helmikuuta 22, 2022

Tapetit antavat uutta ilmettä kotiin ja niillä on todella pitkä historia

 


Kuvat: Värisilmä, Borastapeter

Kevät tuo ilmoille pesänrakennusvietin tai ainakin halun vähän kohentaa omaa kotia! Ystäväperhe on nyt koronapandemian aikana tehnyt kodissaan isoja muutoksia, joissa olen saanut ilokseni olla mukana antamassa sisustusvinkkejä. Viime viikkoina olen etsinyt perheelle tapettia huonetilaan, josta tulee jatkossa kodin vierashuone. Koska ystäväni ei ole somessa ollenkaan kunnioitan hänen toivettaan ettei heille valittua tapettia tai remontoitua vierashuonetta esitellä blogissani. 

Tämä "tapettimatka" on kuitenkin ollut niin mielenkiintoinen, että halusin kirjoittaa siitä tänne blogiin. Samalla on ihan pakko myös kurkistaa vähän tapettien äärimmäisen mielenkiintoiseen historiaan. Olen itse aikoinaan istunut avoimen yliopiston luennolla aivan lumoutuneena kun tapettien historiaan vihkiytynyt henkilö Museovirastosta kertoi niistä. En valitettavasti muista en hänen nimeään mutta mahtava puhuja ja hurjan paljon tietoa aiheesta. 





Louhisaaren kartanolinnasta Askaisista löytyy suuren makuukamarin seinistä Suomessa harvinaisia myöhäisbarokin aikaisia verkanukkatapetteja. Tästä voit kurkistaa minun retkeeni Louhisaaressa 2015 kesällä. 









Louhisaaren kuuluisuus on Pirunkamari niminen huone, jonka sanotaan saaneen nimensä tapettiin maalatusta satyyrinpäästä. Pirunkammarin kangastapetteihin on maalattu maisemia ja ne on kiinnitetty seinään naulaloilla. Muistelen oppaan sanoneen, että tapetit olisivat silloin siirrettäviä tarvittaessa. Tapetit olivat aikoinaan niin kallisarvoisia, että ne on erikseen mainittu omistajan testamentissa. 




Pirunkammarin peräseinän tapettia koristaa ranskalaistyylinen barokkipuisto, joka mahdollisesti esittää Drottningholmin puutarhaa tai Versaillesin puistoa. 

Tapetilla on vuosisatojen historia takanaan. Useimmille tulee tapetti sanasta mieleen katonrajasta lattianrajaa ylettyvä paperikaistaele, joka kiinnitetään huoneen sisäseiniin liisterillä. Monet meistä ovat varmaan tehneet pientä pintaremonttia juuri tapetoimalla oman kodin seiniä. Alun perin tapetti on kuitenkin sanana tarkoittanut kudonnaista, jolla oli verhottu pöytää tai jotain muuta alustaa. Myös ihan ensimmäisiä seinävaatteita on nimitetty juuri tapeteiksi, joista nimitys siirtyi pellavatapetteihin ja siitä edelleen meidän tuntemiin paperitapetteihin. Kun jostain asiasta puhutaan käytämme sanontaa "olla tapetilla", joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse kun tärkeä asia tai asiakirja esiteltiin tapetilla verhotulla pöydällä. 




Mustion linnasta löytyvät erikoiset rauniotapetit, jotka ovat peräisin 1790-luvulta (vasemmalla kuvassa). Tästä pääset kurkistamaan tarkemmin upean linnan sisustukseen. 

Tapetit ovat nykyään jokaisen kodin sisustuselementti mutta vielä 1700-luvulla käsinmaalatut pellavatapetit koristivat vain säätyläiskotien seiniä. Tapetit olivat tuolloin kalliita ja vasta kun siirryttiin paperimateriaaliin sekä oli mahdollista myös teollisesti painaa kuvioita paperiin laskivat myös tapettien hinnat. Jo 1900-luvun alkupuolella tapetit yleistyivät myös muissakin yhteiskuntaluokissa. Tapetteja on voitu myös vaihtaa useammin kun tyylit ovat muuttuneet arkkitehtuurissa. Remonttia tehdessä voi vanhoista taloista löytää useilta eri aikakausilta monenlaista tapettikerrosta, joista jokainen kertoo oman aikansa muodista ja tyylisuunnasta. 





Saaristomuseo Pentala Espoossa ja sen kalastajanmökki 1790-luvulta on hyvä esimerkki siitä miten tapetteja on vaihdettu vuosien kuluessa. 230 vuotta vanhan hirsimökin kalkilla rapatuista sisäseinistä on löytynyt peräti 15 kerrosta erilaisia tapetteja, jotka kuitenkin ovat päätyneet seinien koristeeksi vasta 1900-luvulla. Tästä voit kurkistaa tarkemmin Pentalan mökkiä ja saarta. 

Mummotapetit ovat viime vuosien aikana nousseet todella suosituiksi. Monet haaveilevat omasta mummonmökistä tai vanhasta maalaistalosta maaseudulla mutta harvalla on mahdollisuus toteuttaa haaveensa. Osan sitä "mummonmökin" fiilistä voi siirtää kerros- tai rivitaloasuntoonsa tapettien kautta. Nostalgiset ornamenttikuviot ja perinnetapetit ovatkin hyvin suosittuja nykyään. "Tuodaan se perinteinen tupatunnelma nykyaikaiseen kotiimme edes visuaalisesti", sanoi yksi tuttavani perusteeksi aviomiehelleen kun hän halusi kukkakuvioisen tapetin ruokailutilaan ja vanhan kristallikruunun kattoon. Eli oikein hyvä perustelu minusta ja "mummotapetilla" voi tuoda tilaan myös kontrastia jännällä tavalla uuden ja vanhan välille. 


Kuva: Värisilmä, Falsterbo III, 7668 Lilac





Kuva: Värisilmä, Borastapeter, 7666 Dahlia Garden






Kuva: Värisilmä, Scandinavian Designers III, Stig Lindberg, Herbarium 1978

Tapetit ovat myös nykyään muotia! Ehkä jonkinlainen taitekohta oli 2017-2018 jolloin valkoisista/vaaleista kodeista ja nimenomaan seinäpinnoissa alettiin mennä värikkäämpään suuntaan. Myös Asuntomessuilla on viime vuosina näkynyt mielestäni paljon enemmän tapetteja kuin aiemmin. Ehkä kotia ei enää ajatella "ei tehdä kovin persoonallista niin on helpompi myydä edelleen" -ajatuksella vaan se nähdään juuri sellaisena kuin asukkaat haluavat kodin olevan. Kodin rooli on myös muuttunut nyt pandemia-aikana kun ollaan etätöissä ja vietetään paljon enemmän aikaa kotona. 







Kouvolan Asuntomessut 2019, Talo Esikko - senioritalo 




Kouvolan Asuntomessut 2019, Trendikoti 





Tuusulan Asuntomessut 2020. Lammi kivitalo





Tuusulan Asuntomessut 2020, Lammi kivitalo





Lohjan Asuntomessut 2021, Ainoa Fiksu

Ystäväperhe on tyytyväinen heidän vierashuoneensa tapettivalinnasta, joka tekee minutkin iloiseksi. Löydettiin hyvä tapetti vaihtoehto monien tarjokkaiden joukosta ja sellainen, joka juuri miellyttää talossa asuvia henkilöitä. Ihan varmasti myös tulevat yövieraat viihtyvät tuossa huoneessa ja näkevät mukavia unia. 

Minkälaisia tapetteja teidän kodeistanne löytyy? Ollaanko hurahdettu "mummotapetteihin" tai ollaanko enemmän klassisella linjalla? Minkä tyyppistä tapettia et missään tapauksessa ottaisi omaan kotiisi? 







 

helmikuuta 19, 2022

Yllättäviä kohtaamisia, ulkoilua ja vihdoin myös auringonvaloakin


Parin viime viikon aikana on sattunut todella yllättäviä kohtaamisia ihan ventovieraiden ihmisten kanssa. Sanotaan, että me suomalaiset olemme juroa ja tuppisuista kansaa, joka vaihtaa kadun toiselle puolelle ettei vain tarvitsisi sanoa mitään vastaantulijalle. Mieluummin kävelemme portaat kahdeksanteen kerrokseen kun menemme hissiin tuiki tuntemattoman kanssa. Sitähän voisi vaikka joutua avaamaan suunsa jos toinen kysyy mihin kerrokseen on menossa. Kun vielä opiskeluaikana kuljin bussilla ei kukaan todellakaan mennyt istumaan toisen viereen. Jokainen tulija valitsi oman penkkirivin kunnes "yksinäiset ikkunapaikat" olivat täynnä ja piti pitkin hampain istua jonkun vieraan kylkeen. Minä usein (LUE: lähes aina) nukahdin bussissa ja nuokuin vieruskaverin olkapäätä vasten. Osasin aina kuitenkin herätä omalla pysäkillä ja pyydellä anteeksi nuokkumistani. 

Olen jo tottunut koiranomistajana siihen, että ihmiset alkavat juttelemaan nähdessään meidät Mimmin kanssa. Pieni, suloinen koiranpentu nimittäin sulattaa paatuneimmankin sydämen ja raavas mieskin alkaa lässyttämään "Onpas siinä vekkuli otus, eikä ikää taida olla vielä montaa kuukautta". Ihan samoin kävi myös Minnien kanssa eli vaikka pennusta kasvaa aikuinen koira niin eläin saa ihmiset edelleen kommunikoimaan. Eläimet toimivat ikään kuin jäänrikkojina siinä, että moni uskaltaa avata suunsa ventovieraalle ja jatkaakin keskustelua. Tosin minua ovat ventovieraat viime aikoina myös lähestyneet silloinkin kun Mimmi on ollut autossa.





Lintujen talviruokintapaikalla kävi kuhina ja siellä oli myös lukuisia Suomeen talveksi jääneitä mustarastaita.




Kuvaa en piposta ehtinyt Tervasaaressa ottaa mutta tässä ollaan sama tuplatupsupipo päässä Hanasaaressa vuosi sitten tammikuussa

Viikko sitten torstaina minulla oli Mimmi mukana työkeikalla ja ajattelin viedä sen pikaisesti ulkoilemaan Tervasaareen ennen seuraavaa puhelinpalaveria. Kävelytiet Tervasaaressa olivat todella jäiset joten teimme vain ihan pienen lenkin koska en halunnut Icebugeista huolimatta pyllähtää maahan. Lähestyessä autoani huomasin pakettiauton, jossa istuva pariskunta alkoi hidastamaan ajoaan. Samalla kuljettaja näytti avaavan autonikkunaa joten olin valmistautunut jo huikkaamaan, että olemme ihan juuri lähdössä. Yllätykseksi kuulinkin "Vaimon kanssa tässä olla katseltu, että onpa erikoisen komea pipo sinulla!" Minä kiitin kohteliaisuudesta ja kerroin tuplatupsupiponi olevan Tallinnasta. Ihana kommentti ja kohteliaisuus ihan ventovieraalta parilta! 




Klippan eli Luoto saaren halkaisija on vain 150 metriä. Sieltä löytyy ravintola Saaristo. jossa vierailin viimeksi 2014. Ehkä ensi kesänä uudestaan - idyllinen paikka. 





Suomenlinnassa en ole pariin vuoteen käynyt mutta ensi kesänä täytyy mennä. Tästä voit kurkistaa retkeemme kummitytön kanssa Suokissa 2014.  





Valkosaari eli Blektholmen uinuu vielä odotellen tulevaa kesää kun Nyländska Jaktklubben avaa siellä ravintolan ja venesataman. Sitten on purjeveneitä satamassa ja merellä kuhinaa taas. 




Helsingin silhuetti on kaunis myös talvella. Kahdesti olen Sky Wheel -pyörässä käynyt ihailemassa pääkaupunkiamme ilmasta käsin. 



Essi Renvallin Rauhanpatsas on valtavan suuri ja pelkäsin sitä lapsena. Patsas on julkistettu 1968 kun YYA-sopimus täytti 20 vuotta. Patsas jäi kuvanveistäjän viimeiseksi työksi. 

Aurinko oli alkanut paistaa monen harmaan ja sateisen päivän jälkeen joten oli ihan pakko pysäyttää auto Ehrenströmintiellä ja napata muutama valokuva aurinkoisesta Helsingistä. Kyllä auringonvalo saa kaiken oikein hehkumaan ja leveän hymyn huulille. Päivän pituuskin on jo pidentynyt hurjasti ja eilen aurinko laski vasta 17:19 eli päivän pituus oli peräti 9 tuntia ja 27 minuuttia!





Jatkoimme lenkkiämme puhelinpalaverin jälkeen Uunisaaressa, jossa aikoinaan myös Minnien kanssa kävimme talvisella seikkailulla. Ponttonisiltaa pitkin Uunisaareen pääsee vielä 15.huhtikuuta saakka ja sen jälkeen sitten taas vain lautalla. Uunisaari on sympaattisen pieni virkistyskohde lähellä rantaa. Itse asiassa alue koostuu kahdesta erillisestä saaresta, joista pääsee siltaa pitkin vielä viereiseen Liuskasaareen. Koska aurinko oli jo laskemassa emme ulkoilleet kuin Uunisaaressa. 




Tapasimme reilun vuoden ikäisen cairnterrieri tytön omistajansa kanssa ja keskustelimme narttujen juoksuista pitkään. Kun kävelimme saaresta poispäin tuli vastaan pipopäinen pariskunta, joka totta kai ihastui Mimmiin ja sen valloittavaan pentuolemukseen. Etäisesti mies oli jotenkin tuttu mutta vasta kun he olivat lähteneet toiseen suuntaa ja me siltaa kohden tajusin jutelleeni Riku Niemisen ja hänen uuden naisystävänsä kanssa. Mimmi hurmasi heidätkin! Ennen autoon menoa vaihdoimme kuulumisia vanhemman naishenkilön kanssa, joka totta kai myös ihasteli Mimmin energiaa muistellen samalla omia jo edesmenneitä mäyräkoiriaan. Minä toivotin hänelle hyvää helmikuun jatkoa ja rouva minulle "Hyvää ystävänpäivää". Ihana kohtaaminen tuokin ♥



Kuvanveistäjä Viktor Janssonin Taistelija patsas 1913, Villa Ensin edessä.

Eilen sattui vielä yksi todella merkityksellinen kohtaaminen. Olin taas työpäivän aikana liikkeellä Mimmin kanssa kun päätin pysäyttää auton Merikadulla Villa Ensin kohdalla. Ensinnäkin siinä oli vapaa parkkipaikka ja toiseksi kiinnitin huomiota patsaaseen, jonka halusin kuvata. Mimmi jäi autoon odottamaan kun minä harpoin vesilätäköiden yli. Atleettinen kivinen mieshahmo näytti upealta auringonvalossa vanhoja rakennuksia vastaan. Minulla ei ollut edes järkkäriä mukana joten siinä sitten zoomailin kännykän kanssa patsasta kun joku totesi selkäni takana. 

"Tuo patsaan mallina toimi muuten aikoinaan Helsingin apulaispoliisimestari Kaarlo Soinio. Soinio oli viimeisen päälle urheilumies ja voimailija, joka toimi myös mallina Ateneumissa. Kyllä tuollaista atleettia kropppaa kehtaakin näyttää. Älä ihmettele tuota patsaan nenää, jonka pikkupojat ovat rikkoneet. Soinio on hieno mies ja hänellä oli jykevä nenä." 

Puhuja oli mitä todennäköisemmin Kaivopuistossa tai lähistöllä asuva 70-80 -vuotias mieshenkilö, joka oli lähtenyt päiväkävelyllä. Minä kiitin informaatiosta ja herrahenkilö toivotti hyvää päivänjatkoa kävellen rivakasti eteenpäin Merikatua. Pakko myöntää, että olen kiinnittänyt huomion Villa Ensin edessä oleviin patsaisiin mutta tämä lihaskimppu on jäänyt minulta näkemättä. 203 cm korkean Taistelijan tehtävä oli ehkä ikään kuin suojella äideille ja lapsille aikoinaan rakennetun talon rauhaa. Löysin netistä kuvan vuodelta 1915, jossa Taistelijalla on vielä nenä paikoillaan. Olisi kiinnostavaa tietää koska nenä on murtunut?






