toukokuuta 03, 2015

Pienen pieni asemahuone.... HUONE ett RUM

Viikko sitten Kierrätystehtaassa Kaapelilla Etanaelli vei minut hauskasti nimetylle standille "lifestylepuoti HUONE ett RUM". Etanaelli tunsikin omistajat ennakkoon ja hänen siinä jutellessaan kuulumisia oli minulla aikaa tutkailla vähän ympärilleni. Ja täytyy sanoa, että paljon mielenkiintoista ja positiivisia ajatuksia herättävää bongasin. Uutta ja aidosti vanhaa, käsityötaidonnäytteitä, oikeita eläviä taimia, tauluja, astioita, vanhoja pulloja, purkkeja ja purnukoita, puutarhavälineitä, metallilangasta taiteltuja kynttilänjalkoja, hurmaavia koruja, kylttejä....
Siinä katsellessani oli seuralaiseni jo ehtinyt ostaa vanhan metalliämpärin :)


Kotona sitten etsimään netistä tätä paikkaa ja klikkaus heidän Facebook-sivuille, KLIK! Kiinnostukseni heräsi sen verran paljon, että päätimme sateisen lauantai päivän ratoksi huristella Länsiväylää Kirkkonummella ja tarkemmin osoitteeseen Nummitie 13.
Kirkkonummen vanhan puisen asemarakennuksen toisesta päädystä se sitten löytyi tämä yhden huoneen lifestylepuoti :)



Vaikka tilaa puodissa on rajallisesti ei minulle tullut siellä kertaakaan sellainen tunne, että pelottaisi liikkua tavaroiden keskellä miettien koko ajan pudotanko jotain takin helmoillani tai olkalaukullani lattialle. Inhoan ja vältän sellaisia täyteen ahdettuja paikkoja, jossa rikkoutumisen mahdollisuus on suuri. Koska liiketila on hyvin korkea oli seinille kiinnitetty fiksusti valkoisia hyllyjä nostamaan tavaroita pois lattiatilasta - sopivat tilaan erinomaisesti ja väljensivät näkymää. 


Vanhat hopeiset/hopeoidut ruokailuvälineet ovat heikkouteni...AAH!!!! Puodin omilla nettisivuilla määritellään hauskasti, että puoti myy sekä vintagea että humpuukkia joten kaikki mikä näyttää vanhalta ei välttämättä ole sitä. Tosin nämä lusikat kyllä olivat vanhoja. Lifestylepuoti hankkii tavaroita sekä ulkomailta että Suomesta ja jotain tuotteita on  kuulemma jopa tuotu omassa matkalaukussa Pariisista saakka. Minusta on jännää aina kuulla juuri näitä tarinoita, jotka saavat  vierailukokemuksen vielä rikkaammaksi ja mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan...


Puodin toisen yrittäjän tapasinkin eilen eli metalliartesaani Rautaharakan. Hänen käsiensä tuotoksia ovat erilaiset upeat rautalangasta taivutellut esineet liikkeessä. Sipuleita voi siis hyvin säilyttää myös huoneenlämmössä näissä hauskoissa metallissa "sipuleissa", joita taisi olla pariakin eri kokoa ja ne voi laittaa myös roikkumaan. Kurkkikaapa lifestyleputiikin nettisivuilta miten kivalta metallisipulit näyttävät ikkunan edessä roikkuessaan. Kynttilänjalkoja, pieniä sudenkorentoja, pannunalustoja, naulakoita, erilaisia koukkuja ja söpö rautalankapaviljonki. Kyllä se rautalanka taipuu moneksi osaavissa käsissä. Rautaharakka pitää myös omaa blogiaan, jossa lisää hänen elämästään. Blogiin löytyy linkki HUONE ett RUMin nettisivujen kautta.





Unohdin kysyä näistä harmahtavista lasisista esineistä tarkemmin niiden alkuperää. Mielestäni voisivat olla 50-luvun suomalaista vanhaa designlasia samoin kuin nuo matalat lasiastiat.
Tai sitten ovat taidokasta uustuotantoa.....


Kotimaista Soap & Balsam saippuoita on aina hauska katsella kun ne ovat niin karkkimaisen kauniita. SB saippuat valmistetaan pääosin luonnonaineista: siemenistä ja pähkinöistä saatavista öljyistä, tuoreista hedelmistä, kukista ja eteerisistä öljyistä. Ihania saada ja antaa lahjaksi. HUONE ett RUMin valikoimassa on myös pesupähkinöitä ja pesupussi ekologiseen vaatteidenpesuun.



HUONE ett RUMin hyllyssä myös muutamia sekä sisustus-, puutarha- että keittokirjoja ja näytti siellä joukossa olevan yksi olutopuskin. Hanna Sumarin Pienet suuret reseptit on seuraavaksi omalla hankintalistallani. Meri-Tuuli Lindströmin Mökin keittokirjaa taidettiinkin jo esitellä Lumon blogissa pari viikkoa sitten.



Kaupassa oli nytkin vierailuni aikana Pukin puutarhalta Perniöstä erikoispelargonioita. Lisää kasveja tulee toukokuun aikana myyntiin ja kasvit levittäytyvät sitten myös ulkorappusille ovenpieliin. Lifestylepuoti elävöittää kyllä kivasti Kirkkonummen vanhaa puista asemarakennusta. Minähän haluan aina kesäksi parvekkeelleni pelargonioita, joita jotkut  "mummokukiksi" kyllä kutsuvat. Pukin puutarhan pelargonioista lisää heidän nettisivuiltaan.


