tammikuuta 05, 2021

Pantonen 2021 värejä ovat harmaa ja keltainen

 




Pantonen vuoden 2021 väreiksi valittiin joulukuussa Ultimate grey harmaa ja Illuminating keltainen. Vaikka moni oli jo uumoillut, että alkaneen uuden vuoden väri tulisi olemaan rauhoittavan veden sininen A.I. Aqua valittiinkin tänä vuonna kaksi täysin erilaista sävyä. Niiden 22 vuoden aikana kun Pantone on valinnut vuoden värin tämä oli toinen kerta kun värejä valittiin kaksi. Vuonna 2016 Pantone esitteli ensimmäistä kertaa värikaksikon eli keväisen pastelliset roosa kvartsin ja vaaleansinisen serenityn. Valintaansa vuoden 2021 väreiksi Pantone perusteli sillä, että molemmat värit toimivat hyvin yksinään mutta ne muodostavat myös yhdessä harmonisen kokonaisuuden ja tukevat toisiaan. 

Jos mietitään väreinä PANTONE 13-0647 Illuminating keltaista ja PANTONE 17-5104 Ultimate Gray harmaata niin nehän ovat mitä mainioin yhdistelmä. Kirkas ja eloisan pirteä keltainen tuo pirskahtelee valoa, energiaa ja ennen kaikkea positiivisuutta. Keltainen yhdistyy heti lämpöön, aurinkoon, voimaan ja myös toivoon. Keltaisen värinä piristää ja lisää energisyyttä. Keltainen saa aina hymyilemään. Jos haluaa piristää toista kannattaa antaa hänelle kimppu keltaisia kukkia. Keltaisesta minulle tulee aina mieleen auringonkukkapellot. Keltaista väriä me todellakin kaipaamme vuoden 2020 jälkeen!







Harmaa värinä on taas vakaa ja luotettava valinta. Harmaaseen väriin liitetään usein usva, sumu, hämärä, värittömyys, betoni, sementti, teräs, kallio ja kiviaines. Harmaa voi merkitä myös tylsyyttä ja ankeutta. Me saamme kuvailla vaikkapa ilmaa marraskuussa harmaan ankeaksi. Me suomalaisethan juhlistamme myös  marraskuun 13. "lonkeron harmaata päivää". Puhumme myös "armeijan harmaasta" viitaten sotilaspukuihin. Suunnittelupuolella mainitaan usein "iloinen arkkitehti harmaa". Jos ollaan ihan tarkkoja niin harmaa ei oikeastaan ole varsinainen värisävy, vaan se kuuluu ns. akromaattisiin sävyihin. Harmaa ei siis ole spektrin väri eikä sillä ole mitään tiettyä aallonpituutta. 






Keltainen ja harmaa toimivat silti äärimmäisen hyvin yhteen vaikka sisustuksessa tai arkkitehtuurista. Viileän arvokas harmaa ja pirskahteleva keltainen tukevat toistensa hyviä puolia sopivalla tavalla. Harmaa eli olekaan enää yhtään tylsä vaan antaa keltaisen hehkua vieressään. Harmaa tuo tyyneyttä ja uskoa tulevaan - se on kuin vakaa kallio jalkojen alla. 











Viime kesäiset Tuusulan asuntomessut antoivat jo vähän esimakua siitä miten harmaa-keltainen toimivat yhdessä. Värejä näkyi useammassakin messutalossa mutta allaolevat kuvat ovat otin Finnlamellin Linnamajurista. Itse olen tuonut keltaista usein keväiseen sisustukseen ja nimenomaan pääsiäisen aikaan. Keltaiset tulppaanit ovat varma merkki keväästä.  










Tulevassa kevään muodissakin tullaan keltaista sekä harmaata näkemään. Muistin, että minulla on keltainen käsilaukku - ellei peräti kaksi - ja kengätkin joten ne on kaivettava ehdottomasti esille ensi kesänä. Keltavalkoisen kesämekkoni käytin aikoinaan lähes puhki koska se oli ihan suosikkivaatteeni monena vuonna. Keltainen näyttää myös hyvältä hieman päivettynyttä ihoa vasten. Harmaata olen itse käyttänyt kausiluonteisesti mutta hyvin voisin yhdistää sitä myös keltaiseen. Tätä "harmautta" minun täytyy ehkä hieman vielä makustella ennen sen päälle pukemista. Mutta lupaan edes kokeilla.










Mitä ajatuksia Pantonen vuoden värit harmaa ja keltainen herättävät? Olisivatko hitti vai huti kotisi sisustuksessa tai omassa vaatekaapissa? Onko kumpikaan väreistä täysin no-no? 

Postauksen kuvat on lainattu netistä lukuun ottamatta kuvia @marjonmatkassa merkinnällä. 



2 kommenttia:

  1. Ei ole kummatkaan no no, mutta keltainen on vaatetuksessa itselleni vieras väri. Hyvin voisin kuvitella meille keltaista vähän sisustukseenkin ja harmaatahan meillä jo täällä onkin valmiiksi.
    Ihanaa loppiaista sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on minulle kesällä aina sellainen voimaväri. Ja kuten tuolla kirjoitin yhden keltaisen hellemekkoni oli käyttänyt ihan puhki kun se oli lemppari monena vuonna. Nyt kokeilet ensi kesänä jotain keltaista koska minusta se sopii sinulle.
      Kivaa sunnuntaita Outi <3

      Poista