tammikuuta 02, 2016

Marjon matkassa 2015 - tammi-kesäkuu

Vuosi 2015 oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä vuosi, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista kivaa ja mielenkiintoista. Totta kai kaikkina päivinä ei aurinko paistanut yhtä kirkkaasti mutta silti vuoden saldo oli reippaasti positiivisella puolella. Paljon uusia kokemuksia, joita rikkaampana on hyvä olla. Sitä paitsi minun elämänfilosofiani mukaan kaiken mitä viime vuonna sattui tai tapahtui oli tarkoitettukin käyvän juuri niin. Kyllä ne tässä vaiheessa vielä ehkä hieman epäselväksi jääneet jutut selviävät ajan mittaan kun elämä soljuu eteenpäin.... Mitään ei mielestäni tapahdu sattumalta vaan kaikella on vissi merkitys, joka selviää meille elämän jossain käänteessä. Aamen! 

Tammikuu 2015


Vuosi polkaisiin käyntiin Tallinnan Kumussa Menneen maailman hengessä. Ihana Art Deco antoi naisten loistaa kilpaa kankaiden ja korujen kanssa! Tallinnassa oli vielä ihan jouluista joten joulufriikkinä ihailin porojen, seimien ja koristeiden lisäksi myös äärettömän kauniin tuuheita joulukuusia Raatihuoneen aukiolla. Mistähän ne oikein hankkivat nuo, miettien?


LUX Helsinki valaisi pääkaupunkimme taas väriloistollaan ja kultturikoiran kanssa kierrettiin ihailemassa lyhtyjä, munia ja valoteoksia ympäri kylmää Helsinkiä. Pipoa ja untsikkaa tarvittiin!
Ja kuumaa teetä monta mukillista PIPin kesäisestä mukista ajatuksissa jo lämpö.


Tammikuussa haaveiltiin lomasta ja podettiin kaukokaipuuta jonnekin lämpimään, jossa voisi upottaa varpaat turkoosiin mereen. Oma hiekkaranta simpukkoineen helpotti hieman tätä kaukokaipuuta.


Helmikuu 2015



Kuukausi käynnistyi oopperassa Viekas Kettu kummitytön kanssa. Klaus Haapaniemen lavastus ja puvustus olivat ihan huikeita ja 7-vuotias jaksoi hyvin istua koko oopperan. Kummitädin oikeudella muutin vähän tarinan kulkua ja meidän oopperassa kettu säilytti henkensä myös lopussa.


Lunta ei ollut paljon mutta maisemat olivat silti talviset ja liikuimme paljon koiruuden kanssa luonnossa. Tuli tunne, että pipo oli kasvanut kiinni päähän ja IceBugit jalkoihin. Silti suosittelen noita "piikkikenkiä" kaikille talvella paljon ulkona liikkuville.


Kiinalainen uudenvuoden juhlinta alkoi ja Lasipalatsin aukion täyttivät värikkäät Kiinalaiset lyhtysotilaat. Niitä käytiin ihailemassa useana iltana ja taidokkaita olivat! Kämpin kehuttua hampurilaista käytiin maistelemassa ja pakko se on myöntää, että excellent!


Porvoossa käytiin kurkkimassa Jäänveiston SM-kisat sateisessa säässä. Tätä pikkukaupunkia kyllä kaikki vuodenajat rakastavat. Veden liukastamilla mukulakivillä sai olla melko tarkkana ettei jalka lipsahtanut ja bloggaaja pyllähtänyt katuun.


Ja Lauttasaaren rantakallioilta Ryssänkärjestä löydettiin yhdellä lenkillä mystisiä fantteja...
Näillä rannoilla liikuttiin koko vuoden aikana todella usein.

Maaliskuu 2015



Kevättä ilmassa selkeästi kun pukeuduttiin jo keltaiseen. Hiusmuotoilu Inochin Kaisu teki ihanan hoitorituaalin talvipipon väsähdyttämille hiuksille ja jo kiilsi :)


Oli aika tutustua myös kevään ja kesän 2015 muotiin Stockmannin bloggaajatapahtumassa Lumon kanssa. Luvassa olisi ihania vaatteita ja asusteita kun ne ilmat nyt vaan lämpenisivät.
Tuskin maltoin odottaa talvivaatteissani!


Pjazzasta löytyi oivallinen yhdistelmä hyvää italialaista ruokaa ja jazzia. Mitä makuelämyksiä ja superhyvä palvelu - pitäisiköhän taas mennä syömään... ;)


Naistenpäivän kunniaksi bloggaaja pohti sitä "mitä on olla nainen". Ilmeisesti tämä kirjoitus osui ja upposi koska moni ystäväni oli henkilökohtaisen Facebook profiili postaukseni kautta jakanut tämän.


Maaliskuu näytti jo maata ja tuntui ihan keväiseltä. Bloggaaja paljasti myös ihonsa kunnon ja ryppytilanteensa sekä purkki- ja purnukkavarastonsa sisällön. Minnie reppanalla oli ensimmäinen haava silmässään ja kauluri päässä.


Viikonloppu Tallinnassa oli kylmä mutta aurinkoinen. Kevätmuotia jo kaupoissa ja näitä ihania vanhoja ovia, joita voisin kuvata vaikka päiväkausia....

Huhtikuu 2015



Sitten olikin jo pääsiäinen ja kevätherkkuja pöydässä. Kokilla oli keltaiset kynnet ja retroesiliinakin yllä kokatessa luomassa tunnelmaa. Eikä pidä unohtaa mämmiä sillä minä pidän siitä! Ja Hietalahden Hallista löytyi taas hyvä purilainen Rosburger - MUMS!


Pääsiäiskoiran silmäkin oli taas parantunut ja poseeraus sujui palkkion toivossa :)


Päästiin todistamaan miten julkkiksilta oli sujunut 100 päivää ilman viinaa -haaste. Studioyleisönä oli hauskaa olla ja saihan siinä kätellä myös Nykäsen Mattia. Bloggaajanne oli kyllä ihan myyty yhteiskuvasta Samea Koskisen kanssa ♥♥♥


Eläintarhanlahden kelluva ravintola Meripaviljonki oli pakko päästä testaamaan ihan ensimmäisten joukossa. Tosin bloggaajanne teki pöytävarauksen Paasitornin puolelle innoissaan mutta asiansa osaava ravintolapäällikkö hoiti tilanteen mallikkaasti.


Who make my clothes -päivänä pohdittiin omien vaatteiden eettisyyttä ja alkuperämaata?
Tuli yllätyksiä...

Toukokuu 2015



Sitten oli vihdoin virallisesti kevät ja vappu. Brunssilla kylmää tomaattikeittoa ja muita herkkkuja. Ai, niin tippaleipiä ja simaa pitää olla aina koska rakastan niitä!


Etanaellin vinkkauksella löysin HUONE ett RUM lifestylepuodin Kirkkonummen vanhasta asemarakennuksesta. Yksi esine täällä jäi kummittelmaa mieleeni mutta siitä myöhemmin lisää...
ja miten se liittyi elämääni uudelleen...


 Hanami aika Roihuvuoressa ja kirsikkapuut kukkivat. Ihana tapahtuma ja suloisia shiba inuja paljon mukana, Ihana nähdä miten ihmiset olivat nähneet vaivaa ja pukeutuneet juhlaan!


Toukokuussa käytiin jo haistelmassa Hangon rantabulevardin tuulia ja katsastamassa ystävälle mahdollisia kesätaloja. Alan's Cafe tarjoili mahtavia korvapuusteja eikä olisi tullut mieleenkään syödä vain riisikakkuja :)


Äitienpäivän kunniaksi tehtiin kevään ensimmäinen mansikkakakku.


