marraskuuta 29, 2015

Ensimmäinen adventtisunnuntai

Ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi tein tänään oman hyasinttiasetelmani. Hyasintit ostin lähiSiwastamme jo viikko sitten ja sammaleen keräsin tänään aamuisella koiralenkillä. Oli pakko selventää vastaantulleelle tutulle koiranulkoiluttajalle etteivät mustat pienet muovipussit sisällä Minnien jätöksiä vaan sammalta :) 

Sammalta kerätessä kannattaa muuten muistaa ettei sammaleen kerääminen kuulu jokamiehen oikeuksiin vaan vaatii aina maanomistajan luvan. Kun keräät sammalta sitä ei kannata rohmuta paljoa samasta paikasta eikä todellakaan pidä kerätä kuin tavallisimpia lajikkeita. Sammalta pitää myös muistaa suihkuttaa sisätiloissa usein ettei se kuivu ruskeaksi. Laitoin asetelmaani muutamia punasipuleita koristeeksi. 



Huonekuusen eli Araucarian ostin Plantegenista kanervien hamstrausreissultani viikko sitten ja nyt tottuttelen elelemään sen kanssa. En ole koskaan aiemmin omistanut tällaista viherkasvia ja toivottavasti tästä kuusesta tulee monivuotinen ilo sekä jouluksi että muinakin aikoina. Onko huonekuusen hoito helppoa? Mitä minun pitää erityisesti varoa? Hyvät vinkit ovat nyt tarpeen, että huonekuuseni voi hyvin ja kestää edes jouluaattoon saakka :D

Eilen leivottiin ensimmäiset piparit veljentytön, kummityttöni kanssa Mummin ja Papan kotona. Meillä oli tarkka työnjako mitä tehdään ja sain taas opastusta siinä miten piparkakkumuotit pitää asetella kaulitun taikinan päälle pikku leipurilta :) Ja totta kai leipurit sitten myös söivät vähän pipareita ja leipoessa myös taikinaa... Vein myös vanhemmilleni huonekuusen, joten heillekin ne hoito-ohjeet tulevat tarpeeseen. 




Myrskytuulesta huolimatta ripustelin tänään jouluvalot parvekkeelle ja nyt todellakin toivon, että valot olisivat paikoillaan vielä aamulla. Kynttilälyhtyjä en edes uskaltanut laittaa tuivertavaan marraskuun tuuleen kaatuilemaan. Ehkä joku toinen ilta sitten. 


Joulunodotusta ja ensimmäistä adventtia teille kaikille. Nyt saa ja pitää sytytellä kynttilöitä pimeään talvi-iltaan. Pari yötä enää niin on joulukuu....

6 kommenttia:

  1. Silmäilin sammalta tänään jo sillä silmällä takapihalla, mutta antaa amarylliksen kukkia ensin , ennenkuin ostan hyasintteja. Olen aina koristellut ne sammalella samalal tavoin kuin sinä.

    Me kiinittimme tänään appeni tekemän havukranssin parvekkeen kaiteeseen, mutta valot on vielä laittamatta. Sisälläkään ei ole ensimmäistäkään jolukoristetta, mutta onhan tässä vielä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen silmäillyt sammalta jo pitkään mutta unohtanut aina ottaa sitä mukaan. Sitä paitsi iltaisin on niin pimeää ettei näe edes ottaa sitä mistään. Hyasintteja tulee osteltu pitkin joulukuuta eli nämäkin korvataan taas toisilla kun ovat kukkineet.

      Joulukoristeet otan esille vasta ihan jouluviikolla. Kynttilöitä ja kukkia kyllä voi olla mutta joulukoristeet vasta pari päivää ennen aattoa. Mä oon vähän tällainen myöhään joulun aloittava mutta pitkään sitä sitten pitävä vastarannan kiiski.

      Havukranssi on varmaan ihana.

      Poista
  2. Kauniin asetelman olet tehnyt ♡
    Piparin tuoksuista joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Muistin jopa sumuttaa tänä aamuna sammaleen ettei kuivahda.
      Piparin tuoksu jäi vanhempien kotiin mutta meillä taidetaan leipoa kotona sitten itsenäisyyspäivänä perinteisesti.... Piparin tuoksu on kyllä niin jouluista.

      Poista
  3. Ihana meininki ja voi tuo Joulutervehdys Muumimuki, ainoa mikä näistä ns.uudemmistä uupuu ennen ysärimukeja. Nyt olisi mahdollisuus ostaa lautasia samaisella kuvalla, mutta se ei ole sama...

    Kivaa alkanutta viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistit Muumimukin nimenkin Tiia :) ihanaa! Tämä joulumuki on yksi lempparini ja kun sen ottaa esille ja kahvittelee niin joulunhenki laskeutuu kotiin. Tosin tuo kuva on otettu vanhempieni kotoa ja sielläkin on samanlaisia mukeja... Lautaset olisivat ihania, voi kun Arabia tekisi niitäkin!

      Mukavaa viikko myös sinulle ♡

      Poista