maaliskuuta 06, 2021

Elämyksellinen Alberta iela vie jugend aikaan









Jugend tyyli on ehdoton suosikkini arkkitehtuurissa! Muistan jo melko nuorena ihailleeni Katajanokalla kulkiessani monia taloja, joissa oli sadunomaiset julkisivut, linnamaisia torneja, monenlaisia veistoksia, mielikuvituksellisia parvekkeita, holvimaisia oviaukkoja ja lukemattomia erimuotoisia ikkunoita. Talot poikkesivat todella paljon lapsuuteni ajan laatikkomaisista hyvin pelkistetyistä asuintaloista vaikuttaen kuin prinsessan tai prinssin linnoilta. Kun sitten vanhempana pääsin myös kurkistamaan näiden talokaunottarien rappukäytäviin olin lentää selälleni. Sama koristeellisuus jatkui siellä luoden yhdessä ylös aukeavien portaikkojen kanssa aivan huikeita näkymiä. Työni on vienyt myöhemmin minut myös lukuisten jugendtalon sisätiloihin ja viimeistään siinä vaiheessa opin ymmärtämään, että jugendtalot ovat kokonaistaideteoksia, joissa jokainen pienikin yksityiskohta on tarkoin harkittu ja tilaan suunniteltu kakluuniuuneista sekä vetimistä lähtien. 






Ajattelin viedä teidän nyt yhdelle suosikki jugendalueelleni Riikaan, johon voimme nyt koronapandemian aikana matkustaa vain muistoissamme tai näin kuvien välityksellä. Muistan joskus lukeneeni, että Latvian pääkaupungin keskustan rakennuksista yli kolmasosa on jugend- ja art nouveau -tyyliä edustavia. Riian alueella kerrotaan olevan noin 800 jugend/art nouveau taloa. Itse olen käynyt Riiassa viidesti ja ensimmäisellä kerralla maahan tullessani minun  "must to see" - listalla oli juurikin jugend-talot ja tietyt keskustan kadut. Talojen kauneus, koristeellisuus ja ainutlaatuisuus saa minut kerta toisensa jälkeen palaamaan Riikaan. Alberta iela ja Elizabetes iela on pyhiinvaelluskohteitani, joita en koskaan jätä käymättä. Olen mieluummin vaikka syömättä tai tekemättä ostoksia kuin kävelemättä tätä kadunpätkää, joka on vuosien saatossa myös muuttunut huomattavasti. Taloja on paljon kunnostettu siitä kun ensimmäistä kertaa näin ne 2000-luvun alkupuolella. Toki edelleen osa taloista kaipaa kipeästi restaurointia. Yhteen taloista oli toissa kesänä laitettu vihreitä verkkoja suojaamaan parvekkeita ja talo mitä ilmeisemmin oli menossa rakennusaidasta päätellen nyt vihdoin korjaukseen. Toivotaan etteivät parvekkeiden rappaukset ehtinet pudota ennen sitä.  









Alberta iela eli Albertinkatu on vain 255 metrin mittainen kadunpätkä mutta sitäkin merkittävämpi. Kadun varrelle rakennettiin 1900-luvun alkupuolella vajaassa vuosikymmenessä (1901-1908) Riian merkittävin jugendtyylin keskittymä. Alberta ielan rakennuksista kahdeksan on nimetty kansalliseksi arkkitehtuurimonumentiksi. Jugendtalot on hyvin erilaisia, joka tekee myös katukuvasta mielenkiintoisen. Jo pelkästään talojen julkisivuista löytyy lukemattomia yksityiskohtia kun niitä osaa vain katsoa. Kadulla kulkiessaan pitää taivuttaa päänsä kohden taivasta nähdäkseen vaikka Albeta iela 4 talon kolmen räystään yli asetetut meduusan päät suut auki kuin huutaen jotain. Talon julkisivu on puolestaan täynnä kotkien ja leijonien muotoja sekä myös siivekkäiden leijonien kohokuvia. Rakennuksen keskelle asetettu siivekäs kohokuva naisen päästä symboloi aurinkoa ja suojelua. Tämän talon on suunnitellut vuonna 1904 rakennusinsinööri Mikhail Eisenstein, jonka isä on legendaarinen elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein.







Latvialla on samalla tavalla erityinen suhde jugendtyyliin kuin meillä Suomessa. Uusi jugendtyyli arkkitehtuurissa ja muotoilussa nosti päätään samaan aikaan kun kansallinen itsevarmuus alkoi kohota. Molemmat maat olivat näihin aikoihin vielä osa suurta ja mahtavaa Venäjän keisarikuntaa. Jugendin ansiosta myös latvialaisia taiteilijoita ja heidän töitään alettiin arvostaa. 1900-alkupuolella Riiassa koettiin iso taloudellinen nousukausi, jonka ansioista kaupungissa myös rakennettiin paljon. Pietarissa, Moskovassa ja Euroopan suurkaupungeissa opiskelleet yrittäjät ja insinöörit onnistuivat myös keräämään Riikaan pääomaa saksalaisilta, venäläisiltä ja juutalaisilta uusia rakennuksia varten. Eisensteinin lisäksi arkkitehteinä toimivat Konstantins Peksensin ja Wilhelm Bockslaff. 







Rakennuksen julkisivuista löytyy todella paljon koristeellisia elementtejä vaikka osa kansallisromanttisemmista jugendtaloista onkin pelkistetympiä. Talojen reunuslistojen yläpuolella on obeliskeja, sfinksejä, maljakoita ja kukkiakin. Myös aidon leijonan kokoiset hahmot ovat yhden talon katon harjalla tepastelemassa. Myös talon sisäänkäynnin molemmin puolin on yhdessä rakennuksessa asetettu sfinksit vartioimaan. Kaikki em. kuvaavat runsautta ja elämän juhlimista.







Kesän 2019 Riian matkallani pääsin ensimmäistä kertaa kurkistamaan myös yhden talon porraskäytävään. Toki olen nähnyt Riian jugend museoon johtavan talon porrashuoneessa mutta sinne saikin mennä ihan luvallisesti. Yleensä rappukäytävien ovet ovat kiinni mutta asukkaan poistuessa rapusta menin vaistomaisesti kokeilemaan olisiko ovi auki ja jostain syystä se ei ollut mennyt lukkoon. Rappukäytävässä en uskaltanut kiivetä toista kerrosta korkeammalle koska olin siellä salaa. Portaikko ja sen tasanteet sekä katot olivat upeat. Kerrosten välillä näkyi tuolla tasanteella jännä kolmionmallinen nurkkaan laitettu istuin, joka oli tarkoitettu ehkä levähdyspaikaksi kun kipusi ylöspäin. Jos rappukäytävä oli jo näin koristeellinen miten kauniita itse asunnot ovatkaan sisältä, mieten kun poistun takaisin ulos aurinkoon. Sisäpihoille ei myöskään pääse kurkistamaan kun pihojen portit ovat lukittuja. 




Alberta ielalla 12 on pyhitetty jugend museolle eli entiseen arkkitehti Konstantis Peksensin asuntoon on sijoitettu Rigas Jugendstila centres. Kesän 2019 matkallani museo oli maanantaisin perinteisesti suljettuna joten olen ottanut tähän postaukseen kuvia 2011 marraskuussa tehdyltä työreissulta, jolloin meillä on opastettu kierros museossa. Ainostaan ylläoleva museon ulkokuva on tuoreempi. Museokierrokselle sai myös pukeutua jugendhenkisiin asusteisiin joten siksi minulla on sulkahattu päässä. Jugendmuseo esittelee kodinsisustusta jugend aikana aina saniteettitiloista keittiön sekä palvelijoiden puolen kautta saliin, ruokahuoneeseen, työhuoneeseen sekä muihin herraväen tiloihin. Kadun toiselta puolelta löytyy myös ihana jugendkauppa. Vuoden 2011 kuvat on napsittu pienellä Ixuksella joten kuvien laatu on melko kehno - pahoittelut! 







Jos jugend herätti laajempaa kiinnostusta niin sitä voi seuraavista postauksistani löytää  enemmänkin ihan kotimaisista kohteista. Mukavaa lauantaita!

Vierailu ateljeekotiin - Visavuori 

Kansallisromantiikkaa ja kauneutta - Hvitträsk

Nikkilän entisen mielisairaan upeat jugendtalot 

Heinolan harjupaviljonki - vanhanajan vohvelikahvila 

Wäinämöisen linna Aleksilla

Tuusulanjärven Suviranta oli Järnefeltin tunnelmallinen taiteilijakoti 

Jugendlinna metsän keskellä - Nummelan parantola 

Vanha pankkitalo Aleksanterinkadulla kätkee sisäänsä taidetta ja historiaa



5 kommenttia:

  1. Ihana virtuaalimatka Alberta ielalle, kiitos siitä :)

    Voi, kuinka ihana oliskaan matkustaa ulkomaille. Saas nähdä, että milloin se on taas mahdollista, liekö tänä vuonna lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Rva Kepponen ♥ Jostain syystä on jäänyt huomioimatta tämä kommenttisi mutta nyt vastaan kun huomasin sen. Luulen ettei kuluvana vuonna kannata haaveilla ulkomaanmatkoista koska mitä todennäköisemmin korona neljäsaalto on tulossa ja virusmuunnokset lisääntyvät. Mutta jos ensi vuonna kyllä taas voidaan matkustella.

      Poista
  2. Oi miten kaunis alue! Itsekin pidän Jugendin aikaisista rakennuksista. Rakastan yksityiskohtia ja koristeellisuutta, joita taloissa on.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Jugend on yksi oma suosikkini arkkitehtuurissa. Se tapa millä viime vuosisadan alussa tehtiin rakennuksia poikkesi niin valtavasti aiemmasta paljon kurinalaisemmasta tyylistä ja muodoista. Jugendia löytyy onneksi myös meiltä Suomesta paljon.

      Poista
  3. Riika on kyllä hieno kaupunki. Sillä on charmia, koristeellisuutta mutta myös modernisuutta.

    VastaaPoista