Mänttä, Serlachius ja taide otettiin haltuun myös toukokuussa. Mukana "paikallisopas", joka kertoi värikkäitä tarinoita nuoruudestaan tässä pikkukaupungissa. Toukokuussa törmättiin myös ensimmäistä kertaa 40+bloggaajayhteisöön SiljaLinen blogitilaisuudessa laivalla...


Lapsuuden ystävän mummon mökissä Lopella paahdettin vaahtokarkkeja ja parannettiin taas maailmaan tyttöjen kesken - niin terapeuttista!


Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa todistamaan hevosten keväistä laitumelle laskua Kylämäen hevostilalle Marttilassa. Upea kokemus! Pakko myöntää, että samalla reissuilla vastoin kaikkia periaatteitani maistoin myös hevospurilaista - ja se oli hyvää!


Kannelmäen omenatarhassa käytiin nuuskimassa kukkivia omenapuita. Tänä vuonna ei ollut perinteistä omenankukka picnik-koria mukana.

Kesäkuu 2015



Kesäkuu avattiin hyvän ystävän hääjuhlalla Parikkalassa. Itä-Suomessa oli ihan kesäistä ja keltainen mekkoni toimi oikein hyvin juhlassa.


Parin päivän työmatkalla Tampereella jäi aikaa myös ottaa kaupungin tarjontaa muuten haltuun. Kartta kalsarit jäivät nyt ostamatta .... ehkä ensi kerralla …


Keltaisille kukkakumisaappaille oli käyttöä sadesäällä ja viherpeukalo sai parvekkeelle taas marketat ja muut kukat laatikkoihin. Mukana innokas apulainen!


Juhannuksena kokko syttyi pitkän yrittämisen jälkeen ja kansa hurrasi. Haitari soi ja musiikki levisi yli kauniin järven. Voiko tällaista maisemaa purkittaa mietin?



Ei ihme, että Verla on Unescon maailmaperintölistalla! Ihan mieletön paikka ja sää suosi Pohjois-Kymenlaakson reissulla. Ihan voi sanoa, että hellettä! Kesän kultturimatkailun ensimmäinen paikka.


Kesäkuun viimeistä juhlistettiin Putte's Pizzassa.
Tähän ei voi muuta sanoa kuin cincin ja mums!

Loppuvuoden kuvakavalkadi myöhemmin...






10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja mahtavia muistoja.
    Voi miten tuli kevättä ja kesää ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää Outi, että myös minulle itselle tuli sellainen poltteleva fiilis näitä kevätkuvia kerätessä ja kahlatessa blogia läpi. Se tuntee ihan kohta...tai uskotaan ainakin niin :)

      Poista
  2. Hyvää Uutta Vuotta Marjo! Mä en jaksanut tai kerennyt vanhaa muistella, kun oli niin vauhdikas joulukuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta Sari Shanghain kuhinaan. Huomasin joo blogista sekä FB:n puolelta, että olet ollut lennossa koko ajan.

      Poista
  3. Upea kulttuurivuosi ja paljon mahtunut elämyksiä ja herkkuja. Yhtä mukavaa tätä vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanainen :) Kulttuurivuoden vauhti vain kiihtyi loppuvuotta kohden. Mukavaa vuodenjatkoa myös ja toivottavasti olet jo elävien kirjoissa...

      Poista
  4. Voi kesä joissa loppupään kuvissa... taitaa talvi nyt vasta alkaa, mutta mieli on jo kevään tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa tehdä...yritän fiilistellä kesäkuvilla sitä lähemmäksi... :D

      Poista
  5. Voi mitä ihania tunnelmia. Tuo keltainen mekko ja keltaiset kynnet oli kyllä niin piristävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Keltainen on voimaa antava väri ja keltaiset kynnet sopivat hyvin ruskettuneeseen ihoon...voi kun olisi jo kesä :)

      Poista