huhtikuuta 09, 2020

Pääsiäinen vähän eri tavalla


Hyvää kiirastorstain iltaa sinne ruudun toiselle puolelle! Jos ikävä pandemia ei olisi koskaan syntynyt palaisin juuri tällä hetkellä kotiin tunnelmallisesta Johanneksen kirkosta. Suomen Laulu ja Suomalainen barokkiorkesteri FiBO olisivat tarjonneet meille kuulijoille n. 3,5 tuntia kestävän Matteus-passion. Tämän kevään Matteus-passio olisi ollut minulle jo 8.kerta peräkkäin kovassa kirkonpenkissä istuen. Suomen Laululle puolestaan 93.kerta kun kuoro esittää kiirastorstaina Johann Sebastian Bachin Matteus-passion. Olisin istunut ilman pehmeää tyynyä kuten aina ennenkin ja mitä todennäköisemmin unohtanut lähtökiireissä myös väliajan juomani ja eväät eteisen kaapin päälle. Koronan takia Matteus-passio esitys peruttiin jo aikoja sitten.





Jos Wuhanin musta joutsen ei koskaan olisi lähtenyt lentoon Kiinasta olisin myös osallistunut perinteiseen Via Crusis pääsiäiskulkueeseen lankalauantaina. Aiemmin tapahtuma kuului aina pitkäperjantain pääsiäisperinteisiini mutta jo kahtena aiempana vuonna se on siirretty lauantaille. Olisin aloittanut seuraamaan kärsimysnäytelmään perinteisesti Kaisanniemenpuistosta tuhansien muiden kanssa. Siirtynyt kulkueen mukana Unioninkatua pitkin Suomen Pankin eteen ja siitä edelleen Senaatintorille. Mutta tänä keväänä ja pääsiäisenä tämä tapahtuma jäi myös pois pandemian takia.




Myös Talvipuutarha on sulkenut ovensa koronaviruksen takia. Omaan pääsiäistraditiooni on kuulunut jo vuosia käydä lapsenmielisenä kurkkimassa minkälainen pääsiäinen sinne on taas loihdittu. Hammarskjöldintien kanat, tiput, puput ja kiltit noidatkin valtaavat aina ennen pääsiäistä yli sata vuotta vanhat lasiset kasvihuoneet. Totta kai myös lukemattomat värikkäät tulppaanit, hyasintit, narsissit ja monet muut kauniit kukat täyttävät Talvipuutarhan. Tänä pääsiäisenä tapahtumaa ei järjestetä koska meidän tulee välttää ihmisjoukkoja ja pysyä kotona.





Haltialan kotieläintilan pääsiäisen perinteinen avoimet ovet -tapahtuma jää myös pandemian jalkoihin eli sitä ei järjestä. Tänä vuonna jää näkemättä kuinka monta söpöä pientä karitsaa on syntynyt juuri ennen pääsiäistä lampolaan. Myös perinteinen kävely maatilarakennusten pihapiirissä ja sen päälle munkkikahvit Haltialan Wanha Pehtoori -kahvilassa ovat vain haaveita. Ehkä sitten taas ensi vuonna pääsemme laskemaan lampaita.



Vaikka moni omaan perinteiseen pääsiäiseeni kuuluva traditio jää nyt toteutumatta koronaviruksen takia suhtaudun silti positiivisesti tilanteeseen. Olen säilynyt itse terveenä samoin myös läheiseni. Olen ostanut kotiin paljon tulppaaneita, narsisseja, pääsiäismunia ja muitakin herkkuja. En todellakaan aio vaipua synkkyyteen vaan viettää tämän pääsiäisen vain vähän eri tavalla. Olen kuunnellut Matteus-passiota nyt netin välitykseltä aiemmilta vuosilta ja päässyt hyvin pääsiäistunnelmaan. Pajunkissoja en kotiin tuonut allergiani takia mutta nappasin tänään koiralenkillä oksia, joissa oli jo pienet hiirenkorvat.

♥ Minä uskon, että kaikesta huolimatta tästä tulee oikein mukava pääsiäinen 


12 kommenttia:

  1. Haltiala on kuulunut meidän juttuun. Tosin me myös käydään pyöräilemässä. Se meinataan toteuttaa kyllä vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haltialassa mekin käymme usein kävelemässä ja kesällä myöhemmin myös poimimassa kukkia pelloilta. Auringonkukkapellot ovat vuosi toisensa jälkeen olleet ihan mielettömiä. Myös ruiskukkia ja muita kylvettyä kesäkukkia olen hakenut usein kotiin. Karja laitumella saa maiseman tuntumaan ihan kuin olisi maalla vaikka ollaankin Helsingissä.

      Poista
  2. Aivan ihania perinteitä nämä sinun perinteet. Meillä on pitkäperjantai mennyt todella leppoisasti.
    Nautitaan näistä kiireettömistä päivistä. Mukavaa pääsiäisen jatkoa ja rapsut Minnielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna perinteistä luovuttiin tärkeän asian takia mutta ensi vuonna taas sitten. Ihanaa kun aurinko on paistanut nyt monena päivänä vaikka huomiselle onkin luvattu sadetta. Toisaalta sitoisi vähän siitepölyä ja katupölyäkin. Mukavaa lankalauantaita teille ja pääsiäistä. Ja totta kai rapsuja suloiselle Hansille ♥

      Poista
  3. Meillä pääsiäisen pyhät ovat alkaneet rauhallisissa merkeissä. Mies laittoi ruokaa ja me pojan kanssa tehtiin kaikki koulujutut pois. Nyt saadaan vaan olla ja nautiskella vapaista.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näinkin teidän herkkuruoat ja omnomnom - maukkailta näyttivät. Ihan varmasti maistui! Espoossa on ollut niin aurinkoista, että ikkunat huutavat pesua mutta en nyt pääsiäisenä viitsi.
      Hyvää pääsiästä Outi ihanuus ♥

      Poista
  4. Ihania perinteitä teillä. Vaikka moni perinne jää nyt pois niin niihin varmasti saa palata ensi vuonna. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ ihan varmasti palataan. Nyt täytyy vain jatkaa "kotona pysymistä", että saadaan pandemia kuriin ja voidaan ehkä kohta päästä liikkumaankin. Hiljaa hyvä tulee.
      Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  5. Via Crusis käytiin kerran katsomassa, mutta tuskin olisimme toista kertaa lähteneet kadun varrelle maleksimaan, vaikka se olisi ollut mahdollista.
    Talvipuutarha sen sijaan oli joskus tänäkin vuonna mielessäni, että olisikohan siellä ollut tipuja ja missä ne nyt ovat - no varmaan siellä kanalassa, josta ne olisi tuonne pääsiäiseksi roudattu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te taisitte olla viime vuonna Via Crusiksessa ellen nyt ihan väärin muista. Muistan sinun kommentoineen viime pääsiäisenä jotain minun postausta tai IG-kuvaa. Tosin emme kyllä törmänneet siinä ihmisvilinässä.

      Itse asiassa Talvipuutarhassa ei ole ollut oikeita tipuja enää vuosiin. Pääsiäistiput tulivat Talvipuutarhaan 70-luvun lopussa. Suosio oli valtava, parhaina pääsiäisinä tipuyleisöä kävi kymmenintuhansin. Tipuja oli mahdollista katsella Hammarskjöldintiellä aina vuoteen 2005 saakka. Seuraava vuonn 2006 tuli lintuinfluenssa ja tiput eivät enää palanneet Talvipuutarhan pääsiäiseen.

      https://www.is.fi/perhe/art-2000000903167.html

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Mira ♥ perinteistä on kiva pitää kiinni!

      Poista