marraskuuta 25, 2015

Restoran F-hoone ja vähän muutakin matkan varrelta

Palataanpa vielä kerran reilun kuukauden takaiselle Tallinnan reissulle ja Kalamajaan. Telliskiven alueella on mielestäni yksi Tallinnan trendikkäimmistä ja persoonallisimmista ravintoloista. Ravintolan nimi on F-hoone eli F-rakennus/talo ihan suoraan virosta suomeksi käännettynä. Hyvä ravintola ei kummempaa nimeä edes kaipaa. Telliskivi 61a on osoite ja seinän valtava kartta opastaa nälkäisen matkaajan nurkan taakse. Rakennus Loomelinnak - jossa siis F-hoonekin sijaitsee - muistuttaa vähän meidän Kaapelitehdasta. Nyt joulukuussakin siellä on kaiken maailman happening juttuja, kirpputoreja, konsertteja jne. Tästä klikkaamalla tarkempaa ohjelmistoa tarjonnasta. 




F-hoonen sisustus kiehtoo minua. Koska ravintola sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa on huonetila valtavan korkea. Silti äänimaailma ravintolassa on levollinen eivätkä siellä pahemmin äänet kierrä tai kaiku vaivaa. Huonekalut ovat kaikki vähän eriparisia ja kierrätettyjä. Yksinään joku entistä koulutuolia muistuttava vanerinen istuin voisi näyttää rumalta mutta F-hoonessa monta erilaista, kulunutta esinettä, huonekalua, valaisinta yhdessä muodostaa todella harkitun kokonaisuuden. Tämä sisustus ja interiööri vaikuttaa huolimattomasti kasatulta mutta itse asiassa täällä on kyllä kaikki todella loppuu saakka mietittyä. Pidän!



Lattiaan maalattu kartta on mielenkiintoinen. Baaritiskin etuosan kaakeloinnin värit myös jumalaisen kauniita yhdessä. Krouvisti asennetut teollisuusvalaisimet ovat piste iii:n päällä. Herkkää vaaleansinistä seinästä rapisutta maalia ja kuluneita nahkasohvia. AAAH!!!! Kaikki sopii yhteen saumattomasti ja kokonaisuus on SE JUTTU! Teollisessa tyylissä elämä saa näkyä ja tuntua. Täällä voi kokea vähän samanlaisia neuvostofiiliksiä kuin Patarein vankilareissulla ja kurkistaa hyvin erilaiseen maailmaan, joka on rujon kaunista. 





F-hoone on hintojensa suhteen hyvin maltillinen ravintola. Tarjonta ei ole mitään fine dining tyylistä vaan enemmän rentoa bistroa tai lounaskuppila meininkiä. Annokset ovat kohtuuhintaisia ja valinnanvaraa löytyy. Tarjolla salaatteja, keittoja, burgereita, pastoja ja näytti siellä olevan myös lastenannoksia. Nopea, ystävällinen palvelu ja me onnistuimme vielä saamaan ikkunapöydän. Olimme syömässä iltapäivällä ja paikka oli melko täynnä ruokailijoita. Ravintolan peräosassa näytti olevan myös todella paljon pöytävarauksia. 




Päädyin Furgeriin - tummaan leipään kasattu burger, jossa lihaisa Aberdeen-Angus pihvi, keltaista punajuurta, savujuustoa, kiinankaali kimchia, chili-majoneesi kastiketta, punasipulia ja oman keittiön valmistamia rosamariini perunoita. Oikein maukasta ja tuhti annos. Seuralaiseni valitsi kermaisen tryffelipastan kanan ja sienien kanssa. Pasta 5.90€ ja Furger 8,90€. Todella edullista! Jälkiruoka listalla ainakin Creme Brule ja juustokakku mutta en jaksanut edes ajatella mitään makeaa. 

Olen piipahtamassa Tallinnan joulumarkkinoilla parin viikon sisällä mutta tuskin ehdimme silloin Kalamajaan. Ulkona pihalla on myös iso terassi ja F-hoone muuttuu illalla kunnon biletyspaikaksi.

Päätimme kävellä osan matkasta laivaterminaaliin ennen hyppäämistä raitiovaunuun. Jalat alkoivat tässä vaiheessa olla jo aika maitohapoilla koko päivän tarpomisen jälkeen. Kalamajan alue muuttuu koko ajan ja sinne tulee uusia paikkoja kuin sieniä sateella. 





Seuraavalla kerralla täytyy kyllä testata Foody Allen, Telliskivi 60a. Paikan nettisivujen mukaan sen pitäisi olla Tallinnan ensimmäinen katuruokaravintola, joka tarjoaa makuja ympäri maailmaa kohtuuhintaisesti. Onko joku teistä jo ruokaillut täällä? Mitä piditte? Ehkä tähän ruokahetkeen voisi yhdistää myös teatteriesityksen sillä sijaitseehan Foody Allen uudessa Vaba Lava-teatteritalossa


Koska meillä oli hyvää aikaa ennen laivaan pääsyä kävimme vielä kurkkimassa sataman kupeessa olevaan ränsistynyttä konserttiareena Linnahallia. Tämä neuvostoarkkitehtuuria edustava konserttitalo on suljettu ja todella huonossa kunnossa ainakin ulkopäin. Talo on valmistunut vuoden 1980 kesäolympialaisiin. Viimeiset konsertit Linnahallissa on järjestetty yli viisi vuotta sitten ja nyt koko rakennus on toimintakiellossa. Jäädään odottelemaan mitä talolle tullaan tekemään vai puretaanko se siitäkin huolimatta, että se on suojeltavien rakennusten listalla. Linnahallin ulkomuoto on erikoinen ja se muistuttaa vähän intiaanien temppeleitä Etelä-Amerikassa. Talon ovat suunnitelleet arkkitehdit Raine Karp ja Riina Altmäe.

Kuva on lainattu netistä. 


Kauniit maisemat tämän kolossin huipulta oli kauas merelle ja yli Tallinnankin. Kannattaa kivuta lukuisat rappuset ylös ainakin kauniilla säällä. Paikalla hieman epämääräistä porukkaa kaljakassiensa kanssa mutta myös ihan tavallisia turisteja. Ehkä ilta-aikaan jättäisin tämän paikan käymättä...





14 kommenttia:

  1. Tämä F-hoone pitää itsekin testata seuraavalla Tallinnan matkalla! Olen kuullut muuallakin siitä hehkutusta, ja hyvältö tosiaan vaikuttaa. Minä testasin syksyisellä Tallinnan matkallani Ravintola Pegasuksen ja Noan. Oi joi, miten ihania molemmat olivat. Meren rannalla sijaitsevaan Noaan haluan ehdottomasti päästä uudelleen joskus kesällä.
    Tässä linkki Tallinna-postaukseeni, jos haluat vilkaista:
    http://maailmanaarella.com/2015/09/27/hemmottelulomalla-tallinnassa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi vinkkauksesta. Löysin blogistasi muitakin kiinnostavia Tallinna aiheisia juttuja :) Tallinnassa tulee käytyä niin usein, että on kiva lukea muiden "löydöistä" ja ruokahelmistä. Tallinna on monipuolinen kaupunki, joka tarjoaa paljon erilaisia elämyksiä ja mahdollisuuksia. Pegasus ja Noa ovat nyt minun "must to visit" -listalla... :)
      Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista
  2. Käveltiin Linnahallin päällä viime keväänä. Tuonne on mentävä vielä katselemaan , sillä blogistasi löytyi uusia juttuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin upeat näkymät! Kaunis ilta-aurinko valaisi Tallinnaa ja merellä näkyi vielä veneitä melkoisesti meidän lokakuun 19.päivän vierailun aikana. Tallinnasta löytyy aina uutta ja ihmeteltävää, Sari ;)

      Poista
  3. Linda linen katamaraanit tulivat aikoinaan Linnahalliin. Olihan varsinainen neuvostobunkkeri!

    F-hoone on kiva. Kesällä siellä joutui odottelemaan ruokaa pitkään, mutta auringossa samppanjaa siemaillessa odotus ei ollut lainkaan paha. Aito samppanja maksoi kolmisenkymppiä/pullo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulivat :) Muistan yhden Linda Linen todella kuoppaisen reissun Tallinnaan, jossa kaikki mukana olleet voivat todella pahoin merenkäynnin takia. Kun katamaraani vihdoin rantautui ja edessä oli Linnahallin karut seinät jopa ne näyttivät keinuvan silmissä kauhean keikutuksen jälkeen. Tapahtumasta on varmaan 10 vuotta ja silloin talo oli vielä toiminnassa.

      F-hoone ja aito shampanja kuulostaa ihan suunnitelmalta... :D

      Poista
  4. Kalamajan alue Tallinnassa on kumman vähän tunnettu osa suomalaisten keskuudessa edelleen. Vahva suositus. Se on kuin Tallinnan Kaapelitehdas ja Korjaamo yhdistettynä, kuten omassa bloggauksessani kesällä totesin.

    Mukava paikka - ja ihanat kuvat <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalamaja on vähän syrjässä - olen kuullut sanottavan joten olisiko se yksi syy ettei ole vielä niin tunnettu? Toisaalta se on hyvien kulkuyhteyksien päässä ja oikeasti ihan lähellä mutta vie varmaan aikansa ennen kuin se löydetään isommin. Kaikki eivät myöskään pidä "rähjäisestä teollisuusalue" menosta. Onneksi myös Raatihuoneen aukio ja sen ympäristö sekä Vanha Kaupunki vetävät turisteja.

      Poista
  5. Kalamaja on niin kiinnostava kohteena. Siellä on niin ihania pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja. Kävin vuosi sitten tutustumassa joihinkin kohteisiin. Sinne pitäisi mennä ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalamajaan pitää Maiju ehdottomasti mennä ajan kanssa. Itse olen jo kahden vuoden ajan luuhaillut siellä ja aina tuntuu löytyvän uutta ja mielenkiintoista.

      Poista
  6. F-Hoonessa on aivan uskomattoman hyvää ruokaa ja millä hinnalla! Tykkään myös miljööstä ja koko ravintolan rouheasta tyylistä. :) Hyviä unia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on samanlainen maku Tiia :) Hyviä unia sinullekin... zzZZzzzz

      Poista
  7. Vau,mahtavat seinämaalaukset ja muutkin taidejutut tuolla Tallinnassa kävin ennen ahkerasti mutta nyt en ole ollut pariin vuoteen,tekee mieli käydä ,no sitten ensi kerralla kun olen Suomessa. Kuulostaa/näyttää mukavalta ravintolalta:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on muuttunut todella paljon niiden vuosien aikana kun olen siellä käynyt. Ensi visiittini lahden toisella puolella oli vasta kun Eesti oli itsenäistynyt ja kehitys on ollut kyllä huimaa. Ihanaa, että tällaisia miljöitä vielä löytyy koska jotenkin pidän näistä entisistä tehdas kiinteistöistä ja "rappiosta". Joskus nuorempana olisi varmaan kiertänyt tällaiset paikat kaukaa mutta niin se mieli muuttuu kun ikää tulee lisää :D

      Poista