maaliskuuta 08, 2019

Upeaa naistenpäivää kaikille naisille!



Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää meille kaikille naisille tasapuolisesti! 

Minulle naistenpäivä on tärkeä maaliskuinen päivä ja blogiin on syntynyt vuotta 2014 lukuun ottamatta aina myös postaus. Olen tarkastellut mm. naisten asemaa, naiseutta, tyttöjen ja poikien eroja aiemmissa kirjoituksissa. Naisten elämässä on viimeisen vuosisadan aikana tapahtunut aivan hurjasti parannuksia. Yhä edelleen me silti törmäämme siihen mystiseen lasikattoon ja ihmettelemme outoja naiskiintiöitä. Emme vieläkään ansaitse samasta työstä yhtä paljon kun miespuoliset kollegamme. Ja moni muukin asia kaipaa vielä vähän viilaamista meidän naisten elossa ja oloissa. Mutta silti minä olen ylpeä ollessani suomalainen nainen kaikkine oikeuksineni ja mahdollisuuksineni. Monelle naisella maailmassa menee paljon huonommin kuin minulla. 


Löysin netin syövereistä aivan huikean listauksen, jossa mies paljastaa miksi yli 40-vuotias nainen on hänen mielestään paras. Listaus kuulemma pohjautuu yhden viisaan ja kokeneen miehen mietteisiin, joita muut viisaat miehet ovat netissä edelleen muokanneet. Näiden miesten mukaan mitä enemmän ikää heille itselleen on tullut, sitä enemmän he ovat oppineet arvostamaan yli nelikymppisiä naisia! Tämä listaus on niin huikea, että haluan jakaa sen teillekin.


Yli 40-vuotias nainen on paras koska:

1. Hän ei koskaan herätä miestä keskellä yötä ja kysy: Mitä sinä mietit nyt?
 (Sillä häntä ei kiinnosta, mitä mies miettii keskellä yötä.)

2. Yli nelikymppiselle naiselle on yleensä kertynyt tarpeeksi itsevarmuutta. 
Hän tietää mitä hän haluaa ja kenen kanssa haluaa. 


3. On hyvin harvoja yli nelikymppisiä naisia, jotka ovat huolissaan 
siitä mitä mies ajattelee heidän tekemisistään. 

4. Nainen osaa jo erottaa, mitkä ovat elämässä tärkeitä asioita ja 
mitkä turhia velvoitteita.


5. Jos hän ei halua katsoa miehensä kanssa televisiosta urheilua - 
kuten jalkapalloa - hän ei jää pyörimään miehen ympärille. 
Yli 40-vuotias nainen alkaa tehdä jotain, joka kiinnostaa häntä 
itseään ja joka on yleensä paljon kiinnostavampaa kuin urheilu.

6. Yli nelikymppinen nainen on yleensä hyvin antelias kehuissaan. 
Hän nimittäin itse tietää miltä tuntuu, kun ei arvosteta tarpeeksi. 


7. Yli 40v nainen ei todellakaan halua mitään omistushaluista rakastajaa. 
Hänellä on tarpeeksi omanarvontuntoa.

8. Hyvin harvoin hän pistää kovaäänistä kohtausta pystyyn vaikka 
oopperassa tai kalliissa ravintolassa. Tosin jos hänen mielestään mies 
tarvitsee palautetta, hän ei epäile ampua täyslaidallista.

9. Yli nelikymppiselle naiselle käy voimakkaan punainen huulipuna. 
Sama ei päde nuorempiin naisiin.

10. Hänellä on kylliksi itsevarmuutta, että hän uskaltaa
 esitellä miehen ystävättärilleen. 


11. Yli nelikymppiselle naiselle ei miehen tarvitse
 tunnustaa syntejään, sillä nainen tietää ja tuntee ne jo. 


12. Yli 40v nainen on rehellinen ja suora. Jos hän ajattelee, että
 olet käyttäytynyt tyhmästi, hän kyllä sanoo sen. 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.

13. Nuorempi nainen saattaa usein vähätellä jopa parasta ystävätärtään. 
Yli nelikymppisen naisen ei tarvitse tehdä sitä. 
Hänestä on tullut vuosien mittaan oman elämänsä jumalatar.

Kiitos tälle miehelle ja hänen ystävilleen tästä listasta.
Minä tunnistin itseni melkein jokaisesta kohdasta.
Jos olet yli 40v nainen osuuko ja uppoaa?





























14 kommenttia:

  1. En ole vielä yli 40, mutta todella hyviä poistteja tuossa oli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Naistenpäivää Sonja <3 ei haittaa koska sinulle on edessä loistava tulevaisuus kun pääset tuon rajapyykin ohi...miesten mielestä :D

      Poista
  2. Aaaaw! <3 On kyllä hyvin kerrottu. Olen aika kaukana tuosta iästä mutta osa kyllä kopsahti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ovat fiksuja kun tällaisia ovat miettineet :D
      Osa meistä naisista on toki voinut olla "kypsempiä" jo ennen 40-vuoden rajapyykkiä.
      Monet näistä olen täyttänyt jo 25-vuotiaana.

      Poista
  3. Ihanat kuvat! Ja pätee myös yli kuusikymppisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Joku fiksu on myös sanonut, että naiset vain paranevat vanhetessaan.

      Poista
  4. Loistava listaus ja ihania nuo kuvat mitä olit postaukseen napannut mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira ihanuus <3 Rakastan vanhoja mustavalkoisia valokuvia.

      Poista
  5. Osui ja upposi. Kuin omia ominaisuuksiani olisin lukenut - ja iloinen nauru taitaa kuulua sinne saakka :D
    Hyvää Naistenpäivää, Marjo <3

    VastaaPoista
  6. Lähes kaikki kohdat täsmää täälläkin :)
    Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
  7. Kyllä osui ja upposi ja olen yli 40.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Sopii myös yli viisikymppisiin. Vähän myöhässä toivottelen ihanaa naistenpäivää

    VastaaPoista