tammikuuta 19, 2021

Vinkkejä kulttuurielämyksiin virtuaalisesti

 







Marraskuun lopussa museot sulkivat toistamiseen ovensa koronapandemian takia ja niihin pääsee vasta tammikuun lopussa vierailemaan. Tein keväällä postauksen kulttuurin nauttimisesta verkossa ja aihe tuntui kiinnostavan monia lukijoita joten ajattelin päivittää nyt uusia virtuaalisia museovinkkejä kulttuurinälkää poteville. Kulttuurin ja Museokortin suurkäyttäjänä ehdin jo huolestua siitä ehdinkö katsomaan Ateneumin Magnus Enckell näyttelyä lainkaan. Sain kutsun jo lokakuussa "rajattuihin avajaisiin" mutta oma kireä työtilanne ei sallinut päivällä piipahtamista Helsingin keskustassa. Magnus Enckell näyttely on tämän hetkisten tietojen mukaan auki 14.helmikuuta saakka joten katsotaan ehdinkö sinne ihan livenäkin piipahtamaan. Tästä ISTV:n linkistä olen vieraillut jo virtuaalisesti näyttelyssä ja täytyy sanoa, että lähes puolitoista tuntinen kierros oli äärimmäisen antoisa ja aika meni kuin siivillä. 




Magnus Enckell: omakuva 1919, Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kuva: Kansallisgalleria/Hannu Pakarinen

Toinen "must to see" -näyttely Didrichsenin taidemuseossa on onneksi saanut jatkoaikaa eli Vincent van Gogh - Tie taiteilijaksi  jatkuu helmikuun loppuun saakka. Museo avaa ovensa taas 25.1. Didrichsenin van Gogh -näyttelyä ei ole mahdollista kokea virtuaalisesti mutta jos itse museo on sinulle uusi tuttavuus voit seuraavien linkkien avulla kurkistaa jo ennakkoon miltä siellä näyttää. Vuonna 2016 kävin katsomassa siellä neuvostotaidetta, vuoden kuluttua Lionel Smithin värikylläiset työt valtasivat taidemuseon ja ruotsalainen Svenskt Tenn oli esillä museossa 2018. Vincent van Gogh museon olen Amsterdamissa kolunnut huolella läpi ja ihastellut mestarin töitä. Amsterdamin museon osalta ei koskaan tullut juttua blogiin kun museossa oli valokuvaaminen kiellettyä. Odotan kovasti pääsyä Didrichsenille helmikuun aikana ja siellä tietääkseni saa myös valokuvata.











Vincent van Gogh, Omakuva 1887, kuuluu hollantilaisen Kröller-Muller-museon kokoelmiin, kuva: Didrichsenin taidemuseo

Olen käynyt lukemattomia kertoja Lontoossa ja valokuvannut Buckinghamin palatsia ulkoapäin. Ystäväni osallistui eilen Buckinghamin palatsin virtuaalikierrokselle ja hän kehui kovasti näkemäänsä sekä kokemaansa kuninkaallista loistoa sekä sisustuksia. Kierrokselle voi osallistua Facebookin kautta veloituksetta seuraavan kerran 31.tammikuuta. Koko kierros kestää peräti kolme tuntia mutta siitä voi varmasti hypätä kesken pois halutessaan. Rakennuksessa kun on peräti 775 huonetta! Itseäni kiinnostaa eniten valtaistuinsali näin ennakkoon. Buckinghamin palatsi on auki yleisölle kesäisin kun kuningatar Elisabeth II lomailee. Muina aikoina sinne todella pääsee omalta kotisohvaltaan kurkistelemaan virtuaalisesti. 


Kuvat Visit London 

Kotimaisista kohteista haluan ehdottomasti vinkata Riihimäellä sijaitsevasta Suomen lasimuseosta. Itse museossa monia kertoja käyneenä myös virtuaalinen kierros antaa paljon tietoa suomalaisen lasin ja sen tekemisen sekä muotoilun historiasta. Olen myös esitellyt Suomen lasimuseota täällä blogin puolella ja tästä pääset kurkistamaan miltä siellä näyttää postauksessani. Lasi on oudon ristiriitainen materiaali. Toisaalta lasi on äärimmäisen haurasta mutta sen muotokieli on puolestaan hyvin vahvaa. 







Ruiskumestarin talo on Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt puutalo, joka valmistui jo vuonna 1818. Fyysisesti talo löytyy Kristianinkadulta ja se on osa Helsingin kaupunginmuseota. Tähän hurmaavaa lähes 200 vuotta vanhaan taloon pääsee tutustumaan myös virtuaalisesti 360-mallinnuksen avulla. Perheen isä Alexander Wickholm, joka toimi Helsingin kaupungin palokalustosta huolehtivana ruiskumestarina asui talossa perheensä kanssa. Erika-vaimo ja lapset Augusta, Alexander ja Frans ovat jakaneet tämän pienen kodin, joka nyt näyttää jääneen ympärillä kohoavien kerrostalojen puristukseen Kruunuhaassa. 







Kuva Helsingin kaupunginmuseo

Arkkitehtoninen Alvar Aalto -ateljee on myös koettavissa virtuaalisesti nyt museoiden ollessa kiinni. Olen luvannut tehdä ateljeen osalta jossain vaiheessa myös blogiin koosteen mutta tästä voit myös vierailla Alvar Aallon kodissa Riihitiellä Munkkiniemessä, josta siis oma blogipostaus. Avaruutta, ilmavuutta ja Aallolle tyypillisiä muotoja yhdistettynä Alvarin suunnittelemiin kalusteisiin ja valaisimiin. Arkkitehtuurin ystävän päivänuni!






Joensuun taidemuseo Onni on mielenkiintoinen uusi tuttavuus minullekin. Olen ottanut nyt tämän joensuulaisen apteekkari ja taidekeräilijä Olavi Turtiaisen Joensuun kaupungille testamenttaaman taidekokoelman virtuaalisesti haltuun. Ehdottomasti haluan jossain vaiheessa mennä myös katsomaan itse rakennusta, joka on vuodelta 1894 ja entinen Joensuun klassinen tyttölyseo. Sekä totta kai myös siellä olevaa taidetta samalla. Melkoinen kokoelma Turtiaisella on ollut! Virtuaaliesittelyssä intendentti Pauliina Kaasalainen kertoo sekä rakennuksen historiasta että taiteesta. 





Kuva: museot.fi

Jos merenkulku ja jäänmurtajat kiinnostavat niin myös jäänmurtaja Tarmoon pääsee kotoa vaikka ruokapöydän äärestä osallistumaan virtuaalikierrokselle. Viime kesän Kotkan vierailulla en valitettavasti enää ehtinyt kurkistamaan Tarmoon sisälle kun olin ensin kolunnut Merikeskus Vellamon. Vähän harmitti mutta nyt kurkin Tarmon perusteellisesti netin kautta. Vuonna 1907 rakennettu alus on upea! Tosin ihan erilainen kuin jäänmurtaja Urho, jolla olen kahdesti vieraillut. Ensimmäinen kerta oli 2013 ja silloin kiersimme koko aluksen opastuksen kanssa. Toisella kerralla olin HKScanin pressitilaisuudessa maistelemassa "jäisenä paistettua joulukinkkua" ja jätin silloin kierroksen väliin. On ne melkoisia voimapesiä nämä jäänmurtajat Tarmo ja Urho!







Jos kartanot kiinnostavat niin Kartanoiden Kouvola -näyttely voisi olla sinua varten. Näyttelyyn on koottu runsas kokonaisuus sekä esineitä että vanhoja valokuvia Poikilo-museoiden kokoelmista, muista museoista ja yksityisiltä lainaajiltakin. Nähtävillä on mm. Mustilan kartanon vanhoja hevosvaunuja, jotka ovat saattaneet kuuluvat Hämeenkylän kartanon amiraali Adolf Etholénille. Vanha hääpuvun aamutakki 1700-luvulta on lainattu Kansallismuseosta. Muitakin vaatteita kuten kauniita iltapukuja, hääpukuja ja komeita univormuja on esillä. Monipuolinen virtuaaliesittely.

Hyvää virtuaalista kulttuurista nauttimista kaikille! Jos sinulla on vinkata joku hyvä virtuaalinen museokohde jätä kommenttikenttään siitä viestiä. 



8 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia vinkkejä! Kiitos Marjo!

    Buckinhamin virtuaalikierros kiinnostaa todella paljon, harmi vaan ettei seuraavan ajankohta sovi. Pitää ehdottomasti yrittää päästä mukaan. Jäänmurtaja Tarmoon aion tutustua mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Rva Kepponen :)

      Buckinghamin virtuaalikierroksia järjestetään kyllä muulloinkin jos tuo seuraava ajankohta ei sovi omiin aikatauluihin.

      Myös Pietarin Eremistaasin opastuksiin voi osallistua Facebookin kautta. Seuraava suomeksi opastettu kierros on 29.1.2021. Tästä Facebook linkistä voi osallistua.
      https://www.facebook.com/events/suomi/eremitaasin-suomeksi-opastettu-virtuaalikierros/814222876062661/?ref=110

      Jäänmurtajat ovat myös mielenkiintoisia laitoksia :D

      Poista
  2. Minä haluaisin käydä tuolla Lasimuseossa. Muistan aina kun mökkimatkalla pysähdyimme (olikohan Muurlan) tehtaanmyymälään ja siinä samassa tilassa oli sellainen lasinpuhaltamo, missä tehtiin aivan ihania lasikoristeita. Oli ihan hurjan hienoa päästä katsomaan sitä ikkunan läpi.
    Ihanaista loppuviikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi kesänä pääset vierailulle Riihimäelle. Teette vaikka Mian kanssa reissun sinne yhdessä katselemaan lasin ihmeellistä maailmaa.

      Minä olen käynyt myös Muurlan lasissa ja se löytyy matkalla Saloon. Muistan, että siellä oli mahdollisuus katsoa kun lasia puhalletaan.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus! Kiitos virtuaalivinkeistä ja linkeistä!
    Virtuaaliset kulttuurielämykset tuova tervetullutta vaihtelua tähän kovin kummalliseen korona-aikaan ja arkeen. Hyvää viikonloppua, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja :) Ihana juttu, että voimme nauttia kulttuurista myös virtuaalisesti. Itsekin olen edellisen kerran ollut katsomassa taidetta ihan livenä viime kesänä kun korona-arki oli vähän rauhallisempaa kesän takia.

      Hyvää viikonloppu Tarja <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva jos näitä oli hyötyä! Mukavaa talviviikonloppua :)

      Poista