heinäkuuta 02, 2022

Olympialaiset toivat Coca-Colan Suomeen 2. heinäkuuta 1952

 






Tasan 70 vuotta sitten Suomeen rantautui ensimmäistä kertaa Coca-Cola! Juoma, jota minulta löytyy aina jääkaapista koska se on ollut suosikki virvoitusjuomani melkein koko elämäni. Operaatio Muskeli myi Helsingin olympialaisissa huikeat yli 700 000 Coca-Colaa. Vuosi 1952 oli muutenkin todellinen merkkivuosi maamme historiassa. Pikkuinen neljän miljoonan suomalaisen kansa nousi maailman huomion keskipisteeksi kun kesäkuun lopussa muhoslainen Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi. Suomessa järjestettiin heinä-elokuussa myös XV olympiadin kisat, joita on sanottu "viimeisiksi oikeiksi olympiakisoiksi"


Raskaasta sodasta toipuva isänmaamme sai kiitosta erinomaisista järjestelyistä sekä hyvästä urheiluhengestä Kansainväliseltä olympiakomitealta ja osallistujilta. Tuntuu ihan uskomattomalta miten pieni Suomi pystyi tähän kaikkeen koska toisen maailmansodan loppumisesta oli vasta seitsemän vuotta. Olimme menettäneet kymmenesosan maa-alueistamme ja asuttaneet lähes puoli miljoonaa evakkoon uudelleen. Tätä ei voi selittää muulla kuin todellisella suomalaisella sisulla! 

Kuva Coca-Cola.fi - myyntikoju Espalla 

Coca-Cola lahjoitti juomat Sotainvalidien Veljesliitolle, jonka kanssa se käynnisti operaatio Muskelin. Amsterdamista saapui Suomeen 720 000 pullollista virvoitusjuomaa myytäväksi olympiakisojen aikana. Coca-Cola yrityksenä oli ollut olympialaisissa Amsterdamin kisoista 1928 lähtien. Euroopan Coca-Cola etsi kuumeisesti organisaatiota, joka voisi hoitaa lahjoitettujen kisajuomien myynnin. Sodan jälkeisessä Suomessa oli noin 95 000 vammautunutta miestä, joista suurin osa oli vain parikymppisiä nuorukaisia, jotka tarvitsivat kiperästi apua sekä tukea elämässään. Sodassa vammautuneita varten oli perustettu Sotainvalidien Veljesliitto ajamaan sotaveteraanien asioita. Coca-Cola valitsi juuri tämän organisaation ja miehet käynnistämään operaationsa. Upea teko!




Kuva Olympiamuseo

Helsingin Olympialaiset käynnistyivät 19.heinäkuuta 1952 ja olympiatulen sai sytyttää mies, joka "juoksi itsenäistyneen Suomen maailmankartalle". Nurmen edeltäjä "lentävä suomalainen" Hannes Kolehmainen vei olympiatulen vielä stadionin tornin huipulle. Kun olympialippu nostettiin salkoon päästettiin ilmaan 3000 kyyhkystä. 

Kuva Coca-Cola.fi

Sotainvalidit rakensivat 36 myyntikioskia Coca-Colan myyntiä varten. Kioskeja sijoitettiin kisapaikkojen yhteyteen ja Helsingin puistoihin. Olympiastadionin lisäksi kisattiin myös monissa muissa paikoissa. Uimastadionilla uitiin ja Kumpulan maauimalassa olympiaurheilijat harjoittelijat. Soutustadion Taivallahdessa oli melojien käytössä. Käpylän urheilupuiston Velodromilla pyöräilijät ottivat mittaa toisistaan Suomen ensimmäisellä viettävällä pyöräilyradalla. Kaikkien meidän tuntema Tennispalatsi Kampissa keräsi tenniksen pelaajat olympialaisissa kisaamaan keskenään. Ruskeasuon ratsastushallin läheisellä ulkokentällä järjestettiin olympiaratsastukset. Töölön Kisahalli puolestaan toimi nyrkkeily-, paini- ja voimisteluareenana. Kaikki nämä olympialaisiin tehdyt rakennukset ovat upeita historiallisia arkkitehtuuri nähtävyyksiä, joista näkyy "se Helsingin henki ja funkkis". 

