lokakuuta 18, 2015

Kuka mina olen? - blogihaaste

Sain jo syyskuun alussa blogihaasteen Elämää Idän Pariisissa Sarilta. No, minähän olin unohtanut haasteen täysin kirjoittaessani bloggauksiani mutta tänään kun selasin "juttulistaani" huomasin siellä merkinnän "Sarin haaste" ja päätin tarttua tähän nyt hieman harmaan sunnuntai päivän kunniaksi.

Parempi myöhään kun ei milloinkaan joten nyt sitten mennään.

Auringonlasku Cafe Regatta, syyskuu

1.Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?

Keväällä 2012 ystäväni Sari (ei kuitenkaan Elämää Idän Pariisissa Sari) kehotti minua hakeutumaan Kenkälaatikon Kenkätestaajaksi. Facebookissa on käynnissä kilpailu, jossa etsittiin henkilöä bloggaamaan Kenkälaatikon kengistä puoleksi vuodeksi. Palkintona Kenkätestaaja saisi kuudet parit kenkiä sekä näkyvyyttä Kenkälaatikon Facebook sivuilla ja tapahtumissa. Sarin yllytyksestä laitoin sitten pikapikaa ruokatunnin päätyttyä valokuvan ja lyhyen hakemuksen Kenkälaatikkoon sen kummemmin miettimättä asiaa. 

Seuraavaksi sain Kenkälaatikon ihanalta Helenalta viestin, että olin päässyt jatkoon. Meitä finalisteja oli kuusi kappaletta ja ystäväni/Facebook seuraajani/tuttavani/työkaverini sitten äänestivät minut sitten Kenkätestaajaksi. Kiva ajanjakso elämässä. Sain kuudet kengät, joista yhdet olivat saappaat ja tutustuin ihan huippu tyyppiin Helenaan. Kenkälaatikko on lopettanut jo toimintansa, mutta Kenkälaatikon Facebook sivut löytyvät yhä Facebookista. Postauksiin ei tosin enää pääse. Itseäni harmittaa etten ottanut silloin talteen noita postauksia....

Kun Kenkälaatikon blogi loppui starttasin omani 25.12.2012. Ystäväni Niina, Lumo ja bloggaaja Sari olivat myös patistelleet oman blogin aloittamista joten heilläkin on kyllä merkittävä rooli tässä Marjon matkassa -blogin syntymisessä.

Suomenlinna, syyskuu

2. Onko blogisi muuttunut paljon alkuajoista ja jos, miten?

Blogin banneri ja nimi ovat samat eli niissä ei muutoksia ole tapahtunut. Keräsin aikoinaan banneriin minulle tärkeitä kuvia "virtuaalisesta leikekirjastani" ja nimi blogille oli tarkoin harkittu. Joku tuttu kysyi aikoinaan "Aiotko tehdä matkablogia kun blogin nimi on Marjon matkassa?" Tässä blogissa kyllä matkustetaankin kun budjetti (ikuinen lottovoitosta haaveilija) tai työt sen sallivat. Matkassa sanalla viitataan enemmän "Marjon mukana kulkemiseen" siihen, että blogissa kirjoitetaan hyvinkin erilaisista minua kiinnostavista asioita, josta sitten bloggaillaan. Nykyään blogini on mukana 40+ blogiyhteisössä.

Siinä mielessä blogi on muuttunut, että aluksi blogin asettelu ja kuvat oli ihan pielessä. Lumon avustuksella asettelu saatiin kuntoon ja olen hänelle todella kiitollinen kaikesta tuesta bloggauksen saralla. En olen tarkoituksella lähtenyt korjailemaan alkuaikojen postauksia koska niiden kuuluukin mielestäni olla sellaisia hieman kotikutoisia....

Suomenlinnna, syyskuu

3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?

