lokakuuta 18, 2023

Halloweenpuisto Puotilan kartanolla on ihan huikea!

 

Vihdoin meillä pääkaupunkiseudullakin on oma Halloweenpuisto, joka löytyy Puotilan kartanolta. Olen muutamana syksynä matkannut Rannikonpuutarhan upeaa Halloween-tapahtumaan näin lokakuussa miettien "Miksei Helsingissä tai ylipäätänsä pääkaupunkiseudulla ole mitään vastaavaa tapahtumaa tuomaan valoa ja iloa syksyisen pimeisiin iltoihin?" Nyt on sillä Halloweeks 9.10.-5.11.2023 on levittäytynyt Puotilan kartanon ympärille yli 1000 kurpitsalyhdyn voimin peräti kuukauden ajaksi. Ilmassa on myös sadonkorjuujuhlan menoa ja meininkiä sillä puistoon on tuotu hauskoja heinäpaaleja antamaan kaupunkiin rentoa maalaisfiilistä. 

Puotilan kartanon vanha päärakennus 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta tuo myös oman historiallisen lisänsä tapahtumaan. Jos seinät osaisivat puhua niin varmasti olisi kerrottavana monia mielenkiintoisia tarinoita ehkä vähän pelottaviakin. Kartanopuistossa vuosikymmeniä kasvaneet suuret puut luovat myös mystisen tunnelman illan pimetessä tapahtumaan. Kartanon mailla on sijainnut ratsutila jo vuonna 1540 mutta virallisesti kartano Botby Gård syntyi vasta 1750-luvulla. Vartiokylän kaikki kolme ratsutilaa Domars, Rååns ja Klavis siirtyivät samalle omistajalle ja syntyi Puotilan kartano. Useissa kartanoissa on ollut kummituksia ehkä Puotilassakin...?

Minulle sattui tänään töiden puolesta menoa Itä-Helsinkiin joten työpäivän jälkeen kävin piipahtamassa Halloweenpuistossa aistimassa fiilistä. Valokuvissani ollaan siis myöhäisen iltapäivän noin kello 17 vielä melko valoisissa tunnelmissa. Kauhumomentti ja mystisyys puistossa lisääntyy ihan varmasti kun aurinko on laskenut mailleen ja kaikki kurpitsalyhdyt puistossa on sytytetty palamaan. Varjojen ja valojen leikkiä pääsee silloin valloilleen. Ehdottomasti täytyy tehdä siis uusi reissu iltavalaistuun puistoon kurkkimaan ja kuvailemaan Halloweeks tapahtumaa. 



Tänään iltapäivällä ei ruuhkaa ollut mutta minulla oli tunnollisesti valmiiksi netin kautta ostettu lippu. Varmasti viikonloppuisin sekä ilta-aikaan välttää myös ruuhkat ostamalla liput ennakkoon ja nettilippu taisi olla myös 2 € edullisempi. Ja isommalle perhekunnalle löytyy myös omia perhelippuja. Alle 2-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. Puiston esittelyssä mainitaan erikseen, että "Tapahtumassa ei ole pelottavia elementtejä, vaan Puotilan kartanon Halloween on koko perheen tapahtuma." Puistossa on toki rekvisiittana sekä ihmisten että eläinten luurankoja, jotka hämärässä illassa voivat olla vähän pelottaviakin. Muu Halloweeniin liittyvä kauhulla mässäily täältä puuttuu kokonaan. 




Puotilan kartanon Halloween puiston isä, ideoitsija ja järjestäjä on Heikki Kouvo. Tapahtuman innoittajana on ollut Halikon kurpitsapuisto Salon lähellä, jossa itsekin olen kahdesti käynyt Halloweenin aikaan kurpitsoita katselemassa. Tästä voit kurkistaa Rannikkopuutarhan syksyyn 2021 ja 2022. Jos totta puhutaan minua vähän polttelisi ajaa sinne tänäkin vuonna kun olen katsellut netistä kuvia sieltä. Kurpitsaviikossa on ollut mukana myös Halikon keskiaikainen kivikirkko, joka toimi 13.-16.10. valtavana valkokankaana, jossa La Dance Macabre -luurangot tanssivat. Harmi kun tuo meni minulta ihan ohi!





Puotilan kurpitsat ovat juurikin tuolta Halikosta ja Rannikonpuutarhasta kotoisin. Tapahtumasta voi ostaa kotiin oman kurpitsan joko sellaisenaan tai valmiiksi kaiverrettuna lyhtynä. Taas minulla on mietintämyssyssä olisiko tämä vuosi ensimmäinen kun itse tartun kurpitsaan ja kaiverran siitä juuri omannäköisen lyhdyn kotiin tai siis parvekkeelle. Tänään en vielä ostanut kurpitsaa koska koko aika meni ihmetellessä puiston upeaa koristelua.

