*Kutsuvieraslippu saatu ensi-iltaan* / valokuva Tuomas Scholz
Minun kesääni on aina kuulunut kesäteatteri! Saan kiittää vanhempiani siitä, että teatterikärpänen pääsi puraisemaan jo pikkutyttönä. Ei siis ole mikään ihme, että edelleen muistossani on todella eläviä muistikuvia lapsuuden kesistä eri teatterinäytöksissä. Kesän 2026 avasi viihdyttävästi Krapin kesäteatterissa esitettävä aivan hulvaton farssi Ranskalainen pyjama. Torstaina 4.kesäkuuta istun ensi-illassa edessäni se jo aiemmin keväällä nähty lavasteiden pienoismalli nyt ihan oikessa koossa sekä vatsassa valtavasti perhosia siitä mitä ilta mahtaa tuoda tullessaan. Luvassa kun olisi ihan uusi versio ranskalaisen Marc Camolettin kirjoittamasta maailmankuulusta farssista Ranskalainen pyjama vuodelta 1985.
Teatterinjohtaja Aino Kivi lausui tervetuliaissanat ja kertoi samalla, että Keski-Uudenmaan Teatteri on toiminut on vuodesta 1998 eli yli 25 vuotta. Onnea pitkästä, upeasta urasta KUT:lle ♥ Näytelmän alkuperäinen nimi on "Pyjamas pour six" mutta sitä on esitetty meillä Suomessa myös nimellä "Älä pukeudu päivälliselle" ja "Pyjama kuudelle". Sanotaan, että "rakkaalla lapsella on monta nimeä" eli useista näytelmän nimivariaatioista huolimatta esityksessä kyllä huumori kukki. Koko kaksituntinen piti katsojat tiukasti otteessaan kutkutellen kivasti vatsanpohjassa ja laittaen naurulihakset myös koetukselle.
Keski-ikäinen yrittäjäpariskunta (Kirsi Ylijoki ja Jari Vainionkukka) kaipaa vähän säpinää ja jännitystä tylsään elämäänsä. Toisistaan tietämättä he ovatkin molemmat hankkineet itselleen huomattavasti itseään nuoremmat salarakkaat (Senna Vodzogbe ja Akseli Lehtinen). Alkaa sattua ja tapahtua kun nämä kaikki rakastajat tupsahtavat yhteiseen illanviettoon pariskunnan maalaisasunnolle. Pitokokki (Minna Kivelä) työntää myös oman kauhansa tähän sekavaan "suhdesoppaan" esittämällä erilaisia rooleja aina tarvittaessa sopivaa korvausta vastaan. Kokin mustasukkainen aviomies (Kalle Tahkolahti) hämmentää myös ahkerasti syntynyttä "keitosta" joten farssin ainekset ovat hyvin koossa.
Akseli Lehti ja Jari Vainionkukka / valokuva Tuomas Scholz
Ranskalainen komedia on kepeän pirskahteleva farssi ihmissuhteista. Aurinkoiseen iltaan ja täydelle katsomolle erittäin osuva esitys, jossa viihtyi hyvin kun hyttysetkään eivät vielä kiusanneet. Saimme istua lähes helteisessä kesäillassa nauttien teatterista täysin palkein.
Farssia pidetään teatterin yhtenä vaikeimmista lajeista. Ihmisen saa helposti itkemään esityksessä mutta naurattaminen vaatii täsmällistä työtä. Vauhdikkaassa ja liioittelevassa komedian alalajissa farssissa nauru syntyy juuri absurdeista tilanteista, väärinkäsityksistä ja nopeasta juonenkulusta.
Olen nähnyt elämäni aikana todella monta farssia. Käsi sydämellä myönnän, että Ranskalainen pyjama Krapissa on tähän mennessä ollut ehdottomasti paras näkemäni farssi. Ranskalaisessa pyjamassa oli sopivasti sekä "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" kuten ovien paiskomista, juoksemista ja yleistä kohellusta mutta ei yhtään liikaa. Täyskymppi siis!
Minna Kivelä ja Akseli Lehtinen / valokuva Tuomas Scholz
Nurmijärveltä kotoisin olevana 2024 valmistunut näyttelijä Akseli Lehtinen oli minulle aiemmin tuttu KUT:in näytelmästä "Pikku Prinssi". Hän otti minusta äärimmäisen hyvin haltuun roolinsa pariskunnan yrityksen "kilttinä kirjanpitäjänä" joka itse asiassa ei sitten todellisuudessa olekaan ihan niin puhtoinen kuin mitä aluksi antaa ymmärtää. Muistan Lehtisen myös KUT:in näytelmästä Skavabölen pojat 2023, jolloin näin hänet ihan ensimmäistä kertaa - vaikuttava suoritus jo silloin. Tästä näyttelijästä tullaan ihan varmasti kuulemaan tulevaisuudessa enemmänkin.
Kirsi Ylijoki ja Minna Kivelä / valokuva Tuomas Scholz
Kirsi Ylijoki näyttelee Ranskalaisessa pyjamassa yrittäjäpariskunnan toista osapuolta, joka kaipaa säpinää elämäänsä. Nuorempi salarakas piristää kummasti elämän harmaita päiviä ja on kätevästi löytynyt ihan lähipiiristä. Ylijoen muistan kesän 2018 Krapin kesänäytelmästä "Pokka pitää". Verkkokalvoilleni on vieläkin piirtynyt näytelmästä hänen roolinsa Hyacintin toisena sisarena Rosena kullanvärisessä minihameessa ja leopardinilkkureissa. Hyvä komedienne!
Senna Vodzogbe ja Jari Vainionkukka / valokuva Tuomas Scholz
Jari Vainionkukka on pettävän yrittäjäpariskunnan toinen puolisko, joka deittailee puolestaan itseään puolta nuorempaa Pia-neitosta, jota esittää Senna Vodzogbe. Pia-nimisiä naisia tässä farssissa riittää joten ne roolitkin menevät sitten suloisen sekaisin kun mennään eteenpäin esityksessä. Onneksi luovat ihmiset "solahtavat uusiin nahkoihin" yllättävän kepeästi näytelmän edetessä. Vainionkukka "todellinen näytelmän machomies" palvoo nuorta rakastaan mutta kuinkas sitten käykään turkiksista huolimatta... Jää nähtäväksi kenen kelkkaan kaunotar Pia tai pitäisikö sanoa Piat lopulta hyppää/hyppäävät 😊
Vainionkukka on näytellyt lukemattomissa KUT:in näytelmissä ja myös syksyllä ensi-iltaan tulevassa Kampaamossa. Senna Vodzogbe on tullut tutuksi mm. suositusta tv-sarjasta Syke. Minulle uusi tuttavuus mutta kiinnostava näyttelijänä.
Kirsi Ylijoki, Jari Vainionkukka ja Akseli Lehtinen / valokuva Tuomas Scholz
Farssissa tilanteet muuttuvat nopeasti kun pitää välillä improvisoida, että "pakka pysyy koossa".... Roskaa tässä vain sllmästä etsitään farssin edetessä.
Akseli Lehtinen ja Minna Kivelä / valokuva Tuomas Scholz
Vierailijana KUT:ssä esiintyvä Minna Kivelä on yksi minun suosikki näyttelijä. Olin aikoinaan ihan koukussa televisiosta tulleisiin Taivaan tuliin ja Kätevään emäntään. Minna on todellinen mestari juuri farssissa eli koko ajan "tilanteen herrana" vai pitäisikö sanoa rouvana 😉Jos Minnalla on oikeassa elämässään monta roolia näyttelijänä, ohjaajana, sairaalaklovnina, juontajana, kätevänä emäntänä, drag kinginä ja burleskitaiteilijana, niin kyllä myös Krapin näytelmässä "eri rooleja" riittää aina tilanteesta riippuen. Minnalle juuri oikea "rooli tai siis roolit" Ranskalaisessa pyjamassa vuosien kokemuksella!
Senna Vodzogbe ja Kirsi Ylijoki / valokuva Tuomas Scholz
Ranskalainen pyjama on näytelmänä viihdyttävä ja äärimmäisen hauska. Se sopii kesään kuin "makkara grilliin" kepeänä, eteenpäin menevänä ja hyvää mieltä tuottavana. Lyön vetoa, että jokainen katsoja nauroi esityksen aikana ja aplodeista päätellen siitä myös pidettiin. Näytelmä nousi minusta ihan omalle tasolle farssikategoriassa. Näytelmää ei suositella alle 12-vuotiaille mutta muuten kaikki ovat tervetulleita katsomaan tätä viihdyttävää farssia. Ja mikä parasta Krapin kesäteatterin puitteet ovat kyllä aika upeat Tuusulajärven rannalla. Hyvin parkkitilaa autoille ja väliajalla voi piipahtaa nauttimassa virvokkeita ihan teatterin vieressä.
Kalle Takolahti, Minna Kivelä, Jari Vainionkukka, Kirsi Ylijoki, Akseli Lehtinen, Senna Vodzogbe
Keski-Uudermaan Teatterin Rankalainen pyjama näytelmä kesäteatterissa la 29.8. saakka. Tästä voit kurkistaa esitysajat. Rooleissa esiintyvät Kirsi Ylijoki, Akseli Lehtinen, Minna Kivelä, Jari Vainionkukka, Kalle Tahkolahti ja Senna Vodzogbe. Ihan huippujengi!
Työryhmä: Käsikirjoitus Marc Camoletti, suomennos Aino Piirola, ohjaus Jukka Keinonen, lavastus Ia Ensterä, puvustus Anne Laatikainen, maskeeraussuunnittelu Laura Juvonen, äänisuunnittelu Tero Enroth, ja tuotanto Ulla Havulehto. Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner.
Liput: Peruslippu 42 € / ovelta 45 €, eläkeläiset, työttömät 38 € / ovelta 40 € ja opiskelijat 28 € / ovelta 29 €. Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille.
Oikein mukavaa ja nautinnollista teatterikesää kaikille ♥












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti