heinäkuuta 30, 2019

Wennborgin tilalla Kytäjällä saa suut makiaks


Tänään matkattiin Wennborgin tilalle Hyvinkään Kytäjälle ihaniin maalaismaisemiin. Vaikka ilma oli huomattavasti viileämpi kuin ensimmäisellä lomaviikollani ei se haitannut minua tippaakaan. Olin oikeastaan helpottunut. Vaikka lämmöstä pidänkin niin yli +30C asteen kohoavat lämpömittarin lukemat alkoivat jo olla liiankin tuskaisia. Suihkunraikkaus kesti vain hetken ennenkuin vaatteet olivat taas liimaantuneet ikävästi kiinni ihoon. Minnie koiraakin kuumuus verotti eli se kaivautui syvälle sängyn alle etsiessään viileämpää paikkaa. Koska emäntä ei ollut jaksanut helteessä imuroida tuli koira sängyn alta esille valtavan villakoira lauman kera. Tällä viikolla on ihan pakko ryhdistäytyä ja siivota pölyt pois.


Wennborgin tila löytyy Kytäjältä Hyvinkäältä osoitteesta Suopellontie 320. Ajoimme Espoosta noin 40 minuutissa perille. Menomatkalla nousimme liittymän Hyvinkää E kohdalta pois moottoritieltä ja huristelimme Herusen kautta maatilalle. Paluumatkalla valittiin toinen reitti eli tie 1361 Kytäjän kartanon ohi Hyvinkää P liittymään ja siitä taas moottoritielle. Ihania maalaismaisemia ja viljavia peltoja molemmin puolin tietä. Tie on sen verran mutkainen ja kapea ettei siinä oikein voinut pysähtyä ja jäädä kuvailemaan ympäristöä. Harmi mutta onneksi ne tallentuivat edes omaan muistiin!


Kun näimme valtavan mansikkapatsaan tien vasemmalle puolella tiesimme tulleemme perille! Tien oikealla puolella laidunsi kaksi suloista lehmää. Pidempää blogiani seuranneet tietävät minun rakkauteni lehmiä kohtaan. Vaikka pelkäsin lehmiä lapsena kuollakseni ja sanoin mummolaan mennessä "eihän vain mennä ammuja katsomaan" olen nykyään varsinainen lehmäfani! Lehmissä on jotain maagista. Ehkä niiden kauniit silmät ja rauhallinen olemus ovat lumonneet minut.


Tilamyymälän ovensuussa meitä odottikin sitten jo mansikkakarhu! Ei voinut erehtyä etteikö tämä oli mansikka- tai siis marjatila. Vanhoja lapioita, maitotonkkia, pelargonioita ja punamultainen talo. Aah, niin idyllisen kaunista! Auto parkkiin ja reippaasti sisälle tilamyymälään. Olimme liikeellä iltapäivällä mutta vielä näytti myyntipöydillä ja vitriineissä olevan tuotteita. Tilamyymälä on avoinna päivittäin 9-19 mutta kannattaa myös seurata tilan Facebook sivua.



Marjon matkaan lähti pieni kappa Lopen Siikli varhaisperunaa ja litra herneitä. Tarjolla oli myös porkkanoita, sipuleita ja papujakin. Perunoista on jo puolet syöty ja voin sanoa, että erittäin hyviä katkarapuskagenin, kylmäsavulohen ja sinappisilakan kanssa. Kesäkuukausien aikana tulee aina syötyä aivan valtavia määriä perunaa koska maku on vaan niin makoisa!


Tarjolla olisi ollut myös oman tilan mansikkamehua. Muistan lapsuudesta kun isoäiti aina keitteli kesämökillä mansikkamehua, jota saimme sitten juoda Karnevaali-keksien kanssa.


Tilamyymälässä oli musta-, puna- ja valkoherkukoitakin tai viinimarjoja kuten olen itse niitä tottunut kutsumaan. Mansikoita, vadelmia, karhunvattuja ja kirsikoitakin. Mansikoita ja vadelmia oli tarjolla useita lajikkeita ja Wennborgin tilan nettisivuilta löytyy tarkemmin tietoa lajikkeista. Kaikki olivat niin herkullisen näköisiä. Päädyin lopulta ostamaan mansikoita ja vadelmia. Ja ne olivat niin hyviä - ja juu on jo syöty!

Jos en väärin muista taisin nähdä vitriinissä myös kanttarelleja. Täytyy sanoa, että tuli sellainen olo kuin lapsella karkkikaupassa eli vaikeus valita. Kun olisi halunnut vähän kaikkea! Eri lajikkeiden marjoja oli myös maisteltavana. Suurkiitos muuten sille ystävälliselle tytölle tilamyymälässä, joka
bloggaajan toiveesta otti kaikki eri marjat esille kuvattaviksi. Me bloggaajat ja valokuvaaminen :D


Tilamyymälän seinällä oli vanha ikkunanpoka ja siinä kirjailija, lehtimies, runoilija Eino Leinon ihanan Nocturne runon sanat. Runo sopi niin hyvin tänne ja Leinon viimeinen asuinpaikkahan oli Hyvinkään Nuppulinnassa Riitahuhta-nimisessä talossa tässä aika lähellä.

