tammikuuta 26, 2014

Taidelauantai

Eilen oli todella värikkään räiskyvä ja hauska päivä kun suunnistimme Lumon kanssa Korkeavuorenkadulle Designmuseoon puolilta päivin. Tarkoituksemme oli ensin mennä Messukeskukseen Forma-messuille mutta se vaihtui sitten lennossa taiteeseen mikä olikin äärimmäisen hyvä idea. Carpe diem :)

Designmuseossa avattiin 23.tammikuuta aivan huikea Henrik Vibskovin poikkitaiteellinen näyttely, jossa ei todellakaan tullut aika pitkäksi. Melkoisia installaatiota suoraan Pariisin muotimessuilta ja käsittämättömän iloista leikkimielisyyttä ja väriä yllinkyllin. Henrik Vibskovilla on ollut hengästyttävä tahti luoda uusia mallistoja, pitää omia näyttelyitä sekä samalla osallistua yhteisnäyttelyihin. Käsittämättömän luova ja ehtivä kaveri.

Vibskov oli muuten ainoa pohjoismainen miesten malliston suunnittelija Pariisin muotiviikoilla tänä vuonna - huikea saavutus. Soderberg palkinto Vibskoville myönnettiin vuonna 2011. Hänen näyttelyjä on ollut esillä mm. PS1, MoMa:ssa (New York), Palais de Tokyo:ssa (Pariisi) ja Röhsska museetissa Ruotsissa.

Kuljeskelimme näyttelyssä kuin Liisat Ihmemaassa ja ihastelimme sekä vaatteita että installaatioita. Vaelsimme mm. pää alaspäin roikkuvien flamingojen häkissä mutta antaa kuvien puhua puolestaan joten sukellus Henrik Vibskovin avantgardistiseen maailmaa alkaa! Nauttikaa :)

The Stiff Neck Chamber


Henrik Vibskov itse taustalla

Raidallisia oravanpyöriä, joissa mallit ovat kävelleet näytöksessä.


Face Wool Explosion

S/S07 Big Wet Shiny Boobs

S/S07 Big Wet Shiny Boobs

S/S 2013

A/W 2013

Spring 2007 Pigs collection

S/S 2007 Pigs collection

The Stiff Neck Chamber


The Russian Boys

Päät pyörällä tästä kaikesta kävimme istahtamassa hetken Designmuseon kahviossa ja nautimme hyvät pullakaffet ennen Workshopin alkua alakerrassa. Rakastan näitä taidenäyttelyiden yhteydessä pidettyjä työpajoja. Yhtenä mieleenpainuvimmista on jäänyt mieleen Emman, Espoo Museum of Modern Art, Sophie Calle – Take Care of Yourself - näyttelyn yhteydessä ollut työpaja, jossa työstimme oman näkemyksemme Callen saamaan eroviestiin.


Saimme tehdä runsaasta materiaalista Henrik Vibskovin innoittaman oman postikortin. Käärimme Lumon kanssa hihat ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Minua Vibskovin tuotannossa monessa kohtaa esiintynyt flamingo puhutti, joten otin sen mukaan ja siitä se idea sitten lähti syntymään.


Henrik Vibskovin töissä näkyy usein roikkuvia verhomaisia suikaleita, joten päätin vielä lopuksi laittaa sellaiset kuin vaatteeksi kortin ylle. Kortti saa näin liikkuessaan ilmavirtauksesta kolmiulotteisen vaikutelman. Työpajaa vetäneet mukavat "taidetytöt" kertoivat, että Vibskovin tekemä verhomainen puuinstallatio on lämmön ja kosteuden takia taipunut jossain näyttelyssä ja alkanut myös elää omaa elämään.


Tässä minun näkemykseni Henrik Vibskovin postikortista :) Ei todellakaan verrattavissa Vibskovin taiteeseen vaikka tähän kollaasiini lainasin sekä flamingon että tuon sienipäisen hahmon hänen
töistään. Liimaa on muuten vieläkin työpajalaisen sormissa ja kynsien alla....


” Ei ole mahdollista pakottaa luovuuteen tai tehdä sille rajoja. Nautin itseni laittamisesta keskelle tuntematonta. Silloin voin oppia ja mukautua kokonaan uuteen. Käytän silmiäni ja aivojani.” Henrik Vibskov, vuonna 2013

Tämän kuvan lainasin Henrik Vibskobin omilta sivuilta eli kurkkaus S/S 2014 mallistoon.


Meidän matkamme jatkui Lumon kanssa työpajasta kirjallisten nautintojen pariin Akateemisen Kirjakaupan alen loppurysäykseen, josta mukaan tarttuikin kolme opusta. Lisäksi piipahdettiin vielä Suomalaisen Kirjakaupan puolella joten loppujen lopuksi kotiinviemisinä oli paljon hyvää mieltä ja neljä mielenkiintoista kirjaa.

Mukavaa sunnuntaita kaikille - nyt ulkoilemaan koiruuden kanssa :)














2 kommenttia: