heinäkuuta 23, 2022

Mansikkainen marjamatka Wennborgin marjatilalle


Koko kuluneen viikon mietin kuumeisesti marjamatkaa Wennborgin marjatilalle Hyvinkään Kytäjälle. Kesällä 2019 löysin paikan Facebookin kautta ja vierailimme siellä Minnien kanssa ihastuen sekä marjoihin ja kauniiseen kukkaniittyyn. Keskiviikko iltana minulla oli muutenkin menoa Hyvinkään suuntaan joten silloin pääsin vihdoin kurkkimaan mitä marjatilalla olisi tarjolla nyt. Ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Moni muukin mansikoita pakastimeen miettivä oli liikkeellä vaikka olimmekin siellä vasta puoli kuuden aikaan. Parkkipaikalla oli melkein ruuhkaa kun innokkaat "vitamiineja talveksi säilövät" olivat marjamatkalla. Itsepoiminta on kuluvalta kesältä jo ohi. 

Jo itse matka Wennborgin marjatilalle on rentouttava tosin melko mutkainen kauniissa kesämaisemassa. Viljapeltoja, niittyjä, metsää, vanhoja rakennuksia ja silmän kantamattomiin vihreyttä sekä viljapeltojen keltaisuutta. Sinisellä taivaalla muutama pumpulinen pikku pilvenhattara ja kauneutta, jota imin itseeni. Kesällä on pakko tallettaa omalle sisäiselle kovalevylleen näitä kesämaisemia, joita voi sitten palauttaa mieleensä kun vettä vihmoo vaakatasossa tai pakkanen paukkuu nurkissa. 


Tuttu mansikkapatsas toivotti meidät tervetulleiksi tilamyymälän pihapiiriin. Mimmi näytti ihan leikkikalukoiralta tuon valtavan mansikan vieressä. Teimme ensin koiruuden kanssa "pienen haistelu- ja tarkastuskierroksen" pihalla. Huomasin heti, että Wennborgin tilalla oli tapahtunut paljon muutoksia edellisen käyntini jälkeen. Jos viimeksi mansikkakarhu toivotti meidät tervetulleiksi niin nyt karhuja oli kaksin kappalein ja aivan ihana mansikkalehmä niiden seuralaisena. Harmi kun tällä reissulla emme onnistuneet näkemään niitä oikeita lehmiä ollenkaan, joita ihailimme silloin muutamia vuosia sitten. Ehkä ne olivat vetäytyneet jonnekin varjoon kuumana päivänä. 



Pihapiirin oli tullut myös hurmaava pieni kesäkahvila, jonka edessä oli todella tilava terassi istuskella. Tarjolla näytti olevan kahvia ja virvokkeita sekä myös marjaherkkuja. Lämpimänä kesäpäivänä maistuu todellakin aidon marjaiset jäätelöt, gelatot sekä pehmyt-annokset marjoilla. Jotain suolaistakin näytti olevan tarjolla sitä kaipaavalle. Kahvila on avoinna ma-su 10-18. Koirillekin oli tarjolla vesikuppi, joka on aina suuri plussa koiraihminen kun olen. 



Wennborgin Tila valittiin vuonna 2021 Vuoden Yritykseksi Hyvinkäällä - onnittelut Jarkko Hietanen ja Laura Soupas! Jarkko ja Laura ovat toimineet tilalla yrittäjinä vuodesta 2004 mutta Wennborgin tilan historia alkaa jo 1900-alkuvuosista. Yli sata vuotta sitten Jarkon isoisän isä asettui asuttamaan torppaa sekä viljelemään maata Hyvinkään Kytäjän kartanon mailla. Rakastan juuri tällaisia paikkoja, joissa on mukana sekä historiallisuutta että yrittäjyyttä jo useassa polvessa. Pariskunnan kolmasluokkalainen tytär Oliviakin auttaa marjojen pakkaamisessa.







Wennborgin tilamyymälä on tunnelmallinen ja suuri kiitos kaikille niille tytöille, jotka siellä ovat töissä. Ystävällisen hymyn ja tervehdyksen lisäksi nämä tytöt kyllä palvelivat ihan ensiluokkaisesti. Olen myös todella otettu siitä, että sain maistiaisiksi kotiin Jarkko Hietaselta pieni rasiallisen Japanista lähtöisin olevaa haskap-marjaa. Jos ymmärsin oikein sitä oli tulossa nyt myyntiin myös ensimmäiset marjarasiat tilamyymälään. 

Maistoin tätä superfood haskap-marjaa ihan ensimmäisen kerran ja täytyy sanoa, että jännä maku. Haskap kulkee myös nimellä marjasinikuusama ja hunajamarja. Marja on jännän pitkulainen mutta muuten mustikan värinen ja siitä tulee mieleen "vähän venytetty mustikka". Itse löysin haskapin mausta myös jonkun vivahteen vadelmaa. Minä taidan pakastaa tämän superfoodin ja ottaa sitten aina muutamia marjoja aamiaiskulhoon mukaan päivittäin.




Kotiin ostin totta kai aivan ihanan makeita mansikoita, joista laitoin suuren osan pakastimeen tulevaa talvea varten. Unohdin tyystin kysyä mitä lajiketta ostin mutta olivat ihan makeita. Loput mansikat ovat menneet aamiaisella rahkan, myslin ja muiden marjojen kera. Pieni rasiallinen aivan valtavan suuria vadelmia lähti myös Marjon matkaan. Uudet perunat houkuttelivat joten niitäkin ostin myös "reilun pikku kapan". Meillähän syödään kesällä aivan älyttömästi uutta perunaa. Myös pullo Wennborgin mansikkamehua ja ihanan kylmä Mansikka limonadi pullo kotimatkaa varten jos jano yllättää. Limu oli muuten juotu jos ennen moottoritielle saapumista ja oli ihan älyttömän hyvää!

Ihana Wennborgin luonnonkukkaniitty oli myös taas kylvetty ihan siihen tilamyymälän viereen. Olin kurkkinut tätä kukkamerta jo autosta kun saavuimme marjatilalle. Punaisia, sinisiä, keltaisia, valkoisia, vaaleapunaisia ja violetin värisiä kukkia vihreällä niityillä. Hunajakukkia, erilaisia unikoita, ruiskukkia, päivänkakkaroita, kesämalvikkeja ja monia muita kauniita niittykukkia. Jos joskus asun omakotitalossa tai omistan kesämökin sinne haluan juuri tällaisen luonnonniityn pölyttäjiä ja perhosia varten. 



Wennborgin marjatila löytyy osoitteesta Suopellontie 320, Hyvinkää Kytäjä. Tilamyymälä palvelee ma-su 9-19 ja kesäkahvila ma-su 10-18. Itsepoiminta on kuluvalta kesältä jo ohi. 

Oletko jo pakastanut mansikat? Tai keittänyt niiden kannoista nyt kovin suosittu "mansikankantamehua"? Onko haskap-marja sinulle tuttu tai oletko maistanut sitä? 











8 kommenttia:

  1. Mansikoita olen ostellut, mutta yhtään ei ole vielä pakastimeen asti päässyt :) Ajattelin tänään keittää raparperimehua, mansikkamehua en ole pariin vuoteen tehnyt.
    Herkullista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidin pari välivuotta enkä pakastunut ollenkaan mansikoita mutta nyt taas laitoin niitä pakastimeen. Raparperiamehua en olen keittänyt koskaan vaikka raparperipiirakkaa syödään aina vaniljakastikkeen ja jätskin kanssa kesäherkkuja. Kivaa viikon jatkoa Outi <3

      Poista
  2. Ihana paikka tuo tila! Paljon katseltavaa ja maisteltavaa. Mansikoita en pakasta, mutta mustikoita kylläkin. Myös mökkipihan raparperia on hiukan pakkasessa. Tuo haskap-marja on minulle ihan tuntematon.
    Mukavaa illan jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wennborgin tila on paikka mukava ja idyllinen! Kuten tuossa Outille jo vastasin minäkin pidin mansikoissa pari välivuotta mutta nyt taas laitoin niitä pakastimeen. Siellä on sitten kiva ottaa niitä talvella. Raparperia olen myös pakastanut vaikka tänä vuonna kaikki on kyllä mennyt piirakassa. Minulle haskpa-marja oli myös tuntematon tai olin kyllä lukenut siitä mutta koskaan en ollut maistanut. Haskap on uusi tulokas Euroopassa. Sen myynti sallittiin EU:ssa vasta 2018. Marjaan kohdistuu suuria odotuksia sen terveellisyyden takia joten nyt sitä jo viljellään Suomessakin. Haskap ei ole ronkeli kasvualustan suhteen ja siksi sopii hyvin meille.
      Haskap-marjalla ei juurikaan ole tuholaisia tai tauteja, eikä se maistu jäniksillekään. Linnut sen sijaan pitävät sen marjoista eli niiltä se täytyy suojata.
      Kivaa iltaa sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suosittelen piipahtamaan koska Kytäjälle todella ajaa kolmessa vartissa teiltäkin. Hyvä valikoima ensiluokkaisia marjoja ja kiva miljöö. Pisteenä iin päällä tuo kukkapelto!

      Poista
  4. Meillä ei ollut tapana säilöä mansikoita (tai muitakaan hedelmiä) talveksi vuosiin. Jostain syytä jäivät aina pakastimeen lojumaan. Emme ole innokkaita leipojia eikä leivonnaisten syöjiä. Ehkä sen takia. Muuten tuoreelta mansikoita meni monta laatikollista kesästä. Viereisestä pellosta olivat kotoisin 🍓.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin pari välivuotta mansikoiden kanssa pakastamisessa koska niitä jäi syömättä. Mutta nyt mansikoita meni todella maltillisesti pakastimeen ja varmaan vielä muitakin marjoja. Tuoreet mansikat ovat toki vielä parempia ja niitä tulee/pitääkin syödä näin kesällä. Hyvä kun suositte lähituotantoa.

      Poista