elokuuta 27, 2018

Loviisan Wanhat Talot tarjosi taas elokuisen elämyksen


Loviisan Wanhat Talo -tapahtuma oli nyt viikonloppuna 25.8.-26.8.2018. Vietin aivan ihanan lauantai päivän Loviisassa tavaten tuttuja ja kiertäen kohteita. Ilma oli mitä parhain vaikka aamulla vähän näytti siltä, että sade saattaisi yllättää. Mutta melkein helteisessä elokuun lämmössä sai siirtyä talosta toiseen. Kovin montaa kohdetta en ehtinyt kiertää kun juutuin aina juttelemaan loviisalaisten talonomistajien kanssa, joista on ehtinyt tulla jo hyviä ystäviä minulle. Vaihdetaan kuulumisia puolin ja toisin toki samalla ihaillen mitä taloissa on tehty sitten viime näkemän.

Valitettavasti aika loppui taas kesken ja Strömforsin Ruukki oli pakko jättää väliin tällä kertaa. Eilen sunnuntaina en enää kummitytön rippijuhlien vuoksi voinut lähteä Loviisaan, Ruukkiin tai etäkohteisiin Isnäsissa ja Pernajassa. Joulukotien yhteydessä lupaan tulla Ruukkiin myös!

Ajattelin ilahduttaa teitä parilla postauksella LWT2018 -päivästäni niin ei tule liian pitkästi luettavaa. Ota mukava asento ja vaikka kuppi kahvia tai teetä itsellesi niin vien sinut nojatuolimatkalle ehkä Suomen ihanimpaan pikkukaupunkiin. Loviisaan ei vain voi olla rakastumatta 



Lilla Ljuva


Fröken Wiklundin talossa oli taas tapahtunut kivoja uusia muutoksia. Muistatte varmaan keittiön ihanan astiakaapin, josta minullakin on lukematon määrä kuvia. Tästä pääset kurkkimaan kaappia toissa kesältä. Talon emäntä kaupitteli kaappia jo joulukotien jälkeen koska keittiöön olisi tulossa muutoksia. Olin kovasti ostamassa tätä ihanuutta itselleni mutta valitettavasti se tila, johon sitä kaavailin olikin liian pieni. Joku onnellinen omistaa nyt Lilla Ljuvan entisen kaapin. 


Entisen astiankaapin paikalle oli nyt puhkaistu ovi talon toiselle sivulle ja uudelle kesäterassille. Keittiöstä siis pääsee nyt ulos suoraan kiertämättä pääoven kautta. Fiksua! Vanhan kierrätetyn ikkunan ympärille on siis rakennettu seinämä jakamaan tilaa. Unohdin näemmä innoissani kuvata sen. Erittäin toimiva ratkaisu ja kaunis ratkaisu keittiöön. 


Olohuoneen seinälle ovat päässeet Fröken Wiklundin keräämät ranskalaiset postikortit. Talon emäntä on kerännyt näitä mustavalkoisia kortteja 30 vuoden ajan. Ihana kollaasi!



Nämä kauniit maalaukset, joita Lilla Ljuvassa näkyy ovenkarmeissa ja ovissa ovat Senni Koskenvesan. Lilla Ljuvan kylpyhuoneen ovi on myös varmasti Suomen kaunein ruusuilla koristettu ovi. Myös verannan seinille laitetut erilaiset tapettipalat luovat erikoisen kauniin kokonaisuuden.


Kellojakin voi olla seinällä vaikka pieni ryhmä eikä niiden edes tarvitse olla toimivia.



Lilla Ljuvassa on paljon yksityiskohtia, jotka kertovat omaa tarinaansa mutta silti minusta tämä kokonaisuus on hyvin harkittu. Täällä ei päde "less is more" ajattelu mutta silti minä viihdyn tässä sympaattisen kauniissa talossa. Sisustus on kuplivan iloinen kuten myös Fröken Wiklund. Talossa on myös hyvä henki, jonka aistii jo astuessaan sinne. Tässä talossa nauretaan ja hassutellaan varmasti paljon!



Huset vid ån


Ensi vierailu Huset vid ån -taloon tapahtui Loviisan Wanhanajan joulukotien yhteydessä viime joulukuussa. Nyt elokuisessa päivänvalossa talo näytti vieläkin kiinnostavammalta kuin talven sinisessä hämyssä. Ihana Gustav-koira tervehti minua jo pihamaalla. Hän osasi ottaa väenpaljoudesta huolimatta hyvin lungisti... :)



Taloa reunustaa kaunis puutarha, joka näin kesällä oikein näytti rehottavan. Vieressä virtaa joki, jonka veden muistelen olevan joulukotien aikaan uhkaavan korkealla. Vanhat omenapuut notkuivat hedelmien painosta kuten tänä vuonna omenapuut tekevät kaikkialla. Niittykukkapelto oli huolettoman kaunis ja kasvihuoneeseenkin ehdin kurkistaa. Selkeästi tulossa hyvä sato!


Pääsin tutustumaan nyt myös yläkertaa, josta löytyi ihanat lastenhuoneet. Talon emännällä ja minulla on yhteinen värimieltymys eli terrakotta yhdistettynä siniseen. Terrakotta (oranssi) ja sininen on vastavärejä väriympyrässä. Pukeutumisessa ne toimivat myös loistavasti yhdessä mutta vaativat kyllä käyttäjältään myös rohkeutta koska nämä värit yhdessä huomataan takuuvarmasti. Näillä väreillä sisustetut huoneet luovat minusta erittäin voimakkaan tunnelman.



Opetustaulut hyönteisistä ja kasveista sopivat äärimmäisen hyvin sinisenvihreäksi maalattuihin seiniin tässä portaikossa ja tasannetilassa. Tyttären huonetilassa oli hempeää vaaleanpunaista kuten tyttöjen huoneissa kuuluukin olla.




Tässä kodissa kannattaa ehdottomasti kurkistaa wc-tilaan. Tätä ylellisemmin tapetoitua ja somistettua toilettitilaa saa hakea. Kultaisia peilejä, enkeleitä, aurinkopeili, vihreä lasilamppu.....ollaan kuin jossain hovissa ja tapetin hahmot istuvat kuin katsomossa. Todella hauska sisustus ja tekee tilasta elämyksellisen.



Keittiön nurkkakaapit olivat saaneet ihan uuden ilmeen.  Oli ihan pakko tarkistaa joulukotien valokuvat ja kyllä, siellä näissä ovissa ei ollut kauniita kukkasia. Joku on ahkeroinut nyt kesällä. Olisikohan perheen äiti... :) Kauniita nämä kaapit joka tapauksessa olivat kukkasien kera.




Oih, tätä makuuhuoneen väritystä! Tuo tapetti toistaa näitä vastavärejä ja näyttää todella kauniilta. Terrakotat verhot, maalista raaputettu käsittelemätön ovi, vanha pyöreä kakluuni, kaunis pieni pöytä kultaisilla jaloilla sekä riikinkukon sulat maljakossa - todella täydellinen yhdistelmä! Salaperäinen, sadunomainen, kutsuva, lämminhenkinen, mystinen, rakastettava olisivat ehkä ne sanat, joilla kuvailisin tätä makuuhuonetta.





Villa Aaltonen




Tällä kertaa en mennyt sisälle Villa Aaltoseen vaan kävelin sen puutarhassa kaikessa rauhassa. Tästä voit kurkistaa miltä Villa Aaltonen näyttää sisältä. Ihailen puutarhoja, joissa on paljon erilaisia kukkasia, pensaita, puita, patsaita ja sopivasti myös nurmikkoa. Puutarhassa pitää olla myös rauhallisia ehkä vähän salaisiakin paikkoja, jonne voi hetkeksi jäädä omien ajatustensa kanssa ennen matkan jatkamista. 



Kun ympärillä avautuu mitä erilaisempia kukkia sateenkaarenväreissä tuntuu kuin olisi sadussa. 
Tämä puutarha on "veden ja Substralin" lisäksi saanut osakseen paljon rakkautta. Ihana lopputulos!





Onko Loviisan Wanhat Talo tapahtuma tuttu?
Oletko käynyt siellä ja jos olet montako kertaa?

♥ Itse olen lopettanut jo laskemisen mutta aina minä palaan Loviisaan ♥
Kiitos kotinsa ja pihapiirinsä avanneilla.
Lisää Loviisa-postauksia tulossa joten pysy kuulolla. 

26 kommenttia:

  1. Ihana Gustav!

    Muutama vuosi sitten olin kanssasi Loviisassa, tapahtumassa tosiaan on viehättäviä taloja ja hieno tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gustav tai Gustu kuten häntä myös kutsutaan oli söpö❤

      Muistan hyvin meidän yhteisen Loviisa päivän. Loviisan lumon ymmärtää parhaiten kokemalla itse tapahtuman.

      Poista
  2. Täältä löytyy yksi, joka ei ole koskaan käynyt Loviisassa, siis koko kaupungissa. En tiedä miten on päässyt lipsumaan niin, mutta olen kotoisin Pohjanmaalta ja koko elämäni on keskittynyt sinne, Espooseen ja Länsirannikolle. Toinen puoli Suomea on jäänyt varmasti tästäkin syystä vähemmälle. Toki olen käynyt monissa paikoissa, mutta aina täsmäiskuina tuttavien mökille tai vastaaviin.
    Sinä pyörit lähes hengästyttävällä vauhdilla eri paikoissa ja niitä onkin kiva seurata täältä. Ihani kuvia ja tunnelmia wanhoista taloista!
    Mukavaa viikkoa sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi kesänä sinä otat haltuun myös Loviisan ja tämän puolen Suomesta tai edes osan siitä. Suomi on täynnä todella mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja joten suosittelen Maarit😉

      Kiva kun seuraat ja minä olen "vierivä kivi" 😁
      Mukavaa viikkoa sinullekin Maarit!

      Poista
  3. Tosi kivaa taas katsella kuviasi ja lukea blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Carita 😊 Loviisalaisen mielipide postauksesta lämmittää aina. Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa!

      Poista
  4. Lilla Ljuvassa on kaikkea sellaista, joka saisi minut viihtymään siellä koko päivän. Ihania diy juttuja ja kauniita tapetteja <3 Love it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilla Ljuva❤ kaikki niin kaunista! Juuri sinun paikkasi. Aurinkoa päivääsi Outi!

      Poista
  5. Loviisa jäi väliin mökkiviikonlopun vuoksi. Ehkä ensi vuonna mennään.
    Vanhoissa taloissa on terveellistä asua. Ei ongelmaa sisäilman kanssa.
    Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kun juuri samana viikonloppuna vietetään mökkikauden päättäjäisiä, venetsialaisia ja muinaistulien yötä.

      Tuossa olet oikeassa, että vanhojen talojen sisäilma on kyllä terveellistä. Talot hengittävät riittävästi kun ei ole ollenkaan koneellista ilmastointia vaan sen ollut painovoimainen. Jos vanhasta talosta tekee liian tiiviin voi ongelmia tulla.

      Mukavaa elokuun viimeistä Sinikka :)

      Poista
  6. En ole ylipäätään koskaan käynyt Loviisassa. Porvoossa vierailin kesäkuussa ja sielläkin ensimmäistä kertaa. Tunnelmallisia taloja ja Aaltosen puutarhassa ihania kukkia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun täytyy Marjaana korjata asia vaikkapa ensi kesänä. Muistan Porvoo postauksesi hyvin. Loviisa on erilainen kuin Porvoo ja ehdottomasti käymisen arvoinen kaupunki. Tunnelma on suloinen! Kesällä on myös Avoimet puutarhat -tapahtuma. Joulukuussa kahtena viikonloppuna puoletaan Wanhan ajan joulukodit.

      Aaltosen puutarhaa on kaunis, samoin myös Kuninkaanlampi, josta tulossa vielä postausta.

      Poista
  7. Oi olipa kukkaloistoa niin sisällä kuin ulkona. En ole tainnut koskaan käydä Loviisassa, mutta kiehtovalta paikalta vaikuttaa! Täytyy tämäkin laittaa muistiin tulevia kesiä varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva suositus Maria :) Paikka, jossa myös lapsille on oma Loviisan pikkuväki eli pieniä ovia, joita etsitään kaupungista. Vanhoissa Loviisa postauksissani on kuvia näistä. Söpöjä!

      Poista
  8. Hei, muistaisiko kukaan kenellä oli punainen Koistisen kantele tapahtumassa myytävänä? Suuri Kiitos!!! yht.otot: heinousiainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, itse en ehtinyt yhtään kiertää ja katsoa kirppiksiä tai torin myyntipöytiä joten en valitettavasti pysty auttamaan. Toivotaan, että tätä kautta löytyy joku, joka muistaisi/tietäisi.
      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. LWT-tapahtuma on niin kiva. Itsellä se jäi tänä vuonna väliin, mutta toivon pääseväni tutustumaan joulukoteihin, jos se tapahtuma tänä vuonna järjestetään. Tuttuja, mutta myös uusia paikkoja näkyi kuvissasi. Näissä kodeissa on niin paljon nähtävää ja katseltavaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi Krisse kun et tänä vuonna päässyt mukaan ♥
      Olen monta kertaa sanonut, että Loviisa on koettava ei vaikka siitä
      kirjoittaa kuinka ja valokuvaa myös niin tunnelmaa pääsee vain
      menemällä tähän hurmaavaan pikkukaupunkiin. Totta kai loviilaiset
      ja kohtaamiset heidän kanssaan tekevät sen Loviisan lämminhenkisen fiiliksen.

      Lilla Ljuva on muuten mukana juuri alkaneessa Suomen Kaunein Koti ohjelmassa ;)

      Poista
    2. Pitääpä katsoa tuota ohjelmaa tarkkaan. Ihanaa, kun on tuttuja koteja mukana!

      Poista
    3. Olen itse ihan täpimöissäni kun kerrankin sellaine "Suomen Kaunein Koti", jossa on tullut vierailtua useita kertoa. Uudenkaupungin 1.tuotantokauden 3.kauneimmassa kodissa olen käynyt kahdestai Ugin vanhattalot -tapahtumassa mutta vasta ohjelman ratkettua.

      Poista
  10. Kommenttini taisi kadota :)

    Ihanat kuvat!
    Olen käynyt tapahtumassa kerran ja tykkäsin todella paljon, vaikka ruuhkaisuus välillä vähän häiritsikin. Aion mennä uudestaan. Kodit ovat todella kauniita ja rakkaudella laitettuja.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger tuntuu hävittävän kommentteja - varsinkin mobiililla tehtyjä. Kiva kun jaksoit kommentoida uudelleen.

      Kiitos ♥ valokuvattu rakkaudella Loviisasta. Ruuhkaisuutta on toki vaikea välttää mutta esim.
      heti lauantai aamuna on rauhallisempaa kuin iltapäivällä. Usein Joulukodeissa on ollut ruuhkaista kun kotena auki vain kourallinen. Nyt ihmiset jakautuvat kyllä laajemmin mutta esim. Vackerbackassa on aina ihmisiä :D

      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ♥

      Poista
  11. Voi miten ihanan tunnelmallisia kuvia! Loviisa onkin vielä täysin tuntematon paikka minulla (tosin tämän postauksen jälkeen ei ihan täysin). Ihana postaus, tämän jälkeen sinne tulee varmaan yleisöryntäys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisa on äärimmäisen tunnelmallinen ♥ Uskon, että jos käyt siellä se vie sydämesi kuten minun jo vuosia sitten. Loviisa on todella suosittu tapahtuma ollut jo vuosia mutta toivotaan, että minun blogipostauksen jälkeen sinne löytävät myös uudet ihmiset, jotka eivät Loviisaa ole vielä kokeneet.

      Poista
  12. On kyllä ihania kuvia ja varmasti tapahtuma, jossa olisin itsekin viihtynyt! Loviisa kuulostaa käymisen arvoiselta paikalta ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kommentistasi ♥ Loviisa pitää kokea itse koska parhaatkaan kuvat eivät siitä kaikkea kerro. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista