heinäkuuta 22, 2023

Heinäkuisen loman leppeyttä - pikku hankintoja, hyvää ruokaa, kesähuoneen ja luonnon vihreyttä

 

Minulla on nyt menossa viimeinen kesäloma viikonloppu ennen töihin paluuta maanantaina. Täytyy sanoa, että kuluneiden kolmen viikon aikana olen äärimmäisen hyvin päässyt irti työkuvioista, kiireestä ja ennen lomaan jäytäneestä pikku stressistäkin. Toivottavasti muistan maanantai aamuna salasanat ja muut kommervenkit päästäkseni kirjautumaan taas järjestelmiin. Jos olen ne unohtanut on sekin merkki vain siitä, että olen "todellakin ollut totaalisesti lomalla"

En ole vuosiin pitänyt näin aikaisin kesällä lomaa joten uusi kokemus tämäkin. Kesähän jatkuu edelleen vaikka jotkut hätähousut taas perinteiseen tyyliinsä kertovat kesän loppuvan siihen kun palataan kouluun. Kesä ei todellakaan lopu siihen kun loma loppuu eikä myöskään kesävaatteita korjata vielä kaappiin odottamaan uutta kesää. Minä pyrin elämään vallitsevan lämpötilan ja sään mukaan tuijottamatta liikaan kalenteriin.

Ensimmäisen kuvan molemmat vihreät kengät hankin viime syksynä Reservedin kesäalen ihan viimeisinä myyntipäivinä netin kautta ja aivan pilkkahintaan. Näille on ollut ihan kivasti käyttöä tänä vuonna ja onneksi vihreä on edelleen muotia. 

Uudet perunat ja niiden kesäinen maku on ehditty jo pakastaa tulevan joulun ruokaelämystä silmällä pitäen. Minä voisin elää koko kesän syömällä vain uusia perunoita ja siihen kyytipojaksi joko erilaisia kalaherkkuja tai grillattua lihaa. Totta kai myös kesävihanneksia on popsittu paljon kun ovat juuri nyt ihanan tuoreita ja maistuvia. Odottelen jo sitä, että saisin tehdä ensimmäisen kanttarellikastikkeen. Vielä ei sienipaikoilla lähimetsissä ole näkynyt kanttarelleja koska on ollut niin kuivaa mutta jaksan odottaa. Tämäkin makunautinto kyllä ehditään kokea!

Olemme Mimmin kanssa kävelleet yhden omakotitalon ohi useana iltana ja talon pihalla ovat lukemattomat viinimarjapensaat alkaneet jo kypsyä. Täytyy tehdä "mamman marjapiirasta" heti kun ensimmäiset punaiset viinimarjat tulevat myyntiin. Tuosta marjapiiraasta tulee aina mieleen lapsuus ja makumuistot vuosien takaa. Taitaa olla ensimmäisiä piirakoita, joita olen tehnyt elämässäni.

Koska pionikausi on nyt ohi olen kerännyt luonnonkukkia kotiin maljakkoon. Viikko sitten yllätyin kun meidän K-Supermarkettiin oli tullut myyntiin ihan tulilatvan näköisiä kukkasia mutta niissä oli pitkät varret. Ystävällinen myyjä valisti minua, että nämä ovat todellakin tulilatvoja mutta siis leikkokukkina. Kukkien käärepaperissa oikein mainostettiin "kestää kolme viikkoa maljakossa". Kurkkasin vielä netistä, että leikkokukkana se todella kestää mutta haalea vesi tulee vaihtaa päivittäin tai parin päivän välein ja samalla tulee viistää uudet imupinnat terävällä veitsellä. 

Kiva, että löytyi uusi leikkokukka maljakkoon, tuumin! Normaalin ruukku tulilatvan kanssa olen usein onnistunut tappamaan kukan kuukaudessa eli selkeästi sitä en ole hoitanut oikein. 

Meidän kesähuoneessa myös kukkii ja tässä vähän esimakua mitä siellä tänä vuonna on. Perinteisesti iso hortensia, joka pitää muistaa pitää kosteana ettei ala nuupahtamaan. Meillä on eteläparveke ja tässä on ollut melko paljon niitä aurinkoisia päiviä joten kastella on saanut ihan urakalla. 









Amppelin pelargonia on ostettu tänä keväänä. Ihmettelin kukkakauppiaalle sitä, että olen vuosia onnistunut talvehdittamaan omat pelargoniat muutamaan kuollutta yksilöä lukuun ottamatta mutta amppelipelargonia ei koskaan selviä talvehdittamista. Kukkakauppias oli sitä mieltä, että pelargonia pitäisi jakaa osiin ennen talvehdittamista jotta siinä voisi onnistua. Täytyypä kokeilla tätä sitten kun sen on aika mennä talviteloille. 








Monen vuoden jälkeen ostin parvekkeelle vähän enemmän pikkuneilikoita, jotka pääsivät samaan istutukseen apilan ja valkoisen muurikellon kanssa. Apilassa kävi viime vuonna todella paljon pölyttäjiä ja parvekkeellamme näkyi myös useita perhosia. Pari vuotta sitten parvekkeelle laskeutui myös sudenkorento, jota pidin melko erikoisena tapahtumana kun ollaan kuitenkin 3.kerroksessa ja kaukana vedestä. 







Siniset lobeliat ovat todella reheviä ja niitä pitää muistaa vaan kastella etteivät kuivu. Pelargonioista ei kaksi herännyt enää keväällä henkiin mutta tänä vuonna en hankkinut niitä enempää vaan pärjäilen näillä. Katsotaan sitten syksyllä kun jaan tuota amppelipelargoniaa miten moneen purkkiin jaan sitä. 

Niittykukkia on poimittu kodin lähistöltä maljakkoon. Luonnonkukkien parhaat poiminta-ajat ovat aamu ja ilta, koska silloin kukkien nestejännitys on korkeimmillaan eivätkä ne nuupahda helposti. Ota mukaasi vaikka ämpäri, jossa on vettä ja kerää kukat suoraan siihen. Kerää hyviä kukkia eli jätä kaikki huonokuntoiset keräämättä. Tee kotona uusi imupinta kukan varteen. Kerää kukkia maltilla sillä luonnossa ne ovat aina kauneimmillaan.

Nyt on hakusessa kylvetty kukkapelto eli jos tiedät tällaisen ilmianna se minulle tuolla kommenttikentässä. Viime kesäinen Karkkilan kukkapelto, jossa minä kohtasin vuosi sitten Angela Nicolettin ex McCoyn on nyt keltaisena rypsipeltona. Wennborgin marjatilan kukkapelto Kytäjällä ei onnistunut myöskään tänä vuonna kasvamaan. En tiedä miten Haltialan kukkapelto Helsingissä eli onko siellä kesäkukkia myös poimintaan? Ehkä Karkkilan seudulla voisi olla se Läyliäisen kukkapelto myös  kylvettynä kukille. Täytyy selvitellä ja lähteä sitten kukkien hakuretkelle. 

Kaipasin vähän isompaa kesäkassia, johon tarvittaessa mahtuu vaikka pyyheliina ja uima-asu. Kuinka ollakaan H & M verkkokauppa tarjosi sekä puna- että siniraidallista isoa kangaskassia todella edulliseen hintaan joten otin molemmat värit. Riittävän iso eli voi ottaa myös tarvittaessa rantakassiksi tai vaikka viikonloppureissu kassiksi. Nuo monenkirjavat matalat sandaalit ovat myös viime kesän Reservedin loppualesta eli ne on kotiutettu jo vuosi sitten kesällä. 

Miten sinun kesäsi on sujunut? Onko lomat jo pidetty ja töihin paluu ensi viikolla? Oletko tehnyt löytöjä alennusmyynnistä? Loppuuko sinusta kesä elokuun alussa vai elätkö enemmän sen mukaan miltä ulkona näyttää ja tuntuu ilman osalta? Hyvää viikonloppua kaikille!









6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ❤️🩵💚💙🧡 Mä en suostu päästämään kesästä irti, joten mökillä käydään ainakin marraskuuhun asti. Myönnän, että tuolloin on jo harmaata ja pimeää, mutta onpahan kevät taas vähän lähempänä ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku kommentistasi ♥ Ei missään tapauksessa pidä päästää kesästä irti ja näillä ilmoilla sitä on vaikeaakin tehdä. Tiedän kyllä tuon tunteen kun valonmäärä alkaa vähenemään vaikka kuinka haluaisit vielä elää kesässä. Toivotaan, että säät jatkuvat aurinkoisia ja kuivina. Tässä parina päivänä satoi niin paljon, että luontokin sai taas uutta puhtia ja energiaa.

      Mukavaa elokuuta Ansku ♥

      Poista
  2. Kiva postaus. Ei todellakaan lopu kesä vielä. Vielähän on runsas kolmasosa jäljellä! Oi miten tuo herkkuannos sai veden kielelle. Siinä on kaikki sellaista josta itsekin tykkään.
    Nuo tulilatvat leikkokukkina ovat kauniita. En olekaan koskaan nähnyt ja hienoa jos noin kauan kestävät. Parvekekukkasi ovat taaskin yhtä ihania kuin aikaisempinakin kesinä. Lobeliaa on minullakin, ja pelargoneja.
    Täällä kesä on sujunut oikein mukavasti, välillä mökillä ja sitten taas kotona. Alennusmyynneissä enole käynyt, sillä täällä ne ovat mielestäni aika olemattomat, enkä jaksa vateostoksille mennä kuin pakon edessä.
    Mukavaa kesän jatkumista sinulle ja työn alkamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin Kristiina ♥ ja elokuu on ihan virallinen kesäkuukausi. Minulle aina myös itselle nälkä kun katson tuota ruokakuvaa.

      Kesäkukkia on paljon ollut nyt kesällä maljakossa ja vieläkin napsaisen aina jotain koiralenkeiltä mukaan. Tulilatvat todella kestivät meillä yli kolme viikkoa maljakossa - joten hyvä oston!

      Kiitos Kristiina ♥ Meillä eteläparveke, johon myös sitten paistaa kun on paistaakseen. Minulla vähän lobeliat ovat kärsineet suorasta paisteesta. Yksi iso begonia amppeli oli tämän kesän osalta huono ostos siihen tuli joku "hometauti", joka alkoi ensin lehdistä ja siirtyi sitten kukkiin. Lopulta heitin sen pois ettei leviä muihin parvekekukkiin.

      Teidän kesä kuulostaa aivan ihanalta. Mökki ja koti samalla saarella joten välimatkat myös lyhyitä.

      Minä siirryin korona myötä kokonaan nettishoppailuun ruoka lukuunottamatta.

      Mukavaa elokuuta Kristiina ja aurinkoisia elokuun päiviä ♥

      Poista
  3. Täällä myös töihin paluu edessä maanantaina. Tämä viikko on tuntunut lomalta, mutta muut kolme viikkoa olivat muuttopuuhia täynnä. Ihania nuo sinun vihreät kengät.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vietimme lomaa sitten samaan aikaan :) Tosin minä vain 3 viikkoa kun sen yhden viikon jätin vuodenvaihteen yhteyteen. Onnea uuteen kotiin! Kuvissasi näyttää oikein kodikkaalta ja tavarat ovat kivasti asettuneet paikoilleen.

      Vihreät kengät on mieluiset eli lempparit! Mukavaa viikkoa Outi ♥

      Poista