elokuuta 19, 2018

Ensimmäisen työviikon kuulumisia - I'm back in business


Ensimmäinen työviikko takana ja olen edelleen hengissä! En ole kokenut mitään kesälomalta paluustressiä loman jälkeen. Kaksi ensimmäistä työpäivää meni sähköpostia selvittäessä. Oletteko koskaan miettineet miten ihmeessä me olemme pärjänneet ilman sähköistä tiedonvälitystä joskus? Odottiko ennen muinoin lomailijaa vino pino kirjekuoria työpöydällä?

Mitään hirvittäviä "tulipaloja ei ollut sammutettavana" joten tuntuu, että pääsin aika nopeasti sujahtamaan taas työmoodiin. Minnie oli ehkä aavistuksen ihmeissään, että mihin se emäntä lähtee aina aamusella mutta tottui kyllä nopeasti. Teimme vähän pidempiä aamulenkkejä ettei russelipusselin tarvitse olla yksin kotosalla tolkuttoman kauan. Saatiin jopa vähän sadettakin, jota luonto kyllä kaipasi :)


Keskiviikko aamuna oli herätys klo 4.00 ja koska olin lähdössä työmatkalla Gdanskiin Puolaan aamukoneella. Oikeastaan aika kiva tapana aloittaa työt heti reissulla. Sellainen "pehmeä laskeutuminen työhön". Matkakin Finnairin ja Norran operoimalla lennolla sujui ihan mallikkaasti vaikka alla oli ATR 72-212A. Itselläni on muutamia melko "mielenkiintoisia kokemuksia" potkurilennoista Pohjanmaalle vuosia sitten mutta olivathan ne lentokoneetkin toki paljon pienempiä. Kaksi tuntia ja olimme perille Gdanskissa.


Gdansk hurmasi minut täysin! Tulen tekemään postauksia tästä arkkitehtonisesti äärimmäisen kauniista ja idyllisestä kaupungista kun ehdin selvittää valokuvani. Niitä kun taas kertyi yli 1000! Ensimmäinen päivä oli tiukkaa työtä ja myöhään iltapäivällä oli sitten jo vähän vapaa-aikaakin. Torstai päivä oli aamun yhteisen ohjelman jälkeen omaa vapaa-aikaa. Tuon päivän aikana minulle kertyi 14579 askelta joten kyllä sitä kierreltiin oikein urakalla. Ylempi kuva on "merirosvoalusristeilyltä" torstai aamulta kun lähestytään mereltä Gdanskia. Alempi puolestaan todella vierailemisen arvoisesta kotimuseosta vanhassa kaupungissa. Ja näistä myöhemmin lisää.


Olen ollut kuin kissa pistoksissa kun olen ole voinut kertoa teille minun "suuresta kenkälöydöstä".
Päätin, että kirjoitan kengistä vasta siinä vaiheessa kun vedän ne jalkaani ja se tapahtui vasta eilen. Olin bongannut nämä Flattered x Linda slip-in kengät jo silloin kun ne lanseerattiin.

Kengät ovat Suomesta Ruotsiin muuttaneen ammattibloggaaja Linda Juholan suunnittelemat. En tiedä olenko korkeiden korkojen lisäksi myös aina tuntenut jotain kummallista vetoa myös tällaisiin "tohvelimallisiin" avokkaisiin. Joku näissä vain puhuttelee ja sopivat myös kovin monenlaisiin tilaisuuksiin. Sitä paitsi eilisissä häissä olin iloinen, että minulla oli ihanan pehmeää mokkaa olevat äärimmäisen mukavat tohvelit jalassa kun päivä oli pitkä.


Flattered x Linda -tohvelikenkien hinta oli 169€, joka hieman jarrutteli minun ostovimmaani. Mutta onneksi tässä tietokoneella pyöriessään saa vaikkapa tuolla Facebookista vinkkejä siitä mitä on alennettu milloinkin. On se jännä juttu miten juuri minulle aina osataankin tarjota näitä kenkiä ;) Sivupalkkimainos FB:ssä kirkui "nyt Flattered 101€". Alennetulla hinnalla olisi saatavilla näitä punaisia kenkiä ja myös nuden värisiä.

Muistatte varmaan, että olen pitkästä aikaa myös alkanut käyttää punaista joten päädyin näihin punaisiin. Erittäin hyvä valinta ja tuo jättiläiskokoinen rusetti tuossa kengän päällä on söpö ja juuri se piste iin päällä. Minulle tulee joku jännä mielleyhtymä näistä historiaan ja ruseteilla varustettuihin kenkiin hovitanssiaisissa. Tosin niissä kengissä oli pienet korot mutta ihanat nämä ovat ja toimivat erittäin hyvin eilisissä häissä.



Pääsin kuin pääsinkin tänä kesänä mukaan häihin! Voiko edes olla kesää ilman kesähäitä :) Ihanaa oli nähdä nuoren sukulaistytön hääonnea. Vihdin kirkko on kaunis ja itselleni myös tärkeä paikka jo lapsuudesta. Pappi oli puolestaan "melko räväkkä ja mukaansa tempaava". Hän kertoi hyvin monisanaisesti nuorten tapaamisesta Tinderissä ja ihastuksen syvenemisestä rakkaudeksi. Erilainen hääpuhe mutta varmasti sellainen, joka jäi nuorille mieleen. 


Häävastaanotto pidettiin Jokikunnaan Seurojentalolla. Olen kerran aiemmin ollut täällä serkkuni häissä yli kymmenen vuotta sitten. Silloin ei ollut vielä juhlapaikan vieressä olevaa golfkenttää ja klubirakennusta. Seurojentalo on kaunis ja vanha rakennus, joka on Suojeluskunnan, Jokikunnan Urheilijoiden ja Pienviljelijäyhdistyksen toimesta sekä kyläläisten lahjoitusten ja talkoiden voimalla rakennettu jo vuonna 1936. Näissä vanhoissa paikoissa on aina ihan omanlaisensa tunnelma viettää juhlia.

Kiitos Neea ja Bruno kauniista häätilaisuudesta kirkossa ja hyvin järjestetystä häävastaanotosta eilen. Hyvin te myös selvisitte leikkimielisestä "kenkäkisailusta". Vielä kerran tätäkin kautta teille sylikaupalla onnea nyt kun olette uusi ja tuore AVIOPARI ♥ 


Miten teidän viikonloppunne on sujunut? 
Onko vielä grillattu ja syöty hyvin tai mökkeilty?
Kesää on vielä jäljellä joten hymyä huuleen 
koulujen alkamisesta ja töistä huolimatta 

16 kommenttia:

  1. Oli kiva seurata sinun reissua instassa. Täällä olen laittanut paikkoja kuntoon, miehet ovat nyt matkalla Espanjaan ja sieltä sitten huomenna kohti kotia, ihanaa.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Outi jos jo Instan kautta pääsit fiilikseen ♥
      Ihanaa on varmasti pitkän eron jälkeen saada miehet kotiin.
      Mukavaa alkanutta elokuun viikko ♥

      Poista
  2. Samalla tavalla on meilläkin kulunut tämä jo pian päättyvä viikko. Työt alkoivat ja arki napsahti päälle heti kerralla. Onneksi minulla ei ollut vielä mitään reissuja. Vain työhuoneen muutto! Jaiks. Ihanaa tulevaa viikkoa! P.s. Ihania kuvia ja Gdansk kiinnostaa kovasti. Kengätkin ovat tosi söpöt. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että myös työhuoneen muutto voi teettää työtä ja stressakin. :)
      Kiitos Katta ♥ mukavaa viikko sinullekin ja Gdanskin reissusta tulossa
      kyllä postauksia.

      Poista
  3. Eilinen taisi olla varsinaienn häälauantai, FB täytttyi ihastuttavaista hääkuvista.

    Kauniit kengät! Matalat kengät ovat kyllä hyvä vaihtoehto pitkiin juhliin, jalat kaksavat paremmin. Olit itsekin eilen tyytyväinen, että laitoin matalakantaiset kengät. Jaksoin kävellä keskustasta kotiin illallisen jälkeen kauniissa kesäyössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantai 18.8.2018 haluttiin varmasti valita ihan tuon päivänmäärän takia hääpäiväksi.
      Minusta myös tuntuu, että hääjuhlat ovat siirtyneet elo-syyskuulle. Varmasti
      helpompi sovittaa häävieraiden kesälomiin kun lomat on pidetty ja koulutkin jo alkaneet.

      Matalissa kengissä pärjää myös näissä "maaseutupaikoissa" paremmin :)

      Poista
  4. Minun viikonloppuni meni töissä ja kotona. Mukava oli olla töissä, mutta kyllä oli mukava viettää eilen yksi kotipäiväkin pitkästä aikaa. Juhlistimme eilen vähän miehen synttäreitä ihan pienesti muutamien läheisen kanssa. Sinulla on ollut kiva työviikko ja ihanan romanttinen lauantai. Tosiaankin eilen oli joku häälauantai, koska kuten Tuuli edellä jo mainitsikin FB täyttyi ihanista hääkuvista lauantaina.

    Mukavaa uutta, alkavaa viikkoa sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut miehellesi synttärien johdosta!

      Ehkä kesäloman jälkeen onkin hyvä aloittaa työt "vähän poikkeuksellisissa" merkeissä.
      Toisaalta minulla on vielä varastossa yksí kesälomaviikko joten lomaa on siis tiedossa
      jossain vaiheessa.

      Oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa Krisse ♥

      Poista
  5. Gdansk on kaunis kaupunki. Meillä onkin suunnitelmissa lähteä poikine kanssa ensin Saksaan ja sieltä junalla Krakovaan ja myöhemmin kiertää Puolaa, Gdansk ja moni muu kaupunki siinä samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja uskomaton taidonnäyte puolalaisilta rakentaa kaupunki uudelleen "vanhoilla taloilla".
      Ihailin jo Warsovassa tätä periksiantamattomuutta mitä puolalaisilla on mutta Gdansk on vieläkin upeampi.

      Teidän matkasuunnitelma kuulostaa mielenkiintoiselta :)

      Poista
  6. Hyvin toteutettu postaus! Kiva kuulla kuulumisia ♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu ♥ Kuulumisia viime viikolta riitti :)
      Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Kenkulit on ihan mielettömät ja just eikä melkein tuohon ihanaan punaiseen mekkoon, joka oli meidän balettimatkalla. <3 Oi häät, ensi syksynä pääsemmekin juhlimaan meidän Emma tyttären häitä, niitä odotellessa.

    Ihanaa uutta viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihanaa, että teillä on oman tyttären häät ensi vuonna ♥ muista nenäliinat!
      Noita kenkiä todella jo kuolasin keväällä ja olisivat olleet passelit meidän
      Tallinnan baletti-illassa. Mutta en raaskinut ostaa vielä silloin.

      Mukavaa viikkoa sinullekin Tiia ♥

      Poista
  8. Viime viikonlopulla oli todellakin paljon häitä. Kauniit häät :)

    Itse jätin nuo punaiset pistokkaat kauppaan keväällä ja oikeastaan hyvä näin. Lesti ei ollut paras ainakaan minulle. Syötävän kauniit ne ovat mutta..............

    Mukavaa viikkoa ja rapsuja Minnielle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin hääparit (LUE: Aviomies) muistavat hyvin näin legendaarisen päivämäärän😉

      Minulle Flattered kengät olivat ihan täydelliset ja myös kesti hyvä. Ja ovathan ne tosi namut...

      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista