helmikuuta 14, 2024

Hyvää ystävänpäivää ♥♥♥

 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä. 

Helmikuun 14.päivää eli siis hyvää ystävänpäivää ystäväni ♥♥♥ Haluan lähettää juuri nyt lämpimän ajatuksen ja virtuaalisen halauksen kaikille ystävilleni missä ikinä olettekaan. Monia ystäviä näkee viikoittain ellei jopa joskus päivittäin. Mutta on pitkän matkan takana tai peräti toisella puolen maailmaa asuvia ystäviä, joiden kanssa kohdatessa voidaan jatkaa ihan luontevasti siitä mihin viimeksi jäätiin. Aika, välimatka tai eriävät mielipiteet eivät ole este hyvälle ystävyydellä. Ystävää kunnioitetaan vaikka asiat ja ennen kaikkea niihin liittyvät erilaiset arvot voivat olla ristiriidassa. Isoäitini viisaita sanoja lainaten "Asiat voivat riidellä mutta ihmisten ei tarvitse riidellä eri mieltä ollessaan."


Hyvässä ystävyyssuhteessa tunnetaan yhteenkuuluvuutta ystävänä kanssa mutta silti molemmat ovat yksilöitä, joiden luonteenpiirteet voivat olla hyvinkin erilaiset ystävyydestä huolimatta. Ulkopuolisen on joskus vaikea ymmärtää miten joku vähän ehkä poikkeukselliselta vaikuttava ystävyyssuhde on syntynyt. Minä ajattelin niin, että kaikkea hyvin yllätyksellistä voi tapahtua kun jättää ystävyyden oven auki ja antaa toisen astua omaan maailmaansa.  Ystävyyssuhde on sekä antamista että ottamista. Siinä on plussia ja välillä vähän miinuksiakin mutta niin on elämässäkin. 


Tunne siitä, että voit luottaa ja nojata ystäväänsä hädän hetkellä saaden apua on kultaakin kalliimpi side kahden ihmisen välillä. Vastavuoroisesti autat itse ystävääsi hänen kiperässä tilanteessaan halaamalla ja olemalla läsnä. Aina ei tarvitse edes osata sanoa mitään suurta ja mullistaa. Riittää, että on läsnä ja tarjoaa toiselle olkapään, jota vasten voi hetken nojata. Hyvä ystävä osaa kuunnella mutta ennen kaikkea kuulla ystäväänsä. Hyvä ystävä ei aina tarjoa omaa patentti ratkaisuaan kertomalla miten ongelma pitäisi ratkaisin vaan hän ohjaa, tukee ja auttaa ystäväänsä itse löytämään sen oikea ratkaisun muutoksen hetkellä. 


Kun olet valmistautumassa tärkeää päivään hyvä ystävä osaa sparrata sinua ja luoda tsemppihenkeä. Hyvän ystävän kanssa voidaan olla mielipiteissä hyvin erilaisissa kuppikunnissa mutta silti osataan keskustella sivistyneesti ja myös ymmärtää toisen näkökulman ja myös hyväksyy sen. Hyvässä ystävyydessä ei tarvitse saada "sitä viimeistä sanaa". Ystävä ei nokittele tai kerää itselleen pisteitä nokkeluuksistaan vaan toista tukien ymmärtäen ystävän vaikeaa tilannetta. 


Hyvää ystävyyttä pitää vaalia ja helliä kuin juuri versonutta herneenpalkoa. Tasapuolisuus, toisen huomioon ottaminen, ystävällisyys ja tuki ovat tärkeitä heikolla hetkellä. Ystävyyssuhteessa kuten missä muussa suhteessa voidaan välillä riidelläkin rajusti kunhan muistaa tehdä sovinnon ja osaa pyytää myös anteeksi jos on ollut väärässä. 



Ystävät ovat elämän suola ja jos ystävät jostain syystä katoavat tuntuu kurjalta. Jotkut ystävyyssuhteet vain kariutuvat ehkä ystävien kasvaessa erikseen ajan saatossa. Meillä ihmisillä on kuitenkin kykyä löytää uusia ystäviä ihan elämämme loppuun saakka. Väkisin et voi olla ystävä toiselle jos hänen mielestään ette vain enää sovi yhteiseen kahvipöytään.  

Hyvä ystävänpäivää juuri teille ystäväni ♥♥♥ Jotkut teistä olen tuntenut siitä saakka kun olin viisivuotiasta ja juoksimme letit liehuen taloyhtiön pihalla kilpaa. Toiset teistä olen taas oppinut tuntemaan koulun, opiskelun tai jonkun harrastuksen parista. "Vorrei un paio di scarpe, per favore!" oli tärkeä lause oppia italiantunneilla työväenopistolla kun reppureissailtiin. On ystäviä entisiltä työpaikoilta vuosikymmenten takaa ja hyvin meidän jutut jatkuvat siihen mistä ne edellisen kerran loppuivat. On valitettavasti myös ystäviä, jotka ovat syystä tai toisesta halunneet lopettaa ystävyyden. Ystävän menetys on kirpaissut todella paljon juuri sillä hetkellä mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että näin pitikin tapahtua. Ystävä ei voi olla toisella väkisin vaan ystävyys on aina kahden kauppa!


6 kommenttia:

  1. Ystävyys on kallisarvoista vaalittavaa. Ihanaa ystävänpäivää sinulle blogiystäväni Marjo! Sydämellisin terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ystävänpäivää myös sinulle blogiystäväni ♥

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Hyvää ystävänpäivän loppuiltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Hyvää ystäväänpäivää!

      Poista