Arvostan blogeja, joissa on muutakin kuin tuotesijoittelua. Teen sitä itsekin mutta en ihan hirveästi jaksa lukea blogeja, jotka ovat täynnä pelkkää tuotesijoittelua. Arvostan, että blogin kirjoittava seisoo juttujensa takana ja kirjoittaa sujuvaa kieltä. Teen itse paljon kirjotusvirheitä ja juttuni saattaa päästä julkaisuun saakka täynnä virheitä, joita sitten käyn pikapikaa korjailemassa. Pahoittelut kun en aina ehdi korjata virheitä ennen "julkaise" napin painallusta.

Pidän kauniista valokuvista blogeissa ja mielenkiintoiset aiheet kuten matkailu, muoti, hyvät ruokavinkit, kengät, vanhat talot, arkkitehtuuri, taide jne. kiinnostavat minua. Olen luonteeltani "vierivät kivet eivät sammaloidu" -tyyppi ja melko paljon menossa joten myös blogien ajankohtaisuus puhuttelee. Arvostan myös erilaisia bloggareita, jotka tuntevat, tietävät asioista ja kirjoittavat aidosti.

Rajasaari, syyskuu

4. Lempielokuvasi ja kirjasi?

AUTS....nyt tuli ensimmäinen paha kysymys tässä haasteessa! Minä en oikein osaa nimetä yhtä lempielokuvaa tai -kirja...joten kierrän vähän tätä haastetta ja nimeän useampia.

Paistetut vihreät tomaatit on vaikuttava elokuva ja itkettää joka kerta kun sen katsoo.

Kaikki äidistäni ja Volver - paluu sekä muu Pedro Almodóvarín tuotanto.

Elämän kulmakivet - Piedras on napattu aikoinaan marketin alekorista takakannen tekstin perusteella "Ihmisen persoonallisuuden voi sanonnan mukaan kertoa kengistä. Mutta mitä jos jalassa onkin väärä kenkäpari?" Ihan huippu espanjalaisen Ramón Salazarin elokuva.

Chasing Amy elokuvaan menimme aikoinaan sattumalta ystäväni kanssa kun toinen leffa oli loppuunmyyty. Yllätysindie leffa vei täysin mukaan. "Ei voi tietää mitä menettää, ennen kuin menettää sen. Sitten voi vain loppuelämänsä turhaan jäljittää sitä mistä luopui." lausuu leffan hiljainen guru Silent Bob, jota ohjaaja Kevin Smith itse esitti.

Hair hippimusikaalin pohjalta tehty leffa ja sen laulut on myös todella kova. Edelleen....vuosienkin jälkeen laulan mukana "Let the Sunshine In" ja "Easy to Be Hard".

Kirjoista on pakko mainita ainakin Georges Simenonin Maigret dekkarit, Agatha Christien koko tuotanto, Tove Janssonit Muumit, jotka sopivat myös aikuisille ja Sofi Oksasen Puhdistus. Minuun on tehnyt todella suureen vaikutuksen Anne Frankin Päiväkirja, Richard Bachin Lokki Joonatan, ja Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi. Hyviä kirjoja on paljon - vaikea nimetä vain yhtä!

Rajasaari, syyskuu

5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?

Elämässäni kaikki on oikein hyvin tällä hetkellä. Jos jotain nyt pitää mainita niin haluaisin pienen loman jossain lämpimässä tai viikonlopun irtioton. Olen kesänlapsi ja syksyn pimenevät illat saavat kaipaamaan lämpöä ja aurinkoa taas....

 Suomenlinna, syyskuu

6. Piirre, josta olen ylpeä itsessäni? Entä vähemmän ylpeä?

Olen ylpeä siitä, että olen luonteeltani positiivinen ja energinen tyyppi. En jää tuleen makaamaan vaan ylös ja eteenpäin mieluummin on minun mottoni. Olen myös ylpeä ominaisuudestani olla sitkeä ja sisukas. Jos en pääse suoraan eteenpäin jossain asiassa otan askeleen sivulle ja vaikka taaksekin päin edetäkseni taas päämäärääni kohden pikku hiljaa. Olen ylpeä myös tunneälystäni ja empaattisuudesta.

Joskus olen aavistuksen itsepäinen ja siitä en ole ylpeä. Joskus en ole ylpeä siitä etten osaa sanoa EI riittävän tiukasti vaan lupaudun mukaan kaiken näköiseen. En ole ylpeä siitä, että etten ole siivonnut kellariani vaikka se on ollut "to do" -listalla kesästä saakka...

 Seurasaari, lokakuu

7. Suurin muutos elämässäsi?

Varmaan suurin viime vuosien muutos on ollut työpaikan vaihdos. Myös koiran hankkiminen on ollut iso muutos enkä antaisi päivääkään pois elosta karvakaverin kanssa. Itse uskon siihen ettei elämässä tapahdu mitään sattumalta ja tapahtumilla on merkitys, joka selviää sitten itselle jossain elämänkäänteessä. 

Em. ajatus ei ole minun vaan suuresti ihailemani Anne Friedin - itävaltalaissyntyinen kirjailija, kirjallisuudentutkija, kriitikko, esseisti ja saattohoidon uranuurtaja, joka asui viimeiset vuotensa Suomessa - tiivistelmä. Ihailin Anne Friedin valkoista nutturaa jo pikkutyttönä bussissa kun asuimme samassa lähiössä Espoossa ja mietin miksi hän aina kirjoittaa bussimatkojenkin aikana.

Kierrätyskeskus, lokakuu

8. Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?

Tee rohkeasti asioita välittämättä mitä muut siitä ajattelevat. Koe, näe, uskalla! Älä anna muiden rajoittaa itseäsi ja ajatuksia. Matkusta ja riko rajoja!

Laajalahti, lokakuu

9. Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?

Minulla on kaksi tervettä kättä plus jalkaa ja pääkin ole vielä pysynyt vauhdissa mukana :)
Hyvä tukiverkosto ympärillä läheisistä, ystävistä, työkavereista, tuttavista ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Antoisa elämä täynnä lukemattomia mahdollisuuksia.

Seurasaari, lokakuu

10. Mitä odotat tulevaisuudelta?

Annan elämän viedä mukanaan joten ihan tarkkoja odotuksia minulla ei ole. Olen avoin asioille ja annan niiden tapahtua. Toivon kehittyväni ihmisenä ja olevani mukana monissa mielenkiintoisissa jutuissa. Ja totta kai odotan ensin joulua ja sitten taas kesää... Ooo....kesän lapsi mä ooon.... :D

Laajalahti, lokakuu

11. Mitä haluaisit toivottaa blogisi lukijoille?

Haluan toivottaa lukijoille pientä palaa rauhaa kaikille. Iloista ja värikästä syksyä alkavasta kaamoksesta huolimatta. Hauskuttaa päiviin ja pimeneviin iltoihin paljon kynttilöitä ja yhdessäoloa.

"Pojat syntyvät suurisuisempina kuin tytöt. Poikien sisällä asuu hirveästi hohotusta, jonka pitää päästä ulos. Tyttöjen sisällä on pieniä asioita ja heille riittää, että nauraa ja juoksee pikkuisen niin ulkopuolella tuntuu samalta kuin sisäpuolella." Sofie 8v.

Em. Sofien kirjoituksen olen joskus napannut jostain netin syövereistä. Haluan kuitenkin toivottaa blogini lukijoille, että meidän tyttöjen/naisten pitäisi useammin hohottaa ihan kunnolla kuono kohden kattoa eikä vain sillä tavalla pikkuisesti kuten meille on joskus opetettu/kasvatettu. Olen ihan varma, että 18v Sofie on kanssani joskus täsmälleen samaa mieltä.

Ei mulla muita toivotuksia ole tällä kertaa joten siis hohotellaan suuresti jookos!

Blogihaasteen heitän seuraaville bloggaajille Lumo, Niina, Etanaelli ja Outi!

Hauskaa sunnuntaita - hoh hoh hoo!!!!!




















14 kommenttia:

  1. Juuri eilen vastasin blogihaastekysymyksiin, vaikka olenkin aika huono noissa haasteissa. Koetan jossain vaiheessa syksyä vastailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry....huomasin tämän lähetettyäni, että olet juuri vastannut joten Lumo saa vapautuksen tästä haasteesta :)

      Poista
  2. Ihana oppia paremmin tuntemaan blogikamuja tällaisten haasteiden kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en tiedä oliko tämä niin syväluotaava analyysi minusta mutta ehkä jotain paljastui... :D

      Poista
  3. Minulla myös tulossa samanlainen postaus tuossa ensi viikolla, joten tämän haasteen liitän siihen kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai saat liittää kaksi samaa haastetta yhteen :) Näitä tuntuu nyt olevan liikkeellä....
      Hauskaa sunnuntaita!

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus. Mukavaa viikkoa sinne Suomeen!

    VastaaPoista
  5. Tuossa listassa ei ollut kysymystä, johon itse blogisi lukijana ja ihailijana mietin vastausta: miten ja mistä hankit kutakin aihetta koskevan valtavan tietomäärän ja miten muistat niin paljon asioita ihan lapsuudestasi saakka? Blogisi on minulle aarreaitta, koska saan sieltä paljon vinkkejä käyntikohteiksi, meitä kun tuntuu kiinnostavan samantyyliset asiat. Kiitos, että kirjoitat ja kuvaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteesta ja hauska kuulla, että pidät blogistani. Hankin tietoa paljon netin kautta sekä erilaisista julkaisuista, joita käyntikohteissa on saatavilla. Olen usein miettinyt miten me mahdoimme tulla toimeen ennen googlea :) Olihan silloin toki paljon tietokirjoja ja kirjastot mutta nyt tuota tietoa saa napin painalluksella ihan hirveitä määriä. Tietyistä aiheista on jäänyt jotain tiedonmurusia aivokoppaan koulun historian tunneilta ja lukemistani lehtijutuista, kirjoista, teevee ohjelmista jne.

      Pakko myöntää, että minulla on melko hyvä muisti. Ehkä voisi sanoa, että minulla on osittain valokuvamuisti osittain tunteisiin, muistoihin, tilanteisiin kytkeytyvä muisti. Saatan muistan jostain käymästäni kohteesta ihan selkeästi huoneen, jossa minua kiinnostanut taulu sijaitsi. Toisaalta voin unohtaa jonkun ihan jokapäiväisen asian ... joten alkaa se muistikin vähän sitten pettämään :) Varmaan muistan minulle tärkeitä asioita ja olen aktiivisesti unohtanut niitä vähemmän tärkeitä tai epämieluisia juttuja.

      Lämmittää mieltä, että blogini on sinulle vinkkejä antava paikka. Silloin olen onnistunut kuvien ja kirjoitusteni suhteen tekemään paikoista/asioista/kohteista kiinnostavia. Toivottavasti jatkat lukemista ja pystyn tarjoamaan sinulle hyviä lukukokemuksia.

      Hyvää syksyn jatkoa :)

      Poista
  6. Vitsi miten kiva postaus/haaste ja sinäkö olit se kenkätestaaja, luin ja seurasin niitä postauksia, mahtavaa. :)

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Minähän se olin :) Kun kävin Kenkälaatikon Facebook sivuilla tätä postausta tehdessäni huomasin sinun kommentoineen sinne. Maailma on pieni :) tai ainakin pääkaupunkiseutu. Kenkätestaajana olo oli kivaa.....voi kun saisi taas jonkun kenkäpestin :D

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  7. Kiitos vaan Marjo haasteesta. En kyllä uskalla luvata vastaavani siihen, koska minulta on jo aiemminkin jäänyt tällaiset haasteet väliin. Miellän nämä jotenkin henkilökohtaisiksi ja olen juuri huono jakamaan yksityisasioitani julkisesti. Vaikka voisihan nämä toki ottaa monelta kantilta. Mutta vastailen sulle vaikka kun taas tavataan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin ymmärrettävää eikä sinun tarvitse osallistua :) Yritetään törmäillä taas... <3

      Poista