Kuva Helsinkikuvia.fi - Coca-Colan myyntipiste Hesperian puistossa

Coca-Cola kojuista ympäri Helsinkiä tuli värikkäitä tapaamispaikkoja, joista sekä kisavieraat että myös urheilijat ostivat pullon jääkylmää Coca-Colaa. Ensimmäisenä kisapäivänä myytiin peräti 70 000 pullo Cokista! Yksi pullo maksoi 20 sen aikaista markkaa. Sotainvalidien Veljesliitto sai myyntituotot lyhentämättöminä itselleen. Koko kisojen ajalta Veljesliitto sai virvoitusjuoman myynnistä lähes 8 miljoonaa markkaa!



Coca-Cola tuotiin Suomeen 50-luvulla keltaisissa puukoreissa ja myös jakeluautot olivat keltaisia. Kun itse on tottunut "Cociksen punaiseen väriin" tuntuu hassulta, että liikkeelle on lähdetty ihan toisella värillä. Coca-Cola juomat tuotiin Hollannista Suomeen. Normandian maihinnousussa käytetty 750 tonnin höyryrahtilaiva M/S Marvic hoiti kuljetuksen Suomeen. Alus ankkuroi satamaan Helsingissä ja se toimi kelluvana varastona. 

Hollannin Coca-Cola -yhtiöt auttoivat Suomea ja lainasivat sotainvalideille 200 kylmälaitetta koska Cokishan on aina juotava kylmä. Ranskan Coca-Cola puolestaan lainasi neljä jakeluautoa ja kaksi pakettiautoa. Norjan Coca-Cola antoi myyntikoulutusta suomalaisille sotainvalideille. Totta kai Suomeen tuotiin myös markkinointimateriaalia. Peräti 150 000 aurinkolippaa, 500 Coca-Colan punaista logokylttiä, 1000 pullonavaajaa ja 100 Coca-Cola brändättyä emalikylttiä. Koska juomat tulivat Hollannista oli myös 100 tulppaanityttöä esittävää julistetta ympäri Helsinkiä myyntipisteissä. Ehkä tällä yritettiin houkutella myös suomalaisia matkustamaan Hollantiin. 

Kisojen jälkeen suomalaiset sitoutuvat palauttamaan kaikki korit, kuljetuskaluston, kylmälaitteet ja myös pullot hollantilaiselle omistajayhtiölle takaisin. Kaikki tyhjät pullot kerättiin siis tarkasti talteen. Tätä operaatiota on pidetty meidän nykyisen todella upeasti toimivan pullonpalautusjärjestelmän siemenenä. Me suomalaiset olemme maailmanlaajuisesti esimerkkimaa pullojen palauttamisessa. Peräti 93% pulloista palautetaan! Löysin Palpan sivuilta (lainaus alla) mielenkiintoista tietoa liittyen pullojen ja tölkkien palauttamiseen. Hyvä me!

Alumiinitölkki

  • Palautusaste 95 %, 1,3 miljardia palautettua tölkkiä/vuosi.
  • Kerätystä materiaalista käytännössä 100 % voidaan käyttää uusien tölkkien valmistukseen.
  • Kierrätystä voidaan toistaa lähes loputtomiin.
  • Uusien tölkkien valmistus kierrätetystä alumiinista vaatii vain noin 5 % ensivalmistusprosessin energiasta.

PET-muovipullo

  • Palautusaste 90 %, 490 miljoonaa palautettua pulloa/vuosi.
  • Uusiomuovista valmistetaan mm. uusia pulloja, pakkaustarvikkeita ja tekstiilejä.

