Heurekassa avautui 8.helmikuuta huikea, uusi "Jääkauden jättiläiset" -näyttely. Olin "kuin kissa pistoksissa" koko viime viikonlopun kun olisin ehdottomasti halunnut päästä heti kurkistamaan aikaan, jolloin ihmiset elivät vielä rinnakkain suurien nisäkkäiden kuten villamammuttien, villasarvikuonojen ja sapelihammaskissojen kanssa. Näyttelyinfo kertoi, että "kävijää odottaa näyttelyssä lähes parikymmentä aidonkokoista eläinrobottia mm. mammutti ja sapelihammaskissa"!
Minulle tuli elävästi mieleen vuoden 2019 Heurekan 30-vuotis juhlanäyttely "Jättimäiset dinosaurukset", jota kävimme katsomassa isäni kanssa. Olimme molemmat todella innoissamme dinoista ja taisimme viettää näyttelyssä lähes pari tuntia aikaa. Muistan kun istuimme Heurekan kahviossa pullakahveilla näyttelyn jälkeen aivan hurmioituneena näkemästämme. Onneksi eilen ehdin matkata Heurekaan tutustumaan Jääkauden jättiläiset -näyttelyyn.
Heurekan Jääkauden jättiläiset -näyttelyssä matkataan viimeisimmän jääkauden (120 000 - 11 000 v) loppupuolelle. Maapallon ilmasto on aina ollut vaihteleva. Viimeisen 2,5 miljoonan vuoden aikana on ollut kymmeniä jääkausia ja niiden välissä myös lyhyitä lämpökausia. Jääkauden maailma on ollut hyvin erilainen kuin se maailma, jossa me tällä hetkellä elämme. Jääkaudella luontoa hallitsivat suuret nisäkkäät, joiden kanssa ihminen eli rinnakkain. Muuttuvalla ilmastolla on kautta maailman historian ollut dramaattinen vaikutus luontoon.
Tällä hetkellä maailmassa on vähemmän suuria villieläimiä kuin moniin miljooniin vuosiin. Jo 14 000 vuotta sitten nykyihminen oli asuttanut kaikki mantereet lukuun ottamatta Etelämannerta. Heurekan näyttelyssä esitetään lyhyttä ajanjaksoa kun ihmiset jakoivat maailman monilukuisten suurten eläimien kanssa.
Komea on Villamammutti, joka toivottaa näyttelyvieraat tervetulleiksi. Tämä jättiläinen eli mammuttiaroilla, jotka olivat suuria alueita Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Aro oli kylmä paikka mutta ei suinkaan karu vaan siellä kasvoi heinää ja monenlaisia kukkia. Mammutit kykenivät kokonsa puolesta kaatamaan suuria puita ja näin he myös estivät aron umpeenkasvun.
Villamammutti eli Euroopassa jopa Keski-Suomen ja Keski-Ruotsin leveyksillä asti, ja Aasiassa jopa Jäämeren rannoilla asti. Villamammutilla oli pitkä, tiheä ja paksu turkki sekä valtavat syöksyhampaat, jotka kaartuivat pään yli. Siperiasta on onnistuttu löytämään suohon uponneita, muumioituneita mammutin ruhoja. Villamammutit söivät heinä- ja sarakasveja sekä puiden silmuja.
Heurekan näyttely jakautuu neljään maantieteelliseen alueeseen: Suomeen, Eurooppaan ja Euraasiaan, Pohjois-Amerikkaa ja Etelä-Amerikkaan. Näyttelyssä esitetään eläimien lisäksi myös viimeisen jääkauden luontoa ja eläinlajeja, joita alueella on asunut. Kovin tuttuja harakoitakin näkyy villamammutin jalkojen juuressa.
Villasarvikuono oli myös tärkeä osa mammuttiaroa. Villasarvikuono oli kasvissyöjä ja eli Euraasian pohjoisosissa sekä erityisesti Siperiassa noin 3,6 miljoonaa vuotta. Valitettavasti laji kuoli sukupuuttoon 14 000 vuotta sitten. Villasarvikuono saattoi painaa jopa kaksi tonnia ja sillä oli paksu turkki sekä suuri sapelinmuotoinen nenäsarvi. Mitä todennäköisemmin villasarvikuono on käyttänyt nenäsarveaan lumen ja jään lapioitiin kun se etsi ruokaa. Pienemmät kasvisyöjät - hevoset ja metsäjänikset - hyötyivät villisarvikuonon "lumenluonnista" joten nekin ehkä ruokailivat samoilla paikoilla.
Viime jääkaudella ja jälkeisinä kylminä aikoina jääkarhujen levinneisyys on ollut nykyistä paljon laajempi. Nykyään jääkarhut elävät vain arktisilla alueilla mutta jääkaudella laji oli levinnyt Keski-Euroopan rannikoille saakka. Esihistoriallisten jääkarhujen jäänteitä on löydetty Ruotsista ja Tanskasta. Lajin arvellaan eläneen myös Suomessa vaikkei asiasta olekaan varmoja todisteita olemassa. Jääkarhu kohtasi mammuttiaron eläimiä kun se saapui kesällä kuivalle maalle. Talvet se vaelsi merijäällä saalistaen hylkeitä. Viimeisimmän jääkauden jälkeen kaksi kolmasosaa maailman suurista eläinlajeista kuoli mutta jääkarhu on yksi nykyaikaan hengissä selvinnyt laji.
Oliko tuo lintu kiiruna vai riekko - en huomannut katsoa sen jalkoja eli oliko niissä höyhenpeitettä vai ei.
Luolaleijonat olivat osa mammuttiaroa, jossa etelän ja pohjoisen luonto kohtasivat toisensa. Petoeläimistä naalit, sudet, karhut, ilvekset ja ahmat elivät aron asukkaina. Siellä saalistivat myös sapelihammaskissa, luolahyeenat ja mahtavat luolaleijonat. Jääkaudella luolaleijonia oli kaikkialla: Afrikassa, Etelä-Aasiassa, Euroopan mammuttiarolla, Venäjällä ja Kiinassa. Amerikassa oli amerikanleijonia. Luolaleijonat olivat vähän suurempia kuin nykyiset leijonat ja niiden turkki oli paksumpi sekä harmahtavampi.
Jääkaudella ihmiset ihailivat mutta toisaalta myös pelkäsivät luolaleijonia. Mutta 14 000 vuotta sitten luolaleijona hävisi maapallolta kun ilmasto lämpeni.
Jääkauden kylmimmässä vaiheessa noin 20 000 vuotta sitten ihmisiä saapui Aasian ja Amerikan yhdistävälle maakannakselle, jonka toiselta puolelta he löysivät uuden mantereen. Ihmiset löysivät myös täysin uusia ja erilaisia eläimiä, joista yksi oli tylppäkuonokarhu, joka oli seisoessaan 180 cm korkea ja jos se nousi takajaloilleen jopa 400 cm! Muutos aloittaa elämä uudella mantereella ei ollut helppoa koska ihmiset eivät tunteneet tapoja elää tai mitä he voisivat syödä. Elämä ei ollut myöskään helppoa eläimille ja tylppänokkakarhu kuolikin sukupuuttoon 12 000 vuotta sitten.
Vaikka jääkaudella suuri osa maailmasta oli jäätä, aavikkoa ja aroa, eivät metsät eläimineen sekä kasvit olleet kokonaan kadonneet. Uudella mantereella Pohjois-Amerikassa tarkemmin sanottuna Kaliforniassa kasvoi jääkaudella tammia, mäntyjä ja mahtavia jättiläispunapuita. Täällä kasvit olivat turvassa yhdessä mustahäntäkauriiden ja pesukarhujen kanssa. Alueella asui myös suuria eläimiä eli mastodontteja, jotka olivat norsueläimiä. Nykyisiin norsuihin verrattuna ne olivat matalampia ja tukevampia kuin tämän päivän norsut. Mastodontit liikkuivat havumetsissä syöden havupuiden neulasia, käpyjä, ruohoa ja suokasveja.
