lokakuuta 25, 2022

Via Kasvimaa - kasviksia helposti kokattavassa muodossa

Via Kasvimaa tuotteet saatu

Minä rakasta kasviksia, vihanneksia ja yrttejä! En ole kasvissyöjä mutta olen viime vuosien aikana lisännyt niiden syöntiä päivittäin entisestään. Käytyäni kolonoskopiassa muutamia vuosia sitten ymmärsin miten tärkeitä kasvikset ovat oman hyvinvointini kannalta. Aika hassua, että lapsuudenkodissani meillä syötiin runsaasti kasviksia eri muodoissa mutta jotenkin niiden määrä omassa ruokavaliossa oli laskenut. Oman terveyden ja suoliston hyvinvoinnin kannalta oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja palata ruotuun. 

"Runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä sisältävän ruokavalion on lukuisissa väestötutkimuksissa todettu pienentävän riskiä sairastua sekä sydän- ja verisuonitauteihin että syöpiin. Ne sisältävät vain vähän energiaa mutta monipuolisesti ravintoaineita ja biokemiallisia yhdisteitä, kuten flavonoideja." Terveyskirjasto 

Kasvikset eli vihannekset, juurekset, marjat ja hedelmät sisältävät myös runsaasti suojaravintoaineita, kuten kuitua, vitamiineja, kivennäisaineita ja fytokemikaaleja. Siksi ne ovat niin äärimmäisen tärkeitä elimistömme toiminnalle. Suolisto kaipaa kuitua pystyäkseen kunnossa. Ja mikä parasta kasvikset sisältävä painoonsa nähden vain vähän energiaa, joten ne ovat avuksi myös painonhallinnassa. 

Suositusten mukaan "puoli kiloa kasviksia päivässä" on ainakin minun päähäni jo koulussa iskostettu lause. Kuitenkin vain joka viides syö kasviksia suositusten mukaan eli enemmistö väestöstä syö aivan liian vähän kasviksia. 

Sain muutamia viikkoja sitten kutsun osallistua Via Kasvimaan uutuustuotteiden lanseeraustilaisuuden teemalla "kasviksia, mutta kokattavassa muodossa". Kuulosti todella mielenkiintoiselta mutta paikan päälle en valitettavasti ehtinyt joten seurasin tilaisuutta verkon välityksellä. Kaikki mikä edesauttaa oman ruokavalion terveellisyyttä sekä helpottaa kiirettä arjessa on tervetullutta.

"Kuinka monta kertaa jääkaappiisi on jäänyt juuri tiettyä ruokaa vasten ostettujen vihannesten ja yrttien nahistuneet rippeet? Tai onko sinänsä kiva resepti jäänyt yhteen kokeilukertaan, kun olet ollut ihan naatti kasvisten vaatiman kuorimisen ja pilkkomisen takia?" 

Voin ihan rehellisesti käsi sydämellä vastata em. kysymyksiin, että hyvinkin tuttuja tilanteita. Kasvikset ja juurekset ovat aika työläitä keittiössä kun sitä kuorittavaa ja silputtavaa riittää. Minä olen nuoruudessani tehnyt jopa lankku- ja perunalaatikot jouluksi sekä keittänyt/kuorinut punajuuret sekä porkkanat rosollia varten. Yksi kiireinen jouluvalmistelu vuosia sitten loppui siihen, että päädyin tikattavaksi lääkäriasemalle kun väsyneen kokin kämmenen läpi putosi veitsi. Muistan kun lääkäri katsoi minua syvälle silmiini sanoen "Nyt täytyy vähän rauhoittua näissä joulukiireissä ettei käy vielä pahemmin." Tämän episodin jälkeen olen kyllä tehnyt joululaatikoita mutta pakastetusta soseesta. 

Kokeiltuani nyt Via Kasvimaalta saamiani uutuustuotteita olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kasvikset voi ostaa myös valmiiksi prepattuna ja juuri sopivan määrän ateriaa ajatellen. Jokaiseen pakkaukseen on pilkottu kasvimaiden parhaat palat valmiiksi sekoituksiksi, joissa on mukana laadukkaat tuote- ja kuivamausteet. Ainoastaan nesteet ja suola lisätään itse kokatessa.

Kun ostetaan oikea määrä pienennetään myös ruokahävikkiä, joka Suomessa kotitalouksien osalta on yli 100 miljoonaan kiloa vuodessa. Henkilöä kohden heitämme keskimäärin pois 20-25 kiloa vuodessa, joka on mielestäni todella hurja luku! Ruokahävikkiä syntyy toki elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Minuun on myös lapsuudenkodissani iskostettu "ettei ruoka heitä roskikseen". Meillä äiti hyödynsi ruoantähteet loihtien niistä jotain todella herkullista.

Ruokahävikkiä voidaan välttää sekä myös vähentää suunnittelemalla ruokaostokset paremmin, hyödyntämällä juuri ne tähteet ja säilyttämällä ruokaa oikein. Jos kurkkaan oman taloutemme biojätepussiin on siellä pehmopaperin ja kahvipurujen lisäksi lähinnä juuri kasvisten ja hedelmien kuoria. Jo valmistettua ja pilaantunutta ruokaa sieltä ei löydy. Äidin/isoäidin opit ovat siis juurtuneet tyttären päähän jo lapsesta! 

Uusia Via Kasvimaa tuotteita löytyy sekä uuniruokiin, keittoihin että myös pataruokiin. Minun tuotelähetyksessä oli mukana valmiit pakkaukset Punaposki punajuurilohkoja, Tri kolori porkkanasekoitus, Punajuuri keittoainekset ja Kurpitsa keittoainekset. Meillä on siis herkuteltu seuraavilla aterioilla viime viikkoina. 

HUOM! Kaikki tämä postauksen kuvissa näkyvät kurpitsat ovat koristekurpitsoita eli niitä ei ole tarkoitettu syötäväksi vaan ovat ainoastaan kuvausrekvisiittaa. 





TRI KOLORI PORKKANASEKOITUS / Parmesaanigratinoidut uuniporkkanat

Ensimmäisenä testasin Tri kolori porkkasekoituksen, josta valmistui Parmesaanigratinoidut uuniporkkanat samalla kun etätöissä istuin Teams-palaverissa. Nopeaa ja äärimmäisen helppoa. Ja mikä parasta vuoka, jossa kasvikset ostetaan voidaan laittaa myös uuniin.

4 annosta
Vaikeusaste: helppo
Valmistusaika: 20 min aktiivinen / 1 h 10 min kokonaisaika
(soijaton, ei sisällä kananmunaa, ei sisällä selleriä)

Parmesaanilla gratinoidut porkkanat ovat täydellinen lisuke erilaisille kala- ja liharuoille. Valmista tämä herkku helposti Via Kasvimaa Trikolori -porkkanasekoituksesta. Annoksen viimeistelee tuore lehtipersilja.

Ainekset

1 pkt Via Kasvimaa Trikolori
1 dl raastettua parmesaania
2 valkosipulinkynttä viipaleina
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl pankojauhoja
suolaa
mustapippuria
parmesaania viimeistelyyn
(tuoretta lehtipersiljaa viimeistelyyn)









Ohje

Sekoita porkkanoihin valkosipuliviipaleet. Pirskota päälle oliiviöljy, suola ja pippuri. Sekoita porkkanoiden joukkoon parmesaaniraaste ja pankojauhot, kypsennä pakkauksen ohjeen mukaan. Viimeistele parmesaaniporkkanat ohuella kerroksella parmesaania ja halutessasi lehtipersiljalla. Tarjoile lisukkeena haluamallesi lihalle tai kalalle.

Parmesaanigratinoitujen porkkanoiden kanssa nautittiin edelliseltä päivältä jäänneitä kanafilee paloja ja villirucolaan. Maittava lounas, josta jäi vielä nautittavaa pariksi seuraavaksi päiväksi. minulta ei löytynyt kuiva-ainekaapista pankojauhoja joten käytin niiden sijaan korppujauhoja. Rakenne ei ehkä yhtä rapea kuin pankojauhoilla mutta maukkaita silti. 

PUNAPOSKI PUNAJUURILOHKOT / Paahdettu punajuuri vuohenjuustolla 

Seuraava Via Kasvimaan -tuotekokeilu tehtiin Punaposki punajuurilohkoilla uunissa eli tämänkin ruoan kokkailin työpäivän aikana kotikonttorilla kasvisten osalta. 

3-4 annosta

Ainekset

1 pkt Via Kasvimaa Punaposki punajuurilohkoja
1 pkt Vuohenjuustoa 180 g

Ohje

Kypsennä Punaposki-punajuurilohkot uunissa pakkauksen ohjeen mukaan
Lisää paiston lopussa (noin 5 min jäljellä) vuohenjuusto punajuurien joukkoon ja sekoita
Nauti







Vuohenjuusto antoi kivan vivahteen uunipunajuurille ja minähän olen ihan hulluna vuohenjuustoon! Edellisenä iltana ystäväni soitti "Tultiin juuri anoppilasta ja meillä on silakkapihvejä ihan hirveästi tuliaisina. Kelpaisiko muutama?" No, totta kai kelpasi koska silakkapihveistä tulee mieleen isoäitini paistamat ja nämä ystävän anopin tekemät olivat melkein yhtä hyviä. Mukana lautasella minitomaatteja ja villirucolaa. Hyvä kombo!


