heinäkuuta 04, 2023

Kukkamekko, sandaalit ja pionit - se on kesäloma nyt

 

Hyvää alkanutta heinäkuuta kaikille! Eilen oli ensimmäinen virallinen kesälomapäiväni eli tästä eteenpäin seuraavat kolme viikkoa olen ihan lomalla. JIHUU! Perinteistä on pidettävä kiinni eli se viimeinen kesälomaviikko jää tuttuun tapaan sinne joulun alusviikkoon. Näin olen tehnyt vuosia ja miksi sitä nyt hyväksi havaitusta lähtisi luopumaan. Helteet ovat kyllä hellivät meitä alkukesästä ja kesäkuun 12.päivästä lähtien on Suomessa ollut peräti 19 hellepäivää peräkkäin! 

Lämpö on kyllä mukavaa ja onneksi meillä on kotona edelleen se pari vuotta sitten ostettu tornituuletin, joka toimii edelleen. Tukalaksi oloani en ole tuntenut kuumuuden takia mutta muutamana päivänä kun on ollut kiirettä töissä niin on tuntunut siltä, että ilman suhteellinen kosteus on minulle liikaa. Ajatukset puuroutuvat ja alkaa väsyttää. Minua ei ole nyt ollenkaan haitannut se, että parina viime päivänä on taivaalta satanut ihan kunnolla. Luonto kiittää raikastavasta vedestä ja toivottavasti osittain jo ruskettuneet nurmikot heräävät pikkuhiljaa taas henkiin. 

Kesäloman kunniaksi olen myös saattanut tilata muutamia kesämekkoja jo hyvissä ajoin kesäkuussa alkaneista alemyynneistä. Tämän postauksen kuvissa vilahteleva kesämekko on kuitenkin Indiskan uutta kesämallistoa, jonka hintaa ei oltu laskettu. Katselin netissä kesämekkoja ja juuri tämä pitkä puuvillamekko, jossa on hauska neliönmallinen pääntie puhutteli minua. Mekko on täynnä kukkasia ja lintuja ja se on värikkään iloinen. Lyhyet hihat ja aavistuksen röyhelöinen alaosa tekevät hameesta minusta tyttömäisen mutta samalla romanttisen naisellinen. 

Korvakorut Vestiaire Collective, Tory Burch - tästä voit lukea lisää käytettyjen design tuotteiden ostamisesta/myymisestä Vestiaire Collectiven kautta. 

Olen myös todella iloinen, että ruotsalainen jo vuonna 1901 perustettu Indiska ketju sai uuden omistajan ja toiminta jatkuu kuten ennenkin. Loka-marraskuun 2022 vaihteessa uutisoitiin, että Indiska hakeutuu konkurssiin koronapandemian aikana syntyneiden velkojen takia. Ei ehtinyt kulua kun kaksi viikkoa kun miljardööri, liikejohtaja Gerald Engströmin perustama Färna Invest AB osti Indiska Magasinetin omaisuuden konkurssipesältä. Uuden yhtiön nimi on nyt Indiska 1901. Upea juttu! 

Ihan sattumalta löysin myös Reservedin alennusmyynnistä matalat kukilla koristellut kesäsandaalit. Olin itse asiassa tilaamassa sieltä tyynynpäällisiä kun iskin silmäni näihin mataliin sandaaleihin. Sopivat myös hyvin tuon Indiskan kukkamekon kanssa. Oletteko olleet tietoisia, että Reservedin mallistossa on nykyään myös muodin lisäksi myös Reserved Home -tuotteita? Tuotteita ei ole vielä kovin laajaa valikoimaan mutta todella mukavaa, että koristetyynyihin saa heidän sivulta tilattua vain tyynynpäälliset ilman sisätyynyjä. 


Meillä on ollut puolitoista kuukautta koko ajan kotona maljakossa pulleita pioneita. Olen aina pitänyt pioneista ja niistä tulee mieleen isoäitini upeat pionipenkit kesämökillä Vihdissä. Sateen jälkeen aina harmitti kun pionit olivat sateen piiskaamia ja vähän surkeita. Niitä poimittiin aina maljakkoihin tai kotiin vietäväksi äidille. Pioni on todella kaunis kukka ja pionin tuoksu on myös hurmaava. Pioni kuuluu vanhoihin perinneperennoihin. Euroopassa pionien kasvatus on alkanut jo 1500-luvulla, mutta Kiinassa jo paljon aiemmin. 

Tiettävästi pionien viljelyä on harjoitettu Kiinassa jo yli 4 000 vuoden ajan. Aluksi niitä sai kasvattaa vain keisarillisissa puutarhoissa ja sieltä tiettävästi juontaa juurensa myös se miksi pionia kutsuttiin kuninkaiden kukaksi. Suomeen pioni on tuotu jo 1600-luvulla. Jos asuisin talossa, jossa minulla olisi oma piha siellä oli ehdottomasti pionipenkki. 

Kesälomasuunnitelmia tässä on hahmoteltu erilaisten kohteiden ja toteutusaikojen osalta. Vielä avoimia paikkoja, must to see -kohteita sekä muuten vain kiinnostavia paikkoja ei ole lopullisesti lyöty lukkoon koska minusta pieni yllätyksellisyys on hyväksi. Kannattaa siis pysyä kuulolla niin selviää mihin Marjon matkassa Mimmin kanssa tulee kulkemaan nyt seuraavan kolmen viikon ajan. 

Jos siellä ruudun toisella puolella ollaan kesälomalla? Minkälaisia lomasuunnitelmia on tehtynä? Oletko kesäloman Suomessa vai matkustatko jonnekin muualle viettämään kesää? Mukavaa viikkoa kaikille ja aurinkoa kun se taas näyttäytyy! 




10 kommenttia:

  1. Ihanaa kesälomaa Marjo☀️Täällä.pitkässä pitkässä kuumuudessa nukun tornituulettomen avulla, hyvä.laite onkin
    Kiva kuulla että Indislan toiminta jatkuu💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael ♥ Tornituuletin on ollut huippuostos ja ainakin tähän saakka toiminut meillä moitteettomasti. Olen todella iloinen Indiskan liiketoiminnan jatkamisesta koska liikkeessä on paljon kivoja juttuja myynnissä.

      Mukavaa sunnuntai iltaa ♥

      Poista
  2. Tämän postauksen ensimmäisiä rivejä lukiessa mietin, että eikö tuo Indiska mennyt konkurssiin. No kun jatkoin lukemista niin selvisi että toiminta jatkuukin ja hyvä niin. Indiska on vuosia ollut suosikkikauppojani kun Turussa käyn, sillä Ahvenanmaalla ei heidän liikettään ole. En kyllä ole tainnut koskaan löytää sieltä mitään itselleni mahtuvaa vaatetta, sillä kaikki tuntuvat olevan väärää mallia, vaikka tangolla roikkuessa tykkään niistä ihan mahdottomasti. Koriste-esineitä ym. olen sieltä kuitenkin useinkin ostanut.
    Oikein hyvää lomaa sinulle ja toivottavasti sääkin paranee jotta pääset nauttimaan lämmöstä ja poutasäästä. Sateet tulivat kyllä tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin todella iloiseksi siitä, että Indiska ostettiin ja liiketoiminta jatkuu normaalisti. Liike on kuulunut minun elämääni todella pitkään ja tuntui murheelliselta lukea, että toimita loppuu. Mutta onneksi toisin kävi. Liitän tähän linkin, josta löytyy koko Indiskan historia, jonka mukaan liike olisi tullut Suomeen vasta 2000-luvulla. Minusta tuntuu, että olisi tullut jo aiemmin mutta voi muistaa väärin kun Tukholman risteilyillä käytiin aina Indiskassa shoppailemassa.

      Tässä tämä historia linkki https://www.indiska.com/fi/yritys/historiamme

      Kiitos ♥ Huomisesta eteenpäin pitäisi olla taas aurinkoista ja jopa helleraja saattaisi mennä rikki. Olen samaa mieltä, että sateita kaivattiin.

