huhtikuuta 20, 2023

Hurmaava Kartanoiden puistot ja puutarhat -näyttely Ritarihuoneella on koettavissa 23.4. asti

 







Ritarihuoneella Helsingissä avautui 14.huhtikuuta todella hurmaava ja erilainen puutarhanäyttely, joka järjestetään sisätiloissa. Aatelisliiton avustusjärjestön järjestämässä Lomassa ruusujen ja hoidettujen polkujen - Kartanoiden puistot ja puutarhat -näyttely on esillä upealla Ritarihuoneella, joka jo paikkana on äärimmäisen mielenkiintoinen. Uusgoottilainen valtiopäivärakennus Ritarihuone / Riddarhuset vuodelta 1862 sijaitsee Kruunuhaassa tontilla, joka rajautuu Aleksanterinkatuun, Mariankatuun, Hallituskatuun ja Ritarikatuun. 

Komean rakennuksen on suunnittelut arkkitehti G.T.Chiewitz. Talo on rakennettu tiilestä mutta sen julkisivut ovat rapattuja. Talon sisältä löytyy kymmenen upeaa kaakeliuunia, vanhaa parkettilattiaa ja täysistuntosalin aatelisten vaakunakilvet. 

Kuva lainattu Wikipediasta

Suomen aatelistolla on aikoinaan omistamissaan kartanoissa ympäri Suomea ollut merkittävä rooli esteettisen puutarhakulttuurin rantautumisessa Suomeen. 1600-luvulla Ruotsi-Suomi vaurastui ja puutarhakulttuuri meni harppauksin eteenpäin. Turkuun perustettiin yliopisto kasvitieteellisine puutarhoineen. Koristeellisten kukkapuutarhojen lisäksi kartanoihin perustettiin myös ryytimaita ja hedelmätarhoja. 

Kun Pohjolassa eletään myös olosuhteet maassamme asettivat omat haasteensa. Vuonna 1709 Euroopassa sekä myös Suomessa oli ennätyksellisen kylmä talvi joten hedelmätarhojen puut kuolivat kylmyyteen eikä myöskään satoa saatu. Ritarihuoneen näyttely esittelee miltä Suomen puistot ja puutarhat saattoivat näyttää 1750-luvulta 1900-luvun alkuun. 







Ritarihuoneen suureen juhlasaliin (464 m2) rakennettu näyttely jakautuu neljää erilaiseen tilaan. Erilaiset teemat käsittelevät elämää puistoissa, puutarhurin tehtäviä, talvipuutarhaa sekä hyöty-, yrtti- ja ruusupuutarhaa. Koska ollaan juhlasalissa roikkuu katosta valtavan suuria kullanvärisiä kattokruunuja kuin suuria aurinkoja valaisemassa tilaan. 

Valtavan korkeaan tilaan tulvii myös auringonvaloa suurista venetsialaisista ikkunoista, joissa osassa on lasimaalauksia. Koska tällä viikolla aurinko on paistanut oli minunkin vierailuni aikana todella valoisaa melkein aurinkoista vaikka sisällä oltiinkin.
  


Oman "erikoislisänsä" näyttelyyn tuovat aatelisvaakunat tilan seinillä. Ritarihuone oli suljettu tila suurelta yleisöltä aina vuoteen 2005. Moni oli kävellyt komean talon ohi miettien miltä siellä mahtaa sisällä näyttää? Olen itse päässyt vierailemaan Ritarihuoneella parissa hyväntekeväisyystilaisuudessa 2000-luvun alkupuolella. Myös jossain taidenäyttelyssä olen vieraillut talossa jo 1990-luvun loppupuolella. Nykyään Ritarihuoneella järjestetään myös konsertteja. Minusta oli hyvä päätös avata talo myös "ei aatelisille" koska monia kiinnostaa nykyään historia sekä sukututkimus. 


Suomessa aatelissuvut hiipuvat sillä aateluutta ei voi ostaa eikä tytär voi periä aateluutta. Suomen aateliskalenteri 2022 kertoo, että Ritarihuoneeseen on introdusoitu (=suvun merkintä maan aateliin kuuluvaksi) 357 sukua, joista Suomessa nykyään elossa olevasta 143 suvusta on 3 kreivillistä, 24 vapaaherrallista ja 116 aatelista sukua. Kun vierailin muutamia vuosia sitten Malmgårdin linnassa olin kreivillisen Creutzin suvun kotilinnassa. Kaksi muuta kreivillistä sukua ovat Aminoff ja Berg. Kreiviksi voi vain syntyä. Kaikissa suvuissa pojat eivät automaattisesti saa kreivin arvoa vaan ainoastaan vanhin poika on kreivi. Toiseksi vanhin saa vapaaherran arvon ja kolmas poika vain herran arvon. Perheen tyttäret eivät omalta osaltaan ole aatelisen arvonimen saavia. 


Ritarihuoneen ruusutarhassa kukkivat syvänpunaiset pitkät ruusut komeasti. Ritarihuoneen näyttelyssä on paljon penkkejä, joihin voi istahtaa ihailemaan näkemäänsä rauhassa ja niin tein minäkin. Muistelin eri kartanoiden ruusutarhoja, joissa olen itse vieraillut juuri ruusujen kukkimisen aikaan. Tästä voit kurkistaa miten upeasti Hatanpään kartanon ruusutarhassa kukki 2021. Myös Wiurilan kartanossa Salossa ja Tertin kartanossa Mikkelissä ruusutarhat ovat lumoavia. Jos minulla olisi omakotitalo tai rivitaloasunto niin ehdottomasti haluaisin sinne ruusuja omaan puutarhaani kukkimaan. 




Hyötypuutarhassa ahkeroidaan kotipuutarhurina ja toivotaan totta kai mahtavaa satoa kun sen aika koittaa. Ihailin sekä sitruuna- että appelsiinipuuta miettien onnistuisiko niitä kasvattaa ihan kotona? Omasta puutarha voidaan saada juureksia, yrttejä, marjoja ja hedelmiä. Puutarhoissa on kasvatettu tilliä, persiljaa, ruohosipulia, porkkanoita, perunoita sekä muistakin juureksia.



Ritarihuoneessa kulkiessa kiinnitin huomiota todella kauniisiin ruukkuihin. Ruukut ovat Cigale & Fourmilta ja jokainen näistä 70 ruukusta on ostettavissa näyttelyn päätyttyä omaan "kartanopuutarhaan". Tyylikkäät ruukut viimeistelevät ehdottomasti istutukset sekä oman puutarhan tai miksei vaikka parvekkeenkin. Ruukkuja on eri kokoisia joten ihan varmasti jokaiselle löytyy oman kokoinen ruukku. 




Puutarhat ja puistot tarjoavat myös elämyksellisyyttä eli näillä alueilla voidaan nauttia ympäristöstä viettäen aikaa vaikka piknikillä tai hyvän kirjan ja kevyen lounaan merkeissä. Omassa puutarhassa on voitu myös lepäillä varjossa lukien vaikka mukaansa tempaavaa dekkaria. Puistot ovat julkisia eli kaikille avoimia tiloja kun taas omassa puutarhassa valitsee myös oma rauha. Itse rakastan sitä, että puutarhassa on erilaisia alueita ja myös sellaisia vähän "salaisia soppia", joihin voi vetäytyä hetkeksi piiloon. 


Puistossa on enemmän suoraviivaisuutta kävelykäytävien ja istutusten sekä nurmikon takia. Esplanadin puistolla on erityinen paikka minun sydämessäni ollut aina sekä kesällä että talvella. Myös Lontoon jo suljettu Sir Richard Bransonin The Roof Gardens on hurmannut minut aikoinaan upeilla kasveillaan ja aidoilla vaaleanpunaisilla flamingoilla. Harmi, että tämä jo 1930-luvun lopulla rakennettu kattopuutarha suljettiin 2018. 


Suomessa ehkä vieraampi osa-alue ovat olleet talvipuutarhat. Talvipuutarhaan piti kerätä talven tullessa kaikkia eksoottiset kasvit, jotka eivät kestäisi Suomen ilmastoa ja vuodenaikoja. Varmasti monet vieraslajit on jouduttu opettelemaan kantapään kautta eli kaikki kasvit eivät välttämättä selvinneet talvipuutarhassakaan talven läpi seuraavan kasvukauden alkuun. Puutarhan ja puiston hoitoon on tarvittu ammattitaitoisia ja ahkeria puutarhureita, jotka on rakkaudella sekä hyvällä huolenpidolla ovat vaalineet sekä kasveja että itse ympäristöä. 

Vielä ehtii katsomaan tätä hurmaavaa näyttelyä Ritarihuoneelle 21.-23. huhtikuuta 2023 klo 11-19. Ritarihuone sisäänpääsymaksu on 15€ / henkilö ja 12-vuotiaat sekä nuoremmat vapaa pääsy. Museokortti ei käy maksuvälineenä. Sisäänkäynti Aleksin kautta eli Ritaripuiston läpi ja kohden pääovea, joka sijaitsee keskellä rakennusta. Ritarihuoneelta löytyy myös kahvila, jossa voi nauttia kupposen kierroksen tehtyään. Torilta on mahdollisuus ostaa näyttelyyn osallistuvien kartanoiden tai yhteistyökumppaneiden tuotteita. Myös yrityssponsoreilla on tuotteita myynnissä. 

