lokakuuta 04, 2023

Maailman eläinten päivää juhlitaan 4.lokakuuta

 







Maailman eläinten päivää vietetään joka vuosi 4.lokakuuta ja tästä päivästä starttaa myös Eläinten  viikko. Alkujaan juhlapäiväksi valikoitui 4.10. Franciscus Assisilaisen muistopäivän mukaan. Italialainen Franciscus eli ja vaikutti 1100-1200 lukujen vaihteessa. Yläluokkainen Franciscus Assisilainen oli rikas nuorimies, joka aiheutti kotikaupungissaan aikoinaan skandaalin luopumalla omaisuudestaan ja omistautumalla köyhille. Itse asiassa hän riisui kaikki kalliit vaatteet julkisesti päältään kadulla kansan katsellessa kunnes paikallinen piispa sai peitettyä alastoman nuorukaisen viitalla. 

Jos Franciscus Assisilaiselle naurettiin tuolloin kotikaupunkinsa kadulla on hän nykyään Assissin kaupungin ylpeys. Fransiskaaniveljeskunnan perustaja ehti toimia elämänsä aikana munkkina, diakonina ja saarnaajana vaikuttaen keskiajan eurooppalaiseen yhteiskuntaan enemmän kuin kukaan olisi voinut edes kuvitella. Franciscus oli oman aikakautensa vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Hän oli ensimmäisiä, jotka haastoivat uskomuksen siitä, että vaurauden tavoittelu on tie onnelliseen elämään. 

Franciscus tunnetaan luomakunnan ystävänä ja yksikertaisen elämäntavan puolustajana. Katolilaisessa kirkossa hänet on valittu luonnonsuojelun suojelupyhimykseksi. "Niin kauan kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa." on Franciscus Assisilainen todennut. 

Kuva Matti Pikkujämsä, Kirkko ja kaupunki -lehti 

Minä olen koko elämäni ollut äärimmäisen eläinrakas joten nyt Eläinten viikon sekä päivään kunniaksi keräsin tähän postaukseen omia eläinmuistojani vuosien varrelta. Ensimmäistä kertaa Eläinten päivää on vietetty jo 1930-luvun alussa Italian Firenzessä. Eläinten viikko on tapahtumana huomattavasti nuorempi ja ensimmäisen kerran sitä vietettiin 1959. Suomen Eläinsuojeluyhdistys aloitti aikoinaan Eläinten tapahtumaviikon viettämisen ja tätä nimikkoviikkoa vietetään vain meillä Suomessa. 

Loviisan Kuninkaanlammen ihanassa vanhassa talossa olen monta kertaa nähnyt tämän upeaturkkisen ja sinisilmäisen Birman kissan. Antaa jopa silittää itseään ja kehrää kiitokseksi. LWT tapahtumassa sitä tulee aina sekä kuvattua että rapsuteltua ja siliteltyä myös talojen lemmikkejä.







Ihana pörröhäntäinen orava saa aina hymyn huulille kun sen näkee puurunkoa kiipeämässä tai juoksevan vikkelästi nurmikolla. Tiesitkö, että orava syö ja myös säilöö syksyn sieniä. Se voi myös syödä kärpässienen sairastumatta siitä. Lapsuudessa kävimme usein isäni kanssa syöttämässä pähkinöitä lähes kesyille oraville puistossa. 

Meillä oli veljeni ja serkkuni kanssa yhtenä kesänä lapsuudessa mökillä kesäkaneja. Usein aamulla ne olivat onnistuneet karkaamaan ulos ulkohäkistään joten niitä piti metsästää sinne takaisin. Kuvan kani ei ole kumpikaan kesäkaneistamme, jotka muuten olivat nimeltään Ruusunnuppu ja Piki.  


Kun minä olin pikkutyttö olin aina sanonut kun menimme Peltolan mummolaan Vihdissä "Ei mennä sitten vaan ammuja katsomaan." Ammuilla tarkoitin lapsena lehmiä. Minua pelotti aavistuksen pimeä navetta ja isot lehmät, jotka vaikuttivat pikkutytöstä ihan jättiläissuurilta sarvineen sekä heiluvine häntineen. Niin vain Marjosta tulikin lehmäkuiskaaja myöhemmin kun aloin vierailla Mietoisissa työkaverini ystävän eli toisen Marjon maitotilalla. Never say never! Minä pysähdyn usein kesällä jos näen pellolla lehmiä ja käyn vähän "juttelemassa" niiden kanssa henkeviä. 

Joutsenet ovat lintuja, joiden kauneus on viehättänyt ihan lapsesta saakka. Minulle on jäänyt lapsuudesta mieleen myös se miten iso joutsen olikaan kun se levitti uimarannalla siipensä täyteen mittaan. Muistan, että isoäiti aina varoitteli joutsenin melkoisesta nokkaisuvoimasta kun niillä oli poikasia suojeltavana. Näitä ihaillaankin ja valokuvataan hyvän etäisyyden päästä

Hevostyttö minusta ei koskaan tullutkaan vaikka hevosista äärimmäisen paljon pidänkin. Muistan kuinka kaikki luokan tytöt kävivät talleilla ihmetellen miksen minä vaikka tädilläni/kummitädillläni Uma Aaltosella oli useampiakin hevosia omassa pihapiirissään. Olen miettinyt johtuiko se ajanpuutteesta kun harrastuksia minulla riitti kuorolaulusta, pianonsoittoon, näytelmäkerhoon, mattojen/kankaiden kutomiseen, bilsakerhoon ja kokkailukerhoon. Myös matkaamiseen Uman hevosten luokse olisin tarvinnut vanhempien kuskaamista Paksaloon 50 kilometrin päähän, johon julkisilla ei olisi päässyt. 

Muistan jo lapsena, että minua kiinnostavat kaikki eläinpihat, jonne aina olisin halunnut mennä vierailulle katselemaan ja silittelemään kotieläimiä. Kun kiertelimme Suomea sekä Pohjoismaita perheen kanssa kesälomareissuilla kävimme toki muutamissa mutta kun nähtävää oli muutakin minä joskus murjotin kun en kaikkiin eläinpihoihin päässyt. Kuvan jättiläiskana on kuvattu pari vuotta sitten kun vierailin Rehndahlin kotieläintilalla isäni kanssa. Siellä ovat omistajat käyntimme jälkeen vaihtuneet joten ihan selkeästi uuden vierailun paikka olisi paikallaan tehdä jossain vaiheessa. 

Onkohan minipossu Madeleine vielä Rehndahlissa? Kesällä 2020 vierailumme aikana se kuljeskeli karsinassaan iloisena ja heiluttaen häntää kuin koira. Possun motto kirjattu seinätauluun oli ihan hulvaton "jollei pidä kiirettä ehtii enemmän". Meillä ihmisillä on paljon opittavaa eläimiltä ja yksi on juurikin tämä ajan ja kiireen hallinta. 

Messukeskuksen Eläinmessuilla 2019 sain elämäni ensimmäisen kerran silittää frettiä. Minulle kerrottiin, että fretti on hilleristä kesytetty näätäeläin, joka on sukua mm. kärpälle, näädälle ja minkille. Jalostuksen myötä sen riistavietti on kadonnut. Opin myös, että muinaisessa Egyptissä faaraot ovat aikoinaan tuhansia vuosia sitten pitäneet frettejä lemmikkeinään. Näillä veijarilla oli myös ihan uskomattomat unenlahjat! Siellä ne vain vetelivät sikeitä vaikka ympärillä pyöriä sadoittain ihmisiä.

Valokuvausharrastuksen kautta on myös hurahtanut vähän erikoisempien lintujen bongailuun. Tähän mennessä olen ainoastaan onnistunut tallentamaan onnistuneesti itselleni valokuvia mandariinisorsasta 2019 syyskuun loppupuolella. Minulla on tuttu valokuvaaja, jonka Facebook kuvista näen aina mitä eksoottisia lintuja hän on bongaillut. Saan ystävältäni hyvin summittaisia paikkaohjeita, joiden mukaan olen etsinyt nyt viimeksi kuningaskalastajaa sitä löytämättä. Lintuharrastajat eivät toivoi mitään ryntäystä lintupaikkoihinsa minkä ymmärrän kyllä. Vanhankaupunginlahden koskella olen yrittänyt saada yhtä onnistunutta kuvaa koskikarasta mutta vielä en ole tässä tehtävässä onnistunut. Näiden lintujen etsiminen on äärimmäisen koukuttavaa ja mielenkiintoista joten aioin jatkaa jos vihjeitä vain saan. 

Haltialan tila on tuttu ulkoilu- ja kahvittelupaikka vuosien takaa. Ylämaankarjaa täytyy aina käydä moikkaamassa kun maatilalla käy. Ylämaankarja (Highland cattle) on Skotlannista peräisin oleva keskikokoinen ja sarvekas lihanautarotu. Näitä veijareita näkee ulkona myös talvella koska rotu on sopeutunut ympärivuotiseen ulkokasvatukseen. Ylämaankarjan karvepeite on tuuhea ja kaksikertainen. Mitä hauskinta näillä veijareilla on pitkä karvoitus myös otsassa ja korvissa. Kutsun näitä "lehmien hipeiksi" juuri tuon otsatukan takia. 

Lapsuudenkodissani meillä ei allergian takia voinut olla mitään muita kotieläimiä kuin kaloja. Itse asiassa Kauno, Kuuno ja Ilmari oli veljeni kaloja, jotka mielestäni oli jonkin sortin karppeja. Kauan niitä ei meillä voinut pitää koska ne kasvoivat niin suuriksi joten kolmikko myytiin takaisin Kapteenin eläinkauppaan, josta se oli hankittukin. Tilalle tuli paljon pienempiä kaloja, jotka eivät olleet yhtään niin näyttäviä ja värikkäitä. Kuvan karpit on kuvattu Helsingin Töölönlahden Talvipuutarhassa ja nämä elelevät siellä lammikossa edelleenkin. Karpit ovat todella fiksuja eli tunnistavat ruokkijansa ja tulevat syömään kädestä. Myös veljeni "jonkin sortin karpit" olivat tottuneet syömään kädestä. 

Aasit ovat jo myös ihania otuksia ja niille on helppo myös menettää sydämensä. Olen muutaman vuonna ollut katsomassa hevosten laitumelle laskua Kylämäen hevostilalla Marttilassa. Yhdessä laitumelle laskussa koko hevosjoukon etunenässä kulki aasi, joka kevään innosta laukkasi kesälaitumelle vetäen itseään paljon isommat hevoset perässään. Kuvan aasit ovat juuri Kylämäen hevostilalta mutta enää enää en muista kumpi heistä oli se "hevosletkan vetäjänä". 

Arvaatko mitä kuvassa mahtaa olla? Olin vuosia sitten äärimmäisen mielenkiintoisella pöllöretkellä ystävieni kanssa Pohjanmaalla ja yksi tehtävämme oli tarkistaa pöllöpönttöjä. Itse olin mukana "enemmän kuunteluoppilaana" koska en ole tuon alan asiantuntija kuten muut osallistujat. Yhden pöllöpöntön kannen alta paljastui suloinen joukko suurisilmäisiä otuksia, jotka olivat liito-oravia. Tämä on elämäni ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta kun olen nähnyt luonnossa liito-oravan. Tämä pariskunta lähti kuin ohjukset pöntöstä kun heitä häirittiin. Olivat kyllä äärimmäisen söpöjä ja nopeita!

Minun kameran kuviini on tarttunut myös lintuja kuten vaikka tämä tiira. Hyvä paikka bongailla lintuja on keväällä on Kopparnäsin elämyksellinen virkistysalue Inkoossa. Ensimmäisenä koronakeväänä minä löysin tämän upea luontopaikan olen menetin sydämeni noille kallioille, rannoille ja metsille. Joutsenet olivat juuri saapuneet Kopparnäsiin ja niitä on valtavasti rantaviivan tuntumassa ja kallioilla. Näissä maisemissa sielu kyllä lepäsi ja kameraan tallentui lintukuvia kiitettävästi. 

Minä rakastan piharusakoita vaikka moni näitä "kaiken syöviä otuksia" vihaavatkin. Meidän omassa pihapiirissä on useita yksilöitä, jotka läpi vuoden nähdään kaupunkimiljöössä hyvin sopeutuneena. Totta kai puut ja pensaat sekä maasta keväällä nouset kukat ovat vaarassa joutua näiden ammattien suuhun. Em. huolimatta rusakot rulettaa! 


Alpakkaan sain ensikosketuksen varmaan jossain eläinmessuilla. Myöhemmin löysin sitten tapahtuman Jumbon parkkihallin ylimmässä kerroksessa eli siellä järjestettiin alpakoiden agilitykisat. Pakkohan niitä oli mennä katsomaan ja alpakoista tuli oikein hyviä ystäviäni. 



Mustarastas on varmasti yksi minun TOP5 kuuluvista linnuista Suomessa. Olen kokenut olevani erityisasemassa sen takia, että meidän parvekkeelle on useampaan otteeseen mustarastas pariskunta tehnyt pesän keväällä. Yksi näistä viidestä pesästä on mennyt maaliin eli loppuun saakka. Kaikki viisi poikasta kuoriutuivat ja lähtivät emonsa rohkaisemina suureen maailmaan. Koin olevani aivan erityisessä asemassa kun pystyin olohuoneen ikkunan läpi seuraamaan omaa "lintuliveä". Toki tuhotut pesät ja syödyt munat kesken haudonnan ovat saaneet mieleni mustaksi ja surulliseksi. Toisaalta olen ylpeä, että yksi poikue selvisi ainakin pois parvekkeelta. Miten taas ensi keväänä - no sen aika näyttää!

Myös siili on yksi lempieläimeni, jonka voi bongata ihan omasta pihapiiristään. Siilit ovat aika suloisia kuin ne saapuvat tuhisten iltaisin ruokakupille nauttimaan herkkuja. Olen myös pannut merkille, että siileillä on varmasti joku sisäinen kello, joka kertoo "nyt on saatava ruoka eli mennään ihmisten kuistille hengailemaan josko siinä samalla tuli vaikka ruokaakin. Siili on käsittämätön otus, jonka historia on pitkä. Sen varhaismuotoja eli Aasiassa jo 30-50 miljoonaa vuotta sitten. Nykyään tuntemamme siili on sekin jopa yli 15 miljoonaa vuotta vanha nisäkäs, mikä tekee siitä yhden vanhimman vieläkin samassa muodossa esiintyvään nisäkkään.

Mikä tärkeintä meidän ihmisten tule kohdella eläimiä aina hyvin ja kunnioittavasti. Eläinten kohtelulla on keskeinen merkitys eläimen hyvinvoinnille kaikissa niissä tilanteissa, joissa ihminen on tekemisissä eläimen kanssa. Tavoitteemme on myös pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa sekä ihmiset että luonto elävät tasapainossa. 

Voisin jatkaa tätä eläinlistaani loputtomiin mutta tässä nyt muutamia minun eläinsuosikkeja. Mistä eläimistä sinä pidät? Tai mistä et pidä ja miksi? Onko sinulla on lemmikkieläimiä ja jos niin mitä? Itse olen ollut kahden jackrussellin emäntä joten kyllähän tälle eläinlistalle täytyy nostaa toki ihmisen paras kaveri eli koira. 



lokakuuta 01, 2023

Stadin silakkamarkkinat aloittivat perinteisesti lokakuun

 

Tänään alkoivat perinteiset Stadin Silakkamarkkinat Helsingin Kauppatorilla joten päätimme suunnata katsomaan minkälaisia venekuntia oli saapunut kalaherkkuineen Kolera-altaaseen. Silakkamarkkinat ovat kuuluneet minun elämääni jo lapsuudesta lähtien. Ihan bloggaamisen alkuaikoina 2013 syntyi myös tänne blogiin postaus tapahtumasta. Isoäitini sisar Aili-täti vei minut jo pikkutyttönä todella monena syksynä lokakuun alussa maistelemaan silakkaherkkuja sekä muitakin kalatuotteita ja aistimaan siinä samalla myös saaristolaistunnelmaa. Opin jo lapsena miten herkkua oli syödä kesällä uusien perunoiden kanssa silliä tai silakkaa. Monet ystäväni eivät ymmärtäneet miten voin edes laittaa suuhuni ällöttävää silliä puhumattakaan marinoiduista silakoista. Heistä kala oli ehdottomasti pahinta ruokaa ikinä ja eikä siitä todellakaan voinut kukaan lapsi pitää. 

Valokuva Finna / Kauppatori syys- eli silakkamarkkinat 1890-luku, Helsingin kaupungin museo 

Valokuva Finna / Silakkamarkkinat Kauppatorilla 1931, valokuva Pietinen, valokuvaaamo Pietisen kokoelma.

Silakkamarkkinoiden järjestämisellä on lähes 300 vuotta vanhat perinteet Helsingissä. Tapahtuma taitaa olla vanhin edelleen vuosittain järjestettävä yleisötapahtuma. Ruotsin kuningas Fredrik I ansaitsee saada kiitokset Helsingin perinteisistä silakkamarkkinoista. Tapahtuma syntyi vuonna 1743 kun Helsinki sai suoraan hänen kuninkaallisen korkeutensa päätöksellä oikeuden järjestää vuosittain kahdet vapaamarkkinat eli Paavalin päivänä 25.tammikuuta ja Mikkelinpäivänä 29.syyskuuta. 

Hieman huolestuneena luin uutisen siitä, että Euroopan komissio on ehdottanut silakan kalastuksen kieltämistä Suomen lähivesillä vuodelle 2024. Jos em. ehdotus hyväksyttäisiin EU:ssa vaikuttaisi se äärimmäisen voimakkaasti Suomen merikalastukseen, kalakauppaan sekä myös Helsingin joka syksyisiin silakkamarkkinoihin. Muistaakseni EU:n antamasta lausunnosta päätetään lokakuun 23.-24. päivänä. Tätä ennen tulee maiden, joita kielto koskee antaa oma lausuntonsa asiasta. Suomi sekä Ruotsi tulevat molemmat vastustamaan ehdotusta joten peukut pystyyn ettei tällainen ehdotus tulisi voimaan!

Väkeä oli Kauppatorilla perinteisesti ensimmäisenä myyntipäivänä runsaasti liikkeellä. Samaan aikaan näytti Senaatintorilla olevan myös vielä myös Kansainväliset Suurmarkkinat meneillään. Olin yllättynyt siitä miten paljon turisteja lokakuisessa Helsingissä vielä oli liikkeellä. Toisaalta syyskuu on ollut todella oivallinen kuukausi viettää lomaa Suomessa koska lämmintä on ollut vaikka välillä on vähän sadellutkin. Syyskuussa harvoin saamme nauttia lähes +20°C lämpötilasta kuten tänä vuonna. 






Oma viehätyksensä Kauppatorin silakkamarkkinoilla ovat myös vanhat puiset purjelaivat, joista tulee jännä nostalginen fiilis satojen vuosien takaa. Lohisoppaa olisi ollut tarjolla purjevaivassa mutta kun kotiin oli hankittu jo muuta ruokaa jätettiin keitto väliin vaikka se varmasti olisi ollut sellaista ihanan paksua ja ruokaisaa kuten aiempinakin vuosina. Siihen vielä kyytipojaksi saaristolaisleipää niin avot! 












Tänään myös jo 1970-luvulta asti toiminut silakkaraati - jonka jäsenet vaihtuvat vuosittain - on valinnut kolme parasta tuotetta Stadin Silakkamarkkinoiden tarjonnasta kahdessa kategoriassa. Vuoden maustekalasarjasarjassa kilpaili tänä vuonna 7 tuotetta ja kylmien silakkatuotteiden silakkayllätyssarjassa peräti 14 tuotetta. Raati pisteytti tuotteet maun, ulkonäön, tuoksun ja koostumuksen mukaan.

Silakkayllätys -sarjassa voittajaksi julistettiin taivassalolaisen Liisa Vainion Herkkusilakka. Vuoden maustekala -sarjan pääpalkinnon voitti Leif ja Gerd Bergman Getasta Ahvenanmaalta. Onnea voittajille! 






Marjon matkaan lähti Stadin silakkamarkkinoilta totta kai maustesilakkaa ja saaristolaisleipää, josta on enää puolet jäljellä. En voinut vastustaa sitä kun on niin hyvää! Piipahdan vielä viikolla hakemassa toisen saaristolaisleivän ja minua kiinnostaisi maistaa tuota voittanutta Silakkayllätystä. Myös tyrnimehua tekisi mieli ostaa itselle. 

Oletko sinä suunnitellut menoa Stadin silakkamarkkinoille? Onko tapahtuma tuttu ehkä jo entuudestaan? Mikä on sinun suhteesi silakkaan? Teetkö silakkaherkkuja vai jääkö syömättä?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille ja alkanutta lokakuuta! 


syyskuuta 29, 2023

Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa tarjoaa historiallisia elämyksiä sekä myös kauhukierroksia

 

Brinkhallin kartano tarjoaa aivan huikean aikamatkan historiallisen kartanon lukuisiin rakennuksiin ja vehreään puistoon Kakskerran saarella Turussa. Kartanotilan todella pitkä historia ulottuu peräti 1500-luvulle joten näissä maisemissa on ehtinyt sattua ja tapahtua monenlaista vuosisatojen kuluessa. Nykyinen uusklassinen päärakennus on peräisin 1790-luvulta ja se on tyylilajinsa aivan ensimmäinen Suomeen kohonnut rakennus. Kun kurkistaa päärakennuksen sisätiloihin huomaa, että kartanon sisustus on kuitenkin klassistinen 1920-luvun interiööri. Itse päärakennuksen tuntumassa löytyy kaksi saman ikäluokan sivurakennusta, jotka muodostavat upean kokonaisuuden. Museovirasto onkin määritellyt kartanon ympäristöineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.




Brinkhallissa useasti käyneenä en yhtään ihmettele, että tämä historiallinen kartano on toiminut oivallisena kuvauspaikkana sekä tv-sarjassa että myös valkokankaalla. Vuosina 1998-2002 Yleisradio esitti historiallista draamasarjaa Hovimäki. Neljä tuotantokautta sijoittuivat vuosille 1798-1907 joten puitteet olivat juuri oikeilta aikakausilta täällä Turun Kakskerran maisemissa. Itse en Hovimäki-sarjaa ole seurannut mutta ehkä sen voisi katsoa vaikka Areenan kautta. 


Aku Luohimiehen ohjaama elokuva Käsky (2008) on myös kuvattu Brinkhallin kartanossa. Leena Landerin samannimiseen romaaniin vuodelta 2003 perustuva elokuva teki minuun ilmestyessään todella voimakkaan vaikutuksen. Kävin itse asiassa katsomassa sen leffateatterissa peräti kaksi kertaa. Samuli Vauramo valkoisena jääkärinä ja Pihla Viitala punakaartilaisena naissotilaana jättivät lähtemättömän vaikutuksen minuun. Aihe oli äärimmäisen vaikea käsittää ja ylipäätänsä kansalaissota edes ymmärtää mutta elokuva auttoi minua käsittelemään aihetta. Olin ehtinyt jo vuonna 2006 nähdä Landerin romaaniin pohjautuvan Käsky -näytelmän Kansallisteatterissa mutta vasta vuosien kuluttua ymmärsin enemmän tästä vaikeasta aiheesta. 









"Brinkhallin (Prinkkala, Brinckala) tilan tarina alkaa 1500-luvulta jolloin tilan omistus siirtyi Turun linnan käskynhaltija Hans Eriksonille, joka omisti myös Brinkkalan talo Turun torin laidalla. Palkkioksi ansioituneesta palveluistaan kuningas Juhana III korotti Eriksonin aatelissäätyyn ja lahjoitti Prinkkalaan ikuisen verovapauden. Näin Prinkkalan tilasta tuli aatelisten asumakartano." lainaus Brinkhallin kartanon nettisivuilta






Kaksi ensimmäistä vuosisataa 1500-1700 -luvuilla kartanon paikalla seisoi Hans Eriksonin rakennuttama kivistä ladottu linnarakennus ja pihapiiri rakennuksineen. Kun Erikson kuoli Brinkhallin kartano siirtyi 1608 hänen miniälleen Brita Kruusille, jonka suvulla se säilyi 1700-luvun puoliväliin saakka. Seuraavat vuosikymmenet olivatkin sitten jo sekavampia ja omistajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. 

Vuosi 1792 oli merkityksellinen sillä silloin tila päätyi Gabriel Bondorffille, joka purki vanhan kivilinnan ja rakennutti sen tilanne nykyisen Kakskerran saarella seisovan kartanon piharakennuksineen. Gabriel Bondorffin vaikutus näkyy edelleen Brinkhallin kartanossa sekä sen ympäristössä. 






Gabriel von Bonsdorff harrasti arkkitehtuuria ja hän myös aloitti uuden aikakauden Brinkhallissa. Kartanon päärakennus sai vaikutteita sekä Porthanialta että Turun akatemiatalolta. Bonsdorff suunnitteli ja myös rakennutti kartanon pihapiiriin kunniapihan neljällä rakennuksella. Kavaljeerinsiipi, Pehtoorinsiipi, Pakaritupa ja viljavarasto muodostavat Suomessa harvinaisen barokki-ihanteiden mukaisen ehjän kokonaisuuden. Rakennusten sijoittelun lisäksi siipirakennuksissa on kahdeksankulmainen muoto. 








Kartanon tiluksille perustettiin myös geometrinen, barokin suuntausten mukainen hedelmäpuutarha, jossa oli kolmekymmentä erilaista hedelmäpuuta. Lisäksi puutarhassa oli kasvilavoja, marjapensaita ja totta kai myös mehiläispesiä hoitamassa tärkeää pölyttämistä. Ympäröivillä pelloilla kasvatettiin viljaa ja perunaa. Brinkhallissa oli myös todella iso kivinavetta, josta nykyään on enää jäljellä kiviset seinärauniot. 




Palaneen kivinavetan seinärauniot Brinkhallin kartanon mailla. 

1900-luvulla Brinkhallin kartanossa isännöivät vuorineuvos Emil Sarlin (1915-1926) ja johtaja Georg Werner Ramberg (1926-1940). Kartanon päädyssä oleva puolipyöreän vilpolan rakennutti Sarlin. Rambergien aikana kartanoon saatiin keskuslämmitys sekä ajan mukainen kylpyhuone. Brinkhallin hedelmätarha alkoi myös kukoistaa Rambergien aikana ja 5000 omenapuun satoa myyntiin ympäri Suomea. 



Brinkhallin kylpyhuone on ollut edellä aikaansa! Kylpyhuoneeseen asennettiin 1920-luvun lopussa kylpyamme ja kaksoislavuaari. Lavuaarit olivat jalallisia pöytämalleja, kauniit kaarevat muodot jatkuivat tasolta alas jalkaan saakka. Kaikki kalusteet tilattiin ulkomailta. 





Brinkhallin kartano on Suomen ensimmäisiä uusklassisia kartanoita. Sisätilojen nykyasu ja huoneiden seinämaalaukset yksityiskohtineen ovat peräisin 1920-luvulta. Päärakennuksen ehjä erikoisin yksityiskohta on ns. Pompeiji-huone, jonka koristeltu antiikin aiheita mukailevin 1700-luvun seinämaalauksin. Pompeiji-huoneen värityksessä oli totta kai paljon pompeijin punaista.