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.



Eino Leino: Nocturne 1903


Käykää ihmeessä katsomassa Wennborgin tilaa ja ostamassa lähituottajan marjoja kotiin syömiseksi ja pakastimeenkin. Vahva suositus! Tilalta löytyi myös hurmaava kukkaniitty, josta lisää seuraavassa postauksessa...


18 kommenttia:

  1. Oijoi, nyt alkoi tehdä mieli kotimaista marjaa. Etelän hedelmät ovat herkullisia, mutta marjat vielä enemmän makuuni. Viikonloppuna pääsen ainakin anoppilan marjapuskat tyhjentämään, ehkä villivadelmaa ja sieniäkin voisi löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on mukavaa puuhaa edessä kun pääset anoppilan marjapuskiin poimimaan. Toivottavasti löydät vielä villivadelmia. Olen itse katsellut tietyistä "vakipaikoistani" mutta joku toinen oli ehtinyt ennen minua poimimaan marjat. Sieniä en juurikaan ole vielä nähnyt meidän lähimetsässä.

      Poista
  2. Jestas mitä herkku herkkusia. Saisi niin ihanan syksyisen kakun noista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että kesäisen kakun :) Eihän syksy nyt ole vielä pitkään aikaan :D

      Poista
  3. No nyt kyllä tuli lapsuusajan kesät mieleen. Isoäiti teki mehu-maijalla mehua ja koko keittiö tuoksui kesältä. Sitten mentiin ulos puutarhaan mehua juomaan ja pullaa syömään. Ja mehuun saatiin jääpaloja. En muista että meillä omassa lapsuudenkodissani siihen aikaan olisi voinut valmistaa jääpaloja, mutta isoäidin ja isoisän kodissa oli aina kaikki uutuudet ensimmäisenä, kuten väri-TV, sähkövatkain, leivänpaahdin, pesukone. Mutta kaikkein ihanin, ainakin meidän lastenlasten mielestä oli vanha Billnäsin kirjoituspöytä. Eihän tuo huonekalu lapsen mielestä mitenkään kaunis tai ihmeellinen ollut, mutta kun sen ylälaatikossa oli takana pieni rako. Isoisä oli laittanut pikkukolikoita laatikon pohjalle ja kun laatikkoa sopivasti ravisutti niin tuosta raosta tuli ulos kolikoita. Se oli sen ajan yksikätinen meille lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehu-Maija oli minusta hauska vekotin! Muistan, että sitä punaista kumiletku teki aina mieli mennä puristelemaan kun isoäidin silmä vältti. Muistan myös elävästi kiireisen ajan kesällä kun viinimarjoja keitettiin pitkälle iltaan ja melkein yöhön saakka kun päivisin oli liian kuuma.

      Onpa sinulla hauska muisto Billnäsin kirjoituspöydästä. Mitä ajanvietettä teille lapsille. Minun isoisän kirjoituspöydän alakaapissa taas oli aina Fazerin sekalaisia karkkeja, joita hän tarjoili meille lapsille kun jotain hommia oli tehty.

      Poista
  4. Tilamyymälät ovat niin ihania ja tunnelmallisia. Ihanaa alkavaa elokuuta Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Niissä on oma viehätyksensä. Ihanaa elokuuta myös Tinsku <3

      Poista
  5. Ihana paikka. Pitää katsoa mistä lähistöltä löytyisi jokin vastaavanlainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti teidänkin lähiseuduilta löytyy vastaava paikka :)

      Poista
  6. Super ihana paikka! Ihan parasta että on tälläisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne :) Vielä kun olisin saanut silitellä noita lehmiä... :D

      Poista
  7. Aivan ihana paikka! Tosiaan tulisi valinnan vaikeus tuolla, ainakin mansikoita, herneitä ja kirsikoita pitäisi saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös valinnan vaikeutta :D Onneksi paikka on melko lähellä joten sitähän voi tehdä uuden hankintareissun! Kivaa alkavaa elokuuta Outi <3

      Poista
  8. Lähiruokapaikat ovat huippuja. Tuotteet ovat tuoreita ja niin hyviä eikä lisäaineita tarvitse pelätä. Vadelmat ovat suosikkimarjojani ja niitä popsin kuin karkkeja iltaisin...niin hyvää. Kivan oloinen paikka tuo Wennborgin tila.

    Mukavaa loman jatkoa sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ♥ Lähituotantoa kannattaa suosia ja tilamyymälät ovat mukavia paikkoja.
      Marjoja voi huoletta syödä niin koko päivän - ovat minustakin kuin karkkeja.

      Poista
  9. wau, näyttää kivalta paikalta. täytynee laittaa listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä nappaamassa vitamiinia ja väriä päivään Wennborgilta🍓

      Poista