syyskuuta 26, 2018

1000. blogipostaus ja neliapiloita


Tänään voisi kai hyvällä syyllä vähän juhlistaa tätä keskiviikko päivää! Ehkä ottaa vaikka lasillisen kuohuvaa iltasella ja skoolata itselleen :) Marjon matkassa -blogissa nimittäin ilmestyy juuri nyt 1000.blogipostaus. OMG! Olenko minä todella kirjoittanut ja valokuvannut juttuja tuhanteen kirjoitukseen? Kun katselen sitä valokuvien valtaisaa määrää, joka on kertynyt tässä vuosien varrella voisi ajatella, että postauksia olisi syntynyt paljon enemmänkin. Mutta onhan tämäkin jo ihan upea saavutus kun ajattelee, että bloggauksen lisäksi käyn myös päivätöissä.


On kuljettu pitkä matka siitä kun ensimmäinen postaukseni näki päivänvalon 25.joulukuuta 2012. Olen tarkoituksella säilyttänyt tuon bloggaukseni juuri siinä ulkoasussa millaisena se alunperin julkaistiin. Bloggerin asettelu ei ehkä ole ollut vielä tuolloin ihan hallinnassa :) Kurkkasin juuri, että kirjoittaessani Minna Parikka putiikkivierailusta ja "pupukengistä" 3.postauksessa olin jo "ruodussa".

Haluan esittää suuren kiitoksen Lumo lifestyle -blogin Tuulille siitä kärsivällisyydestä ja avusta mitä olen saanut blogiongelmiani kanssa. Ilman hänen tietotaitoaan en olisi saanut vaihdettua blogin ulkoasua 2016 elokuussa. Myös muiden bloggaajakollegojen sparraus matkan varrella on ollut sydäntä lämmittävää ja tarpeellista. Bloggaaja tarvitsee myös tukiverkoston ympärilleen. Kiitos!


Blogini bannerista on esitetty joskus kysymyksiä "Mistä sait tuohon idean?" ja "Miten banneri on syntynyt?" Kun päätin aloittaa bloggaamisen olin kerännyt tietokoneen desktopille muutamia ideakuvia eri aihealueilta. Kuvia siis sellaisista teemoista, joista minulla olisi kirjoitettavaa ja ajatuksia jaettavaksi. Kuvia oli jonkin verran mutta karsittuani niitä jäljelle jäivät nuo kuusi valokuvaa, joista banneri sitten syntyi kollaasina. Kuvat eivät ole siis minun omiani vaan ne on lainattu netistä. Pidän itse bannerini värimaailmasta ja siitä harmoniasta, joka kuvien välillä on.


Blogin nimi ei siis pelkästään liity matkailuun vaan sen tarkoitus on kuvastaa, että tässä blogissa "kuljetaan minun matkassani/mukanani". Myös banneriin valikoituneet kuvat tukevat mielestäni tätä "matkaa". Miettiessäni aikoinaan nimeä ja aihealuetta mistä kirjoittaa halusin pitää ovet mahdollisimman auki. Valitsin juuri siksi lifestyle -kategorian koska se ei rajaisi liikaa mistä blogata. Joku voi kokea blogini olevan sillisalaattia mutta se kertoo minun elämästäni, kiinnostukseni aihealueista, asioista, paikoista jne. Ja ehkä minun elämäni on juuri "tällaista sekametelisoppaa". Toisaalta blogista nousevat kyllä aihe alueittain selkeästi esille: arkkitehtuuri, matkailu, muoti, museot, ruoka, sisustus, taide ja tapahtumat. 

Olen pyrkinyt kehittämään itseäni sekä bloggaajana että myös valokuvaajana. Bloggauksen alkutaipaleella kuvasin Lumia 1020 kännykällä ja siinä rinnalla Canon Ixus -digikameralla. Seuraavaksi ostin itselleni Tuulin vanhan Sony NEX C-3 minijärkkärin muistaakseni vuoden 2015 alussa. Tällä kameralla pärjäsin hyvin kuluvaan kesään saakka kunnes kesäkuussa pyllähdin kamerani kanssa katuun kuvatessani Kallio kukkii -sambakulkuetta. Objektiivi hajosi tässä rytäkässä joten ostin uuden. Lopulta myös kamera oli tullut tiensä päähän kun sen suljin ei enää avautunut. Tällä hetkellä kuvaan hankkimallani Sony a6300 järkkärillä sekä Huawei kännykälläni.


Minulta on joskus kysytty mitkä viisi blogipostausta ovat olleet merkityksellisiä minulle? Kaikki mistä olen kirjoittanut on minulle merkityksellistä eli en tee "täytepostauksia" saadakseni tänne vain materiaalia. Jos niitä omia suosikkeja pitäisi nostaa esille niin tässä oma TOP5 listani.