Kartanon päärakennuksen pohja on säilynyt meidän päiviimme saakka 1700- ja 1800-lukujen mukaisena, mutta sekä ala- että yläkerran eteishalleja on laajennettu. 1900-luvun alussa myöhäisbarokin ihanteita edustaneet alakerta ja julkisempana juhlatilana ollut yläkerta vaihtoivat paikkaansa. Yläkerran sali siirrettiin maalattuine koristetapetteineen alakertaan ja makuuhuoneet puolestaan siirtyivät yläkertaan. 



Kun Suomi ajautui toiseen maailmansotaan päättyi myös kartanon historia merkittävänä suurtilana. Omenasadot valitettavasti paleltuivat talvisodan ja jatkosodan kylminä talvina. Vuonna 1942 navetassa oli suuri tulipalo ja karjaa oli pakko vähentää. Sotien jälkeen asutustoiminta pakkoluovutuksineen vei kartanon maista puolet ja osa ranta-alueista jouduttiin myös rahapulassa myymään. Kartano myytiin Turun kaupungille 1967.






Brinkhallin kartano oli Turun kaupungin omistuksessa aina vuoteen 2001 saakka. Valitettavasti kaupunki ei pitänyt hyvää huolta omaisuudestaan ja kartano pääsi rapistumaan vuosien kuluessa. Nykyään kartanon omistaa Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö, joka osti sen Turun kaupungilta. Osto pystyttiin toteuttamaan Anna ja Signe von Bonsdorffin sukurahastosta saaduilla lahjoitusvaroilla. Kartanoa on pieteetillä kunnostettu ja vuonna 2005 se avattiin suurelle yleisölle heinäkuussa Brinkhall soi -festivaalin myötä. 





Kuva lainattu Brinkhallin POPUP -teatterin sivuilta. 

Brinkhallin kartano on avoinna aina kesäkuukausien aikana normaalisti yleisölle mutta nyt sesongin ulkopuolella järjestetään myös kauhukierroksia kartanossa. Suositusikäraja Brinkhell - Kadotettu lapsi -kauhukierrokselle on 12 vuotta. Ja liput kierrokselle sekä sen yhteydessä olevaan esitykseen tulee varata POPUP teatterin sivujen kautta. Esityksiin ei oteta kuin 15 henkilöä ja ne ovat olleet hyvin suosittuja. Tällä hetkellä on vielä muutamiin esityksiin vapaita paikkoja.

Halloweenin 2023 ympärillä:
pe 27.10.klo 18, 19, 20
la 28.10. klo 16, 17, 19, 20
ti 31.10.klo 18, 19, 20
pe 3.11.klo 18, 19, 20
la 4.11. klo 16, 17, 19, 20

Kaikki liput 15 €

"Valkoinen Rouva, Kadotettu lapsi, Tonttiukko, Kammottava Hyönteiskokoelma ja Näkymättömät Juhlat. Pop Up -teatterin immersiivinen kierros sukeltaa kartanon synkimpiin salaisuuksiin ja tuo syksyn jäätävimmän tuulahduksen kauhunnälkäisten iltaan. Hovimestari vie tuomitut 15 katsojaa kerrallaan kierrokselle, joka kestää 40 minuuttia. Tai ikuisesti. Brinkhellistä kun ei koskaan tiedä."

Jos kauhukierrokset kartanossa eivät tunnu omalta jutulta niin seuraavan kerran Brinkhallin kartano rakennuksineen on avoinna taas ensi kesänä. Itse kartanokierroksen lisäksi on mahdollista käydä taidenäyttelyissä, jotka ovat levittäytyneet alueen muihin rakennuksiin. Kartanon alueella voi toki käydä kävelemässä myös silloin kuin Brinkhallin kartano ei ole avoinna.