Puistoon kuljetaan kukkaisen portin kautta ja totta kai siinä piti ottaa selfie vaikka pohjoistuuli +2°C oli tuivertanut tukankin ihan tarhapöllöksi. Olisi melkein pitänyt olla pipo mukana vaikka muuten kiertelyssä ei kylmä tullutkaan. Plussaa siitä, että nurmikolle oli aseteltu kulkureiteille kumiset matot, jotka pitävät jalat kuivina vaikka taivaalta tulisikin vettä tai peräti räntää. Puistosta löytyy reitin varrelta vaikka mitä katsottavaa ja koettavaa. 



Perinteiset Halloweenin kuuluvat luurangot, kummitukset, aaveet ja noidat olivat edustettuina. Yksi noidista hämmensi valtavaa pataa, josta nousi saippuakuplia leijailemaan puistoon. Kaksi ahkeroivaa "kurpitsakaveria" korjasi piiputtavaa vanhaa jenkkirautaa, jonka kyydissä näytti matkaavan luurankoja. Traktoria ajava luuranko vaikutti aika rennolta työn touhussaan. Myös muita vähän pienempiä hiirien, kissojen, koirien ja lintujen luurankoja näkyi siellä täällä puistossa kulkiessa. 



Muistatteko kun Tuhkimo sadussa Haltijatar taikoi kurpitsan kuorista Kurpitsavaunut, joilla Tuhkimo matkasi tanssiaisiin? Puotilan puutarhassa oli aivan ihanat kurpitsavaunut, joihin pienimmät puistossa vierailijat myös pääsivät sisälle. Valtavan suuren runsaudensarven sisältä näytti tulevan pieniä kurpitsoita esille eri väreissä ja muodoissa. Olkihahmoja varustettuna kurpitsa päällä näkyi siellä täällä puistossa. Selkeästi kaikenkarvainen joukko kulkijoita oli paikalla. 

Puiston yhdessä nurkkauksessa on todella kaunis sekä upean värikäs perhosten ja mehiläisten nurkkaus. Sitä oli aika maagista katsella siellä kauheuksien keskellä ja hetkeksi ihan istahdin yhden heinäpaalin päälle ihailemaan tätä liikkuvaa joukkiota. Puistossa oli myös pieni esiintymislava joten ehkä siellä on myös jotain ohjelmaa kun ilta pimenee...



Jos haluaa nauttia juomia tai syödä jotain pitää siirtyä itse Halloween puiston ulkopuolelle. Varmasti ihan fiksua pitää syötävät ja itse puisto erillään toistaan. Alue pysyy siistinä kun toiminnot ovat erillään. Minulla ei ollut aikaa jäädä tällä vierailukerralla nauttimaan mitään virvokkeita. Olisin ehkä kaivannut siihen pihamaalle lipunmyynnin ja kurpitsamyynnin yhteyteen jotain kojua, josta olisi voinut saada vaikka jotain pientä suolaista tai kupin kuumaa. Toisaalta jos aikaa on enemmän tai sää olisi huonompi niin silloin toki menisin nauttimaan kahvilan antimista sisätiloihin. Tuli mieleen saksalaisten markkinoiden tarjoilut eli vaikka kastanjoita, omenaherkkuja ja glögiä tai ehkä popcornejakin. Tätä voisi ehkä jatkossa kehittää.

Ehdottomasti Marjon matkassa suosittelee Puotilan kartanon Halloweeks -tapahtumaan osallistumista. Upea vanha kartanomiljöö antaa puitteet hienosti toteutetulle kauhutapahtumalle, joka minun pitää päästä toki kokemaan vielä pimeän tullen. Onneksi tässä on vielä päiviä jäljellä 5.marraskuuta asti. 

Puotilan kartanon Halloweeks on avoinna arkisin klo 14-22 ja viikonloppuisin klo 12-22. Nyt pääkaupunkiseudun viettäessä syyslomaa Halloweeks on avoinna klo 12-22. Tapahtuma löytyy osoitteesta Puotilantie 7, 00910 Helsinki. www.halloweenpuisto.fi







10 kommenttia:

  1. Mikä puisto! Kyllä on ollut paljon työtä tuon rakentamisessa. Hienolta näyttää tällaisen "ei halloween-ihmisenkin" silmissä. Tuo kuva jossa kurpitsakaverit korjaavat autoa on aivan ihana!
    Ihanaa päivän jatkoa sinulle<3 Meilläkin on maa valkoisena tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puotilan Halloween-puistossa oli kyllä nähty vaivaa ja panostettu siihen. Heinäpaalit olivat ihan yliveto ja niistä tuli kiva sellainen maalaisfiilis vaikka kaupungissa oltiinkin. Vaikka tuolla on luurankoja ja noitakin paikka soveltuu myös pienemmillekin eli ihan kauheuksia ei ole esillä.

      Kurpitsakaverit olivat minusta ihan ylivetoja! Nauratti joka kerta kun katsoin heitä epätoivoisesti korjaamassa savuttavaa autoja, jonka kyydissä olisi siis kaksi luurankoa. Joku oli mennyt ja vetänyt toisen kaverin "kurpitsapakarat" häveliäästi piiloon mutta alueella kiertänyt työntekijä palautti kaverin "alkuperäiseen paljastavaan asuun".

