tammikuuta 08, 2021

Pierre Cardin ja avaruusajan muoti


Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.

Maailmankuulu ranskalainen muotisuunnittelija Pierre Cardin siirtyi ajasta ikuisuuteen 29.joulukuuta 2020. Lempinimellä Space Age Couturier kutsuttu legendaarinen muotiguru olisi täyttänyt kahden vuoden kuluttua sata vuotta. Cardinin pitkä ura alkoi sodan jälkeen ensin Diorilla ja se oli myös monella tavalla hyvin poikkeuksellinen. Jo vuonna 1950 Cardin perusti rohkeasti oman muotitalonsa ja vei samalla myös valmisvaatteensa myyntiin tavarataloon Pariisissa. Haute couture salonkimuoti oli kuitenkin tuolloin vain varakkaiden yksinoikeus joten toiminnallaan Cardin suututti koko muotialan järjestön ja hänet erotettiin siitä. Cardin oli selkeästi uranuurtaja oman prêt-à-porter valmisvaatekokoelmansa kanssa ja muut suunnittelijat seurasivat häntä vasta vuosien kuluttua perässä. Pierre Cardin myös lisensoi nimensä jo urana varhaisessa vaiheessa ennen muita suuria ranskalaisia muotitaloja.



Pierre Cardin suunnitteli 1960-1970 -luvuilla todella huikeita futuristisia vaatteita, jotka toivat hänelle tuon "avaruusmuodin suunnittelija" lempinimensäkin. Olen itse joskus ikuisuus sitten pitänyt opiskelujeni yhteydessä esitelmän juuri tästä Cardinin avaruusmuodista, joka minusta oli aivan käsittämättömän upeaa! Itse esitelmääni en harmikseni ole säästänyt mutta yritin kaivella netistä nyt  aiheeseen liittyviä valokuvia tähän postaukseen. Halusin aikoinaan esitellä myös Beatles yhtyeen valokuvan vaikka se ei ihan liittynyt avaruusmuotiin mutta Cardin oli suunnitellut heille puvut samoihin aikoihin. Vuonna 1963 otetussa kuvassa liverpoolilaisten nelikon yllä oli miesten puvuntakki ilman kaulusta mikä herätti silloin paljon keskustelua ja ihmetystä. 




Avaruus ja siihen liittyvät asiat kiehtoivat laajasti 1960-luvulla. Ensimmäiset miehitetyt avaruuslennot tehtiin 1961. Paria vuotta myöhemmin Valentina Tereskova pääsi ensimmäisenä naisena avaruussukkulassa kiertämään maapalloa. Vuonna 1969 tehtiin Neil Armstrongin johdolla laskeutuminen toiselle planeetalla ja käveltiinkin kuussa. Arkkitehtejä, ympäristösuunnittelijoita, muotoilijoita ja taiteilijoita on aina kiehtonut tulevaisuus joten ei siis ihme, että myös Pierre Cardin tunsi kiinnostusta avaruusaiheeseen ja futuristiseen muotiin. Tästä voit kurkistaa vuonna 2019 EMMAssa olleeseen Futuromania näyttelyyn, jossa esiteltiin samoihin aikoihin Suomessa heränneitä visioita tulevaisuuden asumisesta. Myös Matti Suurosen värikäs avaruusalusta muistuttava Futuro-talo löytyy EMMAn pihamaalta ja sinne pääsee kesällä myös sisälle katselemaan. 




1960-luvulla avaruusaiheet tulivat myös televisio-ohjelmiin kun Star Trek pyörähti käyntiin. Scifi- ja tieteiselokuvat valtasivat elokuvateatterit ja mm. Barbarella ja 2001: Avaruusseikkailu vetivät yleisöä avaruuden ihmeiden pariin. Avaruusaiheisia kirjojakin ilmestyi useilta scifikirjailijoilta joten miksi ei siis myös avaruusmuotia. Pierre Cardinin avaruusmuodin kulmakiviä olivat pitkät, ylipolvenmenevät tiukat vinyylisaappaat, joiden kanssa puettiin mikroshortsit tai a-linjainen minimekko. Geometrisia muotoja, todella jänniä leikkauksia, minimalistisuutta ja yllätyksellisyyttä sekä mukana aina minusta myös ripaus leikkisyyttä. Ihminen oli lentänyt jo kuuhun joten miksi hän ei pukeutuisi rohkeammin myös. 