Mikä parasta näyttelyn tuotto menee hyväntekeväisyyteen. 

"Ritarihuoneella on järjestetty näyttelyitä jo vuodesta 1990. Visuaalisesti vaikuttavat näyttelyt ovat mielenkiintoinen tapa kurkistaa historiaan, mutta niiden perimmäinen tarkoitus on kerätä varoja hyväntekeväisyyteen. Tuen saajia ovat vähävaraiset lapset, nuoret ja lapsiperheet, ja toiminnalla tuetaan esimerkiksi harrastustoimintaa."






 

12 kommenttia:

  1. Onpa hulppeat puitteet tuolla näyttelyllä. Ihanan erilainen kokemus varmasti ja kaikki jo näin kuvien perusteella näyttää aivan ihanalta.
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella elämyksellinen näyttely! Nyt kun vielä pääse kukkiviin puutarhoihin tämä oli piristävä aloitus tulevalle kesälle. Moni kartano Suomessa on myös edelleen yksityisten käytössä - kuten esimerkiksi Fagervikin kartano - joten niiden puutarhoja ei pääse katselemaan. Tuolla Ritarihuoneella oli kyllä todella upeat puitteet ja samalla oli kiva myös katsella aatelisten vaakunoita seinillä.

      Hyvää viikonloppua ja aurinkoa Outi ♥

      Poista
  2. Oi, mikä näyttely! Ottamasi kuvat ovat kuin postikortteja <3 Mielenkiintoinen postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ♥ Oli paljon kaunista katsottavaa. Lisäsin eilen Instagramin puolelle kuvia myös vanhoista kasvipiirroksista, jotka nekin olivat todella upeita.

      Poista
  3. Oi kuinka mielenkiintoinen näyttely. Jos asuisin pk-seudulla niin roudaisin tuota neitiä varmaan kaikissa noissa paikoissa mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti pikku neiti olisi pitänyt tästä näyttelystä. Pääkaupunkiseudulla on tapahtumia niin paljon, että itselleni tulee joskus valinnanvaikeutta mihin mennä kun aikaa vain rajallisesti.

      Poista
  4. Voi kun olisi kivaa vierailla siellä! Puutarhanäyttelyt ja kasvitieteelliset puutarhat kiinnostavat minua kovasti (ehkä sen takia, etten saa mitään kasvillisuutta pysymään elossa 😣).

    Muuten, Itä-Euroopassa, aina Tallinnasta etelään, on tapana antaa kerrostaloasukkaiden istuttaa kukkia, hedelmä- ja koristepuita pihoillaan. Lapsuudessani meillä oli hieno ruusupensas ikkunoiden edessä. Nyt Johvissa, missä äitini asuu, on edelleen kaikki talojen edustat täynnä kukkivia kasveja. Vanhemmat rouvat tykkäävät kasvattaa siellä kaikennäköistä 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea näyttely ja toivon, että toteutettaisiin myös ensi keväänä. Puutarhat kiinnostavat myös minua koska meidän omalla kesähuoneella / parvekkeella tarvitaan aina uusia ideoita ja oivalluksia.

      Johvi kuullostaa sympaattise kukkivalta paikalta. Kiva, että tätä löytyy myös kerrostalojen pihoilta, jotka saavat näin väriä ja iloa asukkaille.

      Poista
  5. Enpä ole koskaan ritarihuoneella käynyt. Ehkä tuohon näyttelyyn pitäisi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarihuoneelle kannattaa kyllä mennä kun siellä on "avoimien ovien" tilaisuuksia kuten näyttelyitä tai konsertteja. Muuten tilaan ei pääse. Näyttely on huikea ja toivotaan, että ensi vuonna uudelleen niin sinäkin ehkä ehdit.

      Poista
  6. Tuolla olisi ollut ihana päästä käymään. En ollut lainkaan huomannut tuota näyttelyä ja kun sinä siitä somessa postailit, niin kalenteri olikin jo täysi. Kiva oli postauksesi myötä päästä mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ainoa, jota näyttelyn mainostaminen ei ollut saavuttanut. Itse sain ensimmäisenä tiedon tästä hurmaavasta näyttelystä Facebookin mainoksen kautta. Myös Helsingin Sanomissa oli 14.huhtikuuta hyvä artikkeli tapahtumasta. Toivotaan, että ensi vuonna olisi uusi näyttely koska tämä oli kyllä elämyksellinen ja erilainen.

      Poista