      Odotan mielenkiinnolla minkälaiseksi tämä tapahtuma kehittyy ensi vuonna. Selkeästi meillä pääkaupunkiseudulla oli tilausta tällaiselle Halloween-tapahtumalle, joka on koko perheen juttu.

      Ihanaa uutta marraskuun viikkoa ♥ Meillä on ollut tänäänkin +9C astetta lämmintä joten lumet ovat jo sulaneet.

      Poista
  2. Minä olen ehtinyt myöskin käymään tuolla, kun se on melkein kotinurkilla. Hieno puisto! Puotilan kartano on muutenkin aktivoitunut tapahtumajärjestejä. Siellä on etenkin kesäisin ulkokeikkoja, joista suureen osaa on vapaapääsy. Läpi vuoden on kaikenlaista ohjelmaa.

    Pihalla on myyntikoju, josta saa ostaa kahvia, virvoitusjuomia ja ilmeisesti pullaa. Niitä voi syödä siinä ulkona. Keltaisen rakennuksen Svenkka myy kahvilatuotteiden lisäksi myös ruokaa ja alkoholia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli myös upeita kuvia täältä Puotilan kartanon puistotapahtumasta Halloween teemalla. Upeasti järjestetty tapahtuma ja paljon panostettu puiston koristeluun. Minusta ne heinäpaalit olivat todella hauskoja. Tuli vähän samanlainen fiilis kuin olisi ollut jossain Rannikon puutarhan pelloissa Halikossa vaikka nyt oltiinkin vanhassa kartanomiljöössä Helsingissä.

      Minulta meni varmasti tuo myyntikoju ihan ohi kun olin niin tohkeissani kaikesta. Svekassa en ole koskaan käynyt mutta moni on kehunut joten eiköhän sielläkin pidä pistäytyä testaamassa tarjonta jossain vaiheessa. Huomasin viime kesänä, että Puotilan kartanon puistossa oli moni mielenkiintoisia keikkoja

      Mukavaa uutta viikkoa Rva Kepponen ♥

      Poista
  3. Mielenkiintoista! Olen asunut tuolla päin. Olisi ollut lyhyt matka. Nyt olen muuttanut pääkaupunkiseudun rajojen ulkopuolelle, vaikka ei tuonne mahdoton matka olisi... Katsotaan, jos jaksaisi ja ehtisi käydä. Ihan kivan näköistä, lapsille tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, että pääsen nyt vasta vastaamaan viestiisi. Palasitko vanhoille asuinseuduillesi katsastamaan Halloween-puistoa? Olen ymmärtänyt, että tapahtumassa on ollut valtavasti kävijöitä eli vilskettä on riittänyt. Minusta on oikein mukavaa, että myös pääkaupunkiseudulle saatiin nyt oma Halloween-tapahtuma samaan henkeen kuin Rannikon puutarhan vastaava Salon Halikossa.

      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Salon lähellä tulikin viime vuonna käytyä, oli ihana paikka. Nappasin kuvan Puotilan kartanon autosta, joka jostain syystä oli työpaikan parkkiksella. Kyydissä oli iso kurpitsa.
    Tosi hauskoja nuo eläinten luurangot...onneksi kuitenkin ovat muovia :)
    Ihanaa lokakuun jatkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin sinun kuvat Salon kurpitsatapahtumasta. Me olimme viime syksynä samana päivänä ihailemassa kurpitsoita mutta vain vähän eri aikaan. Minusta on todella mukavaa, että myös meillä pääkaupunkiseudulla on oma Halloween-happening.

      Olen samaa mieltä, että eläinten luurangot olivat symppiksiä! Ja juu muovia olivat...
      Moni tuttuni oli nähnyt tuon Puotilan kartanon tapahtuma-auton, joka oli kierrellyt pääkaupunkiseudulla mainostamassa tapahtumaan. Jompi kumpi iltapäivä lehti oli uutisoinut muutamia viikkoja sitten, että tuolle autolle olisi tehty yöaikaan ilkivaltaa ja kurpitsa olisi tuikattu tuleen. Huh huh - aika hurjaa touhua tuollainen!

      Mukavaa alkanutta marraskuuta Outi ♥ Päivät lyhenevät ja päivävalo samalla. Nyt voi kohta jo kaivaa kausivalot esille ja meillä on kynttilöitä jo sytytelty ihan urakalla.

      Poista
  5. Halikon tapahtuma oli hieno - Puotilaan emme ole vielä ainakaan päätyneet, sillä välillä tuntuu, että matka Espoosta Itä-Helsinkiin on yhtä pitkä kuin vaikka Halikkoon :-) Nuo pienet eläinten luurangot ovat kyllä söpöjä (?) - ja jotain vähän erilaista kuin haamut ja pääkallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtena vuotena Halikossa käyneenä olen tismalleen samaa mieltä, että tapahtuma oli erilainen. Tänä vuonna alue oli kuulemma vielä laajentunut ja somesta näin kuvia soutelevista luurangoista. Olen samaa mieltä, että eläinten luurangot olivat söpöjä eivätkä yhtään pelottavia.
      Mukavaa marraskuuta Meriharakoille ♥

      Poista