heinäkuuta 03, 2017

Avoimet puutarhat Loviisassa tarjosi kukkaloistoa

Muurin kukka, Särkynyt sydän

Kiinalainen sanalasku sanoo "Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito." Viikonvaihteessa vietettiin Avoimien Puutarhojen viikonloppua joten kaikki halukkaat olivat tervetulleita eri paikkakunnilla ympäri Suomea tutustumassa yksityisiin puutarhoihin. Eilen pääsi raottamaan 500 puutarhanporttia ja kurkistamaan miltä onnellisten ihmisten puutarhoissa näyttää. Minä valitsin suosikkikaupunkini Loviisan vierailukohteeksi ja suuntasin sinne aistimaan kauneutta, vihreyttä, väriloistoa ja aurinkoista säätä.

Kuninkaanlampi, Kuhlefeltinkatu 8


Kuninkaanlampi on lumonnut minut ihan täydellisesti aiemmilla käyntikerroillani sekä LWT tapahtumissa että Wanhan Ajan Joulukotien yhteydessä. Tässä paikassa on jotain taiomaista ja satumaista. Puutarha rajoittuu 1700-luvun linnoitustöiden yhteydessä syntyneeseen omaan lampeen. Lammen rannalla seisoo kaksi kurkipatsasta katsellen veden yli kaukaisuuteen. Ympärillä kohoaa rauhoitettu lehtometsä, joka läpi kulkee Ehrensvärdin luontopolku.

Rehevissä kukkapenkeissä kukkivat kilpaa pitkävartiset jättiläislaukat, jotka heiluvat pienessä tuulenvireessä. Saksankurjenmiekat tai Irikset kuten isoäitini näitä aina kutsui hehkuivat violetinsinisinä. Iris on ollut aina taiteilijoiden kukka ja se on innoittanut impressionisteja: Renoiria, Cézannea, van Goghia ja Monetia. En yhtään ihmettele miksi koska se on NIIN kaunis!







Engströms trädgård, Karttuhuoneenkatu 3


Läheltä Kuninkaanlampea löytyi ihanan vanhan, keltaisen puutalon ympäröimä suuri ja hyvin hoidettu puutarha. Paljon nurmikenttää ja pieniä istuskeluaryhmiä puiden katveissa. Avaruutta, tilaa ja harkitusti kukkia siellä täällä. Tämän puutarhan hoitajan täytyy rakastaa ruohonleikkaamista koska nurmikko oli todella ihailtavan hienosti trimmattu. Täällä kukkivat vielä valkoiset juhannusruusut ja pakkohan niitä oli vähän nuuhkaista ohimennessään. Pimpinellaruusu tai siis kotoisammin juhannusruusu on tiheäpiikkinen, helposti pistävä, helppohoitoinen ja kestävä pensasmainen ruusu. Tästä tuoksusta ja valkoisista kukista tulee mieleen aina juhannus ja isovanhempien kesämökki. 






Villa Aaltonen, Pitkäkuja 12

Villa Aaltonen ja sen puutarha on tuttu kohde Loviisan Wanhat Talot tapahtumasta. Olen useammankin kerran samoillut sen kauniin rehevässä puutarhassa. Ensimmäistä kertaa olin nyt kesä-heinäkuun vaiheessa ja puutarha näytti ihan erilaiseltä kun elokuun lopussa. Kaikkialla kukkia ihan valtavasti. Syreenitkin vielä kukassa ja erityisen komeassa kukassa Unkarinsyreeni, joka on lajikkeena vähän myöhemmin kukkiva. Ihastuin myös valtaviin suurin Kibunkaan unikoihin. Osa niistä oli päättämässä jo kukkimistaan ja näytti huikealta kun tuuli ravisteli alas niiden valtavia terälehtiä. Yritin saada lentävistä terälehdistä kuvaan siinä onnistumatta. Pulleat pionin nuput vain odottivat aukeamistaan. 