Lasipullo

  • Palautusaste on 87 %, 140 miljoonaa palautettua pulloa/vuosi.
  • Kierrätyslasista valmistetaan uusia lasipulloja, muita lasipakkauksia, purkkeja, lasivillaa ja vaahtolasia.

Kuva Coca-Cola.fi

Helsingin olympialaisiin saapui lähes 5000 urheilijaa kaikkiaan 69 maasta. Katukuva Helsingissä oli todella värikästä ja olen nähnyt monia valkokuvia, joita ihan omassa suvussa on näpsitty eksoottisista olympiavieraita sekä myös itse urheilijoista. Nyt tuntuu vähän hassulta, että erinäköisiä ja värisiä ihmisiä on valokuvattu mutta aika oli tuolloin ihan toinen ja siksi mielestäni ihan ymmärrettävää. Olympialaisia oli odotettu todella innolla monta vuotta joten kiinnostusta oli hurjasti. Suomi oli saanut järjestettäväkseen kesäolympialaiset jo 1940 mutta talvisota sotki suunnitelmat. 

Kuva Coca-Cola.fi 

Helsingin olympialaisissa urheilijoista oli naisia vain 518 ja 43 maata pääsi mitaleille 149 lajissa. Yhdysvallat oli selkeästi menestynein osanottajamaa. Toiseksi suurimman mitalisaaliin sai ensimmäistä kertaa kisoihin osallistunut Neuvostoliitto. Kyllä isäntämaa Suomikin pärjäsi omissa kisoissaan valtavan hyvin ollen mitalitilaston kahdeksas peräti 22 mitalilla, joista kuusi oli kirkkaita eli kultaista! Olympialaisia seurasi 1,4 miljoonaa kotimaista ja ulkomaista kisavierasta. 



Suomalaiset pääsivät maistamaan ensimmäistä kertaa Coca-Colaa ja selkeästi siitä pidettiin. Olympiakisoilla oli valtavan suuri vaikutus koko Suomen tunnettavuuteen ja kansainvälistymiseen. Ilman näitä kisoja ei myöskään Coca-Cola olisi mitä todennäköisemmin vielä tuolloin saapunut neljän miljoonan kansalaisen maahan peräpohjolassa. Hyvin hoidetut kisat ja ennen kaikkea myyntimenestys juomalle käynnistivät tapahtumaketjun, joka johti Coca-Cola juomien valmistuksen aloittamisen Suomessa 1957. Ja tämä toiminta jatkuu edelleen Keravalla. 







Mietin milloin olen itse nauttinut Coca-Colaa ensimmäisen kerran. Meillä oli kotona tapana saada virvoitusjuomia tai siis limua vain kerran viikossa yleensä saunan jälkeen viikonloppua. Varmasti alle 10-vuotiaana useimmiten se saunalimonadi oli Jaffa mutta myöhemmin sitten Coca-Cola. Viimeistään kun muutin lapsuudenkodistani pois hurahdin täydellisesti Coca-Colaan. En koskaan osta muuta colajuomaa kuin Cokista. Olen ainakin kolme kertaa elämässäni osallistunut jossain marketissa "erotatko kolajuoman sokkotestiin" ja joka kerta olen valinnut oikein eli aidon ja oikean Hartwallia markkinoiman Coca-Colan. 

Valokuvissani vilahtelee kaksi muovista Walt Disney hahmoja Aku Ankka ja Mikki Hiiri. Nämä hahmot ovat siitä meidän lapsuuden nukkekaapista, josta olen kirjoittanut tänne blogiinkin kerran. Taitavat olla 60-70 luvulta joten eivät ihan yhtä vanhoja kuin Coca-Colan Suomeen tulo. Itse haluan juoda Coca-Colan myös sokerilla koska vatsani ei kestä mitään makeutusaineita. Pidän myös Cokiksesta ihan sellaisenaan vaikka Coca-Colalla on hurjasti myös erilaisia makuvaihtoja niistä pitäville uutuutena nyt kirsikka.





Minulla on myös paljon muistoja liittyen juuri Coca-Colaan. Vuosia sitten olin  reppureissulla ja olimme ystäväni kanssa Vatikaanissa Roomassa. Minulla oli tapani mukaan myös Cokis tölkki mukana koska Italian elokuisen polttavan auringon alla piti nesteyttää itseään koko ajan. Koska Pietarinkirkkoon oli valtavan pitkä jono menimme siinä aukiolla olevaan katolilaisia riipusristejä myyvään liikkeeseen katselemaan niitä. Minä päädyin ostamaan yhden ristin itselleni vaikka olenkin luterilainen muistoksi tuosta paikasta. 

Olin laskenut Cokis tölkkini siihen myyntitiskille. Jostain kumman syystä tölkki kuitenkin kaatui ja Cokista levisi pitkin "pyhän Vatikaanin ristiliikkeen tiskiä" ja sitä valui myös lattialle. Aloin paperinenäliinalla kuivaamaan tiskiä ja lattiaa ihan hädissäni. Olin ihan varma, että "päälleni langetetaan ikuinen kirous" kun olen sotkenut pyhän liikkeen. Pääsimme ulos liikkeestä kunnialla ja vieläkin kun katson makuuhuoneessani roikkuvaa ristiä minä muistan tuon tapahtuman kuin eilisen päivän. 

Onko sinulla muistoja liittyen Coca-Colaan? Oletko Cokis fani? Käytätkö Cokista ruoanlaittoon kuten minä teen? Kivaa lauantaina kaikille ja onnea 70-vuotiaalle Coca-Colalle Suomessa! 







6 kommenttia:

  1. Olipa kiva juttu, kiitos! Tuo cociksen käyttö ruoanlaitossa alkoi kiinnostaa, itse tiedän ainoastaan marinoineeni lihaa cociksella joskus muinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin olen käyttänyt sitä juuri marinadeissa mutta muitakin käyttötapoja on. Tässä linkki Coca-Colan omille nettisivuille, jossa on paljon hyviä reseptejä. https://www.coca-cola.fi/juomat-ja-ruoka/ruokamatka/reseptit

      Poista
  2. Lahjoitus oli paitsi hyväntekeväisyyttä, myös näppärä markkinointikeino tuoda Coca Cola Suomeen ja "koko kansan huulille".Cokis onkin aina osannut markkinoinnin.

    Isäni asui nuoruusvuotensa Hesperian puiston vieressä. Hän muisteli ensimmäistä Cokistaan ja eksoottisia ulkolaisia urheilijoita, joita myyntipisteet luona näki. Hän muisteli paikalla olleen kisojen aikana myös tanssilavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä markkinointikikkahan se toki oli mutta ajatellen Suomen asemaa ja kohtaloa tuossa vaiheessa tällä tempauksella tehtiin myös paljon hyvää sodasta toipuvalle pienelle maalle.

      Hieno muisto isälläsi tuosta olympialaisten ajasta ja myös Cokiksen saapumisesta Helsinkiin. Facebookin puolella ystäväni kirjoitti, että hän oli aikoinaan ostanut ekan Cokiksensa Havis Amandan patsaan luota. Toinen ystävä taas kertoi juoneensa perheensä kanssa Kansallismuseon lähellä olevasta kojusta ensimmäiset kulaukset Cokiksesta. Upeita muistoja uudesta juomasta ja samalla myös vuodesta 1952, joka oli Suomen kannalta äärimmäisen merkityksellinen.

      Poista
  3. Cocis on minun lemppari limppari ja olen sitä käyttänyt jälkkäreihin, tehnyt kastiketta. Meillä aina ostetaan iso pullo cocista ja sillä sitten kippistellään hääpäivinä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinunkin lemppari. Minä olen ihan Cokis hullu :) Jälkkärit kuulostavat mielenkiintoisilta. Toivottavasti olet jo toipumassa flunssasta. Tsemppiä Outi <3

      Poista