Mastodontit kuten norsutkin saivat vain yhden poikasen kerrallaan. Heurekassa on esillä myös pikkuinen mastodontti äitinsä hellässä huomassa. Poikanen kulki emonsa kanssa 10-vuotiaaksi saakka. Uros mastodontit puolestaan vaeltelivat yksin pitkiäkin matkoja. Valitettavasti myös mastodontit kokivat sukupuuttoon kuolemisen 7 000 - 5 500. Syynä oli ilmastomuutos sekä mahdollisesti myös se, että mantereen ensimmäiset alkuperäisasukkaat paleointiaanit myös metsästäjä-keräilijöinä saalistivat mastodontteja.
Heurekasta löytyy myös pentuineen hirmukoira, jota aiemmin nimitettiin hirmusudeksi tai hirviösudeksi. Eläimen luut muistuttivat suden luita mutta se kuului kuitenkin omaan koiraelämien ryhmään. Mitään sukua se ei kuitenkaan ollut millekään nykyiselle koirarodulle. Vaikka jääkaudella kaikki eläimet tuntuivat olevan todella jättiläisiä oli olemassa toki myös pienempiä petoeläimiä kuten haisunäätiä, punailveksiä ja pitkähäntäkärppiä. Kalifornian koiraelämistä vain hirmukoira katosi kun taas susi, kojootti ja harmaakettu selvisivät. Hirmukoiran kohtaloksi koitui ilmastomuutoksen lisäksi myös sen metsästys.
Heurekan Jääkauden jättiläiset -näyttelyssä on huomioitu myös lapset. Luolaleijonan kotiluolaan pääsee kurkistamaan. Jääkauden ajan karvatöppösiä ja vaatteita voi sovitella ylleen. Esillä on myös tuon ajan ihmisasumus, joka oli jääkauden ajan koti sekä tuon ajan erilaisia soittimia. Hauska on myös seinä, johon lapset voivat sormillaan piirtää "omia luolamaalauksiaan". Eilen lapsiperheitä oli todella paljon liikkeellä ja näyttelyssä oli välillä ehkä hieman ahdastakin.
Viimeinen näyttelysali vie Heurekassa vierailevan Etelä-Amerikkaan, jonne ihmiset saapuivat 14 000 vuotta sitten. Koska Etelä-Amerikka on miljoonia vuosia ollut eristäytynyt saarimanner oli sinne kehittynyt myös ihan omanlaisensa eläimistö, josta löytyi vyötiäisiä, toksodontteja ja yllä olevassa kuvassa oleva macrauchenia. Eläimen nimi merkitsee "isoa niskaa" ja macrauchenia olikin suuri Etelä-Amerikassa elänyt nisäkäs, joka ilmestyi myöhäisellä mioseenikaudella noin 10 miljoonaa vuotta sitten.
Laji katosi 20 000 vuotta sitten kokonaan. Macrauchenia näytti aikoinaan hieman suurelta laamalta, mutta silti se oli läheisempää sukua hevoselle ja tapiirille. Eläimen nenä oli erikoinen ja se saattoi olla iso, pehmeä kuten hirvellä tai pieni kärsä kuten tapiirilla. Minusta macrauchenia oli jotenkin hellyttävän suloinen.
Argentiinan pampalla elelivät hippidionit eli "pienet hevoset" 2,5 miljoonaa vuotta sitten kunnes hevossuku kuoli sukupuuttoon 10 000 vuotta sitten. Niiden sukupuuttoon johtavia syitä ei tunneta kovin tarkasti. Jääkaudella hevoset eivät olleet ratsuja vaan ne olivat enemmänkin riistaa siinä missä monet muutkin syötäväksi kelpaavat eläimet. Hippidionilla oli suuri, pehmeä nenä vähän kuin hirvellä. Lisäksi sillä oli melko suuret huulet, joiden avulla sen onnistui saada puista ja pensaista kukkia, hedelmiä ja lehtiä.
Taustalla 400 kiloa painanut sapelihammaskissa, joka oli Etelä-Amerikan pahin saalistaja pitkine, litteine kulmahampaineen, voimakkaine etutassuineen sekä terävine kynsineen. Sapelihammaskissa kuoli sukupuuttoon 8 000 vuotta sitten mutta tarkkaa syytä ei tiedetä. Luultavasti suurien kasvisyöjien katoaminen koitui kissapedon kohtaloksi.
Etelä-Amerikassa ihmiset tutustuivat myös gomboteeriin, joka oli kooltaan aasianorsun kokoinen mutta huomattavasti tukevarakenteisempi ja sillä oli erityisen paksut syöksyhampaat. Gompoteerit katosivat noin 8 000 vuotta sitten kun viimeinen jääkausi oli loppumassa. Etelä-Amerikan ilmasto muuttui lämpimämmäksi sekä kosteammaksi ja gompoteerien asuinalueet pienenivät. Ehkä tämäkin lajin kohtaloksi ilmaston lisäksi tulivat ihmiset.
Jääkaudella laiskiaisia oli kymmeniä lajeja ja ne olivat käveleviä kasvissyöjiä. Nykyään laiskiaisia on enää kuusi lajia ja ne elävät puissa. Jättiläislaiskiainen oli kooltaan ihan omaa luokkaansa ja iso aikuinen saattoi painaa neljä tonnia! Nenästä hännän päähän jättiläislaiskiainen oli kuusimetrinen joten tällä eläimellä oli kyllä kokoa! Jättiläislaiskiaisella oli myös hurjat kynnet, joilla se tarttui puiden oksiin vetäen lehtiä itselleen ravinnoksi. Kynnet auttoivat puolustautumaan myös pedoilta.
Jättiläislaiskiaiset nukkuivat talviunta kuten karhut. Ehkä ravintoa ei ollut riittävästi koska jääkaudella oli viileää ja vähän puita, joista syödä lehtiä. Laiskiaisten aineenvaihdunta saattoi muuttua ilmastomuutoksen myötä mutta niitä myös metsästettiin paljon sekä ravinnoksi että turkin takia.
Evoluutioteorian keksijä Charles Darwin kirjoitti aikoinaan Argentiinan matkakertomuksessaan seuraavasti. "Toxodon, ehkä yksi oudoimmista koskaan löydetyistä eläimistä." Toksodontti oli kooltaan ison sarvikuonon kokoinen eläin, jonka pää oli jyrsijämäinen, hampaat kuin hevosella ja silmät korkealla päässä kuin virtahevolla. Kun katselin näitä toksodontteja mietin, että niissä oli jotain maagissa mutta samalla todella eriskummallista. Yhdessä macrauchenian kanssa ne kuuluvat Etelä-Amerikan alkuperäiseen eläimistöön. Vaikka toksodontti oli outo eläin se menestyi hyvin jääkauden aikaan eli noin 3,6 miljoonaa - 11 700 vuotta ennen sukupuuttoon kuolemista.
Jääkauden loputtua luonnon piti sopeutua samalla muuttuvaan ilmastoon ja ihmisiin. Em. seurauksena noin kaksi kolmasosaa maailman suurista elämistä kuoli sukupuuttoon. Tällä hetkellä luonto on jälleen meidän ihmisten armoilla. Maapallon lämpötilat kohoavat, rajuilmat, tulvat ja maastopalot kurittavat luontoa sekä eläimiä. Me muutamme ilmastoa nopeammin ja kuumemmaksi kuin miljooniin vuosiin. Kasvihuonekaasuja vapautuu ilmakehään enemmän kuin niitä poistuu. Meidän toimintamme ratkaisee kuinka paljon ilmasto tulee vielä lämpenemään.
Jääkauden jättiläiset -näyttely on avoinna 6.9.2026 asti Heurekassa. Ehdottomasti suosittelen näyttelyä. Äärimmäisen mielenkiintoisesti toteutettu ja soveltuu kaiken ikäisille. Museokortti kohde ja Heurekan Tiederavintolasta saa herkullista lounasta päivittäin, Science Snack menu tarjolla, suolaisia ja makeita välipaloja, virvokkeita, kahvia ja teetä. Heurekan muun näyttelytarjonnan löydät tästä. Lisäksi Heureka Shop myy Jääkauden jättiläis -aiheisia pienoismalleja ja luurankojakin.