Palasmaa, Vyökatu 1


Tässä puutarhassa oltiin ahkerasti töissä kun saavuin sinne. Emäntä huikkasi varovasti puskan takaa "Tervetuloa!" etteivät vieraat pelästyisi. Talon emäntä onkin mukana Loviisan Almintalossa keväällä 2017 käynnistyneessä kaksivuotisessa opetuspuutarhaprojektissa. Harjurinteen koulun oppilaat ovat rakentaneet sorapihasta värikkään, kukkivan ja satoa tuottavan keitaan. Hieno toimintaa ja kasvattavaa nuorille. Tässä kauniissa puutarhassa kasvoi paljon hyvinvoivia hyötykasveja, joiden satoa sitten korjataan loppukesästä ja säilötään vitamiinit talteen talven varalle. Vähän kukkiakin pihalla oli - tottakai!




Muurin kukka, Rakuunankatu 4


Erittäin jännä ja kolmeen tasoon pengerretty puutarha oli mielenkiintoinen. Kun kadulta astui sisään ja näki vain talon ja sen vieressä olevat kukkapenkit tuli miettineeksi "Tässäkö tämä nyt oli?" Talon isäntä kehotti katsomaan alaspäin ja siellähän levisi ihan huikean suuri alapuutarha, jonne laskeuduttiin kivirappusia pitkin. Talon emännän hauskoja kivi- ja mosaiikkitöitä löytyi puutarhasta paljon. Tässä puutarhassa oli myös huumoria kun siellä täällä oli kivistä tehtyjä Angry Birds hahmoja. Isännän ötökkähotelli oli myös vaikuttava ja uusia mallia oli jo tekeillä. Enkä ole koskaan nähnyt niin suurta Särkyttäsydäntä kuin tässä puutarhassa. 




Villa Ilenna, Tinanvalajankuja 7


Tämän vanhan punamultaisen talon puutarha oli myös rehevä ja sellainen vähän salaperäinen, joka vetoaa minuun. Pienet polut mutkittelivat puutarhassa ja täällä ei vapaata nurmikkoa ollut paljoa mutta kukkapenkkejä kyllä sitäkin enemmän ja kauniita pensaita. Upea verenpisara täydessä kukassa oli vaikuttava ja siitä tuli taas takauma lapsuuteen. Myös tässä talossa harrastettiin mosaiikkitöitä ja jopa puutarhalapio oli koristeltu mosaiikeilla - tosin se varmaan oli vain koriste-esine :)






Eija's Garden, Elimäentie 74 Ahvenkoski


Eija´s Garden on minulle tuttu kohde ja Eijaahan olen tutustunut aikoinaan Kuninkaanlammen joulukotien yhteydessä. Piipahdimme myös Eijan ihanssa puutarhassa katsomassa mitä uutta sinne oli tullut. Lumpeet kukkivat kauniissa lammessa ja kanalasta kuului kukon kiekuminen kun kävelimme puutarhassa. Myös ihanat ponit aitauksessa hirnahtelivat ohikulkijoille. Tästä pääset tutustumaan aiemmin tekemääni Eija's Garden postaukseen. Puutarha on auki koko kesän!





Kiitos puutarhansa avanneille loviisalaisille. 


Pakko myöntää, että puutarhahoito tekee ihmisen onnelliseksi kun pelkkä parvekepuutarhan hoito tekee tällaisen kerrostaloasujankin iloiseksi. Haaveilen silti päivästä kun voisin upottaa sormet multaan (LUE: puutarhahanskoissa) ja istuttaa, kitkeä ja nähdä sitten kasvua. Ehkä jonain päivä haaveeni käyt toteen...

"Jokainen puutarhuri on parempi toista." kiinalainen sananlasku. 

