elokuuta 08, 2022

Kesähuone kukkii edelleen rehevästi elokuussa

 


Kesälomani 3.viikko starttasi tänään ja ajattelin sen kunniaksi tehdä vihdoin katsauksen mitä meidän kesähuoneelle tai siis parvekkeelle kuuluu tänä kesänä. On siis aika valottaa miten parvekkeella kukkii tai minkä kanssa ei olla onnistuttu tänä vuonna. Parvekkeemme on etelään eli auringonpaistetta on tänä kesänä riittänyt yllin kyllin. Myös kasteleminen on pitänyt "parvekepuutarhurin" aika kiireisenä koko kesän.





Kaikkien muiden kukkien kanssa olen onnistunut säilyttämään ne hyvin helteestä ja kuumuudesta huolimatta hengissä mutta muurikellot ovat juuri nyt tällä hetkellä vähän "huonossa hapessa" eli osa kukista on jo kukkinut vaikka uusia nuppuja aukeaakin koko ajan. Hassua etten ollut ottanut niistä yhtään valokuvaan alkukesältä jotta olisin voinut todistaa kuinka kauniisti ne silloin kukkivat.




Mimmin puuhia on myös pitänyt valvoa parvekkeella melko tarkasti koska edelleenkin hänen mielestään kukat on tarkoitettu koskettaviksi. Jotkut petunioista ovatkin siksi tuossa parvekkeen lattialla olevassa isossa laatikossa hieman kärsineen näköisiä kun "pikku apulaispuutarhuri" on auttanut "pääparvekepuutarhuria" vähän liiankin tehokkaasti. Myös lobeliat ovat joutuneet kokemaan vähän "kovakouraisempaa puutarhanhoitoa". Tosin kovin pitkään Mimmi ei kuumalla parvekkeella ole viihtynyt vaan hän on siirtynyt sisätiloihin viileään. 




Onnistuin talvehdittamaan kahta lukuun ottamatta kaikki muut pelargoniat viime talven yli. Olinkin melko varma ettei viime kesänä ostettu amppelipelargonia selviä talvesta hengissä mutta vähän harmittaa sen toisen pelargonian menehtyminen. Yritin keväällä jutella pelargonialle mukavia kastelun lisäksi mutta lopulta eloton kukka siirtyi biojäteastiaan. Tänä vuonna hankittiin vain uusi amppelipelargonia roikkumaan parvekkeelle. Hauskaa on se, että yhdessä pelargonia ruukussa kasvaa myös orvokki. Meillä oli viime kesänä paljon orvokkeja parvekkeella ja joku on niistä siementänyt pelargonian ruukkuun. 



Begoniat ovat mielestäni kauniita ja ostin ensin kaksi - valkoisen ja punaisen - meidän paikallisesta K-kaupasta ruokaostosreissun yhteydessä. Muutamia viikkoja takaperin menin puolestani Alepaan ja siltä ostosmatkalta tarttui tuo amppelissa oleva kerrottu begonia mukaan. Alepan ulkopuolella on aina kesäisin marjojen, sienien sekä kukkien myyntipiste. En ollut edes aikeissa ostaa myyntipisteeltä yhtään mitään mutta 10 euron hinnan kuultuani pakkohan amppeli oli kotiuttaa meidän parvekkeelle. On kyllä todella komea!


Kesähuoneessamme on myös kaksi koristepaprikaa, joissa toisessa on violetin//oranssin värisiä paprikoita ja toisessa vihreän/oranssin värisiä. Lisäksi Plantagenista tarttui jo kesän alussa mukaan yksi värinokkonen eli isokirjopeippo, joita meillä on tainnut olla jo parina kesänä parvekkeella. Rakastan lankaköynnöstä joten sellainen lähti värinokkosen kaveriksi ja yksi tarhaneilikka myös. 



Ylpeä olen siitä, että jo alkukesästä ostettu sininen - nyt jo osittain väriään vaihtanut - hortensia voi edelleen hyvin. Se puskee jopa uusia varsia kukkineen mullasta. Aina minulla ei ole ollut yhtä hyvää tuuria hortensioiden kanssa. Olenkohan muistanut nyt kaikki meidän kesähuoneen kasvit...? Ai, niin muratteja on toki istutuksissa mukana.



Tein parvekkeelle olkihattu-seinän kesän kunniaksi. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että ystäväni oli alkukesästä myymässä tavaroitaan pihakirppiksellä. Näin hänen Facebookissaan kuvia ja kysyin messengerin kautta ovatko hatut vielä vapaina? Saatuani myöntävän vastauksen iskin niihin kiinni ja hain ne ystävältäni illalla. Seuraavan olkihatun löysin Fidasta myös ihan pilkkahinnalla. Neljäs olkihattu oli itse asiassa aleostos, jonka hetken mielijohteesta tilasin muiden tavaroiden mukana Reservedin nettikaupasta. Tällekään hatulle ei montaa euroa jäänyt hinnaksi. Saa nähdä ehdinkö saamaan lisää hattuja vielä tämän kesän aikana seinään. Hatut on kiinnitetty toisiinsa siimalla, joten ne on helppo purkaa ja pinota kellariin odottamaan ensi kesää. Olen vuosia haaveillut tällaisesta seinästä.