PUNAJUURI KEITTOAINEKSET / Punajuuri-sosekeitto 











Keittoruokiin ei työpäivän aikana ole aikaa ryhtyä joten jätin niiden testailun sitten viikonloppuun. Siis kyllähän keittoainekset olisivat itsekseen kiehuneet liedellä mutta ajattelin tuota soseuttamista, jotta saadaan ihanan samettinen sosekeitto. Työpäivän tilanteet kun voivat vaihdella hyvin nopeasti niin parempi jättää sauvasekoittimen käyttö vähän rauhallisempaan aikaan. Punajuuri-sosekeitosta aloitettiin keittojen maistelu. 

Ainesosat

Suomalainen punajuuri, suomalainen sipuli, rypsiöljy, valkosipuli, chili, tähtianis, timjami, kaffirlimetinlehti.

Valmistusohje

  1. Lisää kattilaan keittoainekset, 3 dl vettä, 1 rkl valkoviinietikkaa, 4 dl kookosmaitoa, 1 tl sokeria ja suolaa maun mukaan.
  2. Keitä noin 35-40 min kunnes juurekset ovat kypsiä.
  3. Poista tähtianis, timjaminoksa ja kaffirlimetinlehdet.
  4. Soseuta ja nauti.

Huomasin, että noiden poistettavien mausteiden osalta kannattaa tarkistaa siinä vaiheessa kun laittaa niitä kattilaan monta niitä on. Minä luulin, että tähtianiksia oli vain yksi mutta omaan pakettiin niitä olikin tullut kaksi. Onneksi ehdin ottaa toisen pois ennen kuin survaisin sauvasekoittimen punajuurien joukkoon. Kaffirlimetin lehti oli minulle uusi kiva tuttavuus, josta tuli jännä limetin maku mukaan. Keitto maistui todella maukkaalle!

KURPITSA KEITTOAINEKSET / Myskikurpitsa-sosekeitto 

Toinen keittokokkailu tehtiin Kurpitsa keittoaineksista, jotka sisälsivät myskikurpitsaa. Some on viime aikoina ollut ihan pullollaan erilaisia kurpitsaruokia ja kurpitsakuvia koska Halloween lähestyy. Tässä voisi olla hyvä alkukeitto jos aikoo pitää jotkut Halloween juhlat. 

Ainesosat

Myskikurpitsa,  sipuli, valkosipuli, kaneli, timjami.





Valmistusohje

  1. Lisää kattilaan keittoainekset, 5 dl vettä, 1 rkl valkoviinietikkaa, 2 dl kermaa, 1 tl sokeria ja suolaa maun mukaan.
  2. Keitä noin 20-25 minuuttia kunnes juurekset ovat kypsiä.
  3. Poista kanelitanko ja timjaminoksa.
  4. Soseuta ja nauti.

Myskikurpitsakeitto oli oikein maukasta ja maistuvaa metsälenkin jälkeen. Testattuani nyt neljää Via Kasvimaa uutuutta tekee mieli vielä kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Kasvisten kanssa ei tarvitse tuhrata aikaa vaan joskus voi olla armollinen itselleen ja ostaa valmiiksi kuorittuja sekä pilkottuja. Minun lautasella on nyt ollut runsaasti kasviksia ja olen ylpeä siitä. Myös vatsani on kiittänyt minua päivittäin hyvästä kuitupitoisesta ruoasta. Kun vatsani voi hyvin voin minäkin hyvin!

Via Kasvimaa -tuotteet on löytynyt 12.10. alkaen hyvin varustelluista S-Ryhmän kauppojen tuorehedelmä- ja -vihannesosastolla. 












4 kommenttia:

  1. Onpa kivoja valmiita kasvisrasioita. Näistä kyllä vinkkaan äidillenikin, joka tykkää tällaisista valmiiksi kootuista kasvisrasioista. Alkoi heti tehdä mieli uuniporkkanoita ja kasvissosekeittoa <3
    Herkullista loppuviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvikset ovat hyviä ja myös Via Kasvimaan kautta helppo sellaisenkin käyttää, joka aiemmin on vähän jännittänyt selviääkö kasvisten kanssa. Väriä ja vitamiineja sekä sitä tärkeää kuitua suolistolle. Ihan varmasti äiti pitää näistä myös. Kasvisosekeitto on myös ihan lämmintä kun ilmat viilenevät.

      Hyvää viikonloppua Outi ♥

      Poista
  2. OI, tuli nälkä herkullisia kuviasi katsellessa! Täytyypä tutkia näitä tarkemmin. Lokakuisin terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuijan kommentistasi ♥ Itse rakastan kasviksia ja joskus on järkevää säästää myös omaa aikaansa ja "vähän oikoa ruoanlaitossa". Hyvää viikonloppua!

      Poista