16 kommenttia:

  1. Oih, tuonne olisi ollut ihana päästä ♥ Itsellä jäi tänä vuonna Avoimet Puutarhat väliin, mutta tuolla Eija's Gardenissahan voisi joskus poiketa, jos se on kerta auki koko kesän. Ihania kuvia ja tunnelmia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna Krisse Loviisaan tai nyt elo-syyskuun vaihteessa LWT-tapahtumaan mukaan! Eija's Garden on auki ja sehän ei olisi kovin kaukana teiltä. Kiitos ja kiva kun pidit ♥

      Poista
    2. LWT-tapahtuma oli suunnitelmissa jo vuosi sitten, mutta peruuntui mun umpparileikkauksen vuoksi. Tänä vuonna haluaisin ehdottomasti olla mukana. Katsoin netisä reittipalvelusta niin meiltä on n.65km Eija's Gardeniin. Olisi kyllä kiva päästä käymään tuolla ♥

      Poista
    3. Tänä vuonna Krisse tulet ♥

      Poista
  2. Ihanat puutarhat! Jos Loviisa olisi lähempänä, kävisin ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ♥ sinun oma puutarhasi on myös ihana ja sekin olisi kiva nähdä joskus livenä!
      Mukavaa kesäistä viikkoa.

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia Marjo! Hieno aurinkoinen sääkin sattui eiliseksi :) Kahdessa ekassa puutarhassa kävinkin viime vuonna LWTn aikaan, mutta huomenna aion rynnätä tuonne Eija's Gardeniin. Miten hyvä, että juuri nyt kerroit paikasta, koska olimme sopineet ystäväni kanssa retken Strömforsiin huomiseksi, joten nyt on oivallinen tilaisuus kokea molemmat kohteet.
    Sulta saa aina parhaat menovinkit, kiitos Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Etanaelli ♥ Oli aurinkoinen ja kiva päivä kuvailla. Aamulla vähän pelkäsin tuleeko poutasää vai sadetta mutta onneksi kävi näin.
      Toivottavasti Strömforsin retki oli tänään onnistunut ja ehditte myös Eija's Gardeniin. Ruotsinpyhtän maisemat ovat kuin postikortista. Sunnuntaina siellä oli kesateatteri esityskin menossa ja aika paljon ihmisiä.
      Olepa hyvä menovinkeistä ♥

      Poista
  4. Ihania kuvia! Tykkään pihoista, josta tulee mummola-fiilis, missä on siis vanhoille taloille tyypillisiä perennoja ja näissä oli, ihastuttavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, mummola-fiilis pihat on ihania ♥ Oikeastaan juurikin ne vanhat perennat ja sellainen kotoisa fiilis. Kyllä japanilaistyyliset puutarhat ovat myös kauniita mutta näissä mummo-puutarhoissa on sellaista nostalgiaa....ollaankohan me tultu vanhoiksi :)

      Poista
  5. Rakastan, rakasta ja rakastan värikkäitä ja runsaita puutarhoja. Olen myös puutarhablogien kautta ihastunut ihan täysillä kasvihuoneisiin.
    Ihanaa alkanutta viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin seuraavaan silmät pyöreinä puutarhablogeja ja sitä kukkaloistoa mitä siellä esitellään.
      Aurinkoista loman jatkoa sinulle Outi ♥

      Poista
  6. Kauniita puutarhoja. Koetin etukäteen katsoa, jos tässä lähettyvillä olisi ollut joku puutarha avoinna vierailijoille, mutta ihan lähelä ei löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoossa taisi olla joku puutarha auki mutta Loviisaan on aina ihana mennä ja tässä tapahtumassa en siellä vielä olekaan käynyt. LWT ja joulukodit käyty :)

      Poista
  7. Hyvät hyssykät miten kaunista kukkaloistoa ja sinä loistat kauniina kukkasena siellä itsekin. Kesä on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanuus ♥ On ihanaa nähdä kun ihmiset ovat hoitaneet pihojaan ja tehneet puutarhoistaan kauniin elämyksellisiä. Kivaa viikon jatkoa!

      Poista