mariankatu 7

Ikisuosikkini on Pitkänpöydäntalo ja sen yhteydessä oleva talon emännän keramiikkapaja, Kaisa Korpela keramiikka. Kesäkanala kannattaa aina kurkistaa puutarhassa samalla kun ihailee upeita istutuksia ja luovuutta käyttää vaikka vanhaa metallisänkyä kukkien/yrittien kasvatusalustana. Itse talossa oli vanhempien makuuhuone siirtynyt toiseen huonetilaan. Emännän keramiikka on myös myynnissä.


Vackerbacka, Puutarhakatu 34

Vackerbacka oli ainoa talo, johon jouduin pienen hetken jonottamaan Suolatorin laidalla. Montaa muutakin tapahtumakävijää kiinnostava talo oli kokenut taas muutoksia toukokuisen käyntini jälkeen. Täällä on myös myynnissä perheen kalusteita, valaisimia, mattoja ja piensisustusta. Onko huomenna enää mitään jäljellä kannattaa käydä kurkkimassa. Jään mielenkiinnolla odottamaan miten sisustus tulee jatkossa muuttumaan kun esimerkiksi isot kristalliset pussikruunutkin ovat poissa. Toisaalta täällä tapahtuu aina.


Ajurintalo, Puutarhakatu 32

Vackerbackan naapuritalo Ajurintalo on myynnissä. Tästä saa joku itselleen ihanan vanhan talokaunokaisen, jossa on hurmaava kesäullakko. Tässä talossa olen ihan ensimmäisestä Loviisa vierailustani saakka käynyt joka kerta sekä kesällä että joulukotien yhteydessä. Tuntuu ehkä vähän haikealta, että talo vaihtaa omistajaa mutta varmasti uudetkin omistajat rakastavat vanhoja taloja ja avaavat ovensa toivottavasti meille "vanhoihin taloihin hurahtaneille".


Nyt painun peiton alle jotta olen pirteänä aamulla suuntaamassa Loviisan Wanhojen Talojen 2019 -tapahtuman toiseen päivää. Kannattaa tulla poikkeamaan jos olet kiinnostunut arkkitehtuurista, vanhoista puutaloista, kirppareita ja pikkukaupungista. Loviisa nimittäin vie sydämen ♥

18 kommenttia:

  1. Loviisassa on kauniita vahoja taloja. Heinäkuussa tein alueella kierroksen kun olin kaupungissa ruokaretkellä. Localen ruoka oli huippuhyvää, istuimmekin ravintolassa yli viisi tuntia ruokailemassa, eikä kyseessä ollut hidas palvelu. Meillä ei vain ollut kiire pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisa vain on NIIN ihana kaupunki! Katselin silloin sinun Loviisa retken yhteydessä kuvia Localesta ja päätin, että haluan testata. Nyt sitten LWT:n aikana kävinkin sitten kahdesti nauttimassa heidän herkuistaan. Pidin ja varmasti menen uudelleenkin. Miljöö myös ihanassa vanhassa talossa.

      Poista
  2. Tämä tapahtuma on joka vuotinen käynti tapahtuma ja aina tulee ostettua tavaraa antiikkitorilta .Tasokasta arabian ym tuotteita löytyy.Ostin esim. 45 €:lla kolme.virheetöntä 2 solmuista Festivo kynttilänjalkaa ,Ison kulhon kannella ja yhden lautasen Arabian Santa Arctica sarjaa ja ne maksoi vain 35€.Aina tekee löytöjä ja wanhat talot jäävät joko toiseen päivään tai sitten jos ehtii niin ostosten jälkeen.Alue on vaan. Iin suuri ja tänä vuonna oli torikin. niin piukassa myyjiä ja aikaa kului ja eilen oli pakko lähteä jo klo 13 kohti Hesaa.Tultiin kyllä klo 9 paikalle muttei neljässä tunnissa paljon ehdi,kun on satoja paikkoja joissa pitäisi käydä.Tänään uusi yritys����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tarja! Olet selkeästi tehnyt hyviä löytöjä ja paljon. Minä en nyt edes poikennut antiikkitorilla kun muuta ohjelmaa oli päivissäni niin hurjasti. Tein omat ostokseni kohden yhteydessä olevilta kirppareilta ja kadulta. Jäi vähän harmittamaan etten mennyt toisena päivänä vielä Villa Armakseen katsomaan olisiko talon rouvan pihakirppiksellä ollut vielä englantilainen tarjotin, jota olin katsellut sillä silmällä. Lähdin sunnuntaina viimeisestä vierailukohteestani 17.05 joten taisin olla siellä viimeinen vieras. Talothan sulkivat ovensa klo 17. Kun on paljon katsottavaa ja myös puhuttavaa niin aikaa menee ja aina eivät ne etukäteen mietityt aikataulut pidä :D

