heinäkuuta 31, 2019

Hurmaava luonnonkukkaniitty Wennborgin tilalla


Wennborgin marjatilalta löytyy myös hurmaava luonnonkukkaniitty. Tehtyäni ostokset tilamyymälässä minä kipitin kohden tätä kukkivaa ihanuutta. Kukkia täynnä oleva niitty löytyy ihan parkkipaikan vierestä. Punaista, sinistä, keltaista, valkoista, vaaleanpunaista, violettia väriä alkoivat silmäni vähitellen hahmottamaan vihreän niityn syleilystä. Vaikka eilen iltapäivällä oli hieman pilvistä se ei yhtään latistanut tätä kukkaloistoa!



Minä rakastan tällaisia maisemallisia istutettuja kukkaniittyjä. Olen lukemattomia kertoja reissuillani pysäyttänyt auton ihan ex-tempore ja mennyt ihailemaan värikästä niittyä. On rauhoittavaa katsella tuulessa heiluvia kukkia ja antaa ajatusten lentää. Sitten voi taas jatkaa matkaansa yhtä elämystä rikkaampana.


Yritän aina kesäisin ehtiä Haltialan maatilalle kurkistamaan mitä kukkia sinne on kylvetty. Haltialan pelloilta kukkia saa hillitysti poimia itselleen omaan käyttöön. Siellä on muutamana vuonna ollut juuri tällainen maisemaniitty. Haltilan auringonkukkaniityt ovat myös legendaarisia. Viime elokuun 12.päivänä jaon Haltialassa ottamani auringonkukkapelto videon Instagram tililleni ja sitä on katsottu yli tuhat kertaa! Luonto ja kauneus kiinnostavat yli kulttuurien ja maan rajojenkin ♥


Tällaisia kylvettyjä maisemaniittyjä olisi kiva nähdä enemmänkin! Meillä on Suomessa tuhansia ja tuhansia kilometrejä maanteitä, joiden varsille voitaisiin hyvin kulvää kukkaniittyjä elävöittämään maisemaa. Olen törmännyt kylvettyihin kukkaniittyyn ainakin Kemiönsaaressa matkalla Söderlångvikin kartanoon. Myös seikkaillessani Kustavissa oli sielläkin vastaavia niittyjä kukkia pullollaan. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi meille Espooseen myös ainakin yhden tällaisen maisemaniityn ensi kesäksi!


Maloppi, kesämalvikki, kruunupäivänkakkara, ruiskukka, pellava, kesälemmikki, kesäharso, kesäleukoija, pioniunikko, silkkiunikko ja hunajakukka löytyvät useimmista valmiiksi myytävistä kukkaseoksista. Jos minulla olisi oma niitty niin kylväisin sinne ehdottomasti juuri tällaisen maisemaniityn. Nyt joudun vain tyytymään "parvekeviidakkooni", jonka lupaan esitellä blogissa tässä lähipäivinä.



Niityt ovat arvokkaita ja niiden arvostusta on lisättävä, kertoi 17.6.2019 Viherympäristöliitto ry lehdistötiedotteessaan.

"Suomalaiset perinnemaisemat – niityt ja kedot – ovat vähentyneet. Monissa kaupungeissa entisiä peltoja tai laidunalueita pidetään avoimina esimerkiksi hoidettuina niittyinä tai maisemapeltoina, kun perinteinen maanviljely on loppunut. Tämä on tärkeää, koska ilman hoitoa nämä monien hyönteisten ja muiden lajien elinympäristöt katoaisivat."


Kiitos Wennborgin tilalle tämän kauniin maisemaniityn istuttamisesta ilahduttamaan meitä tilamyymälässä kävijöitä. Kaunista katsottavaa ja kauneutta riittää vielä pitkälle elokuuhun ♥ ♥ ♥ 


14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä ♥ Tätä katsoessa mieli ja sielu lepää!

      Poista
  2. Aivan ihania kukkia! Meidän lähellä oli ennen myös kukkaniitty, mutta ihmiset riipivät aina kukat omikseen, joten tänä vuonna kukkia ei istutettu ollenkaan :(
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen itsekin, että Espoossa on jossain vaiheessa ollut näitä kukkapeltoja. Ikävää on tietysti se jos ihmiset menevät pelloille keräämään kukkia. On myös erikseen merkittyjä peltoja kuten tuolla Haltialassa, jossa saa poimia mutta vain omaksi ilokseen. Vähän vaikea uskoa jos ihminen lastaa auringonkukkia pakettiautoon, että menisivät kotiin maljakkoon..
      Kivaa viikon jatkoa ♥

      Poista
  3. Apua miten kaunista ja vielä omissa lempiväreissä. Ihana on asusikin, koko look, huivit ja kaikki. Sinipunavalkoinen ja joskus vaaleansininen, ne vaan on ne omat värit. Haluaisin tuonne kukkapellolle lukemaan kirjaa ja nauttimaan kesästä, tallomatta kukkia tietenkin.

    Ihanaa elokuun alkua Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä unikko, päiväkakkara, ruiskukka jne. muodostavat kyllä hyvän väriyhdistelmä - pidän myös siitä. Tällä pellolla ei siis saa kävellä tai poimia eli vain ihaillaan.

      Ihanaa elokuuta Tiia ♥

      Poista
  4. Wau miten kaunista, itse en jaksa kuvailla luonnonkukkia kun tuntuu etten saa niistä sellaisia kun haluaisin mutta sä oot onnistunut! 💛 Hyvin toteutettu postaus!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu :) lukemattomia kuvia ja kuvaamista helpotti se ettei ollut aurinkoinen päivä.
      Mukavaa elokuuta!

      Poista
  5. Kukkaniittyjä on ollut täällä meidän seudulla. Tehty vain ilkivaltaa. Käyty keräämässä kukkia vaikka se on kiellettyä. Ajettu jopa mopoilla kukkapellolla. Maanviljelijä suuttui eikä enää istuttanut uusia. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävä kuulla, että kukkaniityille on tehty ilkivaltaa. Olen itse nähnyt tuossa Haltiassa, että auringonkukkia on selkeästi kerätty myyntiin ja samoin myös herneitä. Tylsää käytöstä koska tästä kärsivät sitten muut ja peltoja ei enää istuteta seuraavana kesänä.
      Mukavaa alkavaa viikonloppua Sinikka!

      Poista
  6. Niin kaunista🌸💮🏵🌺🌻🌼Ihanaa elokuuta Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3 ihanaa ja aurinkoista elokuuta myös sinulle Jael!

      Poista
  7. Ihana kukkaniitty ♥ Tälläinen olisi tosiaankin ihanaa olla itselläkin. Olen suunnitellut minikukkaniityn kylvämistä ensi kesänä kasvulaatikkoon. Minusta eriväriset ruiskukat ovat kaikista kauniimpia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 Minä haaveilen myös omasta kukkaniitystä mutta parvekkeelleni se ei enää mahdu. Siellä on jo sellainen viidakko :D Rakastan näitä eriväristen kukkien maisemaniittyjä. Ruiskukat on NIIN kauniita ja myös unikot! Kivaa lauantai iltaa <3

      Poista