Pierre Cardinin avaruusvaatteiden asusteista puolestaan löytyy todella isoja "tekstiilikoruja" ja jänniä visiireitä. Cardin oli avantgardisti omana aikanaan kokeillen hyvin rohkeasti erilaisia materiaaleja ja poikkeavia leikkauksia vaatteissa rikkoen samalla totuttuja malleja. Vaatteista löytyy myös yksityiskohtia, jotka suunnittelija on poiminut suoraan avaruuspuvuista kuten tuo kypärämäinen päähine ja turkisreunuksellinen hattu, josta kurkistetaan ulos kuin avaruuskypärästä. Vaatteiden materiaalit olivat joustavia joten niissä pystyi vaivattomasti liikkumaan. Vaatteista puuttui myös kokonaan "turha tärkeily tai pönöttäminen". Naisten ja miesten muodissa on paljon samanlaisia elementtejä eli unisex oli muotia eikä naisellisuutta korostettu erikseen. 


Pierre Cardin on jäänyt itselleni parhaiten mieleen juuri näiden avaruusasujen kautta mutta hänen koko uransa oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Hän teki kaiken omalla tavallaan ja menestyi äärimmäisen hyvin. Vielä viime syksynä Cardin oli mukana juhlistamassa oman muotitalonsa 70-vuotisjuhlaa mutta nyt hän tuikkii tähtenä taivaalla. RIP Pierre Cardin 


6 kommenttia:

  1. Minulta tämän taiturin poismeno on mennyt aivan ohi, noloa!
    Upeita vaatteita ja miten pitkään hän vaikuttikaan muotialalla. Kunnioitettava ura!
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenvaihteen takia saattoi mennä sinulta ja monelta muultakin ohi Pierre Cardinin poismeno joten ei se ole noloa <3 Itsekin seurasin vuodenvaihteessa vähemmän uutisia mutta tämän kyllä huomasin. Kunnioitettava ura todellakin ja tuo 60-70 -lukujen "avaruusmuoti" oli omana aikaan todella mielikuvituksellista ja rohkeaa. Vaikea ajatella miltä on tuntunut elää aikakautta, jolloin lennettiin ensimmäistä kertaa avaruuteen.
      Hyvää sunnuntaita Outi <3

      Poista
  2. Pierre Cardin oli nero oman brändinsä lisensoijana; Pierren nimissä myydään/myytiin sukista kuulakärkikyniin. Hän pystui elämään "omassa maailmassaan" syöden omia suklaitaan ja asuen omissa hotelleissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pierre Cardin oli todella nero tuossa lisenssi asiassa. Kuten Sami Sykkö kirjoitti Hesarin muistokirjoituksessa osuvasti "Lisenssisopimuksilla valmistui Pierre Cardin -sukkia, -sol­mioita, -paistinpannuja, -patjoja, -huiveja, -sateenvarjoja. Suomessakin Top-Knit Siikaisissa on valmistanut Pierre Cardinin nimellä neuleita jo 35 vuotta. Kerrotaan, että yhteen aikaan Cardin-tuotteiden valmistus tarjosi työtä 200 000 ihmiselle 180 maassa."

      Poista
  3. Aivan huikea kooste ja ihan oman ajan kuva. Kyllä on kiehtovaa muotia ja mitäs tämä avaruusfani kaikesta sanoista, hauskaa katsella ja upeaa, että scifi teema on päässyt aikanaan muotiinkin.

    Sydämellistä tiistaita Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kun avaruuteen päästiin ensimmäistä kertaa on varmasti ollut todella ihmeellistä ja kiehtovaa. Lähdettiin valloittamaan avaruutta ja jossain vaiheessahan mietittiin jopa kaupallisia avaruuslentoja. Pierre Cardin avaruusmuodissa on todella upeita yksityiskohtia ja hän kyllä oli tässä suunnittelussa ihan täydellä mukana. Cardinista tuli myös ensimmäinen siviili, joka puki Nasan avaruuspuvun päälleen.

      Lumista alkuviikkoa Tiia <3

      Poista