toukokuuta 28, 2023

Inkoo kutsuu aina kesällä vierailemaan meren äärellä

 

Yksi varma merkki kesän saapumisesta on se, että minä suuntaan Inkooseen. Miellän Inkoon kesäpaikaksi, jossa aurinko paistaa ja sininen meri kimmeltää lokkien kirkuessa taivaalla. Inkoon kotisivuilla tämä 55 kilometriä Helsingistä sijaitseva kunta kuvaillaan seuraavasti. "Iloinen Inkoo, joka sijaitsee keskellä eteläisen Suomen kauneinta kulttuurimaisemaa, elää vuodenaikojen vaihtelun mukaan, ja on aina käynnin arvoinen." 

Kun tarkemmin mietin olen käynyt Inkoossa ainakin kerran myös talvella. Olin työmatkalla 2013 tammikuussa nyt jo maan tasalle puretussa Fortumin Inkoon hiilivoimalaitoksessa ja paluumatkalla halusin kahvikupposen pakkaspäivään. Päätin siis kurvata kurkkimaan miltä talvisessa Inkoon keskustassa näyttää ja tuosta reissusta syntyneeseen blogipostaukseen pääset tästä. Blogipostaus oli aikoinaan 5. Marjon matkassa -blogissa ilmestynyt joten ihan sieltä bloggaamisen haparoivalta alkutaipaleelta. 

"Edellisen kerran kävin siellä viime kesänä kun aurinko helotti pilvettömältä taivaalta, meri välkehti sinisenä ja satama oli täynnä ihmisiä ja veneitä. Nyt raitilla kulki muutamia koululaisia ja mummo potkukelkalla." Talvista maaseutumatkailua 17.1.2013

Rosanlinda ja punasinivalkoista Lexingtonia talvella 2013 kun olin pikavisiitillä Inkoossa. 

Hyvin erilaiselta Inkoossa talvella siis näytti koska noin olen kuvaillut tuota piipahdusta. Kahvin taisin ostaa R-kioskilta ja ehdin samalla käydä kurkkimassa Rosalindan valikoiman kauppakeskus Strandissa siinä vierasvenesataman vieressä. Rosalindassa olin aiemmin käynytkin jo kesällä mutta paikka oli vaihtunut nyt tähän uuteen kauppakeskukseen. Kävin nykimässä Inkoon vanhan kivikirkon ovea mutta talvella se varmaan on avoinna vain viikonloppuisin. 

Fagervik oli kaunis ja valokuvauksellinen myös syysasussa lokakuussa 2017. 

Inkoon väkiluku on vajaa 5400 ihmistä, joista keskustaajamassa asuu puolet kunnan asukkaista. Toiseksi suurin taajama on Degerby ja muita kyläkeskuksia ovat Inkoon asema, Tähtelä, Päivölä, Fagervik ja Barösund. Fagervikin historiallisella ruukkialueella kävin lokakuussa 2017 ja sen jälkeen jokaisena kesänä vähintään kahvittelemassa ihanassa kesäkahvila Fagervikissa. Myös Barösundiin Inkoon saaristossa tehty lossireissu tehtiin elokuussa 2018. Barösundissa asua vakinaisesti 180 asukasta mutta kesällä määrä moninkertaistuu. Lossilla pääsee matkaamaan yli 285 m kapean Barösundin salmen. 

Barösundin lossimatka taitaa olla lyhin tekemäni lossimatka. Pellingin lossi, joka liikennöi Porvoossa mantereen ja Pellingin saaren välillä kulkee 277 metriä eli pidempi on kuin tämä Barösundin matka. 

Eilen otin suunnaksi taas Inkoon ja HUONEetRUM kivijalkamyymälän vanhassa kivinavetassa, jossa kesäkauppa avattiin 29.4. taas jälleen kerran. Liikkeessä oli muuten kuumana kesäpäivänä aivan ihana viileään paksujen kiviseinien ansiosta! Ollaan Inkoon entisen pappilan tiloissa ja täällä siis ovat joskus muinoin asustelleet lehmät. Liikkeen galleriassa oli tamperelaisen kuvataiteilija Pia Feinikin kesänäyttelyn avajaiset. Usko Unelmaan -näyttely on avoinna 27.5.-9.7.2023. Itse tykästyin moniin Feinikin maalauksiin ja grafiikkavedoksiin.



"Pia Feinik on monitaitoinen kuvataiteilija ja filosofian maisteri. Taidemaalarina ja taidegraafikkona hän on sommittelun mestari. Feinik maalaa pelkistetyn kerroksellisesti ja vivahteikkaasti. Hän on tutkiva taiteilija, joka kehittää työskentelyään, kokeilee uusi tekniikoita ja ilmaisun kerroksia." Pia Feinik on itse todennut "Teosteni elementeissä näkyy vivahteita ikonimaisesta tunnelmasta. Käytän myös levollisia ja rauhallisia värisävyjä."



Näyttely on avoinna HUONEetRUM aukioloaikoina eli ti-pe klo 11-18, la 10-16 ja su 11-16. Ehdottomasti kannattaa poiketa katsomassa sekä Pian töitä, että myös HUONEetRUMin ihanaa valikoimaa. Tarjolla on viherkasveja, kirjoja ja kortteja, astioita, koruja, taidetta ja taidekäsityötä, hyvinvointituotteita, sisustus- ja puutarhatuotteita sekä vintagea. Osoite Bollstantie 5, Inkoo.




Itse ostin tällä kertaa vintage-puolelta kaksi pientä hevospatsasta. Laitan hevosista kuvaa Instagramin puolelle jossain vaiheessa. Olen edelleen todella iloinen, että aikoinaan ostin HUONEetRUMista toisen omistajan Johanna Vireahon tekemän upean kaulakorun, johon on tuunattu mukaan vanha "mystinen haarikkakilpailu mitali".  

Minun upea löytöni HUONEetRUMin valikoimista vuonna 2016 eli "Mystinen haarikkakilpailu mitali". 

Inkoon pappilan kivinavetasta löytyy myös Galleria Karaija / Art Story Inkoo eli paljon ihanaa keramiikkaa Maarit Lassilalta sekä muiltakin keramiikkataiteilijoilta. Maaritin Helmenkalastajaa kuolasin jo Facebookin puolella - todella suloinen. Samoin myös hevospatsas, johon oli vangittu mukaan vielä kesäisiä kukkasia. Esillä on myös mielenkiintoista keramiikkaa taiteilijalta nimeltään Eunice Sanchez, joka tekee erilaisia veistoksia, maljakoita ja lamppuja keramiikasta. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus minulle! Osoite Bollstantie 5, Inkoo.

Maarit Lassila, Helmenkalastaja 

Maarit Lassila, Hevonen 

Eunice Sanchez, hauskoja hahmoja keramiikasta. Oikeanpuoleiseen voi laittaa lampun ja tehdä siitä valaisimen. 

Eunice Sanchezin töissä oli mukana ripaus huumoria ja nämä hahmot saivat suupielet ylöspäin!

Kahvit käytiin nauttimassa Cafe Wilhelmsdalissa, joka sijaitsee Inkoon satamassa. Istuimme ulkona terassilla koska aurinko paistoi lämpöisesti vaikka mereltä hieman tuulikin. Juuri uunista tulleet sokeripullat ja kinkkupiirakat salaatin kera. Mimmi sai ihanan poikarusselin kaverikseen - unohdin kysyä nimen - mutta oli Lopen tallirusseleita. Voi, että he pitivät toisistaan mutta yhtään onnistunutta valokuvaa en tuosta kohtaamisesta saanut. Intoa kun näillä kahdella jackrusselilla oli melkoisesti joten välillä siinä olivat omistajatkin solmussa remmien kanssa. Mimmi kävi "poikaystävän" lähdetty vielä nuuskimassa vähän Inkoon ruohikon tuoksuja. Osoite Ola Westmanin puistotie 1, Inkoo. 


Mukava päivä Inkoossa, jonne meiltä Espoosta ajoi 45 minuutissa. Jos haluaa niin samaan reissuun voi yhdistää vielä vaikka Fagervik vierailun tai käydä pistäytymässä Lill-Breds Bärgård & Café maatilakaupassa, jossa tosin vielä ei ole marjoja myynnissä. Mansikoita oli siellä viikko sitten harsojen alla kasvamassa kun kävin poikkeamassa. Matkaa Inkoon keskustasta marjatilalle on muutamia kilometrejä. Suosittelen lämpimästitekemään päiväretkiä Inkooseen kesällä! 

Mitä sinä teit viikonloppuna? Kävitkö syömässä auringossa jäätelötötterön vai jossain terassilla kahvitelemassa? Joko talviturkki on heitetty? Minä en edes haaveile uimisesta vielä näin aikaisin. 








6 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää ja niin kauniin kesäistä.Kauniit myös nuo Pia Feinikin työt,hän on pikkuserkkuni vaimo,en tosin tunne kumpaakaan.Kaunista toukokuun loppua Marjo🌿🌱🍀🚴‍♂️💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael kommentistasi. Hauska yhteensattuma, että Pia Feinik on sinun pikkuserkkusi vaimo - maailma on pieni. Pia töissä on seesteistä kauneutta ja ihanaa rauhallisuutta. Hyvää alkanutta kesäkuuta ja kesää Jael ♥

      Poista
  2. Minä heitän talviturkin vasta kun vesi on lämmintä kuin linnunmaito :)
    Pojalle tuo lossi olikin tuttu kun hänen yhdellä kaverilla on mökki saaristossa ja sinne kuulemma mennään juuri tuolla lossilla. Pojat meinasivat tänä kesänä lähteä mökkireissulle pyörillä.
    Ihana jotenkin tuo naispatsas, kivan erikoinen. Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme sitten samanlaisia "vesi on lämmintä kuin linnunmaito" talviturkin heittäjiä eli minua ei vielä saisi edes pakottamalla uimaan. En pidä kylmästä vedestä yhtään.

      Barösund on todella moninkertaistaa ihmismäärän kesäasukkaiden myötä. Ja totta kai myös veneilijöitä on paljon tuossa lossin lähellä olevassa satamassa. Pyöräily saaristossa ja liikkuminen juuri vesialueiden yli on todella suosittua. Itse en ole tuolla pyöräilemässä vaan aina autolla ja aina on näkynyt paljon pyöräilijöitä. Varsinkin Saariston Rengastiellä. Hyvää mökkireissu vaan pojalle ystävänsä kanssa. Tulee varmasti mielenkiintoinen matka.

      Helmenkalastaja patsas oli lumoava. ihanaa viikonloppua Outi ♥

      Poista
  3. Fagervik kuuluu minun vakikesäkohteisiin. Aivan joka kesä en ennätä käydä siellä, kun kesäkohteiden lista on kasvanut niin hirvittävän pitkäksi. Nuorison suosikkikohde Inkoossa on ollut Lomamäen lemmikkipuisto. Keskustataajamassa en ole tainnut ikinä käydäkään. Ehkä tänä kesänä ehdin piipahtamaan siellä.

    Minulle ei ole talviturkkia päässyt tulemaankaan, kun olen uinut läpi talven. Reilu viikko sitten uin ensimmäistä kertaa mökillä ja vesi oli yllättävän kylmää. Harmitti ettei ollut avantohanskoja mukana.

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä on jäänyt koukkuun eli Fagervikiin on päästävä aina kesällä. Joskus jopa haaveiin miten ihanaa olisi viettää siellä yksi kesä kokonaan jos saisi vuokrattua asunnon. Minun piti heti googlettaa tuo Lomamäen lemmikkipuisto - kiitos vinkkauksesta. Minähän rakastan eläimiä.

      Sinä olet rohkelikko kun uit läpi vuoden. Varmasti kylmään veteen tottuu mutta itse inhoan jo vesi on edes liian viileää. Mieluummin minä uin kun "vesi on kuin linnunmaitoa" eli riittävän lämmintä.

      Hyvää viikonloppua Rva Kepponen ♥

      Poista