kesäkuuta 14, 2022

Kotiin tulvahti Välimerellinen tunnelma ja Capri Azzuran siniset mukit

 





Capri kuva Pixabay 

Minä olen Italia fani henkeen ja vereen! Vaikka ihan viime vuosina en saapasmaassa ole käynyt olen aikoinaan kolunnut sen aikalailla ristiin ja rastiin. Ensikosketuksen otin Italiaan jo interrail reissullani, jolloin koettiin ikuinen kaupunki Rooma, Michelangelon Firenze sekä satumainen kanaalien Venetsia. Tuo reissu jätti polttavan kaipuun Italiaan, jota sitten seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana on paikattu tekemällä matkoja herkullisen pastan, Prosciutto Crudon ja upean arkkitehtuurin kotimaahan. Katselin juuri Italian karttaa ja tuumailin, että "saappaan kärki ja korko-osa" on vielä kokematta. Sisiliassakin olen viettänyt yhdellä lomareissullani kaksi viikkoa kiertäen saarta. Myös Sardinian saari on vielä kokematta. 


Kuva Pixabay

Kun tein tätä postausta kaivon esille vanhat interrail valokuvat sekä muitakin Italian reissujen kuvia. Kuvat on liimattu siististi valokuva albumeihin (eikä minkään muovikalvon alla) mutta silti valo on päässyt niihin vaikuttamaan joten värit olivat hyvin haalistuneita ja sameita. Kuviin oli ajan hengen mukaisesti liitetty myös karttoja, paikallisten kahviloiden maksukuitteja, muistomerkkien sisäänpääsymaksuja ja muita tuiki tärkeitä lippusia reissusta. Sääli, että valokuvieni laatu on kärsinyt sillä tähän postaukseen olisi ollut kiva ottaa autenttisia kuvia omilta reissuiltani mukaan. Nyt olen lainannut kaikki postauksen Capri kuvat Pixabaysta ja yhden blogikollegalta. Nyt joku kuumeisesti miettii, että miksi ihmeessä valokuvat ovat juuri Caprin saarelta? Malttakaa rauhassa mielenne niin kohta saatte kuulla tarkemmin.





Kuva Pixabay

Minähän olen tunnettu nettishoppailusta varsinkin näin koronapandemian aikaan. Kertaakaan en ole käynyt vaatekaupassa yli kahteen vuoteen vaan kaiken olen tilannut verkosta. Ostoksia on tehty maltilla koska kun ei juuri missään käydä ei juuri mitään uutta tarvita. Jostain kumman syystä internetin ihmeellinen maailma osaa aina valita ja näyttää minulle mainoksia, joista kiinnostun. Nyt silmieni eteen lävähti ruudulle yhtenä kauniina päivänä Newport Home Interiorsin verkkosivut. Niin se netti oli ovelasti nuuskinut tekemiäni hakuvalintoja kun tiesi minun pitävän sinisestä kodin sisustuksessa.



Newport Home Interiorsin sinivalkoinen mukisetti kuuden kappaleen laatikossa tuntui tulevan ihan koko ajan jossain kuvaruudun sivupalkissa esille. No, pakkohan se oli klikata auki kun kuvassa oli sinistä ja valkoista. Meillähän on alkanut sininen kausi muutamia vuosia sitten eli sillä tiellä taas kuljetaan. Uutta tämä sinisyys ei todellakaan ole vaan muutettuani lapsuudenkodistani omilleni minulla oli hetken vaaleanpunainen kausi - kyllä luitte ihan oikein - kunnes siirryin siniseen. Sitten tuli vihreä kausi, josta siirryttiin luontevasti taas siniseen. 



Kuva Pixabay Grotta Azzura / Sininen luola 


Kuva Pixabay 

Mukeista oli niin vastustamaton tarjous etten voinut jättää sitä käyttämättä. Jos saa 65,50€ maksavat mukit puoleen hintaa eli 32,70€ niin pakkohan tähän oli tarttua. Kun vielä näistä mukeista minulle tulvahti mieleen kahden viikon lomajakso Amalfin rannikolla vuosia sitten oli toimittava. Asuimme Sorrentossa aivan ihanassa hotellissa Corallo Sorrento. Hotelli oli todella kauniilla paikalla sataman ja Sant'Agnello -lahden yläpuolelle. Se näkymä, joka avautui syvänsinisenä eteen aamulla, päivällä ja illalla oli lumoava. Maisemaa piti tuijottaa ihan jokainen päivä, jotta sen muistaa yhä vieläkin elävästi kun sulkee silmänsä. 



Kaukana horisontissa siinsi myös Caprin saari, jonne totta kai teimme päiväretken. Nousimme pieneen laivaan, joka kuljetti meidän noin viisi kilometriä mantereesta olevalle saarelle. Caprihan on todella pieni saari - pinta-alaltaan vain reilut 10 neliökilometriä mutta sillä on sitäkin suurempi maine. Monelle Caprin saari edustaa jetset elämää, vapaamielisyyttä, kuuluisuuksia, kuninkaallisia ja luksusta mutta historiassa Caprilla on ollut paljon muutakin mielenkiintoista.




