marraskuuta 29, 2015

Huikea musikaali - Billy Elliott

Perjantai iltana koin Linnanmäen Peacockissa sellaisen taidenautinnon, josta olen vieläkin ihan pyörryksissä ja innoissani! Syy miksi perjantaina ylipäätänsä päädyin katsomaan tätä musikaali ilotulitusta sai alkunsa jo melkein vuosi sitten. Viime talvena roikkui valtava mainoslakana Mannerheimintiellä, Tullipuomin lähellä, kerrostalon seinällä "Vuoden 2015 Musikaalitapaus Billy Elliott ensi-ilta 27.8." ja julisteessa hyppäävän pojan hahmo. Olimme juuri olleet kummityttöni kanssa katsomassa oopperaa Ovela Kettu ja seisoessamme liikennevaloissa hän kysyi täysin yllättäin "Mikä tuo Billy Elliott on ja mistä se kertoo?" 

Olen itse nähnyt alkuperäisen Billy Elliott elokuvan kotisohvalla, hirveässä flunssassa 2000-luvun alkupuolella heti sen ilmestyttyä dvd:nä. Vuonna 2005 ensi-iltaan tullutta musikaalia en ollut valitettavasti koskaan päässyt näkemään yhdelläkään näyttämöllä. Eräällä Lontoon reissulla Billy Elliott hävisi meidän reissaajien keskeisen äänestyksen ja päädyimme lopulta katsomaan Michael Jackson musikaalia Billyn sijaan. Kun aloitimme suunnittelemaan firman pikkujoulujen viettotapaan loppukesästä ehdotin Billy Elliot musikaalia, joka sitten valikoituikin pikkujoulu ohjelmaksi ruokailun jälkeen. IIIK....pääsisin vihdoinkin näkemään Billy Elliotin! Jo ajatus sai perhosia vatsaan!


Helsingin Kaupunginteatteri on tällä hetkellä mittavassa saaneerauksessa joten siksi musikaali oli siirretty Peacock-teatteriin Linnanmäelle. Kaupunginteatterin näytännöt on jaettu viiden eri näyttämön välille ja uudistetun teatterirakennuksen on tarkoitus avata ovensa 2017 alusssa. Muistelin vuosien takaa UIT:n näytöksiä, joissa äänentoisto ei ole pelannut kovin hyvin mutta perjantaina äänet soivat upeasti Peacockissa. Tosin tänne on varmaan siirretty Kaupunginteatterin äänentoistolaitteet... 

Ja mikä parasta meillä oli istumapaikat ihan eturivillä ja itse pääsin vielä rivin keskimmäiselle paikalle. Jostain kumman syystä ajauduin keskusteluun vieressäni istuvan mukavan naisen kanssa, joka osoittautui näytöksen alettua Helsingin Kaupunginteatterin kuiskaajaksi. Kuiskaajalla oli edessään koko musikaalin vuorosanat, keltaisilla post it -lapuilla merkityt kohtaukset ja pieni mikrofoni, jonka avulla vuorosanat unohtanut näyttelijä saisi itselleen oikeat sanat ja pääsisi jatkamaan esitystä vaivatta. Ihan huikeaa oli jutella kuiskaajan kanssa hänen työstään! WOW!
Perjantain näytöksessä kuiskaajan palveluita ei tosin tarvittu :)

Kuva: Mirka Kleemola 

Kuva: Mirka Kleemola 

Itse musikaali nauratti, itkettikin ja tempaisi musiikillaan ja tansseillaan mukaansa niin, että huomasin itse välillä hytkyväni musiikin tahdissa. Välillä suoraan edessäni, vain puolentoista metrin päässä lavalla seisoi itse Billy Elliot ja lauloi jumalaisen kauniisti. Ojentamalla kättäni olisin voinut melkein koskettaa näyttelijöitä. Näytelmän/musikaalin seuraaminen näin läheltä on melko erikoinen kokemus. Se muistuttaa vähän sitä kun katsoisit elokuvaa koska läheltä näet kasvojen ilmeet, silmien liikkeet ja jopa innostuksesta suusta lentävän syljen ihan tasan tarkkaan. Ensimmäisellä rivillä ollaan melkein mukana itse musikaalissa tai näytelmässä. Olen pari kertaa tätä ennen ollut näin lähdellä ja siinä ollaan kyllä todella iholla näyttelijöiden kanssa. Lähellä istuminen vähän haittaa kokonaisuuden hahmottamista mutta minua se ei haitannut. 

Kuva: Mirka Kleemola 

Billy Elliott on toteutettu hyvin minimalistisilla lavasteilla mutta puvustukseen on panostettu ja se on hyvin autenttista 80-luvun puolivälin muotia. Tanssilliset osuudet ovat huikeita ja koko lava otetaan haltuun monissa kohdissa upeasta. Väkeviä kohtauksia on paljon mutta toisaalta herkkyyttä ja muutaman näyttelijän/tanssijan yksilösuorituksiakin myös nähdään. Musikaali kertoo limittäin englantilaisen kaivostyöläisten lakkoilusta, lakkoja hajottavista poliisesta, yhteiskunnan kuohumisesta, Margaret Thatcherin valtakaudesta, baletin ja nyrkkeilyn maailmasta, nuoren pojan unelmista, äidittömyydestä, perhesuhteista, tanssista, itseilmaisusta ja erilaisuudesta. 

Billy Elliott musikaalissa on mukana ihan superlahjakkaita nuoria poikia. Perjantain näytöksessä Billy Elliottia esittävä Lassi Hirvonen oli todella taitava ja suloinen 13-vuotias nuori mies. Ja mitkä siniset silmät! Billyn ystävää Michaelia esittävä Kasperi Virta otti myös lavan haltuunsa ihan käsittämättömän upealla karismalla ja Kasperi näyttää nauttivan esiintymisestä kuin olisi tehnyt sitä pienen ikänsä. Nämä pojat tulevat pääsemään vielä pitkälle. Todella suloisia ja äärimmäisen lahjakkaita poikia sekä teatteri-ilmaisun että tanssin puolella. Pojat eivät yhtään jännittäneet ja Lassi loi vielä esityksen päätyttyä ihanan katseen vieressäni istuvaan kuiskaajaan :) Lassi on kuvissa tuo punapaitainen poika ja Kasperilla oli esityksen jälkeen vielä finaalissa nähnyt roolivaatteet. 



Billy Elliott musikaalia esitetään 17.12. saakka ja eilen otin asian puheeksi myös kummityttöni kanssa. Jos vain suinkin löydämme yhteistä aikaa ja saamme liput menemme ehdottomasti katsomaan Billy Elliotin vielä toistamiseen. Ja kevätpuolella 2016 Billy Elliottin näytökset taas jatkuvat! Suosittelen kokemaan tämän kulttuurinautinnon, josta tulee hyvälle tuuella ja koko musikaalilla on sellainen jännä voimaannuttava vaikutus.

Meidän pikkujouluissa muuten herkuteltiin Crown Plazan Macu ravintolassa. Macun annokset ovat reiluja, maistuvia ja mutkattomia. Itse otin alkuun paahdettuja scampeja, makeaa helmichiliä ja korianateria sisältävän annoksen. Pääruuaksi nautin kokonaisena grillattua kevätkananpoikaa inkiväärillä maustettuna sekä juurespaistosta béarnaisekastikkeella. Jälkiruuaksi mahtui vielä valkosuklaa-limemoussea ja paahdettua valkosuklaata. Meidän pöydässä tarjoilu sujui todella ripeästi ja ravintola oli tietoinen lähdöstämme teatteriin ruokailun jälkeen eli mitään viivästyksiä ei tullut. Pisteet Maculle täsmällisestä tarjoilusta ja hyvista mauista. Ravintolan sisustus oli viihtyisä mutta valokuvaamisen kannalta hieman haastava ja siksi kuvat melko surkeita... 


Miten te olette viettäneet pikkujouluja? Onko paljon pikkujoulu juhlia tulossa vielä joulukuussa vai onko juhlat jo työpaikoilla ja kaveripiirissä juhlittu? Mukavaa sunnuntaita kaikille - pus pus! 

6 kommenttia:

  1. Olen nähnyt Billy Elliottin elokuvana. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä se myös musikaalina.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että joku muukin on nähnyt elokuvana Billy Elliottin. Työkavereistani kukaan ei ollut nähnyt eikä edes kuullut siitä. Tsekkasin juuri, että musikaalia esitetään myös kevätkaudella eli vaikka emme ehtisikään kummitytön kanssa nyt ennen joulua niin sitten keväällä :)
      Mukavaa sunnuntai iltaa Outi :)

      Poista
  2. Billy Elliot on elokuvien ehdotonta parhautta - ei vähiten käsikirjoituksensa vuoksi. Siksi musikaalikin on nähtävä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi ihan samaa mieltä :) Musikaali oli hyvin suomennettu ja laulut oli sujuvia. Kokonaisuus oli hyvin kasassa ja lapsinäyttelijät ihan huippuja. Myös Jonna Järnefelt opettajan roolissa huikea! Suosittelen :)

      Poista
  3. Ihanat pikkujoulut! Billy Elliotin olen nähnyt vain leffana, jostain syystä juuri tämä musikaali on tullut livenä missattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivat pikkujoulut :) Ehdit Tiia vielä keväällä katsomaan Billy Elliot musikaalia Peacockiin.

      Poista