heinäkuuta 15, 2016

Kesäherkuttelua kotikeittiössä ja vuoroin vieraissa....

Kesään ja loma-aikaan kuluu ehdottomasti hyvä ruoka yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Päätin koota vaihteeksi tällaisen kuvakoosteen blogiin siitä mitä kaikkea tässä kesäloman aikana on tullut herkuteltua. Kuvista puuttuvat kaikki ne uudet perunat, silli ja erilaiset kalat, joita on lähes päivittäin nautittu ellei olla oltu reissun päällä jossain päin.  Ensi puraisu uusista perunoista on jotain niin käsittämättömän hyvää, että sen tunteen kuin voisi saada joskus talvenkin keskellä makuhermoihinsa.

Olen joskus nopeasti ryöpännyt uusia perunoita ja pakastanut ne sitten tillin kera jouluksi. Tänä vuonna jäi väliin ja nyt sato on jo liian pitkällä. Ai, niin totta kai marjoja tai siis mansikoita on syöty kyllä aika huolellisesti tänä kesänä myös.

Tänään maisteltiin juustokakkua isojen kotimaisen vadelmien ja pensasmustikoiden kera kun Lumo kävi meillä kahvittelemassa. Juustokakku on helppo vierastarjottava ja se ei petä koskaan. "Pienet kauneusvirheet voi hyvin naamioida mintunlehdillä", toteaa kätevä emäntä keittiössään :)


Munakkaita rakastan ja tässä yksi kuuman kesäpäivän versio. Juustomunakkaan kanssa paistettuja herkkusieniä ja kesäsipulia kera tomaattien - mums! Hyvää ja valmistuu helposti jääkaapin aineksista. Toinen suosikkini on espanjalainen munakas mutta uusia perunoita ei juurikaan jää syömättä...


Kiireettöminä kesäaamuina on aikaa panostaa myös aamiaiseen ja sen nauttimiseen rauhassa parvekkeella Hesarin kera. Sadesäällä varaudutaan fleecetäkillä ja hyvin tarkenee... Löysin Lidlin maitohyllystä jännää jugurttia ja karpalo "kuplahilloa". Erilaista eikä liian makeaa!


Toinen tämän kesäloman löytöni on Fazerin Lombardian leipää, jossa on ihanan rapea kuori. Päälle ruohosipulituorejuustoa, salaattia, tomaatteja ja oliivihilloa (tämä on sitä kuuluisaa Comptoir de Mathilden tuotetta). Ja kahvi maidon kera vaikka se tästä kuvasta näyttää puuttuvankin :)


Ja totta kai kesään kuuluvaa raparperipiirakkaa on leivottu. Itse pidän siitä, että maustan piirakkani myös kanelilla. Vaniljakastike totta kai mukaan ja sitten herkutellaan kahvin kanssa. 


Lapsuudenystäväni Leena tarjosi kesämökillään Lopella aivan ihanaa paahdettua kasvis-bulgursalaatti ja broilerinkoipia. Lisukkeena oli kesämähnää, joka koostuu raastetusta retiisistä, puolitetuista viininrypäleistä ja turkkilaisesta jugurtista. Olen hieman allerginen retiisille raakana mutta maistoin silti ja äärimmäisen hyvää. Kesämähnän resepti löytyy tästä. 


Hyvän ystäväni Leenan (toinen kuin äsken mainittu Leena) kanssa syötiin myöhäinen lounas Aurajoen varressa viime viikolla. Yritimme ensin juuri avattuun uuteen Gustavo ravintolaan mutta koska siellä oli tunnin tauko tarjoilussa päädyimme tosi nälkäisinä Tårgetiin. Mutkaton paikka ja hyvä terassi vaanivia naakkoja lukuunottamatta. Päädyin ottamaan kanttarellirisottoa, joka oli äärimmäisen maukasta. Kuvasta ei valitettavasti näy ne valtavan kokoiset kanttarellit, jotka paljastuivat tuolta risoton alta. Ai, että rakastan sekä risottoa että Suomen metsän tarjoamia sieniä.


Ja olihan sitä pakko ottaa myös jälkiruokaa. Rosmariini-valkosuklaakreemi kera mansikoidan ja marengin. Tämä vei kyllä kielen mennessään... Kyllä hyvä jälkiruoka kruunaa makunautinnon. 


Gustavossa ehdittiin pistäytyä tässä kuluvan viikon aikana ja tästä mukavasta paikasta on tulossa lisää myöhemmissä postauksissa. Tässä kuvassa on herkullista kalaa.... mutta palataan siihen :)


Miten teidän kesäherkuttelut? Onko joku suosikkiherkku ylitse muiden? 
Leivotteko kesällä enemmän sesonkiraaka-aineista? 
Joko kanttarelleja kerätty ja kuullotettu pannulla? 
Itse en ole ehtinyt vielä sienimetsään mutta jos nyt viikonloppuna.

Herkullista perjantai iltaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Aivan ihania herkkuja olet päässyt syömään nyt kesän aikana. Upean näköinen tuo juustokakku, nam!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Kesällä on vaikea kieltäytyä hyvästä tuoreesta ruuasta ja niistä uusista perunoista. Hyvää viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  2. Herkullista oli juustokakku ja kauniskin se oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiva, että maistui ja kiitos käynnistä! Ensi viikolla sitten jatketaan....

      Poista
  3. Minä olen tänä kesänä yllättäin ihastunut ihan vaan mansikoihin ja vaniljajätskiin. Harvemmin tulee syötyä noin kauniisti aseteltuja annoksia kuin sinun kuvissasi, ellei sitten syö ravintolassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka ja mansikkajätski maistuu täälläkin päässä. Myös vanilja käy hyvänä kakkosena. Suklaajätskiä ei missään tapauksessa vaikka suklaasta pidänkin... :D

      Olen vähän tällainen piipertelijä ja eikös tämä "food art" ole nyt niin kuin trendinä...

      Mukavaa lauantaita Etanaelli <3

      Poista
  4. Oijoi mitä herkkuja, nuo tekee ihmisen onnelliseksi. Nyt on kesä ja pitää nauttia. Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja täytyy alkaa vähentää kun loma loppuu tänään ainakin tältä erää. Hyvää alkavaa viikkoa Tiia :)

      Poista
  5. Ihania kesäherkkuja! Tuo juustokakku on niin kaunis - ja juustokakut ovat herkkujani. Ja enpä panisi pahakseni, jos nyt tarjoaisit tuota munakasta.
    Ahkerasti olet herkut kuvannut. Kiva aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Tuula, että pidit postauksesta! Juustokakku on yksi lempparini ja sopii hyvin myös kesään tuoreiden marjojen kanssa nautittavaksi. Olisinhan minä sinulle munakasta tarjonnut mutta olet niin kaukana... :D
      Kiitos...herkkuja on kiva kuva mutta niitä ei voi vaan syödä ihan rajattomasti. Miten se sanonta nyt menikään "Hetken huulilla kauan lanteilla..." :D
      Mukavaa päivää!

      Poista