Matka Seilin saarella oli odotettu ja siitä oli haaveiltu pitkään. Vierailu meni todella ihon alle ja ihmiskohtalot saarella mietityttävät edelleen. Kaunis luonto oli hyvä kontrasti paikalle.


Tämä blogipostaus oli vaikea kirjoittaa mutta samalla erittäin terapeuttinen kokemus. Traumaattista äkillistä kriisiä oli hyvä työstää ja pukea sanoiksi. Helppoa tämän kirjoittaminen ei ollut silti.


Työmatkalla tarjoutui mahdollisuus päästä Poliniin. Menin pelonsekaisin tuntein museoon miettien, että holokaustin näkeminen /kokeminen saattaisi olla minulle liikaa. Selvisin kierroksesta ja ymmärsin taas enemmän historiasta tämän vierailuni jälkeen. 

Ilonkyyneleitä ♥♥♥

Minnien sarveiskalvon haavauma silmässä vaati pitkällisen hoitokuurin, suojakypärän päässä pitämisen, lääkkeitä, salvoja, lukemattomia eläinlääkärikäyntejä ja hampaiden kiristelyä. Onneksi lopussa kaikki oli hyvin ja russelipusseli taas terveiden kirjoissa :)

Täyttä laukkaa laitumelle 

Pääsin ensimmäistä kertaa todistamaan talven jälkeen laitumelle pääsevien hevosten riemua ja iloa. Erittäin mielenpainuva tapahtuma nähdä miten 1-3 vuotiaat orivarsat kirmaavat täyttä laukkaa vapauteen. Ja se ilakointi talven jälkeen :)

Moni muukin postaukseni olisi ansainnut päästä tälle listalle mutta vain viisi sain laittaa :)

Totta kai muistan myös lämmöllä vuotta 2016, jolloin blogi oli mukana NOMINATED The Blog Awards Finland 2016 - kategoriassa Yleisön suosikki/Musta hevonen. Vaikka voittoa ei tullut niin pelkkä ehdokkuus oli kunnia-asia!


Viime päivinä on sattunut bloggamisen ja lehdistöreissujen lisäksi kaksi ihmeellistä tapahtumaan. Olen molemmilla kerroilla päättänyt poimia neliapilan ruohikon apilaryppäästä. Kumarrun ja käteni osuu suoraan neliapilaan, jonka nappaan itselleni sitä sen kummemmin etsimättä.

Ensimmäinen neliapila tarttui käteeni viime torstaina Viron päiväreissulla Ellamaan entisen voimalaitoksen pihalla kun kuvasin itse rakennusta. Toisen neliapilan löysin tämän viikon maanantaina kun olin Minnie kanssa ulkoilulenkillä. Ja taas sama juttu!

Jotakin universumi nyt yrittää viestittää minulle. Itse mietin, että "Ei kahta ilman kolmatta!" joten nyt silmät ja aistit avoinna poimimaan se kolmas neliapila.



Tähän loppuun 1000.postauksen kirjoittamisen jälkeen haluan jakaa 
tämän Sir Anthony Hopkinsin aivan erinomaisen mietelauseen kanssanne.

22 kommenttia:

  1. Oooh, onpa hurja määrä postauksia todellakin! Kyllä mä välillä olen miettinyt, että miten ihmeessä sä kerkiät joka paikkaan ja myös ihmettelen sun jaksamistasi tuon blogin suhteen. Sinä ihana nimittäin teet erittäin LAADUKASTA blogia tunteella ja pieteetillä. Mä niin tykkään, kun saan sun kauttasi tietää etenkin taidenäyttelyistä.
    Onnea Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Sari ihanuus ♥♥♥ Olen vähän sellainen vierivä kivi, joka välttelee sammaloitumista liikkumalla paljon :D - vitsi vitsi! Kiva kuulla, että tekstistä ja kuvista välittyy aiheisiin perehtyminen. Olen huono raapaisemaan vain pintaa.
      Kiitos ♥

      Poista
  2. Onnea onnea! Omia blogipostauksia on hauska lueskella myöhemin, kaikkea matkan varrella on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mentorini ♥ Itse luen joskus jotain alkuaikojen postauksia miettien kuinka nyt tekisin/kirjoittaisin vähän eri tavalla. Matka on sinullakin ollut jo pitkä joten niitä sattumuksia on riittänyt.

      Poista
  3. Wau, kunnioitettava määrä postauksia! Oon käynyt sivustouudistuksen myötä omaa blogia läpi ihan urakalla tässä viime aikoina ja vaikka tähän nykyiseen blogiin on ehtinyt kertyä vasta muutama sata postausta, piti ihan pysähtyä ihmettelemään että kyllä siinä on aika monta tuntia tullut kuvailtua ja kirjoiteltua :D Intohimohan tämä bloggaus on <3 Onnea blogillesi, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Tuo on ihan totta, että kirjoittaessaan sitä ei ehkä edes aina tajua kuinka paljon sitä onkaan käyttänyt aikaan tuottaessaan tekstiä ja valitessaan/editoidessaan kuvia postauksiin. En edes uskalla ajatella miten paljon tämä 1000 postausta olisi tunteina. Toisaalta mitä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksensa eteen. Ja kuten sinäkin bloggaajana varmasti allekirjoitat tähän pitää olla palo/halu/intohimo.
      Kivaa viikon jatkoa ja mukavia bloggailuhetkiä Johanna ♥

      Poista
  4. Onnea, Marjo ♥ Minusta 1000 postausta on ihan huikea suoritus. Postaus tahtisi on ollut työssäkäyvälle bloggaajalle todella tiivis ja hyvä. Itse en pysty samaan. En varsinkaan, koska minä en myöskään halua tehdä mitään täytepostauksia. Olen todella onnellinen, että olet aikanaan aloittanut blogin pitämisen. Ilman sitä emme ehkä olisi koskaan tavanneet. Kiitos kivasta blogista ja ennenkaikkea kiitos ystävyydestäsi, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ihanuus ♥ Kauniita sanoja hyvältä ystävältä ja bloggaajakollegalta. Onneksi tämä rakas harrastus on tuonut meidät kaksi yhteen. Postaustahti on vaihdellut vuosien mittaan mutta jaettuna reilulle viidelle vuodelle tämä ei ole kuitenkaan mikään huippuvauhti. Mutta toisaalta minulla on päivätyö/työmatkoja jne. joten ehkä siihen nähden ihan hyvä taso.
      Toivottavasti nähdään pian ja kivaa torstaita ♥

      Poista
  5. Piti ihan käydä kurkkimassa, sinun innoittamana, oman blogin kulkua. 1053 postausta, joista alun postaukset on vähän noloja, mutta en niitä halua muuttaa, koska niistä kaikki on alkanut.
    Onnea hienosta saavutuksesta Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WAU Outi ja kiitos sinulle myös tsemppauksesta ihana ystäväni ♥
      Olemme blogganneet suunnilleen yhtä pitkä joten olet ollut vielä tuotteliaampi.
      Kävin katsomassa ensimmäisiä postauksiasi ja minusta olivat loistavia - ei missään
      tapauksessa noloja. Paljon kuvia ja värikkyyttä. Pikku Muhiskin siellä mukana...
      Kiva päivää ♥

      Poista
  6. Hieno saavutus, onnea! 👍 Monet postaukset ovat mielenkiintoisia, jatka samaan malliin! 👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana ♥ On ollut ilo myös lukea sinun mukanaan vieviä matkajuttuja.

      Poista
  7. Onnea 1000 postauksen johdosta. Oot tehnyt kyllä upeen suorituksen ja ihana seurata kirjoituksia. Oon niin tykästynyt noihin sun kuviin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ei tämä mitään supersuoritus ole mutta olen tyytyväinen kyllä.
      Ihan kuulla, että pidät kuvistani. Toivottavasti olen kehityn niissä vielä jatkossakin.

      Poista
  8. Onnea! 1000 postausta on paljon, hieno saavutus. Minulla siihen meni selvästi kauemmin kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Kolme poikaa on varmasti pitäneet huolen siitä, että aikaa on kulunut muuhunkin kuin bloggaamiseen joten kyllä sinunkin vuosivauhtisi on ollut huikeaa. Ja mitä kirjoituksia. Ihanaa, että olemme tutustuneet!

      Poista
  9. Onneksi olkoon sinulle ihanuus! On ollut mahtavaa päästä tutustumaan sinuun. ❤️��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina ♥ Tunne on molemminpuolinen ja toivottavasti näkisimme pian taas. Pitäähän minun nähdä miltä näytät "rouvana" :D

      Poista
  10. Onnea, tuo on kyllä loistava saavutus! Aina en ehdi kommentoida, mutta näistä sinun postauksista tulee hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna❤ jos postauksista tulee sinulle hyvä mieli tulee minullekin hyvä mieli. Kivaa viikonjatkoa😊

      Poista
  11. Onnittelut. Paljon olet ehtinyt kirjoittaa. Sinikka

    VastaaPoista