elokuuta 09, 2015

Kesäkahvila Kasnäsissa

Eilen oli ihanan aurinkoinen kesäseikkailupäivä Kemiönsaaressa. Tästä on tulossa ihan omaa postaustakin kohta mutta pakko kirjoittaa ensi hätään pienestä hurmaavasta kesäkahvilasta jos joku teistä sattuu olemaan liikenteessä näillä nurkilla tässä lähipäivänä. Kahvila ei nimittäin ole enää kovin pitkään auki tänä kesänä...ehtii kyllä vielä tutustumaan....

Juhannuksena on siis avattu pieni, punaisessa talossa sijaitseva Källarvinden niminen kesäkahvila, joka on kahvilan omien Facebook sivujen mukaan enää satunnaisesti auki kun koulut ja työt ovat alkamassa. Kahvilaa pitävät Ellen Järvinen ja hänen poikaystävänsä Mathias Mäenpää. Herkut kahviossa ovat Ellen luomuksia "Jag tänker baka allt själv så långt det går, säger Ellen." Paikallislehteen annetussa haastattelussa on enemmän Ellenin ja Matiaksen taustaa ja tästä linkistä pääsee kesäkuun alussa tehtyyn haastatteluun. Aurinkoisen ystävällinen nuoripari!



Källarvindenin lasivitriinissä oli vaikka mitä ihania herkkuja mutta pähkinä-manteliallergisena päädyin lopulta pieneen pyöreään sitruunaiseen leivokseen, jota koristi vaaleanpunainen, elävä kukka. Ellen pahoitteli, että niin monessa makeassa oli eilen mukana minua allergisoivia aineita. Sain myös kuulla Elleniltä, että kahvila tarjoilee tiramisua mutta juuri eilen sitä ei ollut saatavana.


Kuva on lainattu Källarvindenin omilta FB-sivuilta.


Huomasin Källarvindenin FB-sivuilta, että kesäkuun loppupuolella oli tarjottu toripäivän kunniaksi tryffelikakkua, jossa oli ollut kuusi kerrosta. Näytti jo valokuvassa syntisen hyvältä ja varmasti myös oli ollut sitä livenä.....MUMS! Källarvinden on tarjoillut myös brunsseja ja niille olisi kyllä kiva päästä osallistumaan....ehkä ensi kesänä sitten...



Pikkuruisella kahvilalla näytti olevan myös äärimmäisen viihtyisät ja kauniisti sisustetut sisätilat mutta me halusimme elokuiseen aurinkoon ja nauttimaan saaristoilmasta. Eilen oli muuten liikkeellä todella verenhimoisia paarmoja mutta kahvilahetkemme ajan saimme olla rauhassa niiltä. Varmasti myös näitä sisätiloja on käytetty ahkerasti tänä kesänä kun sateitakin ollaan saatu jonkin verran. Edelleen olen itse sitä mieltä etteivät säät ole haitanneet minun kesälomani tai kesäni viettoa lainkaan :) Kesä on asenne...ainakin minun mielestäni mutta ymmärrän toki, että jos loma-aikaan on sattunut vain sadepäiviä se saattaa harmittaa.


Runsaasti luonnonkukkia maljakoissa, päivänvarjo paikalla hauskoja tuunattuja kierrätyskalusteita. Mietin olivatko nuo jazz-lehtileikkeillä koristellut tuolit ja pöytä mahdollisesti Kasnäsin jazz-tapahtumaa varten tehtyjä vai jostain kierrätyskeskuksesta hankittuja? Tosin kaikissa niissä ei kyllä tainnut ollut jazziin liittyviä leikkeitä tarkemmin katseltuna näin valokuvista. Kasnäsissa on järjestetty heinäkuun alussa Baltic Jazz tapahtuma.




Nostalginen pinnatuoli - lapsuudenkodissani meillä oli tällaiset tuolit, jotka olivat ensin mustan ja tummanpuun (ehkä teakin) väriset. Sitten äitini maalasi ne jossain vaiheessa vihreiksi ajan hengen mukaisesti. Missähän nämä tuolit nyt mahtavat olla? Olivat jossain vaiheessa veljeni ruokapöydän ympärillä. Voisin ottaa ne ehkä itselleni käyttöön mutta luopua siitä myrkynvihreästä väristä :)



Kasnäsissa oli eilen menossa triathlon tapahtuma ja olimme sinne ajaessamme väistelleet juoksijoita päätiellä. Vaikka Källarvinden on ihan päätien läheisyydessä suoraa näköyhteyttä tielle oli ole ollut emmekä siinä kahvitellessa enää nähneet kilpailijoilta. Melko pienimuotoiselta tapahtumalta triathlon vaikutti mutta toivotaan, että paras voitti uinti-pyöräily-juoksukisan :)




Toivottavasti Ellen ja Mathias jatkavat tätä kesäkahvilaa jossain muodossa ensi kesänäkin ja pääsen joskus ottamaan osaan myös brunsseihin.  Ja eilen en ehtinyt maistaa ollenkaan suolaisia herkkuja. Kaunis miljöö, upeat herkut ja ystävällinen palvelu! Kiitos ja kumarrus eilisestä herkkuhetkestä :)

4 kommenttia:

  1. Suloisen näköinen kahvila. Joskus "entisessä elämässä" mökkeilin Särkisalossa, silloin tuli käytyä Kemiössäkin.

    Helsingin seudulla ei ole tänä kesänä tainnut sataa läheskään niin paljon kuin muualla, eikä lomasää siksi ole tuntunut niin huonolta.. Hyttyset viileä sää on ainakin pitänyt pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvilassa oli todella kaikki kohdallaan :) ja pitäjätkin niin suloisia! Itsekin olen ollut pari kertaa Särkisalossa sekä Kemiössä. Kiva paikka kun ei vielä olla kovin ulkosaaristossa ja puitakin riittää vaikka maasto alkaa muuttua mitä lähemmäs tullaan merenrantaa.

      Varmaan muualla on satanut enemmän mutta kun emme voi säihin vaikuttaa niin turha niitä on surra - otetaan sateenvarjo mukaan niin ei ainakaan sada.

      Poista
  2. Pääsikö Minniekin kahville, saiko koiran ottaa mukaan kahvilaan? :) Kivalta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie ei ollut Kemiön reissulla mukana koska päivä oli koiralle automatkailuun liian kuuma. Totta kai ajaessa ilmastointi päällä ajaessa. Tähän kahvilaan sai ottaa koiran mukaan ja mennessämme siellä itse asiassa oli bischon frise, joka tuli nuuhkimaan ja tervehtimään meitä portaille.

      Reissumme muihin kohteisiin ei koiraa olisi voinut ottaa mukaan eikä näillä keleillä voi karvakaveria jättää autoonkaan. Hän lepäili kotosalla mutta pääsi sitten kotiintultuani pitkälle lenkille :)

      Poista