maaliskuuta 23, 2019

Terveisiä sairastuvalta


Viime lauantaina tähän aikaan istuin Helsingin kaupunginteatterissa ja odotin kuumeisesti, että paljettiesirippu nousee startaten Kinky Boots musikaalin. Nyt puolestani makaan kotona hikisenä pyjamassani kolmatta päivää jonkun todella ilkeän vatsataudin kourissa. Tekisi mieli mennä suihkuun mutta en vain yksinkertaisesti jaksa. Raahauduin äsken lähikauppaan ostamaan Jaffaa sekä mustikkakeitto ja kehossani tuntuu kuin olisin vähintäänkin kiivennyt Mount Everestille reppu selässä. Hikikarpalot otsalla haahuilin kaupan hyllyjen välissä näyttäen varmasti ihan zombielta. Yhtään ylimääräistä askelta ei tehnyt mieli ottaa. Onneksi toinen meistä potilaista - Minnie - voi oikein hyvin ja toipuu hammasoperaatiostaan keskiviikkona.


Mistä tämä vatsatauti minuun sitten iski? Yritin miettiä taaksepäin milloin olisin ollut näin pahassa vatsataudissa ja siitä on kyllä aikaa. Viisi vuotta sitten ostin kaupasta täytetyn kolmioeväsleivän kiireessä lounaaksi ja tämän seurauksena parin tunnin kuluttua alkoi oksentaminen. Epäilin silloin lievää ruokamyrkytystä mutta olin töissä jo päivän päästä. Eikä tuntemus ollut mitään verrattuna tähän!

Ehkä tähän vatsatautiin ovat syynä keskiviikkoiltana lähikaupasta ostetut juustokinkkutaskut. Tosin ottaessani niitä luulin niiden olevan juustotaskuja. Taskuja on irtomyynnissä ja en yleensä edes osta tuollaisia mutta joku päähänpisto sai tarttumaan pihteihin ja sujauttamaan kaksi niistä pussiin iltateen kanssa. Teetä join vasta iltakymmentä ja yöllä kahdelta sitten tuli äkkiherätys! Vatsassa alkoivat sellaiset juhlat, että oksat pois. Seuraavat tunnit aamuseitsemään vietinkin katsellen kylpyhuoneen kaakeleita. Välillä olisi tehnyt mieli maata viileällä klinkkerilattialla kun pyörrytti niin vietävästi. Minnie rukka piiloutui sängyn alle ja alakerran naapuri varmaan myös ihmetteli mitä ihmettä meillä tapahtuu yöllä...


Oma sänky on tällä hetkellä paras paikka vaikka välillä onkin herättävä pitämään huolta karvakaverista. Ruokaa, lääkkeitä, suun huuhtelua poistetun hampaan takia ja ulkoilua Minnielle. Onneksi russeliriiviö on itsekin toipilas joten ei vaadi niin paljon liikuttamista juuri nyt. Itse olen pystynyt mehujen ja Jaffan lisäksi juomaan NutriDrink -ravinnonkorviketta, jota minulle jäi kolonoskopiasta pari pullollista. Vähän rahkaa ja riisipuuroa maistoin tänään mutta vain vähän. Ruokaa ei edes tee mieli mutta jotain suolaista sitä kaipaisi suuhunsa.

Kävin eilen pikaisesti lääkärissä ja sovimme, että katsellaan tilannetta vielä viikonlopun yli. Kyseessä saattaa olla norovirus mutta se selviää sitten jos tautini jatkuu vielä. Onneksi en enää oksenna (koputtaa puuta) mutta täytyy sanoa, että vatsan lihakset ovat niin kipeät kuin todella tehokasta treeniä olisi tehty kuntosalilla ja paljon.

Kaikki kuvat Pixabay

Mukavampaa viikonloppua teille siellä ruudun toisella puolella!

14 kommenttia:

  1. Kylläpä olet nyt saanut jonkun tosi ilkeän ja ärhäkän vatsataudin. Vatsatautia on nyt paljon liikkeellä ja sen voi tosiaan saada vaikka kauppareisdulla ostoskärreistä tai oven kahvasta. Hyvä, että olet kuitenkin jaksanut hakea itsellesi kaupasta juomista ja ne pysyvät jo sisällä. Nyt vain lepoa sen lisäksi. Toivottavasti olet taas pian kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että nyt on liikkeellä mm. norovirusta. Toisaalta sopisi niin hyvin niihin juustokolmioihin kun söin ne muutamia tunteja ennen kuin pahaolo iski. Pakko on ollut raahautua kauppaan ja lääkäriinkin autolla vaikka olo aika hutera.

      Poista
  2. Yyh, tylsää. Kättely, ovenkahvat ja ostoskorien kahvat ovat niitä pahimpia. Ruokamyrkytys olisi varmaan mennyt jo ohi. Jos jatkuu, pyydä testaamaan kampylobakteeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää on juuri oikea sana kuvaamaan vatsatauti! En muistanutkaan kuinka ikävää se on kun edellisestä todella jo aikaa. Täytyy miettiä noita testejä jos olo ei helpota.

      Poista
  3. Oi eih apua, vatsatauti on vaan pahinta mitä tiedän, silloin luulee jopa, että siihen kuolee, kun joka päästä tulee ja saa nukkua vessan lattialla ja kuume on kova.


    Voimahali sinne sairastuvalle, toivottavasti Marjo tervehdyt pian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 olisi melkein tehnyt mieli maata lattialla mutta raahasin tuolin lopulta kylpyhuoneeseen helpottamaan oloani. Vatsataudit ovat inhottavia ja sen ikävyyden muistaa vasta kun se iskee.

      Poista
  4. Nyt on noroa aivan hirveästi liikkeellä. Äitini hoivakodissa riehuu noro, eivätkä ota sinne edes vieraita.

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt ja yksi Facebook ystävä oli norossa viisi päivää. Muistan, että viime keväänä tuttavaperhe oli vatsataudissa melkein kaksi viikkoa kun kävi läpi jokaisen perheenjäsenen kerrallaan.

      Poista
  5. Voi ei, taudeista kaikkein kamalin. Onneksi menee suht nopeasti ohi jos on Noro. Toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina <3 Ehkä piipahdan vielä huomenna lääkärissä, että voidaan sulkea pois tuo noro.

      Poista
  6. Oi kauhistus mikä tauti sinulla on ollut. Älä lähde liian aikaisin töihin vaan parantelet nyt kunnolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olotilassa ei ole vielä töihin mitään asiaa. Kiitos Outis - yritän levätä <3

      Poista
  7. Pikaista toipumista! Jos on noroa niin ei kannata mennä liian aikaisin töihin. Tarttuu vain muihin.
    Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka <3 Huomenna ajattelin lähteä töihin kun olen sairastellut kotona jo viime torstaista saakka. Toivottavasti mahdollinen tarttuminen ei enää tapahdu. Toisaalta jos kyseessä oli ruoan mukana tullut virus/bakteeri se ei ehkä edes tartu.

      Poista