      Ensi vuosi on merkitty jo kalenteriin!

      Poista
  3. Ihana virtuaalireissu kanssasi Lovisaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Rva Kepponen! Ensi vuonna sitten sinäkin tulet Loviisaan eikös vaan :)

      Poista
  4. Oi miten ihania taloja ja koteja. Aina alan kuvitella, että miten itse sisustaisin tuollaisen kauniin vanhan puutalon. Kiitos kierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Outi NIIN viihtyisit Loviisassa ja näissä taloissa. Ensi vuonna kyllä lähdet tänne ainakin päiväksi! Itse pikkukaupunki on jo elämys ja koko tapahtuma on hyvin järjestetty ja vie mukanaan. Kiva viikonloppu taas kerran.

      Poista
  5. Upeaa väriloistoa. Sä osaat ottaa todella ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira :) Olen yrittänyt kehittyä kuvien ottamisessa. Kun katson ihan ensimmäisten postausten kuvia täällä blogissa hävettää. Ne on napsittu kännykällä ja valotus on ihan riittämätön. Mutta kuuluvat blogihistoriaani joten siellä ne tulevat aina olemaan. Osoitus itselle, että jotain kehitystä on tapahtunut :D

      Poista
  6. Onpa upeita taloja ja uskomattomia sisustuksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Diina-Maria! Tapahtumasta saa tosi paljon vinkkejä ja myös näkee miten eri tavalla ihmiset sisustavat vanhoja talojaan. Vaikka talo on vanha voi sisustus olla hyvinkin moderni.

      Poista
  7. Onneksi on blogit. Minun oli tarkoitus tulla tänä vuonna tauon jälkeen Loviisaan, mutta kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee. Kohteiden joukossa on tuttuja kohteita, mutta uusia tuttavuuksia. Mukava päästä mukaan.

    Ja olisipa ollut lystiä nähdä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi ettei Rouva Sana ehtinyt Loviisaan tänä vuonna! Olisi ollut todella kiva treffata ja juoda vaikka kaffet lettujen kera. En muuten syönyt tällä reissulla yhtää lettuja mistään kojusta. Tosin ostin Villa Linneasta lasten leirikoulun hyväksi myytyä Kouvola lakritsi ja pakko myöntää ettei niitä jäänyt kuin pari jäljelle kotiin viemiseksi.

      Toisena päivänä siis sunnuntaita kävin monessa kohteessa, joissa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Ne vasta mielenkiintoisia olivatkin. Tästä on tulossa postausta lähiaikoina :)

      Poista
  8. Kauniin näköisiä taloja! Mutta pakko myöntää, että tuo herkullisen näköinen ruoka-annos kiinnitti eniten huomiotani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taitaa olla nälkä :D Jos liikut Loviisan suunnalla niin vahva suositus uudelle Locale ravintolalle. Annos oli todella maukas!

      Poista
  9. Upeita taloja ja mitä mahtavia sisustuksia! Myös ruoka-annos näytti vähintäänkin maukkaalta.
    Taas uusi matkakohde meille, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka kommentistasi :) Ihana varmasti teillä olisi kiva reissu Tähystäjäprinsessan kanssa. Loviisasta löytyy myös lastenpuistosta Annelin ja Onnelin talo. Ehkä jo ensi kesänä tyttö oli riittävän iso tällaiselle reissulle.

      Poista