Teimme Mimmin kanssa vielä pienen lenkin merenrannalla ja ihailimme aurinkoista melkein jo keväistä ilmaa. Cafe Caruselin ikkunalasien takana syötiin laskiaispullia ja juotiin kahvia. Meillä ei ollut kahvitteluun aikaa vaan Mimmi kävi lukemassa muiden koirien jättämiä viestejä innokkaasti ennen kuin palasimme autoon ja takaisin töiden pariin. 

Ehkä tämän korona-aika ja ihmisten eristyneisyys on tehnyt meistä suomalaisista rohkeampia aloittamaan keskustelua. Vai olisiko meistä kehkeytynyt puheliaimpia kuin ennen? Yksi vaihtoehto voi toki olla suloinen koiranpentu, joka vetää puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Toisaalta kaikissa näissä kohtaamisissa ei Mimmi ollut mukana. Olen myös itse melkoinen höpöttäjä eli saatan olla helposti lähestyttävä ihminen eli kynnys ottaa kontaktia on matalampi. Hienoa on kuitenkin se, että keskustelua syntyy, tietoa jaetaan kuten tuosta patsaasta ja ihmiset ovat sosiaalisia. 

Mukavaa lauantaita ja viikonloppua kaikille ♥ 












helmikuuta 14, 2022

Hyvää ystävänpäivää - ystävät ♥

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä

Helmikuun 14.päivää eli siis ystävänpäivää kaikille ♥ Olen kirjoittanut ystävänpäivästä tänne blogiin jo kahdeksan kertaa aiemmin. Eikä tämä yhdeksäs kerta jää varmaankaan viimeiseksi koska ystävänpäivä on minusta todella tärkeä päivä, jolloin ystäviä pitää aina muistaa. Me ihmiset kun olemme sosiaalisia olentoja eikä meitä ole luotu elämään täällä planeetta maalla yksin. Meillä on toki ympärillänne omat rakkaat ja perheemme eli ne kaikkein läheiset mutta silti me tarvitsemme myös ystäviä. Niitä henkilöitä, joiden puolelle voimme kääntyä niin ilossa kuin surussakin. Ystävät kuuntelevat, auttavat, tukevat, jakavat, ovat läsnä, välittävät, halaavat surussa, antavat iloa, joskus sanovat ehkä pahastikin mutta osaavat pyytää myös anteeksi ja nauravat kanssasi. 

Ystävät ovat sellaisia, että heidän kanssaan aika lentää ja puhe pulppuaa. Joskus ystävät voivat vain istua keskenään ihan hiljaa sanomatta yhtään mitään koska se hetki ja tunnelma vaativat hiljaisuutta. Mutta silti ystävät ovat läsnä siinä hetkessä niin täysillä, että he molemmat tuntevat yhteyden välillään. Hyvä ystävä ymmärtää jos sinulla on huono päivä ja tarjoaa olkapäänsä tai nenäliinankin tarvittaessa. Ystävien ei aina tarvitse olla samaa mieltä keskenään asioista, koska ystävyys on myös hyväksymistä ja toisen mielipiteiden kunnioittamista. Asiat usein riitelevät eivät ihmiset. 

Toisen luottamuksen pettäminen voi rikkoa ystävyyden joten ystävä on ystävälleen lojaali ja rehellinen. Ystävyys vaalii molemminpuolista rehellisyyttä ja kuten vanha sanonta sen jo kiteyttää "valheella on lyhyet jäljet". Ystävää ei siis kannata huijata ja pelata kieroa peliä ystävyydellä. Pahimmassa tapauksessa menettää samalla hyvän ystävänsä ja jää yksin. Ystävyyttä on osata pyytää myös anteeksi ja olla nöyrä.

Uskollisimmat ystävät löytyvät nelijalkaisista karvakavereista ja muistakin kotieläimistä. Mimmi on aina yhtä iloinen minut nähdessään olimme olleet erossa pari minuuttia tai useita tunteja niin aina saan yhtä paljon huomiota osakseni ja märkiä suukkoja. Vaikka jackrussell osaa jo rotunsa puolesta olla välillä todella vaativa on Mimmi aina niin rakastettava ystävä vastaanottaessaan emäntänsä. Eläinystävät tuovat meille myös lohtua silloin kun sitä tarvitaan ja pelkkä turkin silittely auttaa usein laskemaan stressitasoa. 

Joskus ystävän menettää ja se tuntuu pahalta. Ystävyyteen tulee särö, jota ei vain pysty korjaamaan tai ystävä katoaa elämästäsi sanaakaan sanomatta. Yrität ottaa ystävään yhteyttä mutta hän ei vastaa. Tuntuu todella pahalta, vähän samalta kuin joku olisi kuollut vaikka ystävä elääkin. Jos et tiedä miksi ystävyys loppuu on tilanteen hyväksyminen vaikeaa ja samalla myös outoakin. Taustalla voi olla jotain mikä ei koskaan tule selviämään ja tilanne "tuntuu pieneltä kuolemalta". Ikävää jos ystävyys loppuu selittämättä mutta itse uskon, että silläkin on vissi tarkoituksensa joka kyllä selviää jossain elämänvaiheessa. Voivathan ystävät myös "kasvaa erilleen" elämän viedessä heitä eri suuntiin. 

Kreikkalainen filosofi Aristoteles on sanonut jo 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua "Tosi ystävä on kuin toinen minä."  Ihmisen pitää osata rakastaa ja arvostaa myös itseään kuin hyvää ystäväänsä. Toinen fiksu mies kirjailija, filosofi Elbert Hubbart taas kiteytti jo sata vuotta sitten "Ystävä on se, joka tietää sinusta kaiken ja siitä huolimatta pitää sinusta." 1600-luvulla elänyt ranskalainen jesuiitta ja saarnaaja Louis Bourdaloue osuu harvinaisen oikeaan kirjoittaessaan "Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä." Ranskalainen kirjailija Jules Vernard toteaa osuvasti "Ystävä on se, joka aavistaa, milloin häntä tarvitaan."


Ehkä yksinkertaisin ja kaunein viisaus löytyy kuitenkin tästä Nalle Puhin legendaarisesta lauseesta.

"En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua, - paitsi ystäviä. Ystävyys on sitä, kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät." 

Hyvää ystäväpäivää ♥ muistakaa ystäviänne! 










helmikuuta 10, 2022

Kariniemen hunajamarinoitua kanaa - keittiössä tuoksuu 30 v täyttänyt klassikkotuote

Kariniemen tuotteet saatu

Kurkistetaanpa 30 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1992, joka oli Suomessa merkittävä monella eri saralla! Suomi saavutti Albertvillen talviolympialaisissa seitsemän mitalia, joista kolme oli kultaa, yksi hopeaa ja kolme pronssia. Hyvä me! Tammikuun 20.päivä lähetettiin aivan ensimmäinen jakso saippuasarjaa Kauniit ja rohkeat televisiosta ja edelleenkin sama sarja pyörii Maikkarilla. Itse en tätä "hömppäsarjaa" ole koskaan katsonut edes yhtä jaksoa. Marraskuun 10. päivänä Nokia toi markkinoille Nokia 1011 gsm-puhelimen, jota kutsuttiin myös nimellä Mobira Cityman 2000. Malli oli ensimmäinen, joka pystyi vastaanottamaan tekstiviestejä mutta niiden lähettäminen ei kuitenkaan ollut vielä mahdollista. 

Kuvat lainattu netistä kollaasiin

Tammikuun 8.hallitus päätti, että Suomessa järjestetään neuvoa-antava kansanäänestys EU:hun liittymisestä ja 18.maaliskuusta jätettiinkin jo liittymisanomus. Kesäkuun 23.päivänä tehtiin todella mystisestä Ruokolahden leijonasta ensimmäinen havainto. Oliko leijona sirkuksesta karannut yksilö vai suurikokoinen koira jäi ikuiseksi mysteeriksi. Grunge legenda Nirvana esiintyi yhden ainoan kerran Turun Ruisrockissa koko lyhyen uransa aikana kesällä 1992. Itsenäinen Suomi täytti 75 vuotta ja television suuri kanavauudistus toteutettiin. 





Kariniemen Kananpojan Hunaja isot fileesuikaleet 750 g, juhlavuoden UUTUUS

Helmikuussa 1992 ilmestyivät kaupan kylmäaltaisiin myös Kariniemen hunajamarinoidut kanapojan suikaleet tutussa keltaisessa kastikkeessa. Pääsin viime viikolla Teamsin välityksellä kuulemaan aika jänniä juttuja mm. kanapojan rantautumisesta aikoinaan Suomeen. Hunajamarinadin kehitystyössä avainhenkilönä ollut Kariniemen tuoteryhmäpäällikkönä tuolloin toiminut Vesa Saarenmaa muisteli tapahtumia. 

"Löysin tuotekehitysryhmän muistiinpanoistani kirjauksen 19.12.1991 - Hunajamarinadin maku on nyt kohdallaan. väriin tarvitaan vielä muutoksia. - Väri oli todella neon-keltainen ja se jätti jäljen leikkuulautaan. Yritimme saada muutettua väriä niin, ettei maku olisi kärsinyt. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten pitäydyimme herkullisessa maussa."

Uudet hunajamarinoidut kanat esiteltiin hotelli Ellivuoressa 15.tammikuuta 1992 ja helmikuussa 1992 tuotteet päätyivät meidän kuluttajien saataville. Omat ensi kokemukseni tuotteista löytyy juuri tuolta 90-luvun alusta. 30 vuotta sitten lama kuritti myös Suomea ja muistan, että hunajamarinoidut kanafileet olivat edullista ja nopeasti valmistuvaa ruokaa.

Hilja Toivio, Suomen broilerituotannon 1959-2009, kuva antikvariaatti.net

Kananlihan rantautuminen Suomeen on mielenkiintoinen tarina katsottuna meidän nykyperspektiivistä. Ennakkoluulot kun kanaa kohtaa olivat 1950-luvulla voimakkaat ja kananlihaa pidettiin yleisesti sitkeänä joten sitä ei kovin helpolla ruokapöytään laitettu. Kanathan olivat eläimiä, jotka tuottivat kananmunia kotitalouteen. Broileri olikin sitten jo ihan eri juttu ja tutkija Hilja Toivio on kirjoittanut Suomen broilerintuotannosta 1959-2009 kokonaisen tietokirjan. Löysin yhden kappaleen antikvariaatista netin uumenista ja tekisi melkein mieli tilata tuo opus itselle 15 euron hinnalla. 

Meille Suomeen apua kanan markkinointiin haettiin ihan Yhdysvalloista saakka ja lihantuotantoon kehitetty broileri lanseerattiinkin grillattuna "Amerikan herkkuna" maatalousnäyttelyissä ympäri Suomea. Elettiin vielä aikaa, jolloin pakastealtaasta napattiin mukaan kokonainen pakastettu broileri, josta sitten perheenäiti kokkasi aterian ensin sulatettuaan broilerin - aika työlästä. Pakastetun broilerin liha kysyntä alkoi kuitenkin hiipua 1980-luvulla ja rinnalle tuli myös muita vaihtoehtoja kuten koipireittä, rintaleikettä sekä jauhettua kananlihaa pihveleissä ja kukonaskeleita. 

2000-luvulle siirryttäessä valikoima suorastaan räjähti ja kanan lihaa myytiin jos minkälaisissa muodoissa. Nyt on tarjolla laadukkaita kanamakkaroita ja -leikkeleitä. Kanaa löytyy kaupasta myös uunivalmiina ja pannuvalmiita. Voit edelleen ostaa sen kokonaisenkin broilerin tai grillata vain kanavartaita pihagrillissä. Kanasta on tullut myös naposteltava herkku siipinä tai paneroituina erilaisia paloina. Kanaravintolat ovat myös vallanneet Suomeen etelästä pohjoiseen viime vuosien aikana. Mitäs se Mäkkärin mainos hokikaan muutamia vuosia sitten "Syökää kanaa! Syökää kanaa!" 



Ja me suomalaiset kyllä syömme kanaa! Hunajamarinoitua broileria myydään edelleen melkein 4 miljoonaa pakkausta vuodessa! Aika monessa ruokapöydässä siis nautitaan tästä 30 vuotta sitten lanseeratusta kanaherkusta. Kariniemen jälkeen myös muut valmistajat ja brändit (Atria, Pirkka, Kotimainen) ovat tuoneet kauppoihin oman hunajamarinadikanan. Kariniemeltä erilaisia hunajamarinoituja tuotteita löytyy peräti 12 erilaista.



Meillä kokkailtiin juhlavuoden uutuutta Kariniemen Kananpojan Hunaja isoja fileesuikaleita, joita on pakkauksessa peräti 750g joten tästä riittää isommallekin ruokaseurueelle. Olin kahden vaiheella teenkö oman version vai nappaanko Kariniemen ysäririsoton. Lopulta oma versio voitti koska minulla ei ollut edes keittiön kaapissa risottoriisiä vaan ainoastaan jasmiiniriisiä.

Kariniemen hunajamarinoidut isot fileesuikaleet pannulle paistumaan. Ostin Lidlistä siemenettömiä suippopaprikoita ja punasipulia. Alun perin minun oli tarkoitus myös laittaa kahta eri kukkakaalia mukaan mutta säästinkin ne yhteen toiseen ruokaa eli jäivät pois annoksesta. Paprikat ja sipulit toiselle pannulle öljyyn pehmenemään. 

Suolaa, valkopippuria ja vähän kermaa kanansuikaleiden päälle ja lopulta myös sipulit sekä paprikat joukkoon. Tarjoiltiin jasmiiniriisin sekä persiljan kera ja nyt joudun mainostamaan, että oli ihan pakko vähän vielä santsata vaikka vatsa oli jo ihan pinkeänä. Sen verran runsas tuo 750g pakkaus on, että siitä sai vielä toisen aterian syötyä seuraavana päivänä. Omnomnom!





Kariniemen Ysäririsotto, kuva Kariniemi 

Ysäririsotto ohje

½ pkt Kariniemen Kananpojan Paistisuikale hunaja 800 g 

4 dl pitkäjyväinen riisi 

1 pss herne-maissi-paprika 

1 l kanalientä 

1 tl currya 

1 pieni sipuli kuutioituna 

Lisäksi: rypsiöljyä paistamiseen 

Ruskista kanasuikaleet pienessä määrässä rypsiöljyä ja siirrä sivuun odottamaan. Kuullota riisi ja sipuli rypsiöljyssä, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää kattilaan kanaliemi ja keitä välillä sekoittaen, kunnes riisi on lähes kypsää. Lisää mukaan ruskistetut kanasuikaleet ja herne-maissi-paprika. Hauduta sekoitellen, kunnes riisi on kypsää ja risotto sopiva rakenteeltaan.



Kariniemen Galinhada, kuva Kariniemi 

Seuraavaksi voisin kokeilla miltä maistuu Kariniemen Galinhada, johon käytetään sekä Kariniemen Kananpojan Pannuvalmiita suikaleita fileestä, Spicy Brazil ja Kariniemen Kananpojan Kanapekoni grillimakkaraa. 

Kariniemen Galinhada ohje

1 pkt Kariniemen Kananpojan Pannuvalmiit suikaleet fileestä, Spicy Brazil 400 g 

1 pkt Kariniemen Kananpojan Kanapekoni grillimakkara 

260 g 1 sipuli 

3 valkosipulin kynttä 

1 tl kurkumaa 

8 dl kanalientä 

2 laakerinlehteä 

3 dl pitkäjyväistä riisiä (huuhdeltuna) 

2 tomaattia kuutioituna suolaa rouhittua mustapippuria 

½ ruukkua korianteria 

½ ruukkua lehtipersiljaa 

1/3 tl rouhittua mustapippuria suolaa maun mukaan 

3 rkl rypsiöljyä 

Viipaloi makkarat ja paista ne kauniin värisiksi paistinpannulla pienessä määrässä rypsiöljyä. Siirrä makkarat sivuun ja lisää pannulle kanasuikaleet. Paista kauniin värisiksi ja siirrä sivuun. Lisää pannulle hienonnettu sipuli, valkosipuli ja kurkuma. Kuullota. Lisää sipulin joukkoon paistetut kanat, makkarat, tomaatti ja laakerinlehdet. Lisää joukkoon kanaliemi ja kiehauta. Lisää huuhdeltu riisi kiehuvaan liemeen ja anna kypsyä hiljalleen kiehuen ja välillä sekoittaen, kunnes riisi on kypsää ja galinhada on paellamainen rakenteeltaan. Lisää tarvittaessa välillä kanalientä, mikäli koostumuksesta uhkaa tulla liian tiukka. Viimeistele valmis galinhada tuoreilla yrteillä.



Kariniemen kananpoika Classic filee- & kasvissuikaleet / Kariniemen kanapoika Spicy Brazil filee- & kasvissuikaleet - soveltuvat wokkiin, pastaan, soppaan ja tortilla/fajita/wrap herkutteluun. 

Ovatko Kariniemen kanaherkut tuttuja siellä ruudun toisella puolella? Kuinka usein teillä syödään kanaa? Onko hunajamarinoitu kana tuttua jo ysäriltä? Mikä on oma suosikki kanaruokasi? Voit jakaa kommentteihin myös resepti halutessasi. 

Mukavaa perjantaita ja makoisia ruokahetkiä!








helmikuuta 05, 2022

Taide- ja kulttuurivinkkejä helmikuun kunniaksi

 





Tammikuu sujahti tänä vuonna ihan huminalla ohi ja helmikuussa mennään jo! Valon määrä on lisääntynyt ihan hurjasti ja aamuisin linnut laulavat melkein kilpaa. Kun katson maljakossa olevia tulppaaneita koen jo keväistä kutkutusta vatsanpohjassa mutta silmieni osuessa keittiönikkunaan herään valkoiseen todellisuuteen eli lumi on taas jälleen syönyt kaiken! 

Ensin oli Valtteri, joka sotki kaiken ja nyt eilinen lumimyräkkä peruutti minun menoni tältä päivältä. En päässyt aamulla pois taloyhtiön parkkipaikalta koska kujaamme ei ole vieläkään aurattu. Kääntöpaikalla oli lumeen kiinni juuttunut auto, joka ei liikahtanut mihinkään suuntaan. Viikonloppuna ei kaupungin asumisympäristön asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä kuin sähköisesti mikä saattaa tässä tilanteessa olla ihan hyvä juttu. Suustani ei olisi tullut ollenkaan mukavia sanoja. 

Tunnen voimattomuutta ja turhautuneisuutta siitä, että useista puhelinsoitoista huolimatta kujaamme ei ehditty edes putsata Valtterin lumista. Vielä eilen pirautin toiveikkaana kaupungille laittaen sormet ja varpaat ristiin, että jotain tapahtuisi mutta ei. Minua myös vähän pelottaa se, että tuo kuja on meidän pelastustie eli jos jotain vielä pahempaa sattuu ei ambulanssi tai palokunta pääse tekemään hommiaan. Anteeksi tämä urputtaminen taas lumesta, talvesta ja meidän kulkureittiongelmista. Oli pakko avautua kun painaa mieltä ja toivon, että tämä olisi viimeinen kerta!

Olen selaillut läpi nyt uusia taide- ja kulttuurivinkkejä, joissa olisi mukava käydä tässä keväällä tai kesällä. Tein pienen listauksen itselleni kiinnostavista kohteista ja ajattelin jakaa sen myös täällä blogin puolella kulttuurinnälkäisille lukijoille. 

Arkkitehti Elissa Aallon syntymästä 100 vuotta

Elissa ja Alvar Aalto 1960-luvulla. Valokuva Eva ja Pertti Ingervo © Alvar Aalto -säätiö

Arkkitehti Elissa Aallon (1922-1994) syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi tasan 100 vuotta. Alvar Aallon kollega ja toinen puoliso oli tärkeässä roolissa useissa Aallon arkkitehtitoimiston rakennusprojekteissa 1950-luvulta lähtien. Alvar Aallon kuoltua Elissa Aalto johti toimistoa aina omaan kuolemaansa saakka. Alvar Aalto -säätiö juhlistaa Elissa Aallon juhtavuotta monella eri tavalla. Elissa oli lahjakas ja määrätietoinen arkkitehti sekä suunnittelija. 




Vierailin 2019 joulukuun viimeisenä päivänä Alvar Aallon kotitalossa Riihitiellä Munkkiniemessä. Ateljeen olohuoneen hyllyllä oli valokuva aviopari Elissa ja Alvar Aallosta. Tästä pääset kurkistamaan itse postaukseen kotitalosta, jonka yhteydessä Aallot myös työskentelivät. 



Alvar Aallon ateljeessa (Tillinmäki 20) on arkkitehti Elissa Aalto -pienoisnäyttely ollut esillä jo helmikuun alusta. Kevään kuluessa käynnistyät myös Aallon kotitalossa ja Aallon ateljeessa Helsingissä sekä kesällä Muuratsalon koetalolla ja Säynätsalon kunnantalolla Jyväskylässä teemaopastukset. Jospa minä vihdoin ehtisin molempiin kohteisiin, joihin olen suunnitellut reissua jo monta kesää. Syksyllä tulee myös Elisa Aallosta kertova julkaisu. Elissan virallinen syntymäpäivä 22.11., joka on muuten myös äitini siskon siis tätini syntymäpäivä. Varmasti myös tuolloin on jotain erityisohjelmaa tiedossa. 

Ihmisille ja kuoriaisille - Puutarhan salaisuus / Järvenpään taidemuseo  




Eero Järnefelt, Kukkivaa kesää, 1918

Järvenpään taidemuseossa avautuu 13.helmikuuta vuoden päänäyttely Ihmisille ja kuoriaisille - Puutarhan salaisuus, joka jatkuu 28.elokuuta saakka. Vallitsevasta talven lumimaisemasta on vaihteeksi virkistävää astua puutarhojen lumoon, hehkuvien kukkien, kasvien ja puiden äärelle, luonnonkadon ja ilmastokatastrofin varjossa. Tämä näyttely on ehdottomasti nähtävä!




Näin kauniisti ruusut kukkivat syyskuussa 2019 Eero ja Saimi Järnefeltin taiteilijakoti Suvirannan puutarhassa. Tästä voit kurkistaa miltä Tuusulanjärven taiteilijayhteisön yhdessä taiteilijakodissa ja sen upeassa puutarhassa näyttää. 





Venny Soldan-Brofeldt maalausteline Aholassa, jossa vierailin vihdoin viime kesänä. 

Järvenpään taidemuseon näyttelyssä nähdään "Suomen taiteen kultakauden ajan taiteilijoiden rakastetut maalaukset ja kolmen nykytaiteilijaa kutsuvat levähtämään, virkistymään ja nauttimaan, ja avaavat näkymiä elämän edellytyksiin, hyönteisiin, pieneen mittakaavaan, ja ihmisen ja luonnon suhteeseen. Ihminen sekä vaalii, nauttii ja kasvattaa, mutta myös tuhoaa, muuttaa ja kadottaa." lupaa tulevan näyttelyn infoteksti. 



Tamara Piilolan työ viime kesän Laukon taidenäyttelystä

Mukana on teoksia Eero Järnefeltiltä, Venny Soldan-Brofeldtilta, Helen Schjerfbeckiltä, Pekka Haloselta, Magnus Enckelliltä ja Albert Edelfeltiä. Lisäksi mukana on kolme nykytaiteilijaa: Pasi Rauhala, Tamara Piilola ja Liisa Hilasvuori. 

Akseli Gallen-Kallela mentorina / Gallen-Kallelan Museo





Tässä ollaan sinisessä hetkessä Ruukinrannassa muutama vuosi sitten.

Meidän "lähimuseossa" eli Gallen-Kallelan Museossa aukeaa 11. helmikuuta uusi näyttely Akseli Gallen-Kallela mentorina. Näyttelyssä tutustaan Akseli Gallen-Kallelan vastuulleen ottamaan tehtävään mentoroida nuoria taitelijoita Albert Edelfeltin jalanjäljissä. Akseli ei ollut perinteinen taideopettaja joten nuoret taiteilijat valitsivat mieluummin hänet kuin suomalaisen akateemisen koulutuksen. Gallen-Kallelan paras neuvo nuorille oli kehittää taitojaan harjoittelemalla.




Martta Wendelin, asetelma n.1922, yksityiskokoelma, kuva; Tuusulan taidemuseo

Gallen-Kallelasta tuli 1893 roolimalli Wilho Sjöströmin ympärille muodostuneelle kapinalliselle taiteilijaryhmälle. Ruoveden Kalelan erämaa-ateljee antoi Gallen-Kallelalle uusia mahdollisuuksia ottaa vastaan nuoria lahjakkuuksia kuten Hugo Simberg, Eric Ehrström, Carl Bengts ja Alpo Sailo. Akseli kannusti myös Eero Nelimarkkaa, Ester Kumlinia ja Martta Wendelinia. 




Hugo Simberg, Gallen-Kallela hiihtää 1897, Gallen-Kallelan museo 

En olekaan käynyt Tarvaspäässä pariin vuoteen sisällä joten tämän näyttelyn haluan kyllä ehdottomasti nähdä ja kokea paikan päällä. Näyttely on avoinna 12.2. - 4.9.2022. 

Pekka ja Teija Isorättyä - Kuolleet sielut / WAM





Pekka ja Teija Isorättyä, Robohemians 2021, kuva: Ville Mäkilä   

Wäinö Aaltosen Museossa Turussa avattiin 28.tammikuuta Pekka ja Teija Isorättyä Kuolleet sielut -näyttely. Tästä näin niin herkullisen "baarikohtauksen, jossa robotit juhlivat koronarajoituksista huolimatta" YLEn uutisissa, että heti heräsi kiinnostus. Myös rollaattoreilla liikkuvat robotit olivat aivan älyttömän kekseliäästi toteutettu. 

Isorättyän taideperhe on mielenkiintoinen tuttavuus ja tästä voit kurkata heistä lisää. 

WAMissa on esillä taiteilijaparin niin uutta tuotantoa kuin vanhempiakin teoksia, joita Pekka ja Teija Isorättyä ovat muokanneet tätä uutta näyttelyä varten. Kaksikko tunnetaan ennen kaikkea mekaanisista veistoksistaan, roboteistaan ja installaatioista, jotka käsittelevät runollisesti, mutta myös sarkastisesti hymyillen ja leikitellen meidän ihmisten suhdetta sekä teknologiaan että luontoon. 




Kuva WAM

Teoksissa on käytetty lähtökohtaisesti kierrätysmateriaalia, romurautaa ja jätemuovia sekä luita ja eläinten nahkoja, yhdistäen niihin uutta teknologiaa. Isorättyät ikään kuin antavat teoksissaan teknologialle sekä elämän että sielun - hyvässä ja pahassa, antaen niille myös inhimilliset heikkoudet ja virheet. Näyttely on avoinna Wäinö Aaltosen Museossa 8.5.2022 asti.

Tässä muutamia vinkkejä, jotka itse haluaisin ehdottomasti kokea. Nyt lähden kokeilemaan joko meidän parkkipaikalta pääsisi johonkin suuntaan autolla liikkumaan. Mukavaa lauantai iltaa kaikille ja varovaisuutta liikenteessä.