Maisa Martikaisen tekstiilitauluissa on lyhyitä ja ytimekkäitä ajatuksia, hajatelmia, aforismeja tai miten näitä nyt haluaa kutsua "Garden is a friend, you can visit anytime." Muistan Etanaellin maininneen Kaapelilla, että heidän taloudessaan on jääkaappimagneetti samalta valmistajalta tekstillä "Self service" :D


Toinen puodin pitäjä Jovia valmistaa koruja, joissa yhdistyy sekä mennyt aika että luonnonläheiset aiheet. Harmi etten eilen tavannut korujen tekijää ihan livenä koska hänen koruillaan on varmaan jänniä todella tarinoita kerrottavana. Rautaharakalta kuulin kuinka koruja voidaan rakentaa ajanpatinoimien esineiden ympärille - avaimenreikälevy ja itse avain muodostavat ytimen, jonka ympärille korua lähdetään sitten suunnittelemaan. Tai korun ydin voi olla Pariisin kirpputorilta ostettu lasinen, vanha parfyymipullo. Jovia käyttää koruissaan kuparia ja hopeaa, puolijalokiviä. korukiviä ja lasihelmiä. Dominonappula voi roikkua kaulassa puuvillanauhassa tai koristaa hurmaavasti rannekorua. Samoin vanhoja nuotteja on päätynyt korvakoruihin. Tuli ihan mieleen se nippu vanhoja nuotteja, jotka lähtivät Marjon matkaan viime kesänä Billnäsistä...osa niistä on vielä toistaiseksi käyttämättä....ajatuksia.....ajatuksia....





Itse ihastuin totaalisesti tähän riipukseen, josta löytyy huomattavasti parempi kuva HUONE ett RUMin omilla nettisivuilla. Hopeinen vintageriipus vuodelta 1909 roikkumassa luonnonkivihelminauhassa  - akvamariini, labdaroriitti ja amatsoniitti - ja hopeiset helmilenkit sekä käsintehty lukko. Tämä olisi niin minun juttuni...AAAH!!!!


Vaikka HUONE ett RUM on pikkuriikkisen pieni puoti on siellä myös vanhoja huonekaluja jonkin verran ja uusia tuodaan aina tilalle kun edellinen myydään alta pois. Ainakaan vielä lifestylepuoti ei ole onnistunut saamaan lisätilaa asemarakennuksesta. Ihana vihreä vanha pikkutuoli ja kivoja asetelmia lasimaljoissa. Muistuttavat vähän minun kotihiekkarantaani simpukoineen. Kesällä kauppa laajentaa vähän asemanpihan puolelle mutta eilen sateen takia vain muutamia esineitä oli rappusilla.


Liikkeessä valikoimissa on myös muiden taiteilijoiden ja käsityöläisten töitä. Tuotteita löytyy ainakin Ritva SalmeltaMaarit Lassilalta ja Katja Lahdelta. En valitettavasti muista kuka oli maalannut kauniit taulut, joita liikkeessä oli esillä muutamia kappaleita. Varsinkin sisääntulon tummasävyinen maalaus puhutteli minua ja sointui hyvin yhteen violettien paperipallojen kanssa, joita liike myy. Muutenkin koko liike ja sen sisustus oli hyvin harmoninen kokonaisuus.

Kiitos Jovialle seuraavasti lisäinfosta tähän bloggaukseen:

Maalaukset ovat kuvataiteilija Maisa Martikaisen käsialaa. Tiskin takana hyllyllä on myös ollut kuvataiteilija-graafikko Ritva Salmen kehystetty grafiikkatyö.






Olisin voinut viettää täällä pidempäänkin mutta pakko oli lähteä jatkamaan kierrostamme eteenpäin.
Kiitos Rautaharakalle mukavasta rupattelutuokiosta ja kattavasta esittelystä. Paljon valikoimaa pienestä tilassa, ei ahtautta ja mielenkiintoisia tuotteita. Suosittelen!

Vielä ennen lähtöni huomasin nämä hauskat vanhoista posliinilautasista, -kupeista ja -kulhoista tehdyt kerrosvadit. Tekijä Diana Gustafsson ja hänellä on myös omat FB-sivut. Aivan mahtava kierrätysidea. Törmäsin seuraavassa vierailupaikassamme myös Dianan työhön...mutta se onkin sitten vähän erilaisista posliiniesineistä tehty ja täysin eri tarina..... to be continued....




2 kommenttia:

  1. Hauska valaisin!

    Olen itsekin iskenyt harakkana kiinni noihin vanhoihin ruokailuvälineisiin, nyt niitä alkaa olla vain laatikot täynnä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekseliään kierrättäjän käsissä syntyy juuri tuollainen valaisin. Lamppu ei siis ollut HUONE ett RUMissa myynnissä vaan se oli myyty ihan toiseen paikkaan, joka selviää myöhemmin. Lifestylepuoti näkyi ainoastaan Dianan kerrosvateja myynnissä. FB tiesi kertoa, että Diana käy kesäisin myös toreilla - ainakin läntisellä Uudellamaalla - myymässä.

      Vanhat ruokailuvälineet ovat siis yhteinen kohteemme. Tottahan se on, että kaapit ja laatikot pursuilevat täälläkin päässä.... Ihmettelen aina ihmisiä, joiden keittiöissä on minimaalisen vähän kaappitilaa. Osa omista astioistani tai siis ne "paremmat" ovat nyt jo olohuoneen kaappeissa :D Ai, miten niin hamsteri...

      Poista