      Hyvää sunnuntai iltaa ja uutta viikkoa ♥

      Poista
  3. Vajaassa kahdessa viikossa on ehtinyt jo tapahtua kaikenlaista; perinteinen juhannus Sammatissa, Aussi-ystävä Richardin vierailu, pizzajuhlat ystävien kanssa, Olli-koiran saapuminen... vaikka joukossa on ollut myös rauhallisia sadepäiviäkin, joita olen viettänyt kotona lueskellen.

    Loman lopuksi lähdetään Portugalin roadtripille kahdeksi viikoksi. Kaikki varaukset on tehtynä ja tärkeimmät pysähdyspaikat mietittynä, mutta sattumalle ja matkalla vastaan tuleville kiinnostaville paikoillekin on runsaasti aikaa. En koskaan suunnittele lomareissuja minuutilleen, vaan niille suunnitellaan etukäteen vain väljät raamit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein mukavalta ja leppoisalta sinun lomasi aloitus ♥ Sammatin juhannus on aina täynnä niin herkullisia ruokakuvia, että minulle tulee nälkä sitä lukiessa ja juoksen jääkaapilla. Ihanaa, että Olli-koira sai tilapäisesti uuden kodin ja näytti niin iloiselta kuvissa. Sadepäivät eivät minusta ole uhka vaan mahdollisuus. Voi tehdä jotain ihan erilaista silloin vaikka ulkona olisikin vähän sateinen keli.

      Portugali on ihana paikka! Upeaa arkkitehtuuria, hyvää ruokaa ja merellisyyttä plus sisämaassa ihan erilainen tasankojen ja laaksojen alue. Aina minusta pitää reissuilla on pelivaraa joustaa tehdyistä suunnitelmista ja myös ex-tempore tehdäkin otan ihan muuta.

      Poista
  4. Ihanaa kesälomaa sinulle!
    Löytämäsi kesäkengät ovat ihanat, samaan aikaan koristeessa on volyymiä, mutta se pysyy kuitenkin hillittynä ja sopii siis moneen.

    Minä en ostanut yhtään pioneita kaupasta, kun päätin odottaa, että omani kukkivat. Oman penkin pionien lisäksi sain ystävältäni ison kimpun hänen pioneistaan. Pionit ovat niin kauniita. Yksi lempikukistani.

    Minun lomasuunnitelmani ovat lepoa, lepoa ja jotain pientä kotimaan retkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Sandaalit olivat minusta myös hyvä löytö ja tuo väri sopii itse asiassa aika moneen asuu.

      Sinä olet onnekas kun oman puutarhan kukkapenkissä kasvaa pioneita. Pionit ovat niin kauniita, että suren jo etukäteen kun niitä ei enää kohta saa maljakkoon. Jään odottamaan kuvia teidän pionipenkeistä. Ystäväsi tuoma pionikimppu on hurmaava!

      Sinun lomasuunnitelmat kuulostavat aivan erinomaisilta - lepo on tärkeää ja se palauttaa kiireen jälkeen taas entistä ehommaksi. Hyvää lomaa Rva Kepponen ♥

      Poista
  5. Ihana mekko ja sandaalit. Pionit ovat suosikkikukkiani, rakastan niiden kerroksellisuutta.
    Täällä on nyt lomailtu viikkoa ja 3 olisi vielä edessä. Tämä loma menee muuttaessa :)
    Ihanaa heinäkuuta ja lomaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Onneksi ehdin bongata mekon ja tilata sen koska verkkokaupasta on jo loppu. Tuskin kokoja enää liikkeistäkään löytyy. Pioneissa on minusta sellaista "menneen maailman menoa" eli miellän pionit aina aikakauteen kun naisilla oli "isot hameet ja hatut".

      Tsemppiä sinulle/teille siihen muuttoprojektiin vaikka osuukin nyt loma-aikaan. Toivotaan, että kaikki menee hyvin muuton osalta ja sitten pääsetkin esittelemään uutta kotiamme.

      Kivaa sunnuntai iltaa Outi ♥ ja uutta viikkoa.

      Poista