Tällaiselta meidän kesähuoneessa näyttää tänä kesänä. Olen nauttinut siitä, että saan istua lukemassa perinteisiä kesädekkareita - Simenon Maigret totta kai - parvekkeella ja välillä siemailla jotain kylmää juotavaa. Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa vai miten se sanonta nyt menikään ♥♥♥




Mukavaa elokuun 1.viikkoa kaikille olet sitten vielä kesälomalla tai jo töissä! Kesä jatkuu edelleen ja ilmatkin ovat mitä parhaimmat joten jatketaan me kesästä nauttimista edelleen!





 



11 kommenttia:

  1. Sinulla kukoistaa hienosti! Parveke on ihana paikka rentoutumiselle. Tämä kesä on taas ollut niin kuuma ja kuiva (ainakin meillä), että kastelua on totisesti tarvittu. Minulla olivat petuniat aivan mahtavan suurikukkaisia tänä vuonna, mutta eilen heitin jo osan pois kun niihin oli iskenyt jokin tauti, enkä kestä ollenkaan katsoa sellaisia, vaan pois kompostiin menevät heti. Yhden kukkaruukun heitti tuuli pari päivää sitten terassin lattialle ja kukat katkesivat. Samoin kaatui aurinkovarjo, vaikka ei ollut auki ja sen jalka on tosi painava, ja se meni rikki. Harmi, kun uudehko oli. Pelargonit kesähuoneessa tuulilta ja sateilta suojassa ovat olleet tosi hienoja ja suurikukkaisia koko kesän ja toivon niiden pärjäävän vielä pitkälle syksyyn.
    Oikein mukavia lukuhetkiä sinulle ja hienoja lomasäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Parveke on kyllä äärimmäisen tärkeä lisähuone asuntoon pitkälle syksyyn ja jo aikaisin keväällä. Kyllä tänä kesänä on kastelukannun kanssa saanut touhuta. Saattaa muuten olla, että minunkin petunioissa oli joku tauti kun juttelin seinänaapurin kanssa ja hän valitteli myös omiensa kuivumista. Minulla on jäljellä enää yksi ja luulen, että sekin vetelee viimeisiään. Ikävää kun tuuli on siellä riepotellut noin pahasti ruukkua ja aurinkovarjoa. Harmillista, että uutena jo muuttui käyttökelvottomaksi. Kivaa uutta viikkoa ♥

      Poista
  2. Todella kaunis kesähuone sinulla. Siellä onkin ollut puuhaa myös apulaispuutarhurille :D Voi Mimmiä :)
    Ihanaa elokuun jatkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Apulaispuutarhuri on välillä vähän turhan puuhakas. Kivaa elokuun loppua ♥

      Poista
  3. Ihanan paljon kukkia sinulla. Kiva idea tuo olkihattuseinä.

    Minulla kukkii kesäkukat vieläkin kivasti, mutta perennapenkin kukinta on harmillisesti ohitse yhtä isoa ruusupuskaa lukuunottamatta. Aiempina syksyinä minulla alkoi yksi iso kasvi kukkimaan vastan elokuun puolivälissä on saattoi kukkia lokakuussakin. Harmillisesti se kuoli viime talvena ja en enää muista, että mikä se oli nimeltään.

    En ole lukenut pitkään aikaan Simenon Maigret kirjoja. Joskus olen suorastaan ahminut niitä.

    Kivaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Olkihattuseinää olen miettinyt jo muutamia vuosia mutta betoniseen seinään ei voi oikein laittaa koukkuja/nauloja hatuille vaan piti keksiä muista virityksiä. Täytyy jatkojalostaa tätä ensi kesän.

      Tänä vuonna kesäkukat ovat kukkineet tutuilla vähän vaihtelevastai. Varmasti kuumuudella ja sateettomuudella on osansa. Ehkä tuon kasvin nimi putkahtaa mieleesi vielä.

      Simenon Maigret on ihan mieletön hahmo ja minun suosikkini jo vuosin takaa.

      Kivaa uutta viikkoa Rva Kepponen ♥

      Poista
  4. Onpa suloinen tuo orvokki, joka pilkistää pelargonian viereltä. Kuvasi ovat herkullisia. Kesäelämä jatkukoon! Me emme hirviä käyttä parveketta, kun ampiaiset olivat väsänneet ulkopariovien väliin pesän poissaollessamme. Onneksi tytär sen huomasi niin ei saatu kiukkuisia pörriäisiä kimppuumme. Odottanemme pakkasia pesän poistamiseen eli se niistä aurinkotuolilekotteluista.
    Aurinkoista loppuviikkoa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Annan sen olla siinä ja ehkä ensi vuonna on siementänyt useampaan pelargonia ruukkuun. Hän on sitkeä! Onpa ikävää tuollainen ampiaispesä. Meidän parvekkeelle alkoi muutamia vuosia sitten myös syntyä tuollainen pesän aloitus mutta hävitin sen he niin eivät sitten tulleet enää takaisin. Parempi odottaa pakkasiin niin ei tule pistoksia.
      Kivaa elokuun loppua Tuija ♥

      Poista
  5. Mukavia elokuun viimeisiä päiviä Suvi!

    VastaaPoista