maaliskuuta 23, 2024

Ihan vihreenä värihaaste


Rva Kepponen Pikku Kepponen blogista heitti minulle mieluisan haasteen, jonka alun perin on laittanut liikkeelle Repolainen reissaa ja räpeltää bloggaaja. Kovaa vauhtia esiin puskeva kevät ja lumen alta pikku hiljaa paljastunut maa oli saanut Repolaisen miettimään syntyjä syviä. Meillä on selkeästi hänen kanssaan kaksi yhteistä asiaa, joita rakastamme eli värit ja haasteet. Rva Kepposen haastamana ja Repolaisen antamalla ohjeella "Millaista vihreää on sun elämässä - riittää yksikin asia, mutta saa niitä olla paljonkin. Kerro/kuvaa omalla tavallasi!" 

Minä rakastan värejä sekä pukeutumisessa että myös sisustuksessa. Olen elänyt kodissani "vihreän kauden" ja vihreän eri sävyjä on täällä blogissakin näkynyt ylläni sekä vaatteissa, asusteissa että myös koruissa. 

Vihreä väri edustaa harmoniaa ja tasapainoa, sekä symboloi toivoa, rauhallisuutta ja uudistuksia. Se nähdään toivon ja levollisuuden värinä. Vihreän värin sanotaan myös saavan luovuuden kukkaan sekä lisäävään keskittymiskykyä.

Nyt sukelletaan vihreän maailmaan hetkeksi!






Luonnonvihreys on ihan huikeaa keväällä. Kuvassa kalliokieloja meidän kodin läheisillä kallioilla.

Minulla on ollut kotona vihreä kausi sisustuksessa jolloin astiat, kodintekstiilit ja somisteet vihersivät.


Minna Parikan mintunvihreät Pom-pom -sandaalit olivat toiset Parikan kengät, jotka ostin. Näillä koroilla ei kävellä mukulakivikadulla...










Störsvikin luontopolun keväistä vihreyttä ensimmäisenä koronakeväänä. Tämä luonnonsuojelualue Siuntiossa metsäpolkuineen on lumoavan vihreä ja kutsuu reippailemaan.  








Vihreyttä lautasella - omnomnom! Lapsuudenystävän mökillä Lopella herkuttelemassa lohileivillä. 













Naisella ei voi koskaan olla liikaa vihreitä kenkiä. Nämä kaunokaiset kotiutin viime kesän alesta. 











Jopa koiranputki kesäisessä vihreydessä on valokuvan arvoinen! Koiraputki on mielestäni aika kuvauksellinen kasvi.

Indiskassa on aina ihanaa vihreää tai turkoosinvihreää, joten kannattaa poiketa tsekkaamaan mitä on tarjolla. 

Lindexin vihreä talvitakki oli löytö vuonna 2013. Minulla on edelleen se tallella koska rakastan vihreää. 

Meidän kesähuoneen eli parvekkeen pieni hyötypuutarha nurkkaus, jossa on yritetty kasvattaa tomaattia - vähän huonolla menestyksellä - mutta basilikan ja muiden yrttien kanssa onnistutaan varmasti.  


Kevään 2022 väri oli vihreä ja silloin shoppailin Reservedin vihreän kesämekon. Moninkertainen vihreä helminauha on löytö vuosia sitten Fiskarsin antiikkitapahtumasta.

Antiikkitapahtumissa minä aina kuolaan vihreää vanhaa lasia ja nimenomaan tällaisia säilytyspurkkeja. Karhulan narupurkkeja minulla on perintönä isoäidiltäni ja yhden olen ostanut kirppikseltä. Myös etualan viilikupit ovat hurmaavia. 


Pääsiäinen lähestyy joten on aika kaivaa esille vihreää lasia oleva kana, kukko ja tiput, jotka ovat myös löytö Fiskarsin antiikkitapahtumasta.



Vihreä nurmikko houkuttaa kesällä kävelemään myös paljasjaloin. Vihreä kesähattu on muistaakseni löytö Seppälästä vuosia sitten. 

Kevään vaaleanvihreyttä pitää aina kuvata ja hiirenkorvia puissa. Vihreys lisääntyy jo huhtikuussa ihan silmissä. 

Vihreä rairuoho kuului lapsuudessa aina pääsiäiseen. Pariin vuoteen en ole muistanut laittaa kasvamaan ajoissa. 


Keväistä vihreää Tullisaaren 46 hehtaarin laajuisen merenrantapuiston suojissa. Jos et ole vielä käynyt mene nyt tänä keväänä tutkimaan itäistä kartanonpuistoa ja läntistä kansanpuistoa. Kauniita molemmat!

En haasta ketään mukaan vihreään värihaasteeseen mutta jokainen, joka on vihreän tai ylipäätänsä värien ystävä saa ilomielen tarttua tähän haasteeseen ja paljastaa omat vihreät suosikkinsa. Mukavaa viikonloppua kaikille! 








6 kommenttia:

  1. Huikeita vihreitä kuvia! Ihania kenkiä! Aloin tässä juuri miettimään, että minulla ei ole ollut ikinä vihreitä kenkiä. Lienee korkea aika yrittää korjata tilanne. Vihreä kukko, kana ja tiput ovat ihanat.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Tätä haastetta oli mukava tehdä ja selailla omia "vihreitä" valokuviaan. Minulla on näiden lisäksi ollut vihreät tennarit. Vihreä on voimaannuttava väri joten kyllä sinunkin pitää ehdottomasti hankkia yhdet vihreät kengät. Unohdin mainita, että minulla on myös vihreä käsilaukku, joka näkyy postauksessa keväältä 2022. Kirjoitin silloin postauksen "Vihreä villitsee kevätmuodissa". Vihreä kanaperhe oli löytö ja olen hyvin iloinen, että löysin sen.

      Mukavaa uutta alkavaa pääsiäisviikkoa ♥

      Poista
  2. Ihania vihreitä juttuja.Vihreä ja sen eri sävyt ivatkin lempivärejäni💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael ♥ Vihreä värinä antaa energiaa ja saa myös hymyilemään!

      Poista
  3. Hauska haaste! Oli tosi kiva lukea upeista vihreitä esineistäsi. Erityisesti Minna Parikat oli mieleeni vaikka kävellä niissä tuskin pystyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin ♥ Tämä haaste näyttää jo jatkuneen eli seuraava väri on ollut keltainen. Nyt pääsiäisen kunniaksi tähän voisi tarttua. Parikat ovat yllättävän hyvät jaloissa vaikka ei niillä ainakaan mukulakivillä kävelyyn ole tehty.

      Poista