tammikuuta 07, 2024

LUX Helsinki 2024 - lisää upeaa valotaidetta Senaatintorilla, Kansalaistorilla ja Esplanadilla








Tähän toiseen LUX Helsinki 2024 olen kerännyt kohteita molemmilta vierailupäiviltäni. Piipahdin lauantain lisäksi myös sunnuntai iltana katsomaan vielä näkemättömiä kohteita Helsingin ydinkeskustassa. Jos lauantaina oli aika hyytävä keli niin sunnuntaina pääkaupunkiseudulla oli vielä pari astetta enemmän pakkasta kuin edellisenä päivänä. Senaatintorilla oli kylmempi kuin esimerkiksi Kansalaistorilla eli sen verran meren läheisyys vaikuttaa. Kun pukeutui kunnolla - LUE: useita kerroksia päällekkäin - ei tullut kylmä mutta liikkuminen oli vähän pingviinimäistä vaappumista. Tosin kaikki muutkin vaatteita ylleen paljon pakanneet olivat myös vaappujia. Parempi kyllä pysyä lämpimänä vaikka muistuttaisikin pingviiniä!

Janne Ahola (FI) - Symmetria, Senaatintori 







Helsingin Tuomiokirkko tai Suurkirkko kuten isoäitini aina tätä kirkkoa kutsui oli tänä vuonna kahden eri taiteilijan valotaiteen kohteena. Pidin ehdottomasti enemmän Janne Aholan työstä Symmetria. Kauniin värikkäässä Aholan työssä vuorottelivat symmetria ja kaaos Tuomiokirkon seinillä. 

"Symmetrian ja kaaoksen voimien välinen jännite on toiminut lähtökohtana Janne Aholan triptyykkimäiselle teokselle. Symmetrisiä muotoja pidetään usein rauhoittavina ja niiden ennelta-arvattavuus luo turvallisen olon. Ne antavat vaikutelman järjestyksestä. Vastavuoroisesti epäsymmetrisyys liitetään yleensä jännitykseen ja yksilöllisyyteen." LUX 2024 ohjelma





Kun Tuomiokirkon päätykolmioita kannattelevat kuusi korinttilaista pylvästä "alkoivat pyöriä" Janne Aholan työssä tuntui, että kirkko meni "ihan sykkyrälle kaaosvoiman edessä". Onneksi se palasi taas "ehjäksi kokonaisuudeksi" esityksen lopussa. Äänisuunnittelu ja sävellys oli Tommi Toivosen käsialaa. 






Weltraumgrafik (DE) - Helix, Senaatintori 







Toinen Helsingin Tuomiokirkkoon liittyvä LUX-valoteos oli nimeltään Helix, joka oli suunnittelija/videotaiteilija Phil Max Schöllin ja tokiolaisen äänisuunnittelija/säveltäjä Makoto Shozun yhteisteos. 

"Helix tutkii kahden vastakkaisen maailman vuorovaikutusta: rationaalinen, digitaalinen näkökulma, joka usein liitetään tulevaisuuteen sekä inhimillinen, intuitiivinen ja emotionaalinen näkökulma, jota usein pidetään nostalgisena." LUX 2024 ohjelma 

Minulle Helix oli ehkä liian konemainen eikä se herättänyt samanlaisia tunteita kuin Aholan Symmetria. Ehkä vaikutusta oli myös värien käytöllä eli Aholan todella värikäs teos puhutteli vain minua enemmän. Upeasti toteutettu työ vaikka jättikin minut vähän kylmäksi. 







Ragu Ignat (RO) - Facelessmen, Esplanadinpuisto 







Äärimmäisen mielenkiintoinen ja koskettava teos löytyi Esplanadin puistosta Kappelia suoraan vastapäätä. Romanialainen taiteilija Radu Ignat on erikoistunut metalliveistoksiin, 3D-grafiikkaan ja videomappaukseen. Ignat on tehnyt veistoksia jo 25 vuoden ajan. Hänellä on myös keskiaikaan sijoittuvia esityksiä, joissa taistellaan mm. miekoilla. Kiinnostava taiteilija!

"Ilman piirteitämme korostavaa valoa olisimme kasvottomia - ilman valon luomia eroja olisimme kaikki samanlaisia. Valo antaa meille identiteetin. Koostumme kaikki samojen ainesosien yhdistelmistä, mutta jos materiaalimme ei heijastaisi valoa takaisin, olisimme näkymättömiä." LUX 2024 ohjelma 













Facelessmen -teoksessa kolme metriä korkeaan metalliseen naamioon heijastetaan erilaisia animaatioita, jotka muuntavat ja muuttavat naamion piirteitä, muotoa ja tekstuuria. Aika huikea!









Societas Luminis (FI) - Valo, jota emme näe, UPM-pääkonttori 









Viime vuonna UPM-Kymmenen seiniin heijastettiin metsää mutta tänä vuonna seinät olivat ottaneet haltuunsa tienvarsien, niittyjen ja metsäaukioiden kasvit. Valo, jota emme näe -esitys on sukellus maailmaan, jolle normaalisti olemme sokeita. Se esittää tuttujen tienvarsien, niittyjen ja metsäaukioiden kasvit UV-säteilyn heijastamissa väreissä. Projisoitu videoteos on hyönteisen silmin nähty sadunomainen matka, jossa mielikuvitukselliset värit ovat totisinta totta. 


Teoksen takana on Societas Luminis -kollektiivi, joka on poikkitaiteellinen ryhmä, jonka jäsenet ovat toimineet pitkään niin audiovisuaalisen viestinnän, taiteen kuin tieteenkin aloilla. Heikki Helanterä toimii evoluutiobiologian ja genomiikan professorina Oulun yliopistossa. Kimmo Syväri on helsinkiläinen valokuvaaja ja taideteollinen toimija. Markku Mäkelä on palkittu säveltäjä, tuottaja ja äänisuunnittelija, joka on säveltänyt musiikkia ja äänimaisemia elokuviin ja tiloihin. 













"Ihmisen näkökyky on rajallinen. Meille maailma hahmottuu väreinä, jotka syntyvät näkyvän valon aallonpituuksista. Näkyvän valon takana on kuitenkin lyhyempiä aallonpituuksia, ultraviolettisäteilyä, jota esimerkiksi hyönteiset pystyvät näkemään. Tutun maailman sisään kietoutuu toinen, meille näkymätön maailma." LUX 2024 ohjelma 

Victor Vicsek/Limelight (HU) - Talking Heads, Kansalaistori 








Kansalaistorilla oli kaksi valtavan suurta päätä eli Talking Heads -teos!

"Talking Heads -teoksen kahdet kasvot esittävät lukemattomia tunnetiloja ja reagoivat toisiinsa. Toisin kuin ihmiset, nämä puhuvat päät eivät kommunikoi kasvolihasten vaan valon avulla. Noin 4000 erikseen ohjattavaa LED-valoa tuottaa erilaisia kasvonilmeitä eri väreissä kumpaankin teoksen päähän. Päät reagoivat toisiinsa ja käyvät keskustelua valon avulla." LUX 2024 ohjelma 







Taustalla Musiikkitalon mediaseinällä näkyi SPECTRUM eli tekoälypohjainen videoinstallaatio, joka ylittää rajat. Teos käyttää Al-teknologiaa juhlistaakseen globaalia monimuotoisuutta. Animoidut digitaaliset muotokuvat heräävät henkiin ja edustavat kansallisuuksia, sukupuolia ja näkökulmia









Marimekko & Ateneum  - Unikko at La Louviére






Kuluvana vuonna 2024 Marimekon ikoninen Unikko-kuosi täyttää 60-vuotta - ONNEA Unikko! Maija Isolan Unikko tunnistetaan Marimekon myötä ihan maailmanlaajuisesti. Isola on itse opiskellut aikoinaan Suomen Taideakatemian koulussa eli Ateneumissa, josta Armi Ratia hänet löysi Marimekkoon. Isolan Unikot koristivat kauniisti hänen opinahjonsa seiniä LUX 2024 tapahtumassa. 



Alfred William Finch, maalaus Hedelmäpuutarha La Louvièrestä 1890

Unikon lisäksi julkisivussa juhlistettiin Ateneumin Väriä & valoa -impressionismin perintö -näyttelyäjoka avattiin jo syksyllä 20.lokakuuta ja upea näyttely on mahdollista nähdä vielä 25.helmikuuta 2024 asti. Itsekään en ole vielä ehtinyt näyttelyyn mutta onneksi tässä on vielä aikaa. Ylläolevassa kuvassa on suomalaisen uusimpressionismin merkkiteos eli Alfred William Finchin pointillistinen maalaus Hedelmäpuutarha La Louviérestä.


Näin upealta näytti pointillismin tekniikalla toteutettu Unikko at La Louvière. Tämä värikäs ja elämäniloinen työ oli upea kunnianosoitus sekä suomalaiselle muotoilulle että kuvataiteelle.  







Valoteos on helsinkiläisen taiteilija ja visuaalisen suunnittelijan Katri Tikkasen tekemä. Teoksen musiikista vastasi helsinkiläinen säveltäjä, äänisuunnittelija, musiikin tuottaja ja taiteilija Matti Ahopelto














Paukkupakkasista ja jäätävästä viimasta huolimatta ihmisiä oli katsomassa joka tammikuista upeaa LUX Helsinki tapahtumaan ihan kiitettävästi. Ja kouluni vanhaa liikunnanopettajaa lainatakseni "Ei ole huonoja säitä koska sää on aina vain pukeutumiskysymys." Kiitos LUX Helsinki upeasta ja monipuolisesta valotaiteesta ja ensi tammikuussa sitten taas uudelleen. 



2 kommenttia:

  1. Olimme pojan luona Espoossa viikonloppuna. Poika halusi viedä meidät vanhukset katsomaan Helsingin valoja lauantaina iltana. Tuomiokirkolla käytiin ja hienolta näytti siellä nämä LUX valot. Kovin värikkäitä tämän Sourin työt olivat enkä edes tiennyt hänen maalaavan. Tuomiokirkkoon olisi pitänyt olla erilaiset valot minusta kun näytti siinä toisessa työssä niin valjulta. Kun ajettiin takaisin Espooseen näin auton ikkunasta naamion. Olisiko ollut siinä puistossa. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sinikka ja hyvää uutta alkanutta vuotta sinulle sekä perheellesi. Onpa mukava juttu, että poika halusi näyttää teille Helsingin valoja. Itse pidin todella paljon Katariina Sourin töistä sekä niiden voimakkuuden että myös värikkyyden takia. Tuomiokirkon toinen työ puhutteli minua mutta toinen ei. Kyllä sinä varmasti näit Espan puistosta näkyvän naamion, joka vaihtoi väriä. Hyvää loppuviikkoa ja tammikuuta.

      Poista