Kuva Pixabay / Faraglioni - kolmen kiven muodostelma Caprin edustalla meressä

Historia kertoo, että kreikkalaiset ovat jo 600-luvulla eaa. rakentaneet Caprille linnoituksia. Saarelle muutti aikoinaan asumaan viimeisiksi elinvuosikseen myös Rooman keisari Tiberius eli hän hallitsi Rooman valtakuntaa Caprilta käsin. On puhuttu keisarin viettäneet siellä ylenpalttisen irstasta ja väkivaltaista elämää. Toisen teorian mukaan Tiberius halusi vain erakoitua Caprille eikä olla Roomassa.

Caprin saarta hallitsivat myös ranskalaiset vahvistaen sen linnoituksia aina Napoleonin viimeiseen Waterloon taisteluun saakka 1815. Seuraavaksi saarelle saapui venäläisiä intellektuelleja Venäjän-Japanin sodan 1904-1905 jälkeen. Caprin kauniissa maisemissa ovat viettäneet aikaa yhdessä Maksim Gorki, Lenin ja Leo Tolstoi. Muistan kuinka etsimme Lenin-patsasta sekä myös sitä taloa, jossa Gorki ja Lenin suunnittelivat Venäjän vallankumousta. Löytyihän ne lopulta! 







Seuraava merkkihenkilö Caprin saarella oli ruotsalainen lääkäri/kirjailija Axel Munthe. Jo vuonna 1929 kirjoitettu romaani vai pitäisikö sanoa muistelmateos tai Munthen omaelämäkerta "Huvila meren rannalla" on kirja, joka kannattaa kyllä lukaista. Kirja on todellinen klassikkoteos, josta taitaa olla menossa jo 17.painos. Munthen huvilalta avautuu aivan huikeat näkymät merelle. Voi sanoa, että näkymä on sininen - Capri Azzurra. Huvilalla oli tärkeää muistaa koskettaa vasemmalla kädellään Munthen Caprille tuomaan graniittista sfinksiä samalla esittäen mielessään toive ja katsoa merelle. Minä kosketin ja toiveeni toteutui tai sitten se oli vain sattumaa. 






Muistan kuinka huvilalla vierailun jälkeen kävimme juomassa kupposet espressoa Piazza Umbertolla. Hinnaltaan kahvit vetivät vertoja Café de Paris -kahvilalle Monacossa eli täälläkin oli melko tyyristä istua kahvilla. Mutta istuskelu oli "must to do" ihan muiden syiden takia. Tällä aukiolla, jota kutsutaan myös maailman olohuoneeksi, Salotto del mondo saattoi hyvällä tuurilla bongata filmitähtiä, elokuvanäyttelijöitä, kuninkaallisia tai muita kuuluisuuksia. Luulin jo nähneeni Harrison Fordin joku naishenkilö käsipuolessaan mutta lähempi tarkastelu osoitti ettei tässä ollutkaan Tähtien sota ja Indiana Jones näyttelijä. Pettymys oli suuri mutta bongailua oli kiva jatkaa siinä kahvittelun lomassa. 




Muistan myös ostaneeni aivan ihanat ruskeat nahkanilkkurit Caprilta - en ihan siitä torin laidalta vaan syrjäkadulta. Hinnat kuuluisan Piazza Umberton laitamilla olivat melko tähtitieteellisiä. Aivan ihanat nahkapohjaiset nilkkurit ja minulla on ne vieläkin tallella. Eivät tosin enää mahdu jalkaani - ehkä jalkateräni ovat kasvaneet tai levinneet mutta en raaski laittaa jalkineita kiertoon. Nämä nilkkurit ovat niin rakas muisto satumaiselta Caprilta.  



Koska juuri nyt en halua tässä koronahässäkässä lähteä matkustamaan Italiaan tai Caprille niin juon aamuisin, päivisin ja iltaisin kahvini Newportin aivan ihanan sinisistä Capri Azzura mukeista. Voi niistä toki teetäkin tai kaakaota nauttia. Samalla voin haaveilla, että jonain päivänä taas palaan Caprille ja Italiaan ylipäätänsä. Italia on jättänyt minuun niin pysyvän jäljen, että sinne on ihan pakko taas jossain vaiheessa päästä uudelleen. Nyt tunnelmoin vain kotosalla Capri Azzura mukieni kanssa. Jos Capri kiinnostaa enemmän niin kurkkaa blogikollega Meriharakoiden vuoden 2021 päiväreissusta tästä linkistä











1 kommentti:

  1. Onpa kyllä aivan sun tyyliset mukit ja kyllähän sitä itsekin tuollaisista tykkäisin. Mulla ollut sininen vaihe kunnolla n. 17 vuotta sitten, siitä vielä jäänteinä lautasia ja laseja :) Ajattelin, että ei koskaan enää sinistä, mutta kyllähän sitä on vähän tänne kotiin kuitenkin vuosien saatossa ilmestynyt. Jotenkin sininen rauhoittaa mieltä.
    Ihanaa iltaa